keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Sieniherkuttelua


Koska nyt on niin hyvä sienisyksy, on sieniä kertynyt kovasti jokaisella metsäretkellä. Varsinkin suppilovahveroiden pääsatokausi on vasta nyt kunnolla käynnissä, joten ajattelin jakaa kanssanne nyt erittäin hyvän ruokaohjeen, johon kyseinen sieni sopii erinomaisesti. Ohjeen mukaisia ainesosia voi maun mukaan muuttaa, esimerkiksi lisäämällä sienten tai sinihomejuuston määrää. Ja toki laatikkoon voi käyttää suppilovahveroiden sijaan muitakin ruokasieniä, vaikkapa lampaankääpää tai mustatorvisieniä.


Sinihomejuustoinen suppilovahvero-jauhelihamakaronilaatikko

200g ruismakaronia
400g jauhelihaa
1 iso sipuli
100g suppilovahveroita
150g sinihomejuustoa
5dl maitoa
4 kananmunaa
mustapippuria
suolaa
valkosipulijauhetta

Kuori ja silppua sipuli. Puhdista suppilovahverot ja pilko niitä tarvittaessa pienemmiksi. Ruskista jauheliha. Keitä jauhelihan ruskistuessa makaronit puolikypsiksi isossa kattilassa, ei mene montaa minuuttia. Kaada vesi pois, jätä makaronit kattilaan. Lisää jauhelihan joukkoon sipulisilppu ja suppilovahverot, kuullota hetki. Mausta mustapippurilla ja valkosipulijauheella. Lisää seos puolikypsien makaronien joukkoon. Murustele joukkoon sinihomejuusto ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa tai muita mausteita. Kaada seos uunivuokaan. Vatkaa kananmunat ja maito sekaisin, kaada vuokaan muiden ainesten päälle. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 30-40 minuuttia, kunnes munamaito on hyytynyt.


---
Tänäänkin on aurinko paistanut koko päivän, joten taidanpa lähteä vielä myöhemmin lyhyelle kävelylle lähimetsään. Eilisen pidemmän metsäretken jäljiltä olo on sen verran ryytynyt ja lihakset jumissa kallioilla kiipeilystä, että jätin välistä karpaloretken. Annukka kuitenkin suunnisti suolle, joten pysykää kuulolla, tiedossa lienee tarinoita retkestä sekä tietenkin suussasulavia karpaloherkkuohjeita!

-Lily

P.S. Koska kamerani laturi on lainassa, tähän postaukseen ei hernunut kuvia eiliseltä kiipeilyretkeltä. Lupaan lisätä upeita maisemakuvia, kunhan saan ne kamerasta ulos.

Varo myrkkysientä!

Ruokasienikausi on ollut käynnissä jo pidemmän tovin ja painopiste on alkanut siirtyä hiljakseen loppusyksyn lajistoon. Sienet ovat kerrassaan oivallista ruokaa, jota jokainen voi hakea ilmaiseksi lähimetsästään. Syksyisessä metsässä vaeltelu virkistää myös mieltä ja tarjoaa hyötyliikuntaa.

Sieniin liittyy kuitenkin aina myös riskejä. Suomalaiset ovat olleet etenkin lännessä perinteisesti sienikammoista kansaa, eikä sieniä ole syöty kaikilla alueilla edes pahimpina nälkävuosina. Moni jättää nykyisinkin sienimetsään menon väliin siinä pelossa, ettei tunnista myrkyllisiä sieniä. Vain pieni osa sienistämme kelpaa ruokasieniksi, mutta syynä kelvottomuudelle on vain harvoin varsinainen myrkyllisyys. Usein sieni voi olla pahanmakuinen, sitkas tai niin pienikokoinen, ettei sen katsota ruokasieneksi soveltuvan. Joukossa on myös monia sieniä, joiden myrkyllisyyttä ei tunneta.

Takarivistä alkaen vasemmalta oikealle: lakritsirousku, punakärpässieni, pulkkosieni, kangaskärpässieni, suippumyrkkyseitikki ja valkokärpässieni.

Suomessa on viimeisen sadan vuoden aikana todettu hieman alle 20 kuolemaan johtanutta sienimyrkytystä. Valtaosa niistä on tapahtunut ennen 1960-lukua. Useimmiten myrkytyksen aiheuttajana on ollut valkokärpässieni, joka aiheutti myös pari vuotta sitten lievää hysteriaa runsaan myrkytyssuman takia. Myös tuoreena syöty korvasieni, pulkkosieni ja suippumyrkkyseitikki ovat aiheuttaneet kuolemantapauksia. Näistä etenkin suippumyrkkyseitikki on aiheuttanut vakavia, joskaan ei kuolemaan johtavia, myrkytyksiä. Viimeisen 20 vuoden aikana vakavia tapauksia on sattunut kolmisenkymmentä.

Aina ei ole kyse myrkytyksestä

Sienen ei tarvitse olla myrkyllinen, jotta oireita voisi saada. Sienet eivät ole helpoimmin sulavaa ruokaa, joten herkkävatsainen voi saada vatsanväänteitä syötyään sieniä runsaasti. Harvaa sientä voi myöskään käyttää ilman esikäsittelyä, vaan monet tavalliset ja herkulliset ruokasienemmekin vaativat kunnollisen esikäsittelyn. Esimerkiksi punikkitatit, jotka kuuluvat myös kauppasienilistalle, voivat aiheuttaa voimakkaitakin vatsanpuruja, mikäli niitä ei ole kypsennetty kunnolla.

Koivunpunikkitatti. Kuva: Bory Tucholskie, Wikimedia Commons

Toisille ongelmia voi tuottaa myös trehaloosi eli sienisokeri. Ihmisellä voi olla sitä kohtaan intoleranssi aivan samalla tavalla kuin maidon sokeria kohtaan. Sienten nauttiminen aiheuttaa oireita noin parin tunnin kuluttua ateriasta ja oireet, voimakkaat vatsavaivat ja ripuli, voivat kestää parikin päivää. Vaivasta kärsii arvioiden mukaan muutama prosentti väestöstä. Varsinaista hoitoa ei ole, vaan intoleranttien täytyy vain yksinkertaisesti vältellä sieniruokia.

Tämän lisäksi sienet voivat esimerkiksi olla jo metsästä poimittaessa homeessa tai ne voivat pilaantua vääränlaisen tai liian pitkään kestäneen säilytyksen aikana. Tällaisissa tapauksissa sienet aiheuttavatkin yleensä jonkinlaisia vatsavaivoja. Mikäli sieniä kerää teiden, viljelysten tai teollisuuslaitosten läheltä, ne ovat voineet kerätä itseensä myös huomattavia määriä raskasmetalleja tai torjunta-aineita.

Myrkkysieniäkin on erilaisia

Myrkyllisiä sieniä tunnetaan Suomessa reilut sata. Näistä nykytiedon valossa hieman yli kymmenen on myrkkysieninä merkittäviä. Tutkimustiedon lisääntyessä on joitakin ennen myrkkysieninä pidettyjä sieniä alettu pitää vain käyttökelvottomina ja taas jopa ruokasieninä aiemmin käytettyjä sieniä siirtää myrkyllisten lajien joukkoon. Tästä syystä kannattaa sienikirjojaan päivittää säännöllisesti, sillä vanhentunut tieto voi sienestyksen tapauksessa olla jopa hengenvaarallista. Pääasiallisesti myrkkysienet jaetaan kolmeen eri päätyyppiin: solumyrkkyjä tai hermomyrkkyjä sisältäviin sekä ruoansulatuskanavaa ärsyttäviin myrkkysieniin.



Korvasieni on myrkkysieni, mutta oikein käsiteltynä siitä saa herkullista ruokaa. Kuva: Severine, Wikimedia Commons.

Solumyrkkyjä sisältävät sienet aiheuttavat yleensä vakavimmat myrkytykset. Näitä sieniä ovat valkokärpässieni, kavalakärpässieni, myrkkynääpikkä, suippumyrkkyseitikki ja korvasieni. Solumyrkyt vaikuttavat sisäelimiin ja niiden aiheuttama tuho on peruuttamatonta. Ensioireet ilmaantuvat 4-24 tuntia sienten nauttimisen jälkeen. Yleensä niihin kuuluu vatsakipua, oksentelua ja ripulia, jonka jälkeen potilaan olo usein kohenee. Oireet ilmaantuvat uudelleen muutaman vuorokauden kuluttua, kun maksa ja munuaiset ovat vaurioituneet.

Hermomyrkkyjä sisältäviä sieniämme ovat mm. punakärpässieni, ruskokärpässieni, myrkkyrisakas, myrkkymalikka, suippumadonlakki ja kirjoheltat. Näiden sienten myrkyt vaikuttavat keskushermostoon ja mielialaan. Oireet ilmestyvät 1-4 tunnin kuluttua sienen syömisestä ja ilmenevät hikoiluna, syljen erittymisenä, sekavuutena, näköharhoina ja alentuneena verenpaineena. Usein tämän tyypin myrkytykset ovat tahallisesti aiheutettuja eli sieniä on pyritty käyttämään huumausainekäytössä.

Vaikka kirkkaanväriset kärpässienet tuottavatkin sienestäjälle löytämisen riemua, ne kannattaa jättää suosiolla paikoilleen ilahduttamaan muita luonnossa liikkujia.

Ruoansulatuskanavaa ärsyttäviin sieneen lasketaan esimerkiksi veritatti, veriseitikki, kartiovahakas, punalahokka, isojuurekas, kitkerälahokka, pisamavalmuska ja sinappitympönen. Nämä sienet aiheuttavat vatsanpuruja ja pahoinvointia. Oireet alkavat muutaman tunnin sisällä sienen syömisestä. Oksentaminen helpottaa yleensä oloa, eikä lääkitystä yleensä tarvita. Lepääminen ja lääkehiilen nauttiminen nopeuttavat usein toipumista.

Osa ruokasienistäkin aiheuttaa ärsytystä ruoansulatuskanavalle, mikäli niitä ei kypsennetä kunnolla. Tällaisia sieniä ovat mm. mesisienet, punikkitatit, lehmäntatit, kirpeät rouskut ja haperot sekä akansieni.

Jotkin sienemme, kuten harmaamustesieni, aiheuttavat voimakkaan antabusreaktion. Tästä syystä kyseistä sientä sisältävän sieniaterian jälkeen olisi syytä välttää alkoholia viiden päivän ajan. Alkoholista kannattaa myös varmuuden vuoksi pidättäytyä paria vuorokautta ennen ateriaa.

Ihmisillä voi olla myös yksilöllisiä allergioita eri sienilajeja kohtaan. Esimerkiksi härmämalikan ja akansienen on todettu aiheuttavan sieniallergiaa. Myös vanhan kansan suolasienenä suosima pulkkosieni voi aiheuttaa sellaisten vasta-aineiden muodostumista, jotka tuhoavat ihmisen omaa verikudosta. Oireet ilmaantuvat usein vasta useiden syöntikertojen jälkeen ja voimistuvat kerta kerralla. Pulkkosienen onkin todettu Suomessakin aiheuttaneen ainakin yhden kuolemantapauksen, eikä sen käyttöä ruokasienenä voida missään nimessä suositella.

Miten toimia myrkytystilanteessa?

Sienimyrkytystä epäiltäessä on aina syytä ottaa yhteyttä Myrkytystietokeskukseen (09 471 977), jossa annetaan tarkat toimintaohjeet tapauskohtaisesti. Yleensä pienten määrien kyseessä ollessa mahdollinen kotihoito lääkehiilellä ja lepo riittävät hoidoksi. Vakavampien tapausten kohdalla potilas tulee toimittaa mahdollisimman pian hoitoon ja käyttää ensiapuna lääkehiiltä.

Tärkeää myrkytystapauksissa on rauhallisesti koettaa selvittää, mitä sientä on syöty ja miten paljon. Etenkin pienten lasten kohdalla lapsi yleensä säikähtää aikuisten hätää, eikä välttämättä saa enää kerrottua, mitä on syönyt. Mikäli mahdollista, myrkytyksen aiheuttanutta sientä tulisi kerätä mukaan potilaan mukana sairaalaan toimitettavaksi. Vietäviksi kelpaavat myös sieniaterian tähteet ja sienten perkuujätteet, mikäli sieniä ei ole enää jäljellä. Joissakin tapauksissa näyte voidaan ottaa myös potilaan oksennuksesta. Ensiapuna näissä tapauksissa voi antaa lääkehiiltä.

Varovaisuutta ja tietoa

Tärkein ohjenuora sienten kanssa onkin varovaisuus. Sienimetsälle kannattaa aloittelijan suunnata aina kokeneemman sienestäjän seurassa. Ruokasienten ohella kannattaa opetella tuntemaan vaarallisimman myrkkysienet sekä käyttämiensä ruokasienten mahdolliset näköislajit. Sieniin kannattaa tutustua perusteellisesti ja muistaa myös se, että sienten ulkonäkö muuttuu sienen eri ikävaiheissa. Kehnäsieni esimerkiksi on täysin eri näköinen noustessaan pienenä munanmuotoisena pallona maasta ja aukaistuaan lakkinsa kokonaan. Mikäli sienen määrityksessä on epävarmuutta, sieni kannattaa hylätä suoraan.

Myrkyllinen kitkerälahokka on hyvänä ruokasienenä tunnetun kuusilahokan näköislaji. Kokenutkin sienestäjä saa olla tarkkana.

Jos haperoiden tai muiden sienilajien kohdalla käyttää makua tuntomerkkinä, kannattaa pitää maltti mielessä. Sientä maistellaan vain pieni pala ja sitä pureskellaan varovasti etuhampailla ja maistellaan kielenkärjellä. Kun maku on saatu, pala syljetään pois. Maistelua ei pidä tehdä pienten lasten nähden ja varttuneemmillekin kannattaa muistaa kertoa, miten maistelu pitää tehdä.

Kun sienestää vain varmuudella ruokasieniksi tuntemiaan lajeja ja tunnistaa myös vaarallisimmat myrkkysienet, sienimetsälle voi suunnata turvallisin mielin.

-Annukka


Lähteet:

Härkönen, Järvinen, Huhtinen, Hänninen, 2003. Suomen kauppasienet.

Salo, Niemelä, Salo, 2006. Suomen sieniopas.

Terveyskirjasto, 2011. Sienimyrkytys.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Sieni-juustopiirakka (gluteeniton)


Ruokasieniä (sekä myrkyllinen kitkerälahokka taempana punaisen varoituskyltin kera, huom!) näyttelypöydällä

Kuten aiemmin jo lupailin, olen koettanut hieman käydä reseptiröykkiötä läpi ja valikoida sieltä syksyyn ainestensa puolesta sopivia reseptejä. Niistä ensimmäisenä pöydälle valikoitui kurssillakin testattu sieni-juustopiirakka gluteenittomana versiona. Pohjan voi tehdä vallan mainiosti tavallisenakin versiona.

Pohja


100 g margariinia
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl paprikajauhetta
1/4 tl suolaa
2 rkl vettä

Täyte

n. 1 l tuoreita sieniä (esimerkiksi tatit, orakkaat, suppilovahvero ja kantarellit sopivat mainiosti)
1 sipuli
1 rkl öljyä
150 g sinihomejuustoa muruna
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 dl persiljaa hienonnettuna
1/2 dl tuoretta tai 1 tl kuivattua rakuunaa
2 munaa
2 dl ruokakermaa

Rasva ja maustejauhoseos nypitään. Joukkoon lisätään vesi ja taikina sekoitetaan tasaiseksi. Se levitetään voideltuun piirakkavuokaan ja käydään seuraavaksi täytteen kimppuun. Pannulla kuullotetaan sipuli ja paloitellut sienet. Pannu otetaan levyltä ja siihen sekoitetaan loput aineet hyvin sekoittaen. Täyte kaadetaan vuokaan levitetyn pohjan päälle ja piirakka on valmis uuniin. Paistaminen tapahtuu 200 asteessa noin 35 minuutin ajan.


Piirakka ei pitkään kestänyt koskemattomana uunista tulonsa jälkeen.

Vielä ainakin Jyväskylässä sieniä löytyy metsästä ihan mukavasti. Suppilovahveroista ensimmäiset löytyivät jo muutama viikko sitten, mutta nyt niiden määrät ovat alkaneet nousta ja niitä tuntuu löytyvän jokaiselta mättäältä. Kannattaakin suunnata sienimetsälle niin pitkään kuin satoa riittää!

-Annukka


Kuvat: Leppänen

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Herkullinen viikko

Paluu Etelä-Savosta tapahtui rauhallisissa merkeissä. Pikkuruinen Puntoni oli lastattu ääriään myöten täyteen marja- ja jatkojalostuskurssin tavaroita ja kaiken kruunasi kaatosade, joka pakotti matkanteon mateluksi pahimpien kuurojen aikana. Illalla sain kuitenkin kannettua kaikki hillo-, marmeladi- ja hyytelöpurkit autosta ulos. Pikainen laskenta osoitti, että niitä oli parisenkymmentä. Lisäksi sain kantaa kotiin leivonnaisia, pikkuleipiä, horsma- ja mustatorvikeittoa, marmeladimakeisia... Kaikissa tekeleissä pääosassa olivat olleet erilaiset suomalaiset luonnontuotteet, joita olimme keränneet pitkin kesää ja syksyä. Jahka nyt hieman ennätän vetää henkeä, ajattelin jakaa kanssanne parhaimpia syyskauteen sijoittuvia reseptejä kurssilta. Niitä odotellessa ajattelin näyttää hieman kuvia opetuskeittiöstä ja kurssiltamme.


Pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan marmeladien valamista. Hieman muottien täyttöaste hakee suuntaa, mutta muutoin puuha oli lystikästä!


Massa jähmettyi todella nopeasti ja suppilo pitikin lopuksi kovertaa puhtaaksi veitsen avulla.


Tehokkaalla tiimillä saatiin paljon aikaiseksi. Tässä kiehumassa kuusenkerkkäsiirappi sekä taustalla valmistumassa pihlajasta ja kurpitsasta aamiaismarmeladia.


Marmeladimakeisia, mesiangervopikkuleipiä ja kuusenkerkkäleivoksia taukotilan pöydällä.


Makeapihlajasta ja tyrnistä tehtyjä marmeladimakeisia sokerihunnussaan.

Etualalla matsutakepipareita, taempana korvasienipiirakkaa kannellisena versiona vierellään pettukeksit ja kauimmaisessa rivissä sienipiirakkaa yrteillä ja sinihomejuustolla. Nam!

Sellaisissa tunnelmissa hurahti siis loppuviikkoni. Alkuviikosta keskityimme marjoihin ja sainkin keskiviikkona pidetyn tentin seurauksena marjaosuuden suoritettua. Nyt olen siis virallisesti keruutuoteneuvoja. Vielä hieman töitä ja tietojen syventämistä ja toivon mukaan saan tarkastajan paperit huhtikuuhun mennessä.

Lähden keräilemään tavaroita ja katselemaan varusteita valmiiksi tämän päivän sienikierrosta varten. Toivottavasti näen osan teistä lukijoista siellä!

-Annukka


Kuvat: Kurssitoveri Leppäsen käsialaa, iso kiitos hänelle kuvien napsimisesta silloin, kun oman kamerani akku sanoi tööt.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Syysvärejä


Värjäsin tällä viikolla taas kasan alunalla esipuretettua lankaa. Väriaineina oli nuorehko suomuorakas, veriseitikkejä ja hetken mielijohteesta myös punajuurten keitinvettä. Aloitin värjäyksen orakkaalla, ja alkuun näytti siltä, ettei koko sienestä juuri irtoa väriä. Jätin kuitenkin vyyhdin jäähtymään yön yli väriliemeen ja seuraavaan päivään mennessä lankaan olikin tarttunut hennon vaaleanruskea sävy. Kaksi punaista seitikkivärjättyä 50 gramman vyyhtiä saivat värinsä 85 grammasta veriseitikkejä, ja samasta jälkiväristä tuli vielä oranssi 50 gramman lankavyyhti. Värjäsin vyyhdin kieputettuna itsensä ympärille, joten siihen tuli kauniin eläväpintaista liukuvärjäystä. Avasin vyyhdin keitinveteensä jäähtymään yön yli, jotta väri hieman tasaantuisi.

Näiden värjäysten jälkeen lankaa oli vielä yksi 50 gramman vyyhti jäljellä, ja päätin kokeilla sen värjäystä punajuurten keitinvedessä. Vesi oli siis jäänyt jäljelle 1kg punajuurisäkillisen keittämisestä. Aluksi vyyhdi tuntui värjäytyvän vaaleanliilaksi, mutta lopputuloksena oli yön yli jäähdyttyään kaunis, lämpimän kullanruskea sävy. Punajuuriliemi itsessään ei tuntunut menettävän väriään ollenkaan, joten kenties siitä olisi saanut väriä useampaankin vyyhtiin. Pitää ehdottomasti tehdä lisää punajuurivärjäyskokeiluja!

-Lily

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Ruiskääretorttu puolukalla

Pohja

4 kananmunaa
3/4 dl sokeri
1 tl leivinjauhe
1 1/2 dl ruisjauho

Täyte

n. 4 dl puolukkaa
300 g maitorahka
1 prk maustamaton tuorejuusto
sokeria maun mukaan

Vaahdota kananmunat ja sokeri kulhossa. Lisää ruisjauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe. Taikina levitetään uunipellille ja paistetaan 200 asteessa kymmenisen minuuttia. Tämän jälkeen torttulevyn annetaan jäähtyä hetki ennen kuin se kumotaan tuorekelmulle tai leivinpaperille, jonka pinnalle on ripoteltu kevyesti sokeria. Mikäli levy on kunnolla paistunut, paiston aikana uunipeltiä suojanneen leivinpaperin irrottaminen levyn pohjasta pitäisi olla helppoa. Mikäli paistoajan arvio on ollut tällä kertaa hieman luovempi, paperin irtoamista voi auttaa varovasti esimerkiksi terävällä veitsellä. Levy saa jäädä hetkeksi pötköttelemään ja odottamaan täytettä.

Maitorahkasta ja tuorejuustosta sekoitetaan tasainen tahna, joka makeutetaan sokerilla. Sekaan lisätään puolukat ja sokerin määrä tarkistetaan. Täyte levitetään pohjalevylle tasaiseksi kerrokseksi. Tämän jälkeen levy rullataan kääretortun muotoon. Tämä vaihe onnistuu yleensä parhaiten, mikäli levyn alustaksi on valittu tuorekelmu. Torttu kannattaa jättää hetkeksi vetäytymään, jolloin pohja ehtii hieman kostua.



Puolukka antaa kääretortulle mukavan raikkaan maun, jota ruis tukee hyvin. Rukiin maku ei kuitenkaan ole kovin hallitseva, joten kannattaakin rohkeasti kokeilla vehnäjauhojen korvaamista ainakin kääretorttujen kohdalla ruisjauhoilla.

Huomenna aamulla suuntaan taas viikoksi Otavaan, tällä kertaa marjojen ja jatkojalostuksen merkeissä. Oikein hyvää viikkoa ja satoisia puolukkaretkiä kaikille!

-Annukka

Vuoden 2011 marja, puolukka

Arktiset aromit valitsi vuoden 2011 marjaksi puolukan (Vaccinium vitis-idaea). Tuo jokaiselle tuttu punainen marja onkin Suomen tärkein luonnonmarja sekä kaupallisesti että kotitalouskäytössä.

Puolukka on 5- 30 senttiä korkea varpukasvi. Sen levinneisyysalue kattaa koko Suomen. Puolukka viihtyy parhaiten kuivilla, kuivahkoilla ja tuoreilla kankailla. Se onkin yleisin metsävarvuistamme. Lehdet ovat vahapintaiset ja ne talvehtivat. Muodoltaan ne ovat suippoja ja päältä tummemman vihreitä kuin alapinnaltaan. Lehtien alapinnan avulla voi myös erottaa puolukan sen näköislajista sianpuolukasta: sianpuolukan lehtien alapinnalla on verkkokuviota kun taas puolukan lehtien alapinnalta voi erottaa pieniä mustia pisteitä.


Puolukan monet kasvot

Puolukka kukkii kesä-heinäkuussa. 5-8 mm pitkä teriö on ruukkumainen ja väriltään valkoinen tai punertava. Marjat ovat punaiset, mehukkaat ja maultaan happamahkot. Ne kypsyvät loppukesästä ja paras satoaika ajoittuukin elokuulta aina lokakuulle. Puolukkametsä kutsuukin parhaillaan marjastajaa houkuttelevana.

Puolukka kuuluu kauppayrtteihin eli sitä voidaan kerätä kaupalliseen käyttöön. Puolukan lehtiä ja marjoja voikin käyttää esimerkiksi haudukejuoman aineksina. Puolukan sisältämä arbutiini muuttuu kehossa hydrokinoniksi. Sillä on antiseptinen vaikutus virtsateiden tulehduksissa. Maltti kannattaa kuitenkin pitää myös puolukan kanssa mielessä: arbutiini on suurina määrinä myrkyllistä, joten rohdosjuomana puolukan lehtiä kannattaa käyttää vain kuuriluontoisesti.

Puolukkaa voi käyttää monipuolisesti myös muussa ruoanvalmistuksessa. Se säilyy hyvin sisältämänsä bentsoe- ja sitruunahapon vuoksi. Puolukan voikin säilyttää yli talven viileässä survoksena ilman muita säilöntäaineita. Tyypillisimmillään puolukka on hilloina, soseina ja mehuina. Mikäli marjan hapokkuus on omaan makuun liian voimakas, sitä voi yhdistellä makeampien marjojen tai hedelmien kanssa pehmeämmiksi kokonaisuuksiksi. Marja soveltuu myös erinomaisesti piirakoiden tai pullien täytteeksi tai leipätaikinan jatkeeksi. Puolukka sellaisenaan tai survoksena kuuluu myös erottamattomana osana erilaisten riista-, maksa- ja kaaliruokien kumppaniksi.

Kuva: Jonas Bergsten, Wikimedia Commons

Ravintoarvot kohdallaan

Ravintoarvoiltaan puolukka on sangen oivallinen. Se sisältää merkittäviä määriä E-vitamiineja. C-vitamiinia marjassa on kuitenkin luonnonmarjoistamme kaikkein vähiten. Puolukassa on runsaasti mangaania ja lisäksi se sisältää suuria määriä ravintokuitua. Puolukka sisältää runsaasti monia flavonoideja, joista useita pidetään terveysvaikutteisina. Lignaania, joka on samantyyppinen fenoliyhdiste kuin flavonoiditkin, puolukka sisältää lähes puolet enemmän kuin useimmat muut marjat. Lignaaneiden on arvioitu estävän hormoniperäisten syöpien kehittymistä.

Puolukan lehdistä ja varsista tehdyn uutteen on havaittu laboratoriotutkimuksissa auttavan eläimillä hengitysinfektioiden hoidossa. Uutteen sisältämät arbutiini ja fraksiini vähensivät tulehdusreaktiota ja yskää ja irrottivat limaa. Lisäksi puolukan tanniineilla on todettu olevan antioksidanttisia vaikutuksia. Yleisesti ottaen luonnonmarjojen nauttimisen on tutkimuksissa todettu 160 gramman päiväannoksena laskevan systolista verenpainetta ja nostavan nk. hyvän kolesterolin eli HDL-kolesterolin määrää veressä.


Puolukka tarjoaakin runsaasti syitä lähteä lähimetsiin ämpärin kanssa. Hyvänmakuisena ja terveysvaikutteisena se onkin varsinaista superruokaa.


-Annukka

Lähteet:

Arktiset aromit. Puolukka.


Aro, 2008. Lignaani.

Erlund, Koli, Alfthan, Marniemi, Puukka, Mustonen, Mattila & Jula, 2008. Favorable effects of berry consumption on platelet function, blood pressure, and HDL cholesterol. American Journal of Clinical Nutrition. 87, 323-331.

Ho, Huang, Tsai, Lin, Hsu & Lin, 2010. Antioxidant Activity of Tannin Components from Vaccinium vitis-idaea. Journal of Pharmacy and Pharmacology. 51, 1075-1078.

Martat. Puolukka.

Wang, Sun, Fan, Li, Makino & Kano, 2005. Analysis and Bioactive Evaluation of the Compounds Absorbed into Blood after Oral Administration of the Extracts of Vaccinium vitis-idaea in Rat. Biol. Pharm. Bull. 28, 1106-1108.

Kiipeä puuhun!

Viikon 38 ajan, 19.-25.9.2011, vietetään kansallista puuhunkiipeämisviikkoa. Idean taustalla on tietokirjailija Tatu Hirvonen, joka on huolissaan siitä, että nykyajan lapsia suojellaan usein jo liikaakin ja vääränlaisilta asioilta. Samalla tehdään lapselle karhunpalvelus, sillä esimerkiksi puihin kiipeily kehittää motorisia taitoja ja koordinaatiokykyä.



Liiku luontoa kunnioittaen

Luonnossa liikkuja saa kehittyvän kunnon sekä taitojen lisäksi myös unohtumattomia elämyksiä ja pääsee nauttimaan sekä luonnon kauneudesta, että sen runsaista antimista esimerkiksi marjojen ja sienien muodossa. Jokaisen liikkujan tulee kuitenkin kohdella luontoa kunnioittaen ja vahingoittamatta. Puihin kiipeilyn osalta tämä tarkoittaa sitä, että oksia ei tulisi katkoa, eikä puiden kaarnaa tai vuosikasvua vahingoittaa. Kiipeilyn kohteeksi kannattaakin valikoida puut, joista löytyy tarpeeksi tukevia oksia käden- ja jalansijoiksi. Tällöin puuhun pystyy kiipeämään sitä vahingoittamatta. Myös muun luonnossa liikkumisen osalta tulee noudattaa hyviä tapoja ja olla vahingoittamatta esimerkiksi kallioiden herkkää, hidaskasvuista jäkäläpeitettä.


Lika on sinulle hyväksi

Nykyään alati lisääntyvien allergia- ja astmaoireiden yhtenä syynä pidetään lasten liian steriiliä kasvuympäristöä. Niinpä vaikkapa mutakakkujen ja hiekkalinnojan rakentelu, intiaanileikit sananjalkakasvustossa ja puihin kiipeily ovatkin itse asiassa monella tapaa hyviä ja hyödyllisiä harrastuksia myös nykylapsille. Leikkien ja luonnossa seikkailun salliminen vaikuttaa lapsen kasvuun ja kehitykseen positiivisesti. Myös monet aikuiset voisivat ottaa luontoseikkailujen aiheuttamat pienet naarmut ja kolhut sekä tahriintuneet vaatteet rennommin ja järjestää myös itselleen välillä aikaa liikkumiseen luonnon helmassa. Luonnosta liikkumisesta ja puihin kiipeilystä voikin tulla koko perhettä yhdistävä rentouttava harrastus.


Pois turha varovaisuus!

Puihinkiipeämisviikolla järjestetään ympäri Suomea lukuisia tapahtumia, jossa puihin kiipeämistä pääsee kokeilemaan opastetusti. Luonnollisesti puihin voi kiipeillä viikon aikana myös itsekseen, kaverin tai vaikkapa isommankin kaveriporukan voimin. Tapahtuman Facebook-sivuilla todetaan, että "Kiipeä puuhun -viikko on paitsi hauskaa tekemistä, myös yhteisöllinen tempaus lasten elintilan vapauden ja liikkumisen ilon puolesta". Joten pois turha varovaisuus ja suunta kohti lähintä kiipeilypuuta!



Villikataja osallistuu puihin kiipeilyyn olemalla mukana Retkueen Puissa kiipeilyn aakkoset -tapahtumassa 23.9. Lisätietoa tapahtumasta ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Retkueen sivuilta sekä tapahtuman Facebook-sivulta. Nähdään siis perjantaina Viitaniemessä.

-Lily

maanantai 12. syyskuuta 2011

Ruokasienet tutuiksi

Järjestämme Annukan kanssa nyt syyskuun aikana Jyväskylän kaupunkialueella ruokasieniretkiä. Retkien aikana seikkailemme kaupunkimetsissä ja tutustumme löytyviin sieniin. Annukka sai kahden viikon ahertamisen seurauksena sienineuvojan pätevyyden, joten nyt mukana on osaava ja asiantunteva opas. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeita löytyy Tulevat Kurssit -sivulta. Ensimmäinen retki järjestetään Laajavuoreen ja toisella retkellä suunnistamme Huhtasuon metsiin. Mukavaa olisi, jos ilmoittautuisit etukäteen, mutta paikan päälle saa toki tulla myös ilmoittautumatta. Tällöin olisi kuitenkin hyvä, jos saapuisit jo noin varttia ennen ilmoitettua alkamisajankohtaa.

Nähdään siis sieniretkellä!


-Lily

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Joulunpunaista ja aurinkoisen oranssia

Pikaisesti vielä sunnuntainen päivitys värjäilyjen saralta. Tarkoituksenani oli istua koko päivä sohvalla ja rentoutua rankan viikon jälkeen, mutta loppujen lopuksi päädyin siivoamaan asuntoni lattiasta kattoon, käymään sieniretkellä ystäväni kanssa sekä värjäämään lankoja. Viimeksi mainittu tapahtui muiden hommien taustalla, kävin vain välillä hieman sekoittamassa lankoja ja tarkistamassa lämpötilat.

Värisienenä käytin veriseitikkejä, joiden varsinainen satokausi tuntui ainakin Jyväskylässä vasta toden teolla alkavan näinä päivinä. Olen kerännyt jo aiemmin näkyneet yksilöt talteen ja kuivannut ne käyttöä varten. Seitikkejä käytin 20 grammaa, lankaa värjäsin kaikkiaan 200 grammaa kahdella perättäisellä värjäyksellä.


Veriseitikki on kauttaaltaan punainen kuusen seuralainen

Seitikit heitin vanhaan sukkahousunpätkään, jonka sidoin päistään narunpätkällä. Laitoin liemen kiehumaan parvekkeelle keittolevylle samalla kun puretin langat sisällä alunan kanssa. Seitikit, kuten monet muutkin sienet, haisevat voimakkaasti keitettäessä. Lisäksi vaikka seitikeistä valtaosa myrkyttömiä onkin, huurut voivat olla todella voimakkaat ja aiheuttaa päänsärkyä sekä huimausta. Siksi värjäys kannattaa joko suosiolla tehdä kokonaan pihan puolella tai käyttää todella hyvin ilmastoitua tilaa.


Vyyhti väriliemessä

Koska olin aina aiemmin käyttänyt tuoreita sieniä värjäyksessä, olin hieman epävarma käyttömäärästä silloin kun seitikki on kuivattu. Olin kuullut hyvin erilaisia arvioita kuivatun sienen määrästä suhteessa langan määrään. Varovaisimmat arviot lähtivät 10 grammasta kuivattua veriseitikkiä ja rohkeimmat päätyivät jonnekin liki 50 gramman tienoille. Minä punnitsin yhden kuivatusrasian sisällöksi 21 grammaa veriseitikkiä ja keittelin sen. Lopputuloksena oli hyvä kirkas punainen ja kauniin oranssinen jälkiväri. Pidin seitikit omassa värjäyspussissaan koko värjäyksen ajan eli niitä ei siivilöity pois liemestä, kuten tavallisesti on tapana.


Sukkasekoite värjäytyi kauniin lämpimin sävyin

Olin lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen ja langoille onkin jo suunnitelma valmiina, jahka ne vain ennättävät ensin kuivahtaa. Onneksi minulla on vielä veriseitikkiä kuivattuna ja lisäksi huomasin metsässä käydessäni, että varsinainen sato tuntuu alkavan vasta nyt.

Minulla on viime viikkojen aktiivisen metsässä liikkumisen seurauksena varastoissani samettijalkaa, löyhkäsilokkaa, veriseitikkiä, verihelttaseitikkiä, violettiseitikkiä sekä okrakääpää. Niillä pitäisi toivon mukaan saada talven mittaan värjäiltyä kaikenlaista jännittävää!

-Annukka

lauantai 10. syyskuuta 2011

Aavistus syystä

Vihdoinkin pääsin kaikessa rauhassa kotiin ja koneen äärelle purkamaan kertyneitä muistoja ja valokuvia. Elokuun viimeinen viikonloppu hujahti Lilyn kanssa Itä-Suomessa reissaten ja Lappeenrannan metsiä samoten. Lily ehtikin jo keitellä reissusta mukaan tarttuneet juolukat hilloksi asti ja lähettää käyttämänsä ohjeen tännekin teidän riemuksenne. Minäkin ajattelin jakaa vielä muutaman kuvan ja ajatuksen tuolta viikonlopulta ja siirtyä sitten ajankohtaisempiin aiheisiin.

Lily nousemassa Tupavuoren onkaloista tikkailla.

Kesänlopettajaisten nimellä kulkenut reissu suuntautui Lappeenrantaan ja käsitti niin kaupungissa pyörähtelyä kuin lopulta maalle vetäytymistäkin. Rentouttavin osuus olikin mökillä saunominen, nuotion äärellä istuminen ja metsissä samoileminen.

Kävimme myös lähistöllä sijaitsevalla Tupavuorella ihmettelemässä huikeita kallioita ja luolamaisia onkaloita. Varsinainen Tupavuori piti sisällään kokonaisen valtavan luolan, jota ylhäältä kallion laelta käsin oli miltei mahdotonta havaita. Mukana olleen paikallisoppaamme mukaan luolassa on pidetty suojaa silloin kun vaino on uhannut, onhan luolaa miltei mahdotonta havaita mikäli sen olemassaolosta ei tiedä.
Mekin kiipesimme lopulta tikkaita pitkin alas tarkastelemaan tuota erikoista muodostelmaa. Itse varsinaisen tuvan puolelle pääseminen vaati kuitenkin hieman keinottelua, sillä kulkureitti oli todella kapea ja liukas kuin mikä. Kaikkien onnistui kuitenkin poski kalliota hipoen pusertaa itsensä kallion lomitse luolaan.


Juolukoiden lisäksi Tupavuoren kierrokselta mukaan tarttui myös runsaasti tatteja, joista paisteltiinkin herkullisia sienilisäkkeitä täydentämään illan ruokia. Etenkin herkkutatit ovat olleet tänä vuonna runsaita, mutta valitettavan matoisia. Jonkin verran sienistä säästyi kuitenkin meidänkin vatsoihimme.


Kädentaidot kunniaan. Lilyn taidonnäyte ulpukkaporsaiden rakentelun saralla.

Kesänlopettajaisten paluumatkalla minut pudotettiin Otavaan jatkamaan tutkintoani sieniviikkojen merkeissä. Maanantaina heräsinkin sienten kauppaviikkoon ja seuraavalla viikolla jatkoimme sienten syventävän jatkon merkeissä. Päivät olivat ympäripyöreitä alkaen aamukahdeksalta ja päättyen vasta iltamyöhällä puistohallilla, jonne olimme koonneet sieninäyttelyn. Tiukka opiskelu kantoi kuitenkin hedelmää ja kahden viikon rutistuksen jälkeen olikin helppo hymyillä sienineuvojan paperit taskussa.

Tänään havahduin kellonsoittoon 4:45 aamulla ja pakkasin kahden kämppätoverini kanssa edellisenä iltana keräämämme sienet ja suuntasimme Mikkelin torille kokoamaan telttaa. Tarkoituksenamme oli rakentaa sieninäyttely ja antaa samalla neuvontanäyttömme toimimalla sieninäyttelyn esittelijöinä.


Sieninäyttelyn kokoamista

Väkeä riittikin seitsemästä eteenpäin niin paljon, että vaikka meitä parhaillaan hääri tiskin takana neljä ihmistä, saimme puhua puhumasta päästyämme tauotta lopettamiseen saakka.


Ruokasienipuolen tatteja ja rouskuja.

Huomenna sienimetsälle rauhallisissa merkeissä hyvän ystävän seurana. Sienikausi on tänä vuonna erityisen runsassatoinen ja monipuolinen, joten metsään kannattaa ehdottomasti lähteä tutustumaan sieniin!

-Annukka

PS. Kotiin palattuani löysin postilaatikosta pari esitenumeroa Paikallisuutisia, joka oli tehnyt kesäkuun yrttikurssista jutun heinäkuun lehteensä. Artikkeliin pääsee täältä.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Juolukkahilloa


Viime viikonlopun vierailu Kaakkois-Suomeen tuotti saaliiksi paitsi paljon hyviä kesänlopettajaisjuhlamuistoja, myös paljon luonnon antimia. Uskomattoman runsaan sienisadon lisäksi törmäsimme myös satoisimpaan juolukkapusikkoon, mitä kumpikaan meistä oli koskaan nähnyt. Marssimmekin seuraavana päivänä keruaastiat kädessä sekä enemmän ja vähemmän vapaaehtoiset värvätyt keruuapulaiset mukanamme takaisin löytöpaikallemme. Tuloksena oli noin kolmisen litraa juolukoita, josta itse keittelin hilloa seuraavanlaisen ohjeen
mukaan:

Juolukkahillo


700g juolukoita
350g hillosokeria
1/3tl sitruunahappoa
tilkka vettä



Laita marjat kattilaan, lisää pieni tilkka vettä. Lämmitä marjoja hiljakseen, kunnes kattilasta alkaa nousta vesihöyryä. Sekoita sitruunahappo hillosokerin sekaan ja lisää seos marjojen joukkoon huolellisesti sekoittaen. Anna hillon kiehua miedolla lämmöllä noin vartin verran, sekoittele muutamaan otteeseen. Nosta hillokattila lämpimältä liedeltä jäähtymään. Jäähdytä noin puolisen tuntia silloin tällöin sekoitellen. Tölkitä hillo, ja anna jähmettyä jääkaapissa yön yli. Nauti.

--
Hillosta tulee tälä ohjeella aika kiinteää, enemmän marmeladimaista. Jos tahdot löysempää hilloa, niin lisää hieman veden määrää ja/tai jätä sitruunahappo pois. Juolukoiden aromi on uskomattoman hienostunut, joten mikäli tätä marjaa tulee vastaan, kannattaa sitä ehdottomasti kerätä hillo- tai mehuaineksiksi. Yleensä juolukan marjoja löytää vain muutamia sieltä täältä, jolloin ne voi hyvin kerätä mustikoiden jatkeeksi. Tällöin mustikan voimakkaampi maku kuitenkin peittää hentoa juolukan makua.

-Lily