torstai 29. maaliskuuta 2012

Lähilihaa

Olen pitkään haaveillut lähellä tuotetun lihan ostamisesta suoraan tilamyymälästä, mutta autottomana ihmisenä nuo tilamyymälät ovat tuntuneet tavoittamattomilta. Niinpä ilahduin suuresti, kun Taipaleen Tila tarjosi kevään viimeisestä teurastuserästä luomunaudanlihaa kotiinkuljetuksena. Tilaukseen lähtikin neljä kiloa jauhelihaa, kilon luullinen lapapala ja vajaan parin kilon sisäpaisti. Paisti on vielä raakakypsymässä tilalla, mutta muut lihat vastaanotin jo muutama viikko sitten. Jauhelihasta riitti fetalihapulliin, jauhelihakastikkeisiin, kikhernekeittoon, jaettavaksi ystävän kanssa ja pakkaseenkin, lapapalasta tuli taas mitä mahtavin, pitkään haudutettu, suussasulava italialaishenkinen uunipata.

Lihat saapuivat vakuumiin pakattuina. Neljä kiloa jauhelihaa on
muuten, no, hyvin paljon jauhelihaa!

Naudanlihan kuormittaa kovasti ympäristöä ja sillä onkin yksittäisistä elintarvikkeista suurimpien luokkaan kuuluva ilmastovaikutus: yhden kilon tuottaminen vastaa noin 15 kilon hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi naudat luonnollisesti vievät peltotilaa viljelykasveilta ja usein karjankasvatus lisää vielä välillisesti maankäyntön muutoksesta johtuvia hiilidioksidipäästöjä, kun laitumen tilalla voisi kasvaa esimerkiksi metsää. Karjankasvatuksessa nousee usein esille myös eettiset kysymykset eläinten elinoloista ja niiden kasvatuksen luonnonmukaisuudesta. Kaiken kaikkiaan tiedostava ja eettinen kuluttaja vähentääkin lihansyöntiään ja suosii ekologisesti kestävämpiä ratkaisuja, kuten palkokasveja ja muuta kasvisruokaa.

Itse olen kaikesta tietomäärästä ja tiedostavuudestani huolimatta vielä melkoisen paatunut lihansyöjä. Nautin lihan mausta ja suutuntumasta, sekä kaikista niistä ihanista ruuista, joita lihasta saa. Esimerkiksi paahtopaistia, lihapatoja tai muita kokolihaherkkuja ei vaan pysty mielestäni korvaamaan korvikkeilla mitenkään lähellekään aitoa. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että esimerkiksi pyöryköitä, murekkeita, mausteisia laatikoita ja sen sellaisia voi ihan hyvin jatkaa tai korvata soija- tai muulla kasvisperäisellä ainesosalla ilman, että se liiemmin vaikuttaa lopputulosta huonontavasti. Ratkaisuna lihanhimoisuuteeni olenkin löytänyt sen, että lihaa syödessäni pyrin valmistamaan sen kunnolla ja nauttimaan siitä, arkena taas vähentämään varsinkin punaisen lihan käyttöä ja kokkailemaan jotain muuta tilalla. Lähituotettua luomunautaa pidän kutakuinkin parhaimpana keksimänäni ratkaisuna naudanlihalle, sillä tuotantoketju on lyhyt ja kuljetuskustannukset minimaaliset verrattuna vaikkapa brasilialaiseen tehotuotettuun häränfileeseen. Lisäksi luomunaudanlihassa ei tule mukana tarpeettomia lääkejäämiä ja niiden elinoloihin kiinnitetään paljon tarkempaa huomiota. (En tosin väitä missään suhteessa, että kasvatettu nauta, luomu tai ei, elelisi yhtä luonnonmukaista ja vapaata elämää kuin tarunhohtoiset alkuhärät kevättuulen kutitellessa niskavilloja. Mutta on villissäkin elämässä kieltämättä myös huonoja puolia ja vastaavasti kesykasvattina olossa hyviä.) Näin ekopaastonkaan aikana en ole lähtenyt jyrkimmälle, kokonaan lihastakieltäytyvälle linjalle, mutta vaihtanut kyllä punaista lihaa aktiivisesti broileriin ja kalaan, sekä pyrkinyt lisäämään kasvisten osuutta lihan kustannuksella.

Valmista lapapataa ja risottoa. Kypsensin lapapalan kokonaisena, mutta lihan
voi toki halutessaan pilkkoa palasiksi ja kypsentää luut padan mukana makua antamassa.

Lopuksi haluan vielä jakaa kanssanne sen lapapadan ohjeen, sillä ruoasta tuli niin taivaallisen hyvää. Pata tarjoiltiin parmesanrisoton kera. Risotto-ohje tarttui mukaan Hesarin ruokasivuilta, joskin sitä tuli hieman mukailtua (kanaliemen tilalle tuli lapapalan haudutuksesta talteen otettu kielen mukanaan vievä luuydinliemi ja valkosipuli unohtui kokonaan). Aikaa ruoan valmistamiseen kannattaa kuitenkin varata, sillä mitä pidempään pataa hauduttaa, sen parempaa siitä tulee. Varsinaista pyhäruokaa. Jos siis lihaa syötte, niin tämä on eräs hyvä tapa nauttia luullista lapaa (tai potkaa tai muuta huokeampaa ja haudutteluun sopivaa ruhonosaa):


Italialaishenkinen naudanlapapata 
noin 4-6 annosta


noin 1kg luullista naudan lapaa
noin 1l vettä

oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

500g porkkanoita
1-2 sipulia
2-4 valkosipulinkynttä
1 purkillinen tomaattimurskaa
savustettua paprikajauhetta
kuivattua timjamia maun mukaan (tuorettakin voi käyttää, mutta se kannattaa lisätä pataan vasta haudutuksen loppuvaiheessa)

Nosta liha huoneenlämpöön noin puolisen tuntia ennen kokkailun aloittamista. Kuumenna paistinpannulla (tai suoraan padassa, jos käytät liedenkestävää valurautapataa) tilkka oliiviöljyä ja pyöräytä lihan pinta ruskeaksi. Laita liha syvään uunivuokaan tai pataan. Huuhdo paistinpannu vedellä ja lisää se lihan päälle. Ripottele halutessasi mukaan hieman suolaa ja mustapippuria ja nosta 170-asteiseen uuniin hautumaan muutamaksi tunniksi. Sekoittele silloin tällöin. Jos liha uhkaa kuivahtaa, lisää vettä. Nestettä saa olla mukana runsaasti, mikäli teet lisäkkeeksi risottoa, sillä lihaliemi kannattaa parin tunnin hauduttelun jälkeen ottaa talteen sitä varten. Pilko porkkanat, sipulit ja valkosipulit. Lisää kasvikset, tomaattimurska, timjami ja savustettu paprikajauhe pataan. Jos otit lihaliemen talteen, lisää tilalle hieman vettä nesteeksi. Hauduta pataa vielä ainakin tunti (sekoittele muutaman kerran haudutuksen aikana), pidempäänkin jos kärsivällisyys kestää. Lopuksi kannattaa vielä tarkistaa padan maku ja tarvittaessa lisätä mausteita. Risoton valmistamiseen menee noin puolisen tuntia. 
--

-Lily



Lisää ruoan ympäristö- ja ilmastovaikutuksista sekä syömisestä löytyy muun muassa näistä lähteistä:
Hillintä -ilmasto-opas
Valtuutettu hyvinsyöjä
Ympäristöpassi

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kotimainen terveysjuoma, koivunmahla


Mahla on lehtipuiden johtosolukuissa virtaavaa maitiaisnestettä, jonka tehtävänä on kuljettaa  ravinteita solujen välillä. Se on käytännössä puun maasta ottamaa vettä, johon on liuennut puun yhteyttämistuotteita sekä epäorgaanisia aineita.

Mahlan kuiva-ainepitoisuus on noin 1%, josta valtaosa on sokereita. Sokerit ovat pääasiallisesti fruktoosia ja glukoosia, joskus mukana on hyvin pieninä pitoisuuksina sakkaroosia. Sokeripitoisuus nousee kohti mahlakauden loppua, lisäksi se vaihtelee puun eri osissa. Mahlassa on myös hedelmähappoja, joista suurin osa on omenahappoa. Mukana on lisäksi fosforihappoa, meripihkahappoa, sitruunahappoa sekä fumaarihappoa. Lisäksi mukana on aminohappoja. Mahlassa on myös C-vitamiinia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, mangaania, sinkkiä, seleeniä ja fosforia. Vaikka hiven- ja kivennäisaineiden pitoisuudet eivät ole korkeita, ne ovat muodossa, jossa ne imeytyvät elimistöön helposti.
Nykypäivänä koivunmahlaa pidetään terveysjuomana. Se on erinomainen juoma sellaisenaan nautittavaksi, mutta se toimii myös hyvin ruokajuomana miedon makunsa ja raikkautensa vuoksi. Urheilussa mahla on hyvä juoma nautittavaksi sekä suorituksen aikana että siitä palautuessa. Mahla soveltuu myös juhlamaljaksi alkoholittomana vaihtoehtona tai erilaisten boolien tai drinkkien pohjaksi. Koivunmahlasta syntyy myös erinomainen vappusima. Jotkut keittävät kahvinsa koivunmahlaan, toiset taas korvaavat leivonnassa maidon mahlalla. Mahlaa voi käyttää myös ulkoisesti niin kasvo- tai hiusvetenä. Sitä käytetään myös teollisuudessa shampoon ja kasvovoiteiden raaka-aineena.

Pitkät perinteet

 Mahlan käytöllä on pitkä historia ympäri maailman, mutta erityistä merkitystä sillä on ollut aina meille suomalaisille. Jo Kalevalassa mahla on mainittu voimia antavana juomana, jota käyttivät kaskenpolttajat, paimenet ja muut metsässä liikkujat. Sen avulla torjuttiin niin kevätväsymystä kuin saatiin karja taipumaan pitkästä talvesta. Mahlan uskottiin jopa sisältävän yliluonnollisia voimia. Kansanlääkinnässä mahlalla on parannettu niin rakkovikoja, luuvaloa, keripukkia, vilustumisia ja onpa sitä käytetty myös matolääkkeeksi. Lisäksi sillä on helpotettu kihtiä, reumatismia ja muita nivelvikoja.

Mahlaa on juotu sellaisenaan, mutta lisäksi sitä on käytetty monessa muussakin tarkoituksessa. Siitä on valmistettu olutta, limonadia ja viiniä. Lisäksi mahlasta voitiin keittää siirappia kalliin sokerin korvikkeeksi. 

Mahlan keruu

Mahlan keruu mistä tahansa muualta kuin omalta maalta vaatii aina maanomistajan luvan. Jos siis ei kerää mahlaa omista pihapiirin puista tai metsäpalstaltaan, täytyy aina siihen pyytää lupa.
Mahlan juoksuttamisen ajankohta vaihtelee jokaisena vuonna sääolosuhteista riippuen, mutta sijoittuu aina kevääseen. Keräyskauden alkaessa metsä on usein vielä luminen ja kausi loppuu, kun silmun puhkeavat puihin. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mahla alkaa virrata, kun koivun rungon ympärille on sulanut pieni pälvi. Eri puolilla Suomea alkamisajankohta voi vaihdella useiden viikkojen verran. Myös saman metsän yksittäisten puiden välillä eroa voi olla. Keruukausi on kestää noin 3-5 viikkoa.


Mahlan keräämiseen on ollut useita lukuisia keinoja, joista valtaosa tuottaa kuitenkin vain pieniä määriä mahlaa. Mikäli mahlaa halutaan talteen enemmän, se tulee kerätä poraamalla puuhun reikä. Koivuista rauduskoivun mahla sisältää enemmän kiintoaineita eli sen on katsottu olevan parempaa mahlaa. Mahlaa ei kannata kerätä teiden varsilta, kaatopaikka- tai tehdasalueilta tai niiden läheisyydestä, sillä silloin mahlaan voi kertyä raskasmetalleja.

Mahlapuun rungon halkaisija ja lehvistön koko ovat hyviä kriteerejä. Rungon halkaisijan tulisi olla vähintään 20 cm. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä muhkeampi puun latvus on, sitä enemmän se antaa mahlaa. Jos lehvistö on harvaa tai kuihtumassa, ei puuta kannata ottaa keräykseen lainkaan. Puut, joilla on hyvä vuosikasvu, ovat yleensä hyviä mahlapuita.
Ennen porausta kaikki välineet puhdistetaan huolella puhdistusaineella tai polttamalla. Puuhun porataan 10 mm terällä 30-40 mm syvyinen reikä. Valutusholkki painetaan tiivisti reikään ja siihen liitetään mahdollisimman lyhyt, elintarvikekäyttöön soveltuva letku. Letkun toinen pää johdetaan keräysastiaan, jonka on hyvä olla kannellinen. Kansi pitää metsän hyönteiset sekä roskat poissa mahlasta. 


Keräysastia kannattaa sijoittaa puun varjopuolelle ja ympäröidä lumella, jotta sen lämpötila pysyisi alle + 5 asteessa. Astia kannattaa tyhjentää myös kyllin usein. Mahlan ravintoaineet tekevät siitä hyvän kasvualustan erilaisille mikrobeille ja hiivoille. Kotikäytössä mahlasta kannattaa siivilöidä mahdolliset epäpuhtaudet ja pullottaa mahla heti, mikäli sen aikoo käyttää pian. Pullot säilytetään jääkaapissa, mutta silti sisältö kannattaa käyttää vuorokauden kuluessa. Mahlaa voi myös pakastaa, joskin sulattaessa pieneliöt voivat jatkaa toimintaansa eli mahla kannattaa käyttää pois nopeasti sulamisen jälkeen. Mikrobit saavat mahlan värin muuttumaan sameaksi, sen koostumuksen paksuuntumaan ja sen maun muuttumaan. Lopulta se myös haisee ikävältä.

Mikäli siis pihapiirissä sopiva mahlapuu löytyy tai tuttu metsänomistaja antaisi kerätä mahlaa omasta koivustaan, kannattaa tänä keväänä ehdottomasti kokeilla tuota herkkua.

-Annukka


Lähteet:
Susanna Maaranen, Arto Maaranen: Koivunmahla: malja luonnolle ja terveydelle (Art House 2003)


maanantai 19. maaliskuuta 2012

Yrttiviikko

Basilika (kuva Wikimedia Commons).
Tänään käynnistyvä viikko 12 on Kotimaiset Kasvikset Ry:n nimeämä yrttiviikko. Yrtit ovat myös yhdistyksen nimeämä vuoden vihannes vuonna 2012. Useimmiten yrttejä tulee itse käytettyä lähinnä mausteena, hippunen ruoan sekaan. Yrttiviikko haastaakin ainakin minut pohtimaan tarkemmin omaa yrttien käyttöä ja niiden lisäämistä ruoanlaitossa. Lisäilen jo lähes joka ruokaan erilaisia kuivayrttejä, mutta haluaisin oppia käyttämään luontevammin myös tuoreita yrttejä ruoanlaitossa. Kesäisin tuoreyrttien käyttö on paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin talvisin, sen kun käy noukkimassa viljelypalstalta sopivat yrtit päivän ruoanlaittotarpeisiin. Talvellakin tuoreyrttejä tulee joskus käytettyä, mutta yleisimmin tartun kyllä kuivattuihin tai pakastettuihin versioihin. Suosikkejani yrttien maustekäytössä ovat mäkimeirami, basilika, tilli, salvia, timjami ja rakuuna. Opettelussa ovat kirveli ja lipstikka, inhokkini taas persilja, josta en ole oppinut pitämään yläasteaikaisen kotitalousopettajani lukuisista yrityksistä huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia). 

Eräs näppärä tapa lisätä tuoreyrttien käyttöä on yrttiöljyjen ja -kastikkeiden teko. Sen perinteisen ruskean tai kermaisen kastikkeen tilalla kun voi kokeilla myös tuoreyrteistä ja hyvästä oliiviöljystä tehosekoittimessa surautettua soosia. Jos ei oliiviöljy maistu, niin tilalla voi käyttää vaikka miedompaa rypsi- tai auringonkukkaöljyä. Yrttiöljyyn kannattaa käyttää hieman vähemmän yrttejä, sakeampaan yrttiöljykastikkeeseen taas voi laittaa yrttejä enemmänkin. Kalan kanssa oivallisen yrttikastikkeen saa yhdistelemällä vaikkapa nipullisen tilliä, ruohosipulia ja ripauksen sitruunapippuria. Liharuoan kanssa puolestaan käy timjami, mustapippuri ja mäkimeirami. Lisäämällä yrttien ja öljyn sekaan vielä parmesania sekä pähkinöitä tai siemeniä, saadaan maukkaita pestoja, joita kannattaa kokeilla muillakin yhdistelmillä kuin sillä perinteisellä basilika-pinjansiemen-parmesaani -versiolla. 

Sitruunamelissa (kuva Kotimaiset Kasvikset).
Makeita yrttejä, kuten minttua ja sitruunamelissaa, voi käyttää puolestaan kekseliäästi jälkiruuissa ja juomissa. Vai miltä kuulostaa sitruunamarenkipiirakka sitruunamelissalla höystettynä? Tai minttu-ananassorbetti? Eikä kannata epäröidä hieman eksoottisempienkaan yhdistelmien kokeilemista. Ainakin itse pidän kovasti hippusella basilikaa maustetusta tuoremansikkasoseesta vaniljajäätelön kanssa. 

Yrteistä saa siis paitsi monipuolisesti makua ruokaan, myös varteenotettavia raaka-aineita kotikeittiöön. Puhumattakaan siitä, että eri yrtit ovat pullollaan vitamiineja ja hivenaineita. Nauttikaamme siis näin yrttiviikon kunniaksi yrteistä monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti. 

-Lily

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Lähiruokaa Jyväskylässä

Olen jo jonkin aikaa seurannut lähiruokaosuuskunta Mukulaarin sivuja Facebookissa ja pistänyt tyytyväisenä merkille esimerkiksi mahdollisuuden ostaa kuhaa suoraan paikalliselta kalastajalta. Nyt kun Mukulaari piti ensimmäisen lähiruokapiirinsä Palokassa keskiviikkona, päätin ottaa osaa ja hakea itselleni säkillisen lähituotettua ruokaa.

Minulla ei ollut suuren suurta vajausta ruokakaapissani, mutta koska olin menossa kyseisenä päivänä Palokkaan joka tapauksessa, ajattelin tilata samalla vaivalla jotakin pientä lähiruokapiirin kautta. Minua kiinnosti piirin toiminta ja toisaalta kun kyseessä oli piirin ensimmäinen tilauskerta, tahdoin myös osoittaa omalla tilauksellani, että kiinnostusta alueella moiselle toiminnalle kyllä löytyy.

Mukulaarin esite (joka rypistyi taidokkaan käsilaukkuun taittelun seurauksena hitusen)




Tilaukset tehtiin nettilomakkeella, johon päivittyi myös nopeasti tieto siitä, mikäli jokin tuote oli loppunut. Valikoimissa oli niin erilaisia juureksia, jauhoja, leivonnaisia kuin hilloja, hunajaa ja lihaakin. Osa ruoasta oli luomulaatuista, osa tavallista, mutta lähellä tuotettua. Klikkailin omaan ostoskoriini hieman jauhoja, porkkanoita, salamia ja ruispatonkia. Sain sähköpostiini vahvistuksen siitä, että tilaukseni oli mennyt perille. Viestissä myös muistutettiin noutopäivästä ja paikasta. Päivää ennen itse noutoa sain vielä muistutusviestin.

Noutopaikkana toimi Palokan K-Market Jälkkäri. Itse olin avokkini kanssa hetken hieman hukassa marketin eteisessä, josta löysimme Mukulaarin esittelypöydän, muttemme yhtään ruokapiirin jäsentä. Hetken arvottuamme bongasimme nokkelasti erään marketista tulijan raahavan mukanaan kassia, josta roikkui tilauslistan näköinen paperisuikale teipattuna kiinni kassiin. Eipä siis muuta kuin markettiin sisälle. Mukulaarin tiski löytyikin helposti ja paljastui, että eteisen esittelypöydän pitäjä oli käväisemässä hetken toisaalla ja palasikin pian marketin eteiseen esittelemään kaupassa kävijöille ruokapiiriä ja sen toimintaa.

Tilauksen nouto sujui reippaasti ja ongelmitta. Minä maksoin tilauksen ohjeiden mukaan käteisellä ja kassini etsittiin muiden kassien joukosta. Tilaus tarkistettiin vielä, jotta saisin varmasti mukaani oikeat tuotteet. Tällä aikaa taakseni oli ehtinyt muodostua jo parin ihmisen jono, joten ilmeisesti lähiruoka oli kelvannut hyvin muillekin Palokan ja sen lähialueiden asukkaille.

Itse tilaus kassista purettuna

Kotona ehdin illasta testata hieman ruispatonkeja sekä maistella salamia. Vaikka patonki ei aivan kotipaikkakuntani leipomoherkuille vertojaan vetänytkään, se oli ensimmäinen reilusti kunnon ruisleivän makuinen pienleipomotuote, johon olen Keski-Suomessa asuessani tutustunut. Kyllä kelpasi karjalaistytön nautiskella tuoreella leivällä!

Aion jatkossakin tilailla ruokapiirin kautta apetta pöytääni, mikäli piiri vain toimintaansa jatkaa. Suosittelen myös lämpimästi muita jyväskyläläisiä tutustumaan Mukulaariin ja sen toimintaan, mikäli lähiruoka kiinnostaa.

-Annukka


Linkkejä:

JAPA ry:n sivut, joilla kerrotaan Jyväskylän alueella toimivista lähiruokapiireistä

Mukulaarin Facebook-sivut, joilta löytyy ajantasaisesti tietoa uusista tuotteista ja tilausajankohdista

Mukulaarin periaatteista ja lähiruoasta kertova sivu


torstai 15. maaliskuuta 2012

Viidakko ikkunalaudalla

Kirjavalehtisen maijan (Calathea) lehtien väriköistoa.
Näin keväisin iskee moneen into ostella kotiin jotain vihreää ja nättiä. Leikkokukkia, ruukkukukkia, siemeniä ja taimia. Ympärivuotisena huonekasvi-intoilijana ja harrastajana hamstrailen toki itse huonekasveja kokoelmiini jatkuvasti, mutta keväisin vimma tuntuu olevan erityisen suuri. Joka kevät osa intoilijoista löytää uuden ihanan harrastuksen, kun taas osalla into lopahtaa jo alkukesään mennessä niiden kauniiden kasvien kuivuttua, nuupahdettua, lemmikkien tai lasten tuhoamaksi päädyttyä tai muutoin kuoltua pois.

Huonekasviharrastuksesta on monenlaisia hyödyllisiä seurauksia. Kasviseuralaiset ovat pääsääntöisesti ekologisempia ja pärjäävät vähemmällä hoidolla kuin lemmikkieläimet. Lisäksi huonekasvit tutkitusti parantavat huoneiston ilmanlaatua ja nostavat varsinkin talvisin ilmankosteutta jonkin verran. Kasvit tuovat kotiin myös väriä ja niiden hoitaminen on terapeuttista. Puhumattakaan siitä onnistumisen ilosta, kun jokin kasvi osoittaa kasvun tai kukkimisen merkkejä tai, joillakuilla, ylipäätään pysyy hengissä. Huonekasvinpidon etiikasta ja muista hyötynäkökulmista on kirjoittanut esimerkiksi huonekasviblogini Viidakkokirjeiden toinen toimittaja Maija Karala blogissamme. (Viidakkokirjeistä löytyy muutenkin huonekasviharrastajille ja huonekasveista kiinnostuneille mielenkiintoisia juttuja.) Itselleni huonekasviharrastus on näin biologina ja luonnonystävänä tapa tuoda luontoa lähemmäs. Puuhailu rakkaiden kasvieni parissa on erittäin rentouttava harrastus, ja tietysti haen jatkuvasti haastetta harrastukseeni tutustumalla uusiin kasveihin. Biologitaustani tuo harrastamiseen erilaista näkökulmaa ja olenkin kiinnostunut monista sellaisista kasveista, jotka ovat kehityshistorialtaan, ekologialtaan tai fysiologialtaan jotenkin erikoisia, vaikka kasvit ulkonäöllisesti voisivatkin muiden mielestä olla vaatimattomia tai jopa rumia. Onneksi toisinaan erikoisuus ja ulkonäkökin kulkevat käsi kädessä, kuten esimerkiksi harrastamieni flamingokukkien (Anthurium) sekä uudemman kiinnostuksen kohteena olevan kasviryhmän, orkideoiden (Orchidaceae), kohdalla.

Chilin (Capsicum annuum) nuppuja.
Terveys-, ja huoneilmanäkökulmien lisäksi huonekasveina voi tietysti kasvattaa myös monia satoa tuottavia, syötäviä kasvilajeja. Näin nykyajan luonnosta jo varsin kauas vieraantuneeseen ruoantuotantoonkin saa vähän tuntumaa, vaikka ei esimerkiksi omistaisikaan puutarhaa tai välttämättä edes parveketta. Yleisimpänä esimerkkinä ravinnoksi kelpaavista kasveista mainittakoon lukuisat yrtit ja maustekasvit, joista osa soveltuu mainiosti huonekasvikasvatukseenkin. Itse haaveilen omasta laakeripuusta (Laurus nobilis) ikkunalaudalla ja esimerkiksi chilejä (Capsicum) tulee kasvateltua. Parhaillaan oma linnunsilmächilini tekee kasoittain uusia kukkanuppuja, joten satoa on taas odotettavissa. Chilienkin hoitoa olen pohtinut Viidakkokirjeissä aiemmin, mutta tärkeintä niiden kohdalla on se, että ne saavat säännöllisesti runsaan vesiannoksensa ja edes kohtuullisesti valoa. Muutoin ne tuntuvat olleen hoidokkeja sieltä helpoimmasta päästä, vaikka tuppaavatkin kasvamaan vanhemmiten vähän ränsistyneen oloisiksi. Tähän auttaa kasvin reilu alasleikkaaminen tai nuorentaminen pistokkaista.

Huonekasviharrastukseen on helppo hurahtaa, kunhan valitsee aloituskasveiksi sellaisia, jotka eivät ole sieltä kaikkein vaikeimmasta päästä. Esimerkiksi limoviikuna ja palmuvehka ovat kokeilemisen arvoisia aloittelukasveja. Limoviikunan kohdalla kohtuullinen valo ja rutikuivaksi päästämisen välttäminen ovat avaintekijöitä ja palmuvehkan tappaminen lienee sen luokan taitolaji, etten vielä ole kenenkään kuullut siinä onnistuvan. Hukuttaminen ylikastelemalla on näin äkkiseltään ainoa keino, joka tulee mieleeni.

Limoviikunasta (Ficus benjamina) on olemassa monia
 erilaisia lajikkeita, joilla on koristeelliset lehdet. Oma kasvini
 on tummalehtinen "Exotica".
Koska ylläpidän jo erillistä huonekasviblogia, niin käsittelen täällä Villikatajan blogissa jatkossa enemmänkin puutarhanhoitoa, palstaviljelyä sekä syötäviä (huone)kasveja, huonekasvien terveysvaikutuksia ja muita ekologisempaan elämäntapaan liittyviä näkökulmia. Ja tietysti ehdotuksia aihepiiriin liittyvistä jutuista otetaan lämpimimmin vastaan! Mistä kasveihin liittyvästä asiasta sinä haluaisit Villikatajan blogissa lukea? 

-Lily

P.S. Ensimmäiset siemenet ensi kesän palstaviljelyä varten on jo kylvetty. 

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Papuja levitteiksi

Valkoiset pavut sopivat oivallisesti pohjaksi erilaisiin levitteisiin ja tarjoavatkin mielenkiintoisen vaihtoehdon esimerkiksi tuorejuustoille. Itse keittelin papuja reilumman satsin ja tein osasta heti leivän päälle sopivia levitteitä.  Loput säästin seuraavan päivän ruoka-aineksiksi. Papulevitteet ovat pohjattoman käteviä ja niitä voi muunnella lähes loputtomasti. Omani olivat tällä kertaa vaikutteensa pestosta ja chilistä saaneet.



Papulevitteet

Pestolevite

1,5 dl valkoisia papuja keitettynä
1 ruukku basilikaa
1-2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulin kynsi
oliiviöljyä muutama ruokalusikallinen
suolaa
mustapippuria

Pavut ja mausteet sekoitetaan sauvasekoittimen avulla sileäksi tahnaksi. Maku tarkistetaan ja lisäillään sitä, mikä maun perusteella tuntuu puuttuvan.

Chililevite

1,5 dl valkoisia papuja keitettynä
2 rkl turkkilaista jogurttia
1,5 rkl makeaa chilikastiketta
0,5 tl paprikajauhetta
chilimausteseosta

Pavut ja mausteet vedetään sauvasekoittimella sileäksi tahnaksi. Maku tarkistetaan ja tarvittaessa mausteiden määriä korjataan. Soveltuu etenkin vaalealle leivälle.

Kumpikin levite maistuu huomattavasti paremmalta, jos makujen antaa tasoittua tunnin tai pari jääkaapissa ennen tarjoilua.

-Annukka

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Vaihtoehtolääkintää ja -terapiaa

Tenttikirjoja selaillessa vastaan on tullut monta mielenkiintoista aihetta aina koivunmahlasta yrttilääkinnän historiaan ja menettelyihin. Varmaankin hiljakseen muiden puuhien ja pänttäämisen lomassa niistä osa päätyy myös blogin puolelle artikkeleiksi asti. Parhaillaan minulla on työn alla Enkovaaran kirja Lääkekasvit & rohdostuotteet. Kirjan alkupuoli selvensi mielenkiintoisella tavalla itselleni hieman epäselvänä ryppäänä ollutta vaihtoehtolääkinnän lainsäädäntöä, valvontaa sekä koulutusta. Minulle kun eri nimikkeet, koulutukset ja muut ovat olleet hieman sekava kokonaisuus –eikä ilmeisesti aivan syyttä, selkeitä ne eivät tunnu olevan vieläkään edes alalle itselleen.

Kurkkuyrtti (Borago officinalis)

Enkovaaran kirja alkaa olla jo kymmenisen vuotta vanha, mutten löytänyt tietoja siitä, että lainsäädäntö olisi tällä välin merkittävästi uudistunut. Toivottavasti siis aihepiiriä tarkemmin tuntevat voivat korjata, jos olen tehnyt tekstissä asiavirheitä. Aihepiiri on kuitenkin tuore, sillä ala on nostamassa jatkuvasti suosiotaan ja yhä useampi hakee hoitoja perinteisen koululääketieteen ulkopuolelta.

Lainsäädäntö ja valvonta

Suomessa ei ole lainsäädäntöä vaihtoehtolääkinnän harjoittajien toimenharjoittamisesta, eikä viranomainen valvo toiminnan harjoittajia.  Terveydenhuollon puolen lainsäädäntö kuitenkin määrittää, ettei vaihtoehtoterapeutti ei saa kuitenkaan esiintyä koulutettuna terveydenhuollon ammattilaisena. Terveydenhuollon alan ammattilainen voi käyttää potilaita hoitaessaan myös vaihtoehtoisia hoitomuotoja, mutta niiden yksinomainen tai laajamittainen käyttö ei ole lain mukaan soveliasta. Potilaan on myös aina tiedettävä ja ymmärrettävä, että hoitomenetelmä on vaihtoehtoisiin menetelmiin lukeutuva.

Koulutus ja nimikkeet

Vaihtoehtoterapeuteilla ei ole yhtenäistä tai virallisesti hyväksyttyä koulutusta. Kuka tahansa saakin käytännössä nimittää itseään vaihtoehtoterapeutiksi koulutuksestaan tai ammatillisista taustoistaan riippumatta. Tämä onkin omiaan luomaan oman sekavan soppansa, kun samaa ammattinimikettä voi käyttää niin koulutettu asiantuntija sekä satunnaisen kirjekurssin käynytkin. Sekavuus tuo haasteensa paitsi hyvää hoitoa hakeville asiakkaille, myös ammatinharjoittajille itselleen: on vaikea ylläpitää uskottavuutta ja ammattiylpeyttä, kun käytännössä kuka tahansa voi käyttää samaa nimikettä ja tehdä työnsä huomattavan heikon osaamisen pohjalta.
Esimerkiksi henkilöt, jotka suosittavat asiakkailleen erilaisia lääkekasveja ja niistä valmistettuja rohdostuotteita, saattavat käyttää itsestään vaikka seuraavia nimikkeitä koulutustaustastaan riippumatta: antroposofi, aromaterapeutti, diplomiluontaisterapeutti, fytonomi, herbalisti, homeopaatti, kukkalääkintäterapeutti, luontaishoitaja, luontaislääketieteen tohtori, luontaisneuvoja, naturopaatti tai luontaistuoteneuvoja.


Piparminttu (Mentha x piperita)

Kolme asiantuntijanimikettä, joiden katsotaan toisinaan kuuluviksi vaihtoehtolääkinnän alueelle, kuuluvat myös terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain piiriin: manipulatiivisia hoitoja antava koulutettu kiropraktikko, koulutettu naprapaatti ja koulutettu osteopaatti. "Koulutettu" -etuliite tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että nämä henkilöt ovat käyneet viranomaisten hyväksymän, vähintään neljä vuotta kestävän koulutuksen. Myös kouluttamaton henkilö voi harjoittaa kiropraktion ammattia, mutta hän ei saa käyttää etuliitettä "koulutettu" tittelinsä osana, vaan hän on yksinkertaisesti kiropraktikko.

Luontaistuotealan järjestöt ovat järjestäneet jo vuosia koulutusta alan toimijoille ja esimerkiksi luontaistuotekauppiaille. Helsingin yliopiston aikuiskoulutuskeskuksessa Lahdessa järjestetään esimerkiksi luontaistuotealan täydennyskoulutusta, jonka läpikäyneitä kutsutaan fytonomeiksi. Koska nimikettä ei ole kuitenkaan suojattu, sitä voi periaatteessa käyttää minkä koulutuksen tahansa läpikäynyt henkilö, eikä se takaa palvelun tarjoajan koulutusta tai ammattitaitoa.

Rohtosuopayrtti (Saponaria officinalis)

Selkeyttä nimikkeisiin ja turvaa potilaille

Virallisten koulutusvaatimusten puuttuessa eri alan järjestöt ovat pyrkineet kouluttamaan terapeutteja ja sopimaan yhtenäisistä vaatimuksista.  Luonnonlääketieteen Keskusliitto ylläpitää myös rekisteriä, johon voivat vapaaehtoisesti ilmoittautua tiettyjen suositusten mukaan kouluttautuneet terapeutit. Liiton kautta jäsenterapeutit voivat myös hankkia toiminnalleen potilasvakuutusta vastaavan turvan eli hoitovakuutuksen. Se on kuitenkin vapaaehtoinen eli kaikilla jäsenterapeuteilla sitä ei välttämättä ole. Omalta terapeutiltaan kannattaakin kysäistä, onko vakuutus käytössä.

On ylipäätään suositeltavaa, että vaihtoehtohoitoihin suunnatessaan varmistaa esimerkiksi liitolta palveluntarjoajan koulutuksen. Kaikki ammattitaitoiset alan osaajat eivät rekisteriin kuitenkaan kuulu, joten yksiselitteistä helpotusta sekään ei nimikeviidakkoon tarjoa. Tärkeintä onkin pysyä tarkkana ja tiedustella reilusti palvelutarjoajalta tämän koulutustaustasta ja ammattitaidosta. Ammattilainen ei näistä kysymyksistä loukkaannu, vaan ottaa ne tärkeänä osana asiakaspalveluaan –onhan hänellekin kunnia-asia tuottaa asiakkaalleen mahdollisimman hyvää, asiantuntevaa ja tehokasta palvelua.

Luonnonlääketieteen keskusliiton sivuilta löytyy paljon aiheeseen liittyvää materiaalia sekä tietoa liiton ja sen jäsenten toiminnasta ja tavoitteista.  Sivuilla on myös terapeuttirekisteri, jolla voi hakea esimerkiksi oman paikkakuntansa nimen tai postinumeron perusteella liittoon kuuluvia terapeutteja. 

Minun täytynee palata takaisin opuspinon äärelle, mutta palailen varmasti myöhemmin tenttikirjojen herättämien kysymysten tai kiinnostuksenkohteiden kanssa blogin pariin.

-Annukka

Lähteet:

Enkovaara, Anna-Liisa. Lääkekasvit & rohdostuotteet. WSOY, 2002.

Luonnonlääketieteen Keskusliitto, verkkosivut


torstai 8. maaliskuuta 2012

Merelle!


Piipahdin ystävänpäivän tienoilla päiväristeilyllä Tukholmassa. Reissu oli mitä antoisin ja pieni irtiotto arjesta tuli todella tarpeeseen, mutta laivan keinahdellessa Itämeren aalloilla mieleeni tulivat väistämättä ympäristöasiat: laivamatkustamisen ekologisuus sekä herkän meriekosysteemin haavoittuvuus.

Itämeri on lähes suljettu murtovesiallas, jonne suolaisempaa merivettä pääsee ainoastaan Tanskan salmien kautta. Lähes suljettuna ja matalana vesialueena Itämereen päätyvät aineet siellä myös hyvin pitkälti pysyvät. Niinpä Itämeren liikenteellä ja valuma-alueen päästöillä on suuri vaikutus meren tilaan. Suurimpia Itämeren uhkia ovat valuma-alueilta tuleva fosfori- ja typpikuormituksen aiheuttama rehevöityminen. Itämeren rehevöityessä sen vesi samenee ja levälautat yleistyvät. Runsas planktonlevien kasvu syrjäyttää alkuperäisiä lajeja, kuten puna- ja ruskoleviä ja tämän seurauksena rannat ja kalaverkot limoittuvat planktonlevistä. Rehevöitymisen seurauksena Itämeren happipitoisuus laskee leväkuormituksen lisääntyessä ja eliöstö kärsii. Erityisesti pohjaeliöstö kamppailee vähähappisen ja jopa kokonaan hapettomaksi muuttuvassa elinympäristössään. Happikadosta kärsivät myös monet kalat, ja esimerkiksi juuri WWF:n kalaoppaassa vältettävien kalojen luokituksen saanut itämeren villi lohi viihtyisi paremmin kirkkaissa ja happipitoisissa vesissä.  

Itämeri Nasan satelliittikuvassa (kuva Wikimedia Commons).
Kuva on otettu maaliskuussa 2000.
Suuri osa Itämeren kuormituksesta tulee sen valuma-alueen valtioiden metsä- ja maataloudesta sekä teollisuudesta. Entä sitten laivaliikenne? Senkin isoimmiksi riskeiksi on listattu lisääntyvän öljyliikenteen aiheuttamat öljypäästöt ja -onnettomuudet. Öljyalusten lisäksi kuitenkin muutkin Itämerellä liikennöivät laivat aiheuttavat oman osansa herkän ekosysteemin kuormitukseen. Isojen risteilylaivojen aiheuttama melusaaste ja rantavesien sekoittuminen sekä talvisin jääpeitteen rikkominen aiheuttavat kaikki osaltaan muutoksia meren normaalitilaan. Lisäksi kauempaa tulevien laivojen mukana saattaa kulkeutua vieraslajeja Itämereen. Viihderisteillessä tietysti kulutetaan myös polttoainetta ja energiaa käytännössä, no, ympyrän kulkemiseen. Välillisesti lyhyellä lomamatkallakin on siis paljon negatiivisia vaikutuksia ympäristöön. Näin toki on riippumatta siitä, minkä matkustustavan valitsee, joten matkustaminen on aina epäekologista.

Oleellisinta onkin miettiä omalla kohdallaan matkustamisen tarvetta ja punnita eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia. Itse ainakin tarvitsen silloin tällöin piristävää irtiottoa arjesta ja kyllä, matkustan myös bussilla, laivalla ja lentäen. Jopa toisinaan kavereiden autoilla yksityisautoillen. En ole ottanut matkustamisessa mitään totaalikieltäytyjän roolia, mutta pyrin suosimaan kaikista kommelluksistaan huolimatta junamatkustamista ja joukkoliikennettä. Ja tietysti miettimään myös matkustamisen tarpeellisuutta ylipäätään, sekä käyttämään lyhyillä matkoilla omaa lihasvoimaani liikkumiseen.

Antoisia ja tiedostavia lomamatkoja itse kullekin!

-Lily

P.S. Paljon Itämerestä löytyy esimerkiksi täältä ja WWF:n juuri päivitetty kalaopas puolestaan täältä

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Sipsejä palsternakasta

Minulle perunalastut ovat olleet aina yksi ravitsemuksellisista heikoista kohdistani. Jokin siinä makujen yhdistelyssä, rapsakassa rakenteessa ja etenkin dippaamisessa on lähes vastustamatonta. Kuitenkin sitä aina välillä toivoisi löytävänsä jotakin muuta, mistä saisi yhtä suuren riemun kulinaristisesti, mutta huomattavan paljon terveellisemmin. Niinpä ensin ilahduin huomatessani markkinoille hiipineet ruissipsit, joiden rakenne ja makumaailma osoittautuivat erinomaisiksi. Pari viikkoa sitten koin myös uudenlaisen heräämisen, kun ystäväni Laura tuli viikonlopuksi vierailulle ja toi tullessaan ekohenkisiä tuliaisia. Sain paketillisen raakasuklaata, valkoista vadelmateetä luomuna sekä palsternakkalastuja herkutteluun.

Myönnän nyt tässä vaiheessa, että olenhan minä juureslastuista kuullut ennenkin. En ole vain saanut koskaan tilaisuutta maistaa niitä missään ja noloudekseni minun on tunnustettava kantaneeni jonkinlaista epämääräistä ennakkoluuloa niitä kohtaan.  Siis juurekset samassa lauseessa ja mielikuvassa niiden rasvasta tirisevien perunalastujen kanssa. Ymmärrätte varmaan ongelmani. Yleensähän kun jokin rasvainen ja epäterveellinen herkku korvataan jollakin huomattavan paljon terveellisemmällä tuotteella, sen huomaa ensimmäisenä maussa ja rakenteessa.
Ehkä ongelma kulminoituu eniten kohdallani siihen, että näiden terveystuotteiden suosijat yleensä väittävät, että terveellisen vaihtoehdon maku on vähintään samanlainen tai yleensä jopa huomattavasti parempi kuin alkuperäisen tuotteen. Syön itsekin esimerkiksi marjoja ja hedelmiä usein makeanhimoissani makeisten sijasta. En silti koskaan ole väittänyt, että ne maistuisivat samalta kuin karkit. Eiväthän ne mitenkään voisi maistua samalta, vaikka erinomaisen hyviä maultaan toki ovatkin.

Valmiita palsternakkalastuja herkuttelua varten


Niinpä olin sekoitus epäluuloa sekä toisaalta innostusta päästessäni vihdoinkin maistamaan juureslastuja. Kyytipojaksi oli sekoiteltu valkosipulidippiä ja leikelty porkkanatikkuja. Yllätykseni oli melkoinen, kun tajusin, että nehän toimivat yllättävän hyvin. Rakenne oli saatu juuri sopivan rapsakaksi ja kevyt suolaus teki mausta hyvin perunalastumaisen. Samalla palsternakan oma maku oli erotettavissa ja se toi oman mukavan lisänsä lastuihin.

Minun täytyi tietysti kokeilla, onnistuisiko palsternakan vääntäminen lastumuotoon kotikeittiössä ilman ylimääräistä kiroilua ja kehtaisiko lopputuloksia asettaa tarjolle.

Palsternakkasipsit ja valkosipulidippi

1-2 palsternakkapalaa
suolaa
tilliä
valkosipulijauhetta
ripaus mustapippuria
1-2 tl öljyä

1 prk kermaviili
1 valkosipulinkynsi
ripaus persiljaa, tuore toimii kuivattua paremmin
halutessaan pieni ripaus suolaa

Lähtötilanne eli pala palsternakkaa ja uskollinen kuorimaveitseni.
Uuni laitetaan lämpiämään 175 asteeseen. Kaikkein parasta toki olisi, jos lastujen käristelyn voi toteuttaa jonkin muun kokkailun jälkilämmöllä eli pienellä viitseliäisyydellä aikataulutuksessa saa säästettyä myös melkoisesti sähköä.
Palsternakka siivutetaan ohuiksi lastuiksi juustohöylän tai kuorimaveitsen avulla. Minä opin internetin ihmemaailmassa, että juustohöylällä saa ohuempia, mutta kahta eri mallista höylää koeteltuani totesin, että kuorimaveitsi teki sittenkin siisteintä ja ohuinta jälkeä. Palsternakasta vuollaan lastuja astiaan. Päälle ripotellaan öljyä ja mausteet. Sekoitellaan reippaasti.

Öljy ja mausteet on hitusen vaikea saada leviämään tasaisesti ohuisiin lastuihin ja vaatiikin hetken yrityksen.
Jotta kuivuminen olisi mahdollisimman nopeaa ja tasaista, lastut kannattaa levitellä tasaisesti ja koettaa asetella lastut toisistaan irralleen. Lastuja kuivataan 175 asteisessa uunissa 10-20 minuuttia. Itse pidin peltiä uunin ylätasossa siihen asti, että lastut olivat saaneet väriä ja näyttivät kuivilta ja siirsin sitten pellin alemmas, jossa pidin lastuja pidemmän tovin. Puolessa välissä kuivausta sammutin uunista virrat ja annoin lastujen olla uunissa siihen asti, että uuni oli jäähtynyt.

Lastut valmiina uunikuivatusta varten.
Kuivumista odotellessa sekoittelin yksinkertaisen valkosipulidipin kermaviilistä, valkosipulista ja muista mausteista. Lastut tarjoiltiin porkkanatikkujen ja viinirypäleiden kanssa naposteltavina ja ne maistuivat sangen mainioilta.

Jos jollakin on antaa vinkkejä muihin terveellisempiin herkkuihin, vinkkejä otetaan mielellään vastaan!

-Annukka