perjantai 9. marraskuuta 2012

Kuinka ruokkia kasvissyöjä eli palaveritarjoilut

Pidimme eilen palaveria Villikatajalle työharjoitteluun ja opinnäytetyötä tekemään tulevan Laurin kanssa. Koska Lauri on kasvissyöjä, pääsin kokkailemaan oikein varta vasten kasvisruokaa (Koska mikä palaveri se muka sellainen olisi, jossa ei tarjottaisi ruokaa?). Päädyin lasagnen tekoon. Vaikka ainesosalista näyttää pitkältä, ei ruoka kuitenkaan ole ylettömän työläs. Kaksi kastiketta ja vuokaan latominen, siinä se suurin piirtein on. Varsinkin tomaattikastikkeen maustamisessa saa käyttää luovuuttaan ja lempiyrttejään.

Herkkusienet tulin ostaneeksi irtomyynnistä, mutta ihan yhtä hyvin lasagneen voi käyttää rasiallisen valmiiksi pakattuja herkkusieniäkin. Tai tölkkiherkkusieniä, tai miksei metsästä itse poimittujakin, jos haluaa ruokaan voimakkaampaa sienien makua. Ruokaan sopisi varmaan oivallisesti myös vuohenjuusto. Silloin juustokastikkeesta voi jättää saman verran juustoraastetta pois, ja viipaloida vuohenjuustopötköstä viipaleita kerrosten väliin. Mahdollisesti yli jääneet kastikkeet taas voi käyttää vaikka pastakastikkeina tai taiteilla niistä lämpimiä leipiä iltapalaksi.

Palaveriruokaa tarjolla.

Kasvislasagne

(pinaatti)lasagnelevyjä

tomaattikastike
2 purkillista (á 400g) tomaattimurskaa
1 iso sipuli
1 keskikokoinen punainen paprika
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
300g herkkusieniä
valkosipulirouhetta
savustettua paprikajauhetta
mustapippuria
timjamia
oreganoa
basilikaa
kirveliä
lipstikkaa
minttua
(chili explosion -mausteseosta myllystä)
tilkka oliiviöljyä

juustokastike
1 litra maitoa
2-3 ruokalusikallista vehnäjauhoja
100g emmentaljuustoraastetta
50g mozzarellajuustoraastetta
valkopippuria
suolaa
1-2 ruokalusikallista oliiviöljyä (voit myös laittaa halutessasi joukkoon nokareen voita tai käyttää pelkästään voita)

pinnalle
loput juustoraasteet

Aloita tomaattikastikkeen teolla. Kuori ja silppua sipuli. Viipaloi herkkusienet ja huuhtele sekä suikaloi paprika. Kuullota kasviksia isolla pannulla tilkassa oliiviöljyä. Lisää mukaan mausteita ja tomaattimurskat. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä ja tee sillä aikaa juustokastike. 

Tee juustokastike mielellään tarttumattomaksi pinnoitetussa kattilassa. Kuumenna kattilassa rasva ja sekoita joukkoon jauhot. Paahda hetki. Nosta kattila pois liedeltä ja vatkaa sekaan maitoa pienissä erissä. Varsinkin alkuvaiheessa kannattaa vatkata huolellisesti, jotta jauhoista ei jäisi kastikkeeseen kovasti paakkuja. Siirrä kattila takaisin liedelle pienelle lämmölle. Sekoittele kastiketta, kunnes se sakenee (Mikäli kastike ei sakene mielestäsi tarpeeksi, voi siihen lisätä suurukseksi hieman lisää jauho-vesiseosta tai maizenaa. Kastike saa kuitenkin olla hieman löysää, sillä myös juusto suurustaa sitä.). Vatkaa joukkoon juustoraasteita, kunnes kastike on sopivan sakea ja juustoinen. Mausta valkopippurilla ja tarvittaessa suolalla. 

Tarkista seuraavaksi viereisellä liedellä hautuneen tomaattikastikkeen maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Huuhtele ja kuutioi kesäkurpitsa. Lisää kesäkurpitsakuutiot tomaattikastikkeen sekaan. Nyt molemmat kastikkeet ovat valmiita lasagnen kokoamista varten. Tässä vaiheessa voi katkaista lieden levyjen lämmöt ja laittaa uunin kuumenemaan 175 -asteeseen

Kaiva esiin iso lasagnevuoka. Levitä pohjalle kerros kerros tomaattikastiketta ja sen päälle valkokastiketta. Asettele sitten lasagnelevyistä kerros kastikkeiden päälle. Toista kerroksia, kunnes vuoka on täynnä. Päällimmäiseksi tulee kastikekerros. Jos käytät vuohenjuustoa, jätä se pois alimmaisesta ja ylimmäisestä kerroksesta. 

Paista lasagnea uunin alaosassa noin 35 minuuttia. Lisää halutessasi pinnalle juustoraastetta (itse käytin juustokastikkeessa valmiita juustoraastepusseja, joten pinnalle tuli pusseista ylijääneet raasteet)  ja paista vielä noin 10 minuuttia uunin keskitasolla. Kun juusto on sulanut ja saanut hieman väriä, on lasagne valmista. Nosta vuoka uunista, anna vetäytyä hetki ja tarjoile.

-Lily

2 kommenttia:

  1. Oho! Teillä on sitten palaveritarjoilutkin oikein viimeisen päälle..

    VastaaPoista
  2. Tarjoilut ovat meillä olennainen osa kokouksia. Me ei taideta oikeastaan koskaan edes kahdestaankaan kokoustaa ilman, että samalla tehtäisiin ruokaa :P Yleensä siinä kauhan varressa touhuillessa ja rupatellessa syntyy myös sellaisia ideoita, joita ei muutoin olisi tullut edes ajatelleeksi. Se on kaiketi se jonkinlainen luovan puuhastelun, rennon yhdessäolon ja täyden mahan aiheuttama mielentila, joka auttaa kehittelemään uusia juttuja :) Oivallista työterapiaa siis kaiken kaikkiaan!

    -Annukka

    VastaaPoista