tiistai 21. helmikuuta 2012

Vähemmän on enemmän?

Pari kesää taaksepäin, ollessani edelleen opiskelija, olin tutkimusassistenttina Sotkamossa. Tuolloin toiselle puolelle maata lähtivät pienen autoni kyydissä vain välttämättömimmät tavarat, eikä myöhemminkään asioiden edestakaisin kuljettelu houkuttanut. Olin etukäteen hieman huolissani, mutta pian huomasin nauttivani askeettisemmasta elämäntavasta. Yksi pesussa, yksi komerossa -mentaliteetilla selvisin kaikkien kodintekstiilien ja osan käyttövaatteistakin kanssa. Asuinhuonettani viihtyisemmäksi tekemään toin vuosia sitten käsityötunneilla ompelemani tilkkupeitteen, pari rakasta kuvaa ja muutaman viherkasvin. Välttämättömien arkitavaroiden lisäksi kannoin mukanani muutaman kirjan, tietokoneen sekä pienen lankavaraston. Näillä tavaroilla selvisin ongelmitta hieman vajaat puolisen vuotta kestäneen pestini ajan, enkä muista edes haikailleeni tavaravarastojeni perään.

Sotkamon soluhuoneeni muuttopäivän kaaoksessa. Matot ja verhot olivat paikalla jo tullessani,  samoin peruskalusteet. Paljoa muuta kahta viherkasvia lukuun ottamatta ei huoneeseen muuttanut koko kesänä.
Eniten nautin Sotkamossa siitä, ettei missään ollut turhaa rojua pursuilemassa. Pöydät olivat siistit, hyllyille ei kertynyt tavaroita. Missään ei ollut ylimääräistä omaisuutta. Kotiin palatessani koin syvää ahdistusta, sillä pieni kaksiomme oli täyteen tuupattu, eikä tavaramäärää tuntunut voivan hallita järkevästi. Ahdistus purkautui välillä tarmokkaina siivous- ja raivauspuuskina, kun koetin hallita jotenkin tavarakaaosta ympärilläni.

En ole ainut, joka kokee nykyisin ympärillämme vellovan kulutuskaaoksen ahdistavana ja kaipaa elämäänsä selkeyttä. Olen törmännyt viime vuosina blogimaailmassa yhä useammin erilaisiin pitkälle vietyihin elämäntaparatkaisuihin. Osa on päättänyt vähentää omaisuutensa Vehmas Assembly:n tapaan 100 tavaraan. Tarkoituksena on karsia omaisuudestaan kaikki ylimääräinen ja pohtia samalla sitä, mitä ihminen todella tarvitseekaan hyvään elämään. Toiset, kuten Eko-Joni, ovat taas lähteneet materiaalivirtojen hallintaan koettamalla vähentää taloudessaan syntyvän jätteen määrän minimiin. Ostolakossa-blogin pitäjä Virve puolestaan haaveili siitä, että hänen omaisuutensa mahtuisi matkalaukkuun. Tavoite osoittautui turhan vaikeaksi, mutta huima tavaroiden karsiminen käynnistyi kuitenkin.

Vaikkei itse kykenisikään näin rajuihin elämäntapamuutoksiin, voi kuitenkin näiden ihmisten elämään ja ratkaisuihin tutustumalla pohtia omaa suhdettaan tavaroihin, omistamiseen ja jätteiden tuottamiseen. Vaikkei omaisuuteni mahtuisikaan matkalaukkuun tai en voisi elää vuotta ilman roskista, voin miettiä mikä olisi omalla kohdallani realistinen tavoite. Ehkäpä voisin käydä läpi vaatekaappini ja laittaa käyttämättömiksi jääneet yksilöt kiertoon. Kenties voisin harkita ensi kerralla kaksi kertaa kauniin tavaran nähdessäni, riittääkö minulle sen ihaileminen vai pitääkö minun todella omistaa se. Miksi ylipäätään minun pitää omistaa niin paljon? Mitä tarvetta omistaminen minussa täyttää?

Miten lähteä purkamaan hallitsematonta kaaosta?

Tavara-ahdistukseni kohosi jälleen pilviin muutama viikko sitten ja onneksi mies oli samoilla linjoilla asunnon tavaramäärän suhteen. Viimeiset kaksi päivää olen kuluttanut jälleen asunnon tavaroita karsien ja etenkin komeroita raivaten. Periaatteeksi otin, että jollen ollut tarvinnut tavaraa vuoteen, sitä en todennäköisesti tarvitsisi pian lähitulevaisuudessakaan. Karsittavaa löytyikin useiden laatikoiden ja jätesäkillisten verran. Hyväkuntoiset vaatteet, kirjat, käyttötavarat ja tekstiilit olen viemässä illalla SPR:n kirpputorille. Huonompaan kuntoon ehtineet tekstiilit ja vaatteet vien tekstiilikeräykseen tai käytän osan käsityöompeluissa hyväkseni. Myös säilömiäni tärkeitä papereita löytyi muutaman paperinkierrätyskassillisen verran.

Asunto on nyt tyhjempi ja mieleni seesteisempi, mutta matkaa tavoitteeseen on edelleen. Minulla on liian monia tavaroita, joita en todella tarvitse. Siistit pöytäpinnat ja tarpeettomista koristuksista riisutut hyllyt ovat vielä tulevaisuudessa siintävä haavekuva. Askeleita on paljon, mutta ensimmäiset on otettu. Uskon, että seuraavat ovat aina edellisiä helpommat.
Meillä on myös edelleen paljon sellaisia tavaroita, joita jokaisen ei tarvitsisi omistaa. Pyörittelinkin miehelleni ääneen joku päivä ajatusta esimerkiksi taloyhtiön omasta työkalupakista. Jokainen tarvitsee välillä vasaraa, vesivaakaa tai sahaa, mutta täytyykö jokaisen taloyhtiön asukkaan sellaiset itse omistaa?

Millä keinoilla sinä saat asuntosi tavarat pysymään aisoissa? Miten vähentää houkutusta kantaa sisään uutta ja etenkin varastoida kaikkea sen surullisenkuuluisan pahan päivän varalle?

Tavaravuorten keskeltä,

-Annukka

PS. Sohlona menin näköjään sotkemaan blogin malliasetuksia. Täytynee katsoa, josko tämä olisi oivallinen kimmoke vihdoinkin rempata ulkoasut kohdalleen. Vahinko, tuo paras motivaattoreistamme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti