keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Tofuwokki


Tämän wokin kokkailin jo jokin aika sitten, joten minun piti kuluttaa luova tovi kuvaa tuijottamalla ja pohtimalla, mitä ihan tarkkaan ruokaan ylipäätään laitoin. Toisaalta wokkien kanssa tämä on onneksi harvoin kovin turhantarkkaa puuhaa, joten hyvää syntyy todennäköisesti aivan muillakin aineksilla.

En ole täysinoppinut mitä tofun anatomiaan tulee, mutta minulta meni tovi metsästää kyllin hyvin kasassa pysyvää versiota. Marketin firm -malliset tuotteet kun olivat aivan liian pehmeitä ja hajosivat kasaan heti käsittelyssä. Löysin kuitenkin lopulta valmistajan, jonka tofu tosiaan oli lupaustensa mukaisesti kiinteää ja kesti paistamista ongelmitta (Ja ei, tietenkään en ottanut sitä ylös paketista teitä varten, hölmö kun olen. Kunhan ensi kerran haen samaa tofua, lupaan olla fiksumpi ja kopioida tällaiset oleelliset tiedot ylös). Joku valaistuneempi voisikin jälleen vinkata, onko kyseessä jokin erityistyyppinen tofu tms, jonka voisi päätellä jo paketin merkinnöistä "kokeile ja erehdy"-metodin sijasta.

Tofuwokki

1 paketti tofua
täysjyvänuudeleita
maissia
kaalia
paprikaa

Marinadi tofulle

4 rkl makeaa chilikastiketta
1 tl inkivääriä
loraus etikkaa
4 rkl soijakastiketta
1 kynsi valkosipulia
1 punasipuli

Tofu pilkotaan pienemmiksi paloiksi ja lämmitetään paistinpannu. Pannulla ei käytetä öljyä tai muuta rasvaa, vaan pannun tulee olla kuiva. Tofut asetellaan pannulle ja kuivapaistetaan niitä, kunnes ne saavat väriä ja rakennetta pintaansa. Valmistetaan marinadi sekoittamalla mausteet ja kastikkeet keskenään kulhossa. Inkivääriä voi käyttää tuoreena, kuivattuna tai tahnana. Mikäli pitää voimakkaammista mauista, sitä voi laittaa sekaan reilumminkin. Punasipuli silputaan ohuiksi viipaileiksi ja lisätään joukkoon.
Kun marinadi on valmis, kuivapaistetut tofuviipaleet asetetaan liemeen imemään itseensä makuja. Parasta olisi, mikäli marinoinnin voi suorittaa yön yli puuhana, mutta kuten ehkä jo arvasittekin, minun hätäisessä keittiössäni tämä aika supistui pariin tuntiin.

Varsinaisen wokin tekeminen aloitetaan pilkkomalla ja wokkaamalla mukaan tulevat vihannekset. Koska en osaa näköjään nykyisin tehdä ruokaa ilman kaalia, tähänkin wokkiin silputaan kaalia ohuiksi suikaleiksi (Lilylla, tuolla vanhalla kaalinvieroksujalla olisi tähän varmasti sana sanottavanaan ja todettakoon lohdutukseksi muillekin kaalinvihaajille, että kaali ei ole välttämätön hyvän lopputuloksen kannalta, vaikka kätevä vihannes onkin). Kaalin lisäksi käytin paprikaa ja maissia. Moni muukin vihannes sopii tähän sekoitukseen erinomaisesti, kuten vaikkapa porkkanat, muut kaalit ja ohuet pavut.

Tässä vaiheessa kannattaa myös keittää nuudelit. Koska nekin sekoitetaan wokkiin pannulla, keittoajaksi riittää pari minuuttia. Kun kasvikset ovat valmiit, lisätään joukkoon marinoituneet tofupalat ja marinadi sekä nuudelit. Sekoitellaan ja annetaan koko paketin hautua tovin ajan makujen tasoittumiseksi.
Koska hyväkin ruoka tunnetusti maistuu vielä paremmalta oivallisessa seurassa, suosittelenkin ruoan kaveriksi leppoisaa rupattelua kumppaninsa, kämppiksensä tai hyvän ystävänsä kanssa.

-Annukka

perjantai 25. marraskuuta 2011

Luomua läheltä, kurkkua kaukaa?

Pentti Seuri alusti illan paneelikeskustelun.

Osallistuin viime keskiviikkona Luomu- ja lähiruokailtaan, jossa pohdittiin lukuisten eri toimijoiden ja yleisön kesken luomu- ja lähiruoan asemaa markkinoilla, sen hyötyjä vs. haittoja sekä sitä, mikä oikeastaan kulloinkin on terveellisin ja eettisin valinta. Illan alusti MTT:n tutkija Pentti Seuri, joka kertoi tehomaatalouden ja -kotieläintuotannon vaikutuksista, sekä siitä, kuinka näitä haitallisia vaikutuksia, kuten maaperän köyhtymistä toisaalla ja rehevöitymistä toisaalla, voitaisi vähentää tuntuvasti ihan vain pelkästään järkevällä suunnittelulla ja maa- ja kotieläintuotannon yhteistyöllä. Nykyäänhän kotieläintuotanto on eriytynyt alueellisestikin maataloustuotannosta paikoin niin paljon, että pelloilla hyödylliset ja luonnonmukaiset eläinjätökset kipataan syrjään maatumaan samalla, kun pelloille kylvetään kalliita teollisia lannoitteita säkkikaupalla. Seuri peräänkuuluttikin tiiviimpää yhteistyötä eri toimijoiden kesken, jotta ravinne- ja energiavuotoja ei tuotantoketjun aikana pääsisi syntymään.

Alustuspuheevuoron jälkeen vuorossa oli paneelikeskustelu eri toimijoiden kesken. Mukana oli muutama luomutuottaja, osuuskuntamuotoisen lähiruokapiirin jäsen, Ekolon ja Oikeutta Eläimille -yhdistyksen edustajat sekä ison kauppaketjun edustajana Jari Kivimäki Keskimaalta. Illan ajanpuutteen vuoksi varsinainen keskusteluosuus panelistien kesken ei oikein toteutunut, mutta sen sijaan panelistit pääsivät esittämään vastauksia yleisökysymyksiin ja sitä kautta tuomaan esiin omia mielipiteitään ja näkemystään. Kaikkein radikaaleinta näkemystä edusti Oikeutta Eläimille -yhdistyksen panelistiedustaja, joka torjui kaiken kotieläintuotannon, ja puhui kasvissyönnin puolesta. Hieman maltillisempaa näkemystä edustivat luomutuottajat sekä lähiruokaosuuskunnan edustaja.

Keskimaan Jari Kivimäki.

Keskimaan Kivimäki sai vastata yleisökysymyksiin kaupan roolista, ja kertoikin asiantuntevasti luomu- ja lähiruoan olevan kaupassakin nouseva trendi. Samalla hän kertoi myös, että kaupan asiakkaista osa etsii nimenomaan edullisuutta, joten kaikkia palvelevana kauppana myös näitä tuotteita tulee tarjota asiakkaille. Kauppa tasapainoileekin sen välissä, mitä asiakkaat ovat valmiita tuotteista maksamaan ja mitä esimerkiksi kotimaisen luomu- ja lähiruoan ostohinnat ovat. Tässä vaiheessa esiin nousivat myös isot logistiikkakustannukset, joita Suomen kokoisessa maassa sisältyy ruoan hintaan yllättävän paljon. Myös Keskimaassa ne ovat monen tuotteen kohdalla se isoin menoerä. Suosimalla lähellä tuotettua ruokaa voi siis omalta osaltaan varmistua logistiikkakulujen osuuden pienentämisestä.

Tuotantokustannukset olivat illassa muutenkin eräänä kuumana puheenaiheena, ja kysymys esimerkiksi siitä, kannattaako talvisin syödä espanjalaisia kurkkuja vai kotimaisia kasvihuonekasvatettuja, aiheutti paljon keskustelua. Paras vaihtoehto asiaan oli kausiajattelu syömisessäkin, jolloin tuoreita vihanneksia nautitaan runsaasti silloin, kun niitä täällä on saatavilla (eli kesäisin) ja muuna aikana turvaudutaan hyvin säilyviin juureksiin sekä kotona idätettäviin ituihin ja siemeniin. Talvisin tuorevihanneksilla herkuttelu kannattaa tehdä tuontikasviksilla, sillä niiden tuotantokustannukset ovat logistiikan jälkeenkin hieman kotimaisia alhaisemmat.

Kokonaisuudessaan illan aikana ehdittiin sivuta montaakin vaikeaa kysymystä, joihin ei suoraan löydy yksiselitteisiä ratkaisuja. Kaikkein radikaaleintahan olisi olla kuluttamatta ollenkaan maapallon yhä niukkenevia luonnonvaroja, mutta tämä ei ole mitenkään mahdollista yhdellekään meistä niin kauan, kun olemme elossa. Tärkeimpinä luontoa säästävinä, ja samalla usein omaakin terveyttä edistävinä, neuvoina illasta jäivät mieleen kausiajattelu ruokailussa, ostetun ruoan hävikin minimointi sekä lähellä tuotetun ruoan suosiminen. Myös lihansyönnin vähentäminen sekä kasvisten lisääminen ruokavalioon on eettinen ja kestävän kehityksen mukainen valinta. Kukin toteuttakoon mielestäni näitä ajatuksia omantunnon ja oman tilanteensa mukaan, siten, kun ne sopivat arkeen. Itsekin syön epäeettisesti lihaa. Pyrin kuitenkin lisäämään luomu- ja lähiruoan osuutta ruokailussani ja tämän illan antimina myös sesongin mukaista ruokailua.

-Lily

torstai 24. marraskuuta 2011

Marjoista on moneksi


Karpaloa rahkasammalen sylissä.

Tiistaina järjestettiin Helsingissä Arktiset aromit ry:n isännöimänä Miten lisäarvoa metsämarjoille? -seminaari. Tilaisuudessa oli puhumassa useita eri marja-alan toimijoita, jotka esittelivät omaa työtään ja näkemyksiään siitä, miten luonnonmarjojen käyttöä voitaisiin Suomessa lisätä ja tehdä marjoista kannattavaa kauppatavaraa jo ihan vientiin asti. Seminaariohjelmassa käsiteltiinkin niin marjojen brändäämistä, käytön lisääntymistä Japanissa ja Kiinassa, sosiaalisen median hyödyntämistä marjojen pinnalle tuomisessa ja esimerkiksi ulkomaalaisten poimijoiden tuomia mahdollisuuksia ja ongelmia.

Seminaarin ensimmäisen esitysvuoron käytti keittiömestari Markus Maulavirta, joka puhui marjoista suomalaisen ruokakulttuurin kiinteänä osana. Marjat ovat omalta osaltaan kahtiajakoinen tuote, jotka voidaan nähdä eksklusiivisena ylellisyystuotteena tai jokamiehen oikeuksien alaisena ilmaisena asiana. Tämä arvottamisen kahtiajakoisuus näkyy siinä, miten kotimaisista marjoista ollaan valmiita maksamaan. Nykyisin kun vaatimus laadusta on alkanut ohjata entistä voimakkaammin ostopäätöksiä, kotimaisilla luonnonmarjoilla olisi mahdollisuus nousta arvostetuksi ja arvokkaaksi tuotteeksi.

Toisena puhujana oli Teemu Moilanen Imagian Oy:stä. Hän oli erityisesti paikkojen brändäämisen asiantuntija ja käsitteli omassa esityksessään sitä, miten suomalaisuutta ja Suomea voitaisiin käyttää marjojen brändäämisessä ja tätä kautta luoda suomalaisille marjoille lisäarvoa ja kilpailukykyä vientituotteena maailmalle. Hieman samaan aihepiiriin eli marjojen mahdollisuuksiin vientituotteina puuttui myös tohtori Shaoji Ni Vivani International -yrityksestä. Hän esitteli tyrnin, goji-marjojen ja mustikan käyttöä ja viljelyä Kiinassa. Ni arvioi, että etenkin mustikan kulutus tulee lähivuosina kasvamaan ja täten Kiina voisi olla entistä tärkeämpi vientimaa kotimaisille mustikoille. Arktisten aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio esitteli myös lyhyesti marjojen käyttöä Japanissa eri tuotteiden raaka-aineena. Tuotteiden kirjo oli melkoisen laaja ja mielikuvituksellinenkin verrattuna kotimaiseen tarjontaan. Marjatuotteita suunnittelevien tahojen kannattaisikin kuluttaa ainakin tovi tutustumalla muiden maiden tarjontaan, sillä se voi tuoda aivan uusia ja villejäkin ajatuksia siitä, mihin suuntaan tuotantoa voisi laajentaa kotimaassammekin.


Makeapihlajaa ja tyrniä jatkojalostettuna marmeladiksi.

Tiken viestintäpäällikkö Amie Aalto puhui vuorostaan marjayhteisön luomisesta Suomeen. Yhteisön ympärille olisi tarkoitus rakentaa tuoteperhe kotimaisista marjoista, tuoda erilaisia markkinointitapoja marjoille ja aktivoida etenkin sosiaalista mediaa ja blogimaailmaa marja-asian vetureiksi. Ajatuksena marjayhteisön luomisessa oli, että ajantasainen tieto marjoista, niiden hyödyistä, tutkimustuloksista ja vaikkapa ihan marjaruokien resepteistä leviäisi helposti kuluttajille ja muuttuisi toiminnaksi. Marjayhteisön ajatusta kypsytelläänkin parhaillaan ja pyritään saamaan se hyvistä ideoista konkretiaksi.

Iltapäivällä Piritta Seppälä Viestintä-Pirittasta puhui sosiaalisen median mahdollisuuksista esitellen pääasiallisesti Facebookia ja sen toimintaa. Hänen jälkeensä ääneen pääsivät vielä dosentti Riitta Törrönen Itä-Suomen yliopistosta ja väitöskirjatyöntekijä Anne Kivimäki Helsingin yliopistosta. Kumpikin kertoi uusimpia tutkimustuloksia marjatutkimuksesta Suomessa. Törrönen kertoi marjojen vaikutuksesta sokeriaineenvaihduntaan elimistössä ja Kivimäki esitteli marjamehujen vaikutusta verisuonten seinämien joustokykyyn ja tätä kautta verenpaineeseen.

Seminaarin tiukasta aikataulusta ja joidenkin puhujien satunnaisista aikarajan ylityksistä johtuen valitettavasti varsinaisen keskustelun osuus jäi sangen ohueksi. Tämä oli sääli, sillä yleisö edusti laajaa valikoimaa alan toimijoista ja keskustelu olisi varmasti tuonut uusia näkökulmia ja luonut mahdollisuuksia yhteistyöhön aivan eri tavalla kuin tavallinen yhteydenpito esimerkiksi verkossa tai puhelimitse. Jatkossa olisikin toivottavaa, että keskusteluun varattaisiin enemmän aikaa ja koko aikataulu rakennettaisiin väljemmäksi.



Seminaaritarjoiluna olleita marjasydämiä, kuva Amie Aalto, marjayhteisö

Muutoin tapahtuma oli mielenkiintoinen, ajantasainen ja vanhoja ajattelutapoja haastava. Illalla kotiin palatessa seminaarin aiheet puhuttivat vielä pitkään ja saimme niin tärkeitä oivalluksia, ajatuksia sekä yhteistyökanavia. Voikin siis todeta, että seminaari täytti näiltä osin tehtävänsä täydellisesti.

-Annukka

tiistai 22. marraskuuta 2011

Papulisäkettä


Joko olen ihan uskomattoman huono suunnittelemaan ruokaostoksiani tai sitten on yleismaailmallinen ilmiö, että jääkaappiin tai ruokakomeroon kertyy välillä epämääräisiä nyssäköitä tai pakkauksia, jotka eivät aivan kuluneet loppuun asti varsinaisessa käytössään. Palaankin jälleen lempiteemani eli ”miten käytät hyödyksesi sen kaiken jämäruoan, mitä kaappisi kätkee sisuksiinsa” pariin.

Koko homma lähti taas kerran liikkeelle tuosta motivaattoreista toiseksi parhaimmasta eli sattumasta (paras on tietenkin ehdoton pakko). Minulla on ollut jo pitkän tovin ajan kaapissani kuivattuja papuja. Niiden käyttäminen on ollut ikävän nihkeää, sillä vaikka ne ovat mainion makuisia, niitä pitää ensin liottaa yön yli ja keittää vielä tämän päälle tunti. Kaltaiselleni ihmiselle, joka tajuaa alkaa ajatella ateriansa valmistamista keskimäärin noin puolta tuntia ennen sen syömistä, tämä valmisteluketju on kohtuuttoman pitkä. Nyt kuitenkin sattuman kautta minulla oli kuin olikin kidney- ja mustasilmäpapuja likoamassa.

Kuten aina ennenkin ruokaohjeideni kohdalla, tämäkin ohje nojaa vahvasti ”maistele välillä, lisäile satunnaisesti mausteita” -tyyppiseen vaistonvaraiseen toimintaan. En siis vanno, että käyttämäni määrät olisivat juuri tämän suuruisia. Maistelkaa tekin välillä ja pohtikaa, oletteko kanssani samaa mieltä keitoksen maukkaudesta.

Papulisäke

1,5 dl kidneypapu, kuivattu

1,5 dl mustasilmäpapu, kuivattuja

1 punasipuli tai tavallinen sipuli

4 rkl balsamico -viinietikka

4 rkl rypsiöljy

4 rkl vesi

1 tl hunaja

1-3 valkosipulin kynttä

(aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä)

1 tl kuivattu timjami

1 tl kuivattu basilika

1 tl kuivattua persiljaa

0,5 tl suolaa

ripaus mustapippuria

muutama viipale ruisleipää, kaikki vanhat kaapinpohjat käyvät

Laitetaan siis jo vuorokautta ennen varsinaista ruoanlaittoaietta pavut likoamaan. Ohjeet sanovat, että kukin laji erikseen. Miksi näin, en tiedä (viisaammat voivat valistaa minua). Seuraavana päivänä pavut laitetaan kiehumaan, jälleen ohjeiden mukaan kukin laji erikseen. Minusta tuntui reippaalta energian ja puhtaiden astioiden tuhlaukselta keitellä papuja tunnin ajan kahdessa erillisessä kattilassa, joten keitin ne huoletta kaikki samassa astiassa. Makuun tämä ei vaikuttanut. Kun pavut ovat kypsät, ne valutetaan ja käydään tekemään itse marinadia.

Ruisleipäviipaleet pilkotaan pienehköiksi kuutioiksi ja paistetaan rapeiksi valkosipulin ja öljyn/voin kanssa pannulla. Niiden valmistumista odotellessa valmistetaan muu marinadi sekoittamalla öljy, etikka, vesi ja hunaja tasaiseksi. Mukaan lisätään mausteet eli timjami, suola, pippuri, basilika ja persilja. Tuoreet yrtit antavat aina kuivattuja paremman maun eli niitä voi tilanteen salliessa käyttää kuivattuja korvaamassa. Silputaan punasipuli ja lisätään se liemeen. Mikäli käytössä ei ole punasipulia (kuten minulla ei yllätyksellisesti ollut), voidaan ruisleipäkuutioiden valmistuttua tavallista sipulia silputa pannulle ja kuullottaa sitä kevyesti, jolloin pahin terävyys mausta taittuu jättäen kuitenkin sipulin oman kirpeyden jäljelle.

Jos kaapissa on muita asiaan sopivia tykötarpeita, niitä voidaan lisätä vapaasti joukkoon. Itse kaivoin vajaan purkillisen aurinkokuivattuja tomaatteja kaapistani ja lisäsin ne joukkoon makua antamaan. Moiset toimivat tehtävässään paremmin kuin hyvin.

Kun kaikki muu on valmista, lisätään rapeat ruisleipäkuutiot lisäkkeen joukkoon ja sekoitetaan reippaasti. Maku on sitä parempi, mitä pidempään papujen antaa marinoitua, mutta sekoitus on kelvollista syötäväksi kohtuullisen pian valmistumisensa jälkeenkin (Yllättääkö ketään, että minun annokseltani meni noin vartti aikaa päätyä valmistumiskulhostaan lautaselleni?).

-Annukka

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tourujoella

Koska pakkaset antavat vielä odottaa itseään, eivätkä järvet ole vielä antaneet merkkejä jäätymisestä, suuntasin sunnuntaina vesille. Kävimme melomassa Tuomiojärvellä, Palokkajärvellä ja Tourujoella. Vaikka olinkin jännittävään Tuomio- ja Palokkajärvet yhdistävään tunneliin tutustunut jo aiemmin, Tourujoelle asti en ollut päässyt. Syksyisen kolea ja riisuttu joki olikin kaikessa karuudessaan kaunista katsottavaa.

Tourujokea pääsee melomaan aina Minimanin kulmauksella olevalle padolle asti.

Rantojen uimahuoneet ja katokset näyttävät jollakin tapaa lohduttomilta syksyisessä maisemassa.


Monin paikon oksat viistivät aivan vedenpintaa pitkin ja meloja saikin pitää varansa niitä väistellessään.


Siltojen alituksia mahtui matkalle useita. Kaikkiaan siltoja taisi olla kahdeksan.


Lehdet olivat pudonneet jo aikapäiviä sitten, jättäen alastomat rungot taivuttelemaan oksiaan veden äärelle.


Matkalle mahtui monenlaisia maisemia luonnonkauniista rannoista aina näihin graffitien peittämiin vanhoihin muuntajiin.


Pulut olivat vallanneet sillan alusen lämmittelypaikakseen.

Pitkä pätkä rantaa Tourujoen suulla oli sarojen ja osmankäämien valloittama.


Nyt minun täytyy odottaa kevättä, että pääsisin näkemään saman pätkän uudelleen lehtien avautuessa täyteen kukoistukseensa.

Mikäli uudenlainen näkymä kotikaupungin maisemiin kiinnostaa, Tourujoella melominen tai soutaminen on oiva tapa päästä katselemaan vähän erikoisempia maisemia ja nauttimaan luonnossa liikkumisesta. Suosittelen lämpimästi!

-Annukka

maanantai 14. marraskuuta 2011

Biotalous -mitä, missä, miten ja miksi?

Helsinki näyttäytyi meille sumuisena. Onneksi mieliala
oli valoisa ja aurinkoinen.

Piipahdimme tosiaan viikonloppuna pääkaupunkiseudulla, kun osallistuimme Villikatajan voimin Helsingin messukeskuksessa järjestettyyn Suomesta biotalouden huippu -seminaariin. Seminaarin järjestäjänä toimi MTT ja puhujalistalta löytyi nimekkäitä edustajia muun muassa OECD:stä, Sitrasta, Raisiolta ja tietysti MTT:n omia tutkijoita. Osanottajalista oli samoin vaikuttava, mukana oli väkeä niin isoista yrityksistä kuten Finnairilta kuin NesteOililta kuin myös lukuisista valtion toimielimistä. Olipa joukon jatkona ihan opiskelijoita sekä pienempiäkin toimijoita, kuten me.

Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Helsingin Messukeskuksessa, joten ihan oikean rakennuksen ja sisäänkäynnin löytäminenkin vaati muutamaa kyselyä ja oli itsessään jo pienimuotoinen seikkailu. Seminaaripäivä lähti käyntiin ilmoittautumisella ja aamukahvituksella, jolla pääsimme nauttimaan Suomi-makuja karjalanpiirakan ja savuporotahnan muodossa. Hyvältä maistui, ja tästä virkistyneenä pääsimme aloittamaan seminaariesitysten kuuntelun hyvissä sielun ja ruumiin voimissa.

Seminaarisali.

Seminaari käynnistyi heti ensimetreillä todella inspiroivalla esityksellä. Puhujana toimi professori Carl-Henrik Robèrt aiheenaan "The greatest sustainability challenge is not climate change - The challenge of our time is insufficient leadership". Eli professori Robèrt puhui siitä, kuinka kestävän kehityksen suurin haaste löytyy johtajuuden puutteesta ja siitä, että kaikki toimijat puuhailevat omissa koloissaan asian eteen jotain, mutta kukaan ei kokoa tietoa, taitoa ja menetelmiä yleisempään tietoon. Näin jokainen keksii pyörää uudestaan, tulee tehtyä paljon päällekäistä työtä ja kokonaiskuva sekä -toimintatavat jäävät puuttumaan. Esimerkkejä Robèrt toi omalta alaltaan syöpätutkimuksesta, mutta varsinkin Suomen biotalouskentällä tämä pätee myös erittäin hyvin. Verkostoituminen on tässäkin avainsana yhdessä yhteistyön kanssa.

Seminaarin myöhemmissä puheenvuoroissa käsiteltiin muun muassa biotalous-käsitteen määrittelyä ja sitä, mitä kaikkea tuon nimikkeen alle oikein kuuluukaan, metsä- ja maataloustoimijoiden vastakkainasettelun purkua ja yhteistyön lisäämistä, biotalouden kehittämistä Suomen seuraavaksi suureksi vientituotteeksi ja vahvuudeksi ja biotalouskonseptia tulevaisuudessa. Yhtä mieltä kaikki puhujat olivat siitä, että biotalous nousee entistä enemmän tulevaisuuden kilpailuvaltiksi ja välttämättömyydeksikin. Ja mikä tärkeintä, kestävän kehityksen periaatteita noudattamalla yritykset saavat tuotteilleen merkittävää lisäarvoa, jonka lisäksi säästyy vielä miljoonia euroja. Jo pelkästään taloudellisesta näkökulmasta tämä on siis erittäin kannattavaa. Yritysnäkökulmaa aukaisi muun muassa Raision toimitusjohtaja Matti Rihko, jonka esitystä oli ilo kuunnella. Siinäpä oli visionäärinen toimitusjohtaja, joka luotsaa yritystä biotalouden kärkiryhmässä ja tekee samalla tuottoisaa bisnestä. Ottakaapa mallia! Muutoinkin seminaarin suurimpia anteja Villikatajalle oli inspiroivat esitykset, joista saimme paljon ideoita toimintamme kehittämiseen. Lisäksi seminaaripäivä tietysti avasi biotalouskentän toimijoiden kuulumisia ja ajankohtaisia asioita. Nyt tiedämmekin hieman paremmin, missä muut menevät ja mitä asioita biotalouden parissa työskentelevät kokevat tärkeiksi kehittämiskohdiksi.

Puolet Villikatajan edustustiimistä. Toinen puoli lymyili kameran takana.

Lyhyesti tiivistettynä voisikin sanoa, että biotalous on kaikkialla, missä yrityksen, yhdistykset, valtiolliset sekä kunnalliset organisaatiot ja yksityiset kuluttajat pyrkivät toimimaan kestävän kehityksen mukaisesti, luontoa kunnioittaen ja arvostaen. Biotalous on paitsi tapa yrityksille tehdä liikevaihtoa esimerkiksi puusta, pelloista tai karjasta, myös kokonainen yhteiskuntamalli, jota kohti meidän kaikkien tulisi pyrkiä. Tässä biotaloudessa markkinalähtöinen ajattelu, jatkuva kasvun tavoitteja ja kerskakulutus korvautuu uudella, kestävää kehitystä tukevalla mallilla, jossa määrän kasvun sijasta arvostetaan laatua. Esimerkiksi ruoan ja käyttötavaroiden kohdalla tämä tarkoittaa ympäristön kemikaali- sekä jätekuormituksen vähentämistä, kestävän kehityksen mukaisten tuotantotapojen ja paikallisuuden suosimista.

Villikataja pyrkii omassa toiminnassaan kokonaisvaltaiseen biotalousajatteluun ja pyrimmekin siihen, että voisimme toimia luontoa kunnioittaen sekä paikallisuutta suosien aina, kun vain mahdollista.

-Lily

lauantai 12. marraskuuta 2011

Harhapoluilla ruokakaupassa

Ennen loppuviikon seminaariin lähtemistä tulin kokkailleeksi kaapinpuhdistajaa. Kyseiseen ruokalajiin heitellään kaikki ylimääräinen, mitä kaapista sattuu löytymään. Itse olen koettanut viime aikoina kiinnittää erityistä huomiota jääkaapissa oleviin epämääräisiin nyssäköihin ja etenkin käyttöpäiviin. Minulla on ollut huonona tapana täyttää jääkaappia luovan kaaosteorian periaatteiden mukaisesti, joten sangen usein jokin pakkaus jää muiden taakse ja löytyy vasta, kun sisältö on jo mennyt pilalle. Tuntuu typerältä ja itsekkäältä viskoa käyttökelpoista ruokaa roskiin kun samaan aikaan kun koetamme selvittää yhä tehokkaampia tapoja tuottaa ruokaa ja kun niin iso osa maailmasta näkee nälkää. Puhumattakaan siitä, että käytännössähän sitä nakkelee sinne roskiin suoraan rahojaan. Niinpä viimeisimmän jääkaapin siivouksen yhteydessä koetin järjestellä tavarat paremmin ja kiinnittää huomiota enemmän siihen, ettei purkkeja enää hukkuisi muiden taakse.

Satuin kaupassa aiemmin viikolla käydessäni nappaamaan mukaani ohrahelmiä. Minulla on aina ollut kahtalainen suhde riisiin. Joihinkin ruokalajeihin se tuntuu kuuluvan täysin erottamattomana osana. Joissakin se tuntuu taas turhalta. Lisäksi sen tuottaminen ja rahtaaminen toiselta puolelta maailmaa minun ruokakaappini täytteeksi ei ole toki täysin ongelmatonta sekään.

Niinpä kun haahuilin pastahyllyä pitkin, katseeni sattui osumaan ohrahelmipakettiin. Nappasin sen käteeni ja pyörittelin sitä hetken. Pakkaustekstit kertoivat, että ohra oli viljelty kokonaan Suomessa ja että sen tuottamisessa syntyneet hiilidioksidipäästöt olivat vain 60 % vastaavan riisimäärän tuottamisen päästöistä. Tämä vaikutti hyvältä. Toinen juttu sitten olikin se, miltä moiset helmet sitten käytännössä maistuisivat. Olen joskus joitakin ohrajuttuja kokeillut, enkä pitänyt kokemusta kovin kummoisena.
Asia vaati selkeästi testausta, joten suunnittelin tämänkertaisen kaapinpuhdistajani ohrahelmien ympärille ja tyhjensin sen avulla vihanneslaatikkoni siellä pyörineistä yksinäisistä vihanneksista.



Jauhelihamuhennos ohralla

2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
150 grammaa jauheliha
pala keräkaalia
1 paprika
pala purjoa
1 porkkana
sieniä (Itse käytin kaapissa pyörineet pari herkkusientä ja lisäksi tuoreita suppilovahveroita. Muutkin varmasti käyvät)
ohrahelmiä
riistafondia
mustapippuria myllystä

Sipulit ja valkosipuli pilkotaan ja kuullotetaan pannulla. Lisätään jauheliha ja ruskistetaan se. Joukkoon sekoitetaan ohuiksi suikaleiksi leikattu kaali ja pieniksi tikuiksi pätkitty porkkana. Jatketaan kypsennystä, kunnes porkkanat alkavat pehmetä. Leikellään paprika, purjo ja sienet paloiksi ja lisätään ne muhennoksen joukkoon. Paketin ohjeen mukaan keitetyt ohrahelmet lisätään tässä vaiheessa pannulle. Sekaan lorautetaan riistafondia maun mukaan ja rouhitaan pippuria. Muita mausteita voi lisäillä oman maun mukaan, minä koin tämän olevan kaikessa yksinkertaisuudessaan sopiva yhdistelmä. Koko helahoidon annetaan hautua tovi pannulla. Annoksen kaveriksi sopii jokin raikas salaatti.

Maun ja kokeilun perusteella totesin, että ruoka toimisi varmasti oikein mainiosti myös ilman lihaakin eli jatkossa se voisi laajentaa kasvisruokieni valikoimaa. Ohrahelmet itsessään yllättivät maullaan ja suutuntumallaan. Kokeilun loppupäätelmänä toteaisin, että ohrahelmet jäävät varmasti jatkossakin osaksi ruokakaappiani korvaamaan riisiä sekä ihan itsenäiseenkin käyttöön. Kaikissa tilanteissa ne eivät toki riisin tilalle sovi, mutta milloin sopivat, ne ovat siihen oivallinen ja kotimainen vaihtoehto.

Suosittelen muitakin harhautumaan välillä ruokakaupassa totutuilta poluilta ja kokeilemaan jotakin yllättävääkin. Ties vaikka siitä sattuisi pitämään.

-Annukka

tiistai 8. marraskuuta 2011

Villiyrttejä kotoillen

Luomu- ja lähiruoan kasvattaessa yhä voimakkaammin suosiotaan, on myös muukin kiinnostus ympäröivään luontoon herännyt. Ei tarvitse mennä kovin paljon ajassa taaksepäin, kun luomu oli vain ekohippien viljelemä erikoistermi ja ulkomailta tuoduissa tuotteissa oli paljon komeampi kaiku kuin lähitilalla tuotetuilla. Nyt sekä luomu että lähiruoka ovat kuitenkin suorastaan nousevia trendejä.

Vastapainoksi nykyelämän kiireisyydelle myös suhtautuminen elämän pieniin iloihin ja vauhdin hiljentämiseen on muuttunut. Ei ole pitkä aika siitä, kun oman puutarhan hillopurkki nostettiin pöydälle vähän nolostellen: "Tää on nyt vaan tämmöistä itse tehtyä". Nykyisin kotoilu (engl. homing) on kuitenkin varsinainen muotisana. On hienoa ja muodikastakin viihtyä kotona ja tehdä asioita itse. Leipominen, puutarhanhoito ja luonnosta oman ruokansa keräily ovatkin nyt kuumimpia suuntauksia elämäntapamarkkinoilla. Itse tehty hillokin on muuttunut ylpeydenaiheeksi ja ainutlaatuiseksi makuelämykseksi.

Hyvä niin, vaikka jotenkin tuntuu vähän hassultakin tajuta, että elää jonkinlaisen muoti-ilmiön harjalla kerätessään itse marjansa pakkaseen tai keitellessään syksyn tullessa hilloja. Samalla tavalla kun on elänyt jo lapsuudestaan lähtien vanhempiensa puutarhassa milloin mitäkin marjoja poimien (ja ankarasti sisarusten kanssa kovaa kohtaloaan teini-ikäisen innolla valittaen). Muuttaessani opiskelemaan minulta meni muutama vuosi hakea omaa tapaani olla ja elää vuodenaikojen kierron mukaan. Kaikki kotona opittu ei sopinutkaan enää omaan kotiini ja toisaalta taas loimme joitakin uusia tapoja ja käytäntöjä. Vanhempani eivät esimerkiksi sienestäneet tai kalastaneet, mutta ensinnä mainittu on rakasta puuhaa minulle ja jälkimmäinen kuuluu avokkini harrastuksiin. Myöhemmin opin myös enemmän villivihanneksista ja luonnonyrteistä, joten nekin ovat tulleet osaksi arkeani pienin askelin.

Teimme blogimme sivupalkissa pienen kyselyn ja koetimme selvittää, miten lukijamme suhtautuvat villivihanneksiin ja niiden käyttöön. Valtaosa olisi kiinnostunut lisäämään yrttien käyttöä nimenomaan omassa arjessaan, mikä onkin ollut ilahduttavaa havaita. Luonnonyrtit kun tarjoavat paljon mahdollisuuksia ja niitä on kesällä saatavissa helposti runsain määrin. Esteeksi yrttien käytölle kuitenkin nousi usein tiedonpuute ja tähän olemme törmänneet kursseja pitäessämmekin: Mistä kasvin tunnistaa syötäväksi? Miten tätä kasvia voidaan käyttää? Onko jotakin haittaa, jos syö villivihanneksia joka päivä? Onko tällä lajilla jotakin myrkyllisiä näköislajeja? Tässähän on oksaalihappoa, miten paljon tätä uskaltaa syödä kerralla? Uskaltaako yrttijuomaa antaa pienille lapsille, kun osalla yrteistä on rohdosvaikutuksia? Entä jos syökin vahingossa jotakin samalta näyttävää kasvia, mitä siinä tilanteessa pitää tehdä ja kuoleeko siihen?

Moni kysymys on sellainen, että niihin on helpoin antaa vastaus maastossa kädestä pitäen. Tästä syystä suosittelemmekin, että kokematon kerääjä tutustuisi kasveihin ja sieniin aina jonkun kokeneemman poimijan kanssa. Myös erilaiset kurssit ovat hyviä startteja keräilyn aloittamiseen ja me tarjoammekin ensi keväänä kasvukauden taas koittaessa kursseja ja koulutusta Keski-Suomen alueella yrtteihin liittyen. Syksyllä tulevat puolestaan vuoroon taas sienet ja niiden keräily sekä käsittely. Tarkkailemalla kurssitiedotustamme tai ottamalla meihin suoraan yhteyttä voi esimerkiksi varata paikan kurssilla tai vaikka tilata opastetun yrttiretken lähimetsäänsä kaveriporukalleen.

Toisiin kysymyksiin taas löytyy vastauksia kirjoista ja artikkeleista etsimällä. Koetamme jossakin vaiheessa käydä paremmin läpi kaupoissa ja kirjastoissa olevia kirjoja ja oppaita kerätäksemme listan parhaiten tehtäviinsä soveltuvista. Itse olen kuitenkin huomannut viimeisen kuukauden aikana lopputyötä yrttikasveista kirjoitellessani, että valitettavan usein ainakin suomennettujen kirjojenkin tieto on pintapuolista ja hajanaista -tietoja pitääkin usein koota monesta eri paikkaa. Joskus tieto on myös ristiriitaista tai suorastaan vaarallisella tavalla virheellistä. Tiedon olemukseen kuuluu myös se, että sitä tarkistetaan ja muutetaan jatkuvasti. Jos jokin seikka piti paikkansa kymmenen vuotta sitten, se ei välttämättä pidä paikkaansa enää tänä päivänä. Aktiivinen tiedonhaku ja tiedon todenperäisyyden arviointi onkin tärkeää.

Me koetamme tarjota ajantasaista tietoa eri villiyrteistä sekä muista luonnon keruutuotteista. Olemmekin huomanneet, että blogiimme tullaan mitä moninaisimmilla aiheeseen liittyvillä hakusanoilla. Aihepiiri siis selvästi kiinnostaa ja siihen liittyy monia kysymyksiä. Kyselkää ja kommentoikaa siis joko blogiin tai sähköpostiimme, mikäli mieleenne tulee esimerkiksi yrttejä, sieniä tai muita koskevia kysymyksiä tai jokin muu ongelma aihepiiristä askarruttaa mieltänne. Me emme todellakaan tiedä kaikkea, mutta tiedämme usein keltä itseämme viisaammalta kysyä neuvoa tai mistä hakea ajantasaista ja tutkittua tietoa. Toiveita myös tulevien kirjoitusten sisällöstä voi esittää, koetamme toteuttaa niitä mahdollisuuksiemme mukaan.

Kirpeitä syyspäiviä odotellessa,

-Annukka

torstai 3. marraskuuta 2011

Luomuviljelyn visionäärit

Teimme eilen Frantsilan Kehäkukkaan yritysvierailun, jonka aikana saimme tutustua Frantsilan tilan vaiheisiin ja historiaan markkinointipäällikkö Timo Mantereen opastuksella. Timo kertoi meille, kuinka Frantsilan yrittäjäpariskunta oli yrityksen alkuaikoina leimattu melkeinpä kylähulluiksi heidän käynnistäessään aikaansa edellä olevaa luomuviljelyä ja toimiessaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Kivisten alkuvuosien jälkeen yritys on kuitenkin päässyt nykyiseen asemaansa ja noussut yhdeksi Suomen tunnetuimmista ja menestyneimmistä luomutuottajista. Samalla asenteet ja arvot ovat muuttuneet ja edelleen muuttumassa yhteiskunnassa, ja luomu sekä kestävä kehitys ovat nousseet tärkeiksi arvoiksi yhä useammalle suomalaiselle, yhdessä kotimaisuuden rinnalle.


Vierailun aikana pääsimme ihastelemaan Frantsilan Kehäkukan tiloja ja maistelemaan kahvilan ihania herkkuja: leivonnaisia ja yrttiteetä. Timo kertoili myös Frantsilan yrityksen tuotekehittelyprosessista ja saimme keskustella yrityksen toimintaperiaatteista ja ideologiasta. Frantsilan vahvuuksia on aina ollut luonnon ja luonnonmukaisten menetelmien kunnioittaminen ja arvostaminen, kotimaisuuden suosiminen sekä korkeat laatukriteerit. Frantsila myös huolehtii henkilöstönsä hyvinvoinnista eikä esimerkiksi käytä ollenkaan nykyään niin muodikasta vuokratyövoimaa. Yrityksessä uskotaan myös vahvaan kasvuun yhteiskunnan arvojen muutoksen myötä ja Frantsilan järkkymättömät visionäärit pääsevätkin pikku hiljaa keräämään pitkän ja sinnikkään työnsä hedelmiä.

Myyntipäällikkö Timo Mantere kertoi meille Frantsilan historiasta ja toiminnasta.

Vierailun lopuksi pääsimme vielä shoppailemaan Kehäkukan puotiin, jossa oli tarjolla runsas valikoima Frantsilan omia tuotteita, sekä myös muita kotimaisia lähi- ja luomutuotteita. Puoti oli syötävän suloinen ja siellä olisi mieluusti viettänyt enemmänkin aikaa, mutta kotiinviemisiksi löytyi onneksi nytkin Frantsilan tuotteita. Tuliaisiksi mukaan tarttui yrttiteetä ja omaan testiin hammastahnaa, jonka vaihtamista luonnonmukaisempaan ja lyhyemmän ainesosaluettelon sisältämään tuotteeseen olenkin jo tovin verran suunnitellut. Plussana tässä tietenkin on vielä kotimaisuus sekä ekologisuus.

Kotimatkalle saimme tuotteiden lisäksi paljon ajateltavaa ja ideoita omaankin toimintaamme. Sekä tietysti vahvan esikuvan siitä, kuinka luontoalalla toimija voi kehittää menestyvän yrityksen tinkimättä kuitenkaan arvoistaan.



-Lily