keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kotimainen terveysjuoma, koivunmahla


Mahla on lehtipuiden johtosolukuissa virtaavaa maitiaisnestettä, jonka tehtävänä on kuljettaa  ravinteita solujen välillä. Se on käytännössä puun maasta ottamaa vettä, johon on liuennut puun yhteyttämistuotteita sekä epäorgaanisia aineita.

Mahlan kuiva-ainepitoisuus on noin 1%, josta valtaosa on sokereita. Sokerit ovat pääasiallisesti fruktoosia ja glukoosia, joskus mukana on hyvin pieninä pitoisuuksina sakkaroosia. Sokeripitoisuus nousee kohti mahlakauden loppua, lisäksi se vaihtelee puun eri osissa. Mahlassa on myös hedelmähappoja, joista suurin osa on omenahappoa. Mukana on lisäksi fosforihappoa, meripihkahappoa, sitruunahappoa sekä fumaarihappoa. Lisäksi mukana on aminohappoja. Mahlassa on myös C-vitamiinia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, mangaania, sinkkiä, seleeniä ja fosforia. Vaikka hiven- ja kivennäisaineiden pitoisuudet eivät ole korkeita, ne ovat muodossa, jossa ne imeytyvät elimistöön helposti.
Nykypäivänä koivunmahlaa pidetään terveysjuomana. Se on erinomainen juoma sellaisenaan nautittavaksi, mutta se toimii myös hyvin ruokajuomana miedon makunsa ja raikkautensa vuoksi. Urheilussa mahla on hyvä juoma nautittavaksi sekä suorituksen aikana että siitä palautuessa. Mahla soveltuu myös juhlamaljaksi alkoholittomana vaihtoehtona tai erilaisten boolien tai drinkkien pohjaksi. Koivunmahlasta syntyy myös erinomainen vappusima. Jotkut keittävät kahvinsa koivunmahlaan, toiset taas korvaavat leivonnassa maidon mahlalla. Mahlaa voi käyttää myös ulkoisesti niin kasvo- tai hiusvetenä. Sitä käytetään myös teollisuudessa shampoon ja kasvovoiteiden raaka-aineena.

Pitkät perinteet

 Mahlan käytöllä on pitkä historia ympäri maailman, mutta erityistä merkitystä sillä on ollut aina meille suomalaisille. Jo Kalevalassa mahla on mainittu voimia antavana juomana, jota käyttivät kaskenpolttajat, paimenet ja muut metsässä liikkujat. Sen avulla torjuttiin niin kevätväsymystä kuin saatiin karja taipumaan pitkästä talvesta. Mahlan uskottiin jopa sisältävän yliluonnollisia voimia. Kansanlääkinnässä mahlalla on parannettu niin rakkovikoja, luuvaloa, keripukkia, vilustumisia ja onpa sitä käytetty myös matolääkkeeksi. Lisäksi sillä on helpotettu kihtiä, reumatismia ja muita nivelvikoja.

Mahlaa on juotu sellaisenaan, mutta lisäksi sitä on käytetty monessa muussakin tarkoituksessa. Siitä on valmistettu olutta, limonadia ja viiniä. Lisäksi mahlasta voitiin keittää siirappia kalliin sokerin korvikkeeksi. 

Mahlan keruu

Mahlan keruu mistä tahansa muualta kuin omalta maalta vaatii aina maanomistajan luvan. Jos siis ei kerää mahlaa omista pihapiirin puista tai metsäpalstaltaan, täytyy aina siihen pyytää lupa.
Mahlan juoksuttamisen ajankohta vaihtelee jokaisena vuonna sääolosuhteista riippuen, mutta sijoittuu aina kevääseen. Keräyskauden alkaessa metsä on usein vielä luminen ja kausi loppuu, kun silmun puhkeavat puihin. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mahla alkaa virrata, kun koivun rungon ympärille on sulanut pieni pälvi. Eri puolilla Suomea alkamisajankohta voi vaihdella useiden viikkojen verran. Myös saman metsän yksittäisten puiden välillä eroa voi olla. Keruukausi on kestää noin 3-5 viikkoa.


Mahlan keräämiseen on ollut useita lukuisia keinoja, joista valtaosa tuottaa kuitenkin vain pieniä määriä mahlaa. Mikäli mahlaa halutaan talteen enemmän, se tulee kerätä poraamalla puuhun reikä. Koivuista rauduskoivun mahla sisältää enemmän kiintoaineita eli sen on katsottu olevan parempaa mahlaa. Mahlaa ei kannata kerätä teiden varsilta, kaatopaikka- tai tehdasalueilta tai niiden läheisyydestä, sillä silloin mahlaan voi kertyä raskasmetalleja.

Mahlapuun rungon halkaisija ja lehvistön koko ovat hyviä kriteerejä. Rungon halkaisijan tulisi olla vähintään 20 cm. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä muhkeampi puun latvus on, sitä enemmän se antaa mahlaa. Jos lehvistö on harvaa tai kuihtumassa, ei puuta kannata ottaa keräykseen lainkaan. Puut, joilla on hyvä vuosikasvu, ovat yleensä hyviä mahlapuita.
Ennen porausta kaikki välineet puhdistetaan huolella puhdistusaineella tai polttamalla. Puuhun porataan 10 mm terällä 30-40 mm syvyinen reikä. Valutusholkki painetaan tiivisti reikään ja siihen liitetään mahdollisimman lyhyt, elintarvikekäyttöön soveltuva letku. Letkun toinen pää johdetaan keräysastiaan, jonka on hyvä olla kannellinen. Kansi pitää metsän hyönteiset sekä roskat poissa mahlasta. 


Keräysastia kannattaa sijoittaa puun varjopuolelle ja ympäröidä lumella, jotta sen lämpötila pysyisi alle + 5 asteessa. Astia kannattaa tyhjentää myös kyllin usein. Mahlan ravintoaineet tekevät siitä hyvän kasvualustan erilaisille mikrobeille ja hiivoille. Kotikäytössä mahlasta kannattaa siivilöidä mahdolliset epäpuhtaudet ja pullottaa mahla heti, mikäli sen aikoo käyttää pian. Pullot säilytetään jääkaapissa, mutta silti sisältö kannattaa käyttää vuorokauden kuluessa. Mahlaa voi myös pakastaa, joskin sulattaessa pieneliöt voivat jatkaa toimintaansa eli mahla kannattaa käyttää pois nopeasti sulamisen jälkeen. Mikrobit saavat mahlan värin muuttumaan sameaksi, sen koostumuksen paksuuntumaan ja sen maun muuttumaan. Lopulta se myös haisee ikävältä.

Mikäli siis pihapiirissä sopiva mahlapuu löytyy tai tuttu metsänomistaja antaisi kerätä mahlaa omasta koivustaan, kannattaa tänä keväänä ehdottomasti kokeilla tuota herkkua.

-Annukka


Lähteet:
Susanna Maaranen, Arto Maaranen: Koivunmahla: malja luonnolle ja terveydelle (Art House 2003)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti