maanantai 30. huhtikuuta 2012

Mikroskoopin alla

Lilyn pitäessä urheasti blogia pystyssä ja touhutessa muita Villikatajan juttuja, minä vietin viime viikkoni tuttuun tapaan Mikkelissä, Otavan koulutilalla. Edessämme oli neljä päivää kestävä sienimikroskopian jakso, jonka päätteeksi meidän tuli ymmärtää niin erilaisten preparaattien teon hienouksia, perusasioita sienten skooppaamisesta sekä sienten hienorakenteesta. Aamulla Jyväskylästä ajamaan lähtiessäni odotin jo mielenkiinnolla tulevia päiviä, koettaessani samalla tihrustella yhä sankkenevan sumun läpi tien ääriviivoja.

Sumua oli lähtiessä muuallakin kuin kuskin silmissä
Ensimmäinen päivä meni mikroskooppien toimintaa ihmetellessä ja preparaattien periaatteisiin tutustuessa. Mukana oli taustoiltaan kirjava joukko opiskelijoita, joista osa oli skooppaillut ennenkin ja osa käyttänyt mikroskooppia viimeksi 70-luvulla. Sujuvasti hommat saatiin kuitenkin käyntiin ja päästiin katselemaan tärkeintä -sienten itiöitä, rihmastoja ja kystidejä.

Päivät jatkuivat iltapäivään asti, jonka jälkeen joukkio hajaantui kuka minnekin. Tekemistä kun riitti noihin illan vapaahetkiinkin: lenkkipolut kiemurtelivat kauniissa maastoissa, kurssimuistiinpanot odottelivat kiltisti asuntolan pöydällä ahkeraa opiskelijaa ja vanhojen kurssikavereiden kanssa oli mukava istahtaa teekupposen äärelle ja vaihtaa kuulumisia. Mukana oli myös muutama aiempien vuosien kurssilainen kertaamassa, joten jutusteltavaa riitti.

Lenkkeilymaastoihin kuului myös vanha radanvarsi

Tenttiä edeltävä ilta meni muistiinpanoja lukiessa, saunoessa ja kurssikavereiden kanssa kikatellessa. Kävimme huuhtomassa myös viikon tuomaa stressiä pois saunassa. Ihmettelimme jo saunaosastolle laskeutuessamme omituista käryä, joka tuntui leijailevan joka puolella. Hmm, aivan kuin...kuin dieselin tai jonkun muun polttoaineen etäinen haju. Joo, siis diesel, totta! Merkillistä, miten se voimistuu koko ajan, mistä se voi tulla?
Saunan oven avatessamme raskaan öljyinen polttoaineen haju löi vasten kasvoja koko voimallaan ja tajusimme tilanteen: Kyllä, olimme päässeet tutustumaan niihin harvoihin jäljellä oleviin saunoihin, joiden kiukaat toimivat öljyllä. Minä en ollut aiemmin edes tiennyt, että moisia on oikeasti olemassa.
Itse kiuas oli massiivinen keskivertopanssarivaunun kokoinen laatikko yhdessä nurkassa. Vettä saattoi sen päälle uskaliaasti viskoa, jos kurkotti kyllin ylös ja käytti heittoon reilusti voimaa. Ainakin osa kauhallisen vedestä päätyi satunnaisesti laatikon päälle. Aina silloin tällöin koko kone alkoi ottaa kierroksia, pitää voimakasta pumppausääntä ja sylkeä ympärilleen paksuna leijailevaa öljynkäryä. Lienee tarpeetonta mainita, ettemme jääneet nauttimaan leppoisista löylyistä yhtään pidemmäksi aikaa kuin tarve vaati.

Jo neljän päivän aikana saattoi suorastaan tuntea jäiden vapisevan vetäytymisen kevään tieltä
Perjantaina kokoonnuimme opetusluokkaan, saimme vastauspaperit ja tenttiohjeet. Hieman tilanne taisi kaikkia jännittää, etenkin kun tentti oli tyypiltään aiemmista poikkeava. Tenttitilaan päästyämme jakaannuimme mikroskoopeille ja aloitimme kokeen. Jokaisessa mikroskoopissa oli näyte ja siihen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi mukana oli aina teoriakysyms, joka käsitteli opittuja käsitteitä ja sienten rakenteita. Vastausaikaa oli neljä minuuttia per mikroskooppi ja kyllä siinä kynät sauhusivat urakalla, kun jokainen koetti muistaa epätoivon vimmalla kaiken viime päivinä oppimansa. Eniten etukäteistä stressiä aiheuttanut pelko näytteiden epäselvyydestä osoittautui kuitenkin turhaksi, jokainen näyte oli kauniin kirkas ja selkeä.

Lehtikuusikuja kutsuvana. Jollei tietty lasketa polviin asti ulottuvaa mutaa
Tentin jälkeen oikeat vastaukset käytiin läpi ja jatkoimme palautumaan tenttitilanteesta kahvihuoneelle opettajien jäädessä ynnäilemään kunkin pisteitä. Pian paljastui, että kurssi oli sujunut sangen hyvin kokonaisuutena ja useampikin sai syyn hymyillä kuultuaan hyväksytystä suorituksesta. Kahvittelun jälkeen olikin edessä kierros koulutilan kukkamyymälän kautta asuntolalle. Tavaroiden pakkaaminen sujui vauhdilla ja ennen kuin sitä tajusikaan, olin taas ajelemassa kohti Jyväskylää yhtä opintojaksoa viisaampana.

Vielä olisi tälle keväälle jäljellä teoriakoetta sekä lopputyön esittelyä. Kiire onkin melkoinen, joten koetan pysytellä tenttikirjojen äärellä tiiviisti seuraavat viikot.

-Annukka

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kierrättämö

Kierrättämö Lyseon lukiolla (kuva Kierrättämö).

Tänä viikonloppuna (28.-29.4.2012), huomisesta alkaen järjestetään Jyväskylässä kaikille avoin ja maksuton Kierrättämö -Kestävien tekojen tapahtuma Lyseon lukiolla. Tapahtuman aikana on mahdollista tutustua kierrätyshuonekaluihin ja ostaa kotiin omat suosikit, käyttää pyörääsi pyörakorjaamossa, osallistua keskustelu- ja työpajoihin, ihailla taidetta... Tapahtuman omilla sivuilla kuvaillaan viikonloppua seuraavanlaisesti:

"Kierrättämö on kestävien tekojen tapahtuma jossa voit aistia pirskahtelevan luovuuden ja helmeilevän hyvän fiiliksen. Kierrättämössä on muun muassa kestävää kehitystä toteuttavia yrittäjiä, tuo ja ota -periaatteella toimiva vaihtotori, kirppis, työpajoja, pöyräkorjaamo, Riina Toikon suunnittelema Take Away -kahvila, josta voit ostaa kaiken kalusteita myöten, sekä taidenäyttelyitä."

Nyt on siis todella hieno tilaisuus tutustua kestävämpään kulutukseen ja laittaa omat tarpeettomat tavarat kiertoon. Käy tutustumassa Kierrättämön sivuihin, josta löytyy muun muassa tapahtuman tarkempi ohjelma, infoa keskustelu- ja työpajoihin ilmoittautumisesta, sekä paljon muuta. Nähdään Kierrättämössä!

-Lily

torstai 26. huhtikuuta 2012

Hiljaa hyvä tulee

Perinteisesti saasteena on pidetty ympäristöön leviäviä aineellisia päästöjä: ylimääräisiä lannoitteita, jotka rehevöittävät vesistöjä, tehtaiden piipuista leviäviä päästöjä, jotka happamoittavat sadevesiä ja otsonikerrosta tuhoavia CFC-yhdisteitä. Saasteisiin on helppo laskea myös ympäristöä välittömästi likaavat ja roskaavat jätteet, kuten muovitölkit ja -pussit, lasipullot, rikkinäiset polkupyörät ja muut luontoon hylätyt esineet.  

Harvemmin tulee ajatelleeksi, että ihmiset tuottavat toisenlaisiakin saasteita. Asutuksen keskittyessä yhä isompiin kaupunkeihin ja teollisuuden kehittymisen myötä uudenlaisina saastetyyppeinä mukaan ovat tulleet myös melu- ja valosaaste. Nykyisin tiedetään jo, että molemmilla on negatiivisia vaikutuksia ihmisiin ja muihinkin eliöihin, mutta paljon on vielä tutkimatta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu melun muuttavan lintujen laulua ja vaikeuttavan monien petoeläinten saalistusta. Viime kuussa julkaistussa tutkimuksessa Clinton Francis kollegoineen tutki melusaasteen vaikutusta kasvien lisääntymiseen New Mexicon osavaltiossa Rattlesnake Canyonissa. Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä kasvien pölyttäjien että siementen levittäjien reaktioita meluun. Metsäisellä aluella on paljon luonnonkaasupumppuja, joista osa toimii hiljaisesti ja osassa melutaso nousee yli 95 desibelin. Melun lisäksi kaasunpumppausalueet eivät eroa toisistaan muilla tavoin merkitsevästi, joten tutkijat pystyivät sulkemaan tutkimuksessaan hyvin pois muita tekijöitä.

Pähkinämäntymetsää Santa Fessä New Mexicon osavaltiossa. Koska alue on melko
karua ja kuivaa, voi pähkinämäntyjen vähenemisellä olla paljonkin seurauksia
koko ekosysteemille (kuva Wikimedia Commons).
Tutkimuksessa havaittiin, että melulle arka kalifornianpensasnärhi (Aphelocoma californica) vältteli meluisia koealueita. Koska närhi toimii tärkeänä pähkinämännyn (Pinus edulis) siementen levittäjänä, väheni männyn siementen leviäminen meluisilla koealueilla huomattavasti verrattuna meluttomiin koealueisiin. Kalifornianpensasnärhen lisäksi pähkinämännyn siemeniä levittävät monet muutkin eläimet, kuten useat jyrsijät. Näistä peurahiiret (Peromyscus) osoittautuivat närhen veroiksiksi siementen levittäjiksi ja viihtyivät paremmin meluisilla kuin hiljaisilla koealueilla. Meluisilla koealueilla esiintyi kuitenkin huomattavasti vähemmän männyn taimia, minkä arvellaan johtuvan siitä, että siemeniä levittävät jyrsijät myös syövät siemeniä tehokkaammin kuin närhet. Lopputuloksena oli, että meluisilla koealueilla kalifornianmännyn lisääntyminen väheni merkittävästi.

Mustakurkkukolibrikoiras (kuva Wikimedia Commons).

Toisin kuin kalifornianpensasnärhet, paikalliset mustakurkkukolibrit viihtyivät paremmin meluisilla koealueilla. Kolibrit vierailivat meluisien koealueiden koekukissa viisi kertaa useammin kuin hiljaisten alueiden. Luonnollisestikin niiden osuus meluisten alueiden pölyttäjinä oli huomattavasti suurempi kuin hiljaisten. Todennäköisesti mustakurkkukolibrit viihtyivät meluisilla alueilla siitä syystä, että olivat siellä paremmassa turvassa saalistajiltaan. Samasta syystä voidaan olettaa myös peurahiirien viettävän aikaansa enemmän meluisilla koealueilla.

Peurahiiriin kuuluva Peromyscus
 maniculatus 
(kuva Wikimedia Commons).
Francisin tutkimusryhmä onnistui osoittamaan sen, kuinka melulla on suorien vaikutusten lisäksi myös lukuisia epäsuoria vaikutuksia ja kuinka nämä vaikutukset leviävät koko ekosysteemiin. Meluisia alueita karttelevan kalifornianpensasnärhen vaikutus pähkinämännyn lisääntymiseen on itsessäänkin jo merkittävä. Kun siihen lisätään vielä peurahiirten ja muiden jyrsijöiden viihtyminen alueella yhdistettynä jyrsijöiden tehokkaaseen siemensyöntiin, melulla voi olla hyvinkin negatiivisia vaikutuksia pähkinämännyn lisääntymiseen. Pähkinämännyn vähentyminen taas voi puolestaan vähentää alueen muiden eliöiden suoja- ja pesäpaikkoja, sekä ravinnonlähteitä ja jopa vaikuttaa osaltaan alueen ilmastoon ja maaperän eroosioon.  Lisääntynyt ruohovartisten kasvien pölytys taas tuo meluisille alueille lisää ruohokasveja. Näiden runsastuessa ja mäntyjen harvinaistuessa alueen ekosysteemi voi kehittyä hyvinkin kauaksi alkuperäisestä mäntyvaltaisesta metsästä. Näin melusaasteella on koko ekosysteemiä liikuttavia vaikutusketjuja.

Täällä Suomessa melusaasteella epäilemättä on myös monia vaikutuksia ympäristöön. Todennäköisesti meluisilla alueilla viihtyvät amerikanserkkujensa tapaan pienjyrsijät ja muut petoeläimiä välttelevät eläimet, kun taas toiset eläimet välttelevät melua. Näitä vaikutusketjuja tulisikin tutkia myös täällä meillä, jotta oppisimme reagoimaan melusaasteen seurauksiin ja sitä kautta havahtuisimme myös tämän saastetyypin haitallisuuteen. Melun lisäksi varsinkin näin pohjoisessa, jossa vuorokauden valoisuus vaihtelee vuodenaikojen mukaan erittäin voimakkaasti, vaikuttaa varmasti myös valosaaste ympäristöön huomattavasti, eikä varsinkaan monimutkaisia melun ja valon yhteisvaukutuksia ole juurikaan tutkittu.

Melusaaste on siis saastetta siinä missä muutkin saastelajit ja kuten niillä, silläkin on monia suoria ja epäsuoria vaikutuksia ympäristöön. Tulevaisuudessa toivottavasti näemmäkin paitsi enemmän melu- ja valosaastetutkimusta, myös näiden saastetyyppien entistä parempaa kontrollointia ja haittavaikutusten minimointia.

-Lily

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Ekopaasto 2012

Näin paastonajan mentyä jo ajat sitten ja vapun kolkutellessa ovella, voisin viimein vähän summailla ajatuksiani ja kokemuksiani ekopaastosta. Osallistuin ekopaastoon sillä ajatuksella, että vähennän omassa arjessani ilmastoa kuormittavia asioita. En kuitenkaan määritellyt mitään yksittäistä kieltäytymisen kohdetta, sillä ajattelin, että kokonaisvaltainen omien tekojen ja valintojen tarkkailu toimisi. Ja toimihan se. 

Junamatkustusta keskieurooppalaisittain.

Paaston aikana tarkkailin ostoksiani, suosin keittiössä kalaa, kanaa ja palkokasveja punaisen lihan kustannuksella, matkustin pääosin julkisilla liikennevälineillä ja kävellen. Mutta. Tätä kaikkea teen nykyään ihan normaalissakin arjessani. Ekopaasto ei siis kohdallani erityisesti herätellyt miettimään asioita, joita olen jo muutenkin pyrkinyt tuomaan osaksi arkeani ja valintojani. Paaston ideana kuitenkin on jostain kieltäytyminen ja sitä kautta henkistyminen ja hidastaminen. Näin ollen kohdallani olisi toiminut paremmin se, että olisin määritellyt itselleni jonkinlaisia tavoitteita. Pari kasvisruokapäivää viikossa? Ei punaista lihaa paaston aikana? Vaatteidenostolakko? Jokin näistä, tai kenties muu vastaava kieltäytyminen on vuorossa ensi vuoden paaston ajaksi. Näin saan paastoon jotain konkreettista ja arjesta poikkeavaa. Mitä ekopaastotekoja te hyvät lukijat teitte? Tai haluaisitte kenties ensi vuonna tehdä?

-Lily

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kevätkuulumisia

Huhtikuisen keväinen maisema ikkunani takana tänään.
Vaikka ulos ikkunasta kurkistaessa tuntuukin, että kesä ja kasvukausi ovat vielä kaukana, tekee kevät tuloaan hitaan sitkeällä varmuudella. Mekin olemme olleet jo tovin kevättunnelmissa, pohtien etenkin tulevaa kesää ja kaikkia sen mukanaan tuomia jänniä juttuja.

Kuten sivupalkista on voinut jo tovin huomata, Villikataja kuuluu nykyisin luonto-osuuskunta Aapaan. Aktiivisen viestinvaihdon sekä puolin ja toisin tehtyjen kyselyjen jälkeen totesimme, että Aapa voisi hyvinkin olla juuri meille ja ajatusmaailmaamme sopiva osuuskunta ja toimimisen kanava. Aapalaiset taas tuntuivat kokevan, että niin sijaintimme, osaamisemme kuin toimintatapammekin täydentäisi heidän omaansa. Näin pääsimmekin sopimukseen lähtökohdista ja haimme osuuskunnan jäseniksi. Meidän palveluitamme voikin siis jatkossakin tilata totuttuun tapaan suoraan meiltä tai halutessaan myös Aapan kautta. Toukokuussa tarkoituksena olisi myös reissuta aapalaisten luokse, jotta voisimme tutustua vielä paremmin.

Minä olen valmistautumassa parhaillaan keruutuotetarkastajan teoriatenttiin ja sienimikroskopiaan, jotka ovat tutkinnon viimeiset suorittamattomat osat. Tieni käykin taas Otavaan ensi viikolla, kun viikon mittainen sienimikroskopia starttaa tutuissa tiloissa. Lily luotsaa sillä välin Villikatajan puuhia ja pitää blogin pystyssä.

Olemme myös vaihtaneet viestejä kiivaasti Taulun kartanon Riitan ja Metsolan kartanon Marjutin kanssa kevään ja kesän kursseista. Keskustelut yksityiskohdista ovat vielä hieman kesken, mutta tiedotamme niistä täällä ja Facebook-sivuillamme heti jahka ajankohdat ja kurssisisällöt tarkentuvat varmoiksi. Tiedossa on ainakin luonnonyrttejä ja niiden kokkailuja, lankavärjäilyjä sekä kotimaisten luonnonkasvien soveltuvuutta kosmetiikkaan ja rentoutukseen. Olemme hyvin innoissamme siitä, että meillä on mahdollisuus päästä kurssittamaan näin upeisiin paikkoihin. Me kun ihastuimme täyttä päätä syksyllä kartanoilla vieraillessamme niiden kauniisiin tiloihin, ympäristöön, tunnelmalliseen ilmapiiriin sekä kummankin paikan vahvaan sitoutumiseen ekologisesti kestävään matkailuun.
Lisäksi keväällä on tarkoituksena järjestää tunnin tai parin mittaisia yrttikävelyitä luonnonyrteistä kiinnostuneille ja meidät voi halutessaan tilata myös opettamaan yrttikasvien erilaisia käyttötapoja vaikkapa ystäväporukan kanssa omaan lähimetsäänsä. Katsotaan mitä kaikkea muuta ehdimme ja keksimme kesäkauden kunniaksi.

Muissa kevätprojekteissa olemme pitäneet yhteyttä Kaupunkiviljelypäivän jälkeen kaupunkiviljelystä kiinnostuneisiin tahoihin ja katselleet, löytyisikö tältä saralta jotakin, johon voisimme kesällä osallistua ihan tavallisina yksityishenkilöinä. Myös erilaiset sissiviljelytempaukset auringonkukkien istuttelun ja muun merkeissä kuulostivat mielenkiintoisilta, joten varmastikin aiheesta kuullaan lisää kevään mittaan. Lisäksi Lily suunnitteli alivuokrautuvansa viljelypalstalleni Viitaniemessä tänä kesänä, joten kaikenlaista mielenkiintoista lienee hyötykasvienkin saralla tiedossa pitkin kesää.

Kaiken kaikkiaan kevät ja kesä vaikuttavat minusta jännittäviltä ja odotan niitä jo kovasti! Toivottavasti teillä muillakin on yhtä mukava tuntuma kesästä.

-Annukka

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Hyvin pyyhkii!



Opettelin noin kolmisen vuotta sitten neulomaan uudelleen ja käsityöblogeja lukiessani törmäsin pian minulle entuudestaan tuntemattomaan kapistukseen, neulottuun tai virkattuun tiskirättiin. Ensialkuun olin epäileväinen tämän tuotteen suhteen: Toimivatko ne oikeasti? Haisevatko ne miten herkästi? Entä saako ne oikeasti puhdistettua kunnolla? Onko niiden käyttöikä kyllin korkea, että ne todella voisivat olla muita materiaaleja ekologisempia pitkässä juoksussa?
Eihän sitä voinut kokeilunhaluinen ihminen muuta kuin tarttua toimeen ja kokeilla itse.

Tiskirättien lyhyt oppimäärä

Materiaalina tiskiräteissä käytetään tavallisesti joko bambua tai hamppua, joiden imukyky on hyvä. Rätti (tai luutu, kuten pian opin) voi kaikessa yksinkertaisuudessaan olla suorakaiteen tai neliön muotoinen neulottu tai virkattu lappu. Totta kai kun vauhtiin pääsee ja puikot tai koukku pysyvät paremmin kädessä, netti on tulvillaan ohjeita ja mahdollisuuksia irrotella erilaisten mallien kanssa. Mikäli vieraskielinen käsityöpuuhastelu ei ole esteenä, esimerkiksi hakusanalla "dishcloth pattern" löytyy jo sadoittain sivustoja, joilta voi poimia erilaisia malleja. Mikään ei tietenkään estä keksimästä malleja itse ja esimerkiksi erilaisia ympyrävirkkauksia vaihtelemalla voikin tuottaa jo melkoisen kirjon erilaisia tiskirättejä.

Rätti on alkuun aina heikompi imukyvyltään kuin pidempään käytössä ollut toverinsa. Tämä kuuluu asiaan. Pesukertojen myötä kuitu alkaa imeä paremmin ja vanhemmat rätit ovatkin yleensä tehokkaampia käytössä kuin aivan uudet. Käytössä yksi rätti on noin viikon, jonka jälkeen se heitetään pyykkikoriin. Totta kai pesemisessä kannattaa seurata lankavalmistajan ohjeita, mutta omani olen pessyt kohtalaisen huolettomasti muun pyyhe- tai lakanapyykin mukana useimmiten 60 asteessa, toisinaan 90 asteessa. Jälkimmäistäkään rättini eivät ole säikähtäneet, eivätkä ne ole myöskään laskeneet väriä. Tosin varovaisuus pesuasioissa kannattaa aina ja rätit kannattaakin ensikertoja pestä samanväristen pyyhkeiden tai vastaavien kanssa, jottei kokisi epämiellyttävää yllätystä pesukonetta avatessaan. Kaikkein matalimmissa pesulämpötiloissa rätit eivät puhdistu kunnolla ja niihin saattaa jäädä epämiellyttäviä hajuja.

Rättikokoelmani kattaa nykyisellään noin kymmenkunta rättiä. Määrä on sopiva tavallisen kahden aikuisen talouden pyörittämiseen: kaapissa on aina puhtaita rättejä odottamassa vuoroaan ja osa on lymyilemässä pyykkikorin kätköissä tai kuivumassa narulla. Vanhimmat talouden rätit ovat kohta kolmen vuoden takaa ja ne ovat edelleen hyvässä kunnossa ahkerasta hankauksesta ja kertyneistä pesukerroista huolimatta.


Entäpä sitten rättien valmistuksessa käytetyt materiaalit?

Hamppu kuitukasvina

Hamppu on luonnostaan ekologinen kasvi, koska se ei tarvitse keinotekoista lannoitusta tai torjunta-aineita kasvaakseen, joskin ratkaisun tekee aina viimekädessä viljelijä. Hamppu on helppo- ja nopeakasvuinen ja vaatii viljelijältään lähinnä kastelua. Puuvillan viljelyyn verrattuna hamppu vaatii kuitenkin huomattavasti vähemmän kasteluvettä ja tuottaa samalta maa-alalta isomman sadon. Toisaalta sen vesivaatimus kasvaa, kun huomioon otetaan, että kuidun valmistuksen ensimmäisessä vaiheessa hamppu vaatii liotuksen vedessä. Tämän jälkeen hamppua käsitellään eri tavoin mekaanisesti, jotta kuidut saadaan irrotettua.
Kuituna hamppu on monipuolinen ja sitä voidaankin käyttää pellavan tavoin. Hampun etuja ovat suuri kosteuden sietokyky, hyvä imukyky, kestävyys ja eristävyys. Kuitu on pehmeä, ilmava ja hengittävä materiaali kankaissa. Se on myös esimerkiksi villaa pehmeämpi. Hamppukuidun tuottaminen on yleensä ympäristöystävällistä verrattuna esimerkiksi pellavan tuottamiseen. Hamppua voidaan viljellä myös pohjoisemmilla vyöhykkeillä ja lisäksi kasvi toimii hyvänä kesantokasvina peittokykynsä tähden. Ongelmalliseksi hampun tekee sen huono maine suuren yleisön silmissä, yhdistetäänhän hamppu yleensä ennemmin pitkätukkaisiin pilvenpolttajiin kuin ekologisiin materiaaleihin. Kuituhamppu onkin suurelle yleisölle yleensä tuntemattomampi kasvi, eikä se ole päässyt yhtä laajalti valloittamaan markkinoita ekokuituna kuin esimerkiksi bambu.

Bambu: täydellinen ekokuitu vai kelvollinen vaihtoehto muille kuiduille?

Bambulla kasvina on paljon samoja hyviä ominaisuuksia kuin hampullakin. Sekään ei tarvitse periaatteessa keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita kasvaakseen hyvin, joskin näitä voidaan käyttää. Yleensä bambua ei kastella lainkaan edes viljelmillä. Bambu on myös nopeakasvuinen ja sen tukeva juuristo vähentää eroosiota sille alttiilla alueilla. Bambun viljelyssä ei yleensä käytetä koneistusta, mikä vähentää viljelyn kasvihuonepäästöjen määrää. Kuituna bambu on kestävä ja se on tehokkaan imukykyinen ja antimikrobinen. Bambusta valmistetut kankaat ovat pehmeitä, hengittäviä ja ne sopivat usein herkällekin iholle. Niitä onkin käytetty monipuolisesti tekstiiliteollisuuden puolella ja moni onkin törmännyt mainosteksteihin, jotka lupaavat paitsi miellyttävän materiaalin, ekologisen ja eettisen kuitukasvin. Mutta onko bambu todella tätä kaikkea?

Bambu on kuitukasvina hyvinkin ekologinen, kun sitä vertaa muihin käytössä oleviin kasveihin, kuten puuvillaan. Bambun suurimmat ympäristöongelmat tulevat kuitenkin esille vasta siinä, miten se valmistetaan kuiduksi. Vaihtoehtoina on irrottaa kuidut käyttäen kemiallista tai mekaanista menetelmää. Mekaaninen menetelmä on käytännössä sama, jolla saadaan irrotettua kuidut käytettävään muotoon hampustakin. Se ei vaadi raskaita kemikaaleja, vaan perustuu kasvin liotukseen ja mekaaniseen käsittelyyn kuitujen irrottamiseksi.
Kemiallinen menetelmä muistuttaa puolestaan suuresti viskoosin valmistusta ja siinä käytetään useita ympäristölle ja työntekijöille haitallisia kemikaaleja ja lisäksi prosessi vaatii usein runsaasti energiaa. Koska pääasiallinen valmistus tapahtuu yleensä heikommin ympäristölainsäädännöllä säädellyissä valtioissa, kemikaaleista valtaosa päätyy todennäköisesti ympäristöön käsittelemättöminä. Suurin osa länsimaissa myytävistä bambukuiduista tai bambutuotteista onkin peräisin tästä kemiallisesta menetelmästä. Oikeampaa olisikin puhua bambuviskoosikuidusta kuin bambukuidusta, ovathan nämä kaksi eri asiaa. Tällä valmistusmenetelmällä valmistetulla bambukuidulla ei ole myöskään nykytutkimuksen valossa antimikrobisia ominaisuuksia.
Uudemmissa valmistuslaitoksissa on otettu käyttöön myös muita käsittelymenetelmiä, jotka eivät käytä samanlaisia kemikaaleja, eivätkä ne ole ympäristölle yhtä raskaita. Näin valmistettujen kuitujen osuus on kuitenkin markkinoilla valmistetuista tekstiileistä tällä hetkellä todella pieni.

Bambun ongelmana onkin se, että siitä valmistetun viskoosikuidun markkinointiväitteet ovat epätarkkoja ja jopa valheellisia, eivätkä kaikki bambun hyvät ominaisuudet ole enää itse lopputuotteessa. Tästä syystä bambua onkin ajateltu (sekä röyhkeästi myös markkinoitu) ideaalisena ja täydellisenä ekokuituna, jota se ei ole. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi puuvillan tuotantoon verrattuna bambuviskoosi on kuitenkin selkeästi pienempi paha. Täydellinen ja eettinen ekokuitu se ei kuitenkaan ole.



Yhteenvetona

Oman kokemukseni sekä käsityöpiireissä liikkuneiden huomioiden mukaan tiskirätit bambu- tai hamppulangoista valmistettuina ovat käteviä, pitkäikäisiä ja huomattavasti kertakäyttöisiä tovereitaan esteettisempiä. Niiden käyttäminen on yksinkertaista ja helppoa, sujahtavathan ne kätevästi pesulle muun pyykin joukossa ja pieninä mahtuvat täyteenkin koneeseen. Niitä voi helposti muunnella juuri omaan kotiinsa ja tyyliinsä sopiviksi, eikä niiden tekemiseen kulu paljon aikaa.

Suosittelenkin kokeilemaan tiskirättien valmistamista, mikäli kestävämpien vaihtoehtojen tuominen keittiöön kiinnostaa.

-Annukka



Sekalaista linkkilistaa aihepiiristä kiinnostuneille:

Hipun tekemä neulottujen tiskirättien vertailu (mukana esimerkiksi erilaisia hamppu- ja bambulankoja).

Kemikaalikimara -blogissa on tarkasteltu bambukuitua ja sen markkinointiväitteitä kriittisesti.

Knitting Pattern Central -sivustolta löytyy kielitaitoiselle todella laaja valikoima neulottujen tiskirättien ohjeita.

Kuningaskuluttajan yhteenvetoa bambuviskoosikuidusta ja sen markkinoinnista.

Käspaikan Ekologiset kuidut -materiaali.

Vihreät vaatteet -sivusto käsittelee tekstiiliteollisuutta ympäristöystävällisyyden näkökulmasta ja vertailee esimerkiksi eri kuitujen ekologisuutta.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Katkarapukastike kiireiseen keittiöön

Rainbow tarjoaa myös kylmien vesien katkarapuja MSC-sertifioituna.
Rainbow on muutenkin kunnostautunut ilahduttavasti
 MSC-sertifioitujen tuotteiden tarjoajana.
Tuoreimmassa WWF:n kalaoppaan päivityksessä katkaravut ovat siirtyneet vältettävien ja harkiten käytettävien tuotteiden listalle. Trooppisten merien katkarapujen kalastus ja kasvatus ovat molemmat ekologisesti kestämättömällä pohjalla. Katkarapujen troolaus vahingoittaa koralleja ja sivusaaliiksi joutuvia merieläimiä. Trooppiset katkarapuviljelmät puolestaan tuhoavat magrovemetsiä ja muita herkkiä rantavyöhykkeen ekosysteemejä. Näin trooppiset, usein suurikokoisiksi kasvavat, jättiläiskatkaravut, tiikeriravut, scampit ja kuningaskatkaravut ovat päätyneet vältettävien listalle. 

Kylmien vesien katkarapukantoihin taas kohdistuu suuria kalastuspaineita ja niidenkin troolauksessa kiinni jää myös sivusaalista. Näin ollen kylmien vesien katkarapujenkin kohdalla suositellaan käyttämään harkintaa ja ostamaan mieluiten MSC- tai Krav-sertifioituja katkarapuja.
Itse suurena katkarapujen ystävänä olenkin tyytyväinen siitä, että sertifioituja rapuja on kaupassa tarjolla. Hieman harmittaa trooppisten katkarapujen päätyminen punaiselle listalle (sillä pidän niistä niin kovin), mutta asian kanssa tulee vaan elää ja osta jatkossa kylmien vesien sertifioituja katkarapuja. 

Katkaravuista saa kätevästi ja nopeasti ruokaa arjen kiireissä. Niitä voi lisäillä sellaisenaan salaatteihin tai lämpimiin voileipiin. Niistä voi myös vaikkapa pyöräyttää nopean kastikkeen. Tällä ohjeella saa maittavaa ruokaa pöytään vartissa. Pastan kanssa tarjottaessa pastan voi laittaa kätevästi kiehumaan siinä vaiheessa, kun kastiketta keittelee kokoon. Näin koko aterian saan tarjolle näppärästi samaan aikaan.

Katkarapukastike kiireiselle
noin 3-4 annosta

pieni sipuli
puolikas kesäkurpitsa
tilkka oliiviöljyä
2dl ruokakermaa
mustapippuria
tilliä
noin ½ aurakolmiosta tai maun mukaan
purkillinen (170/300g) katkarapuja


Silppua sipuli ja suikaloi kesäkurpitsa. Kuullota sipuli, lisää joukkoon kesäkurpitsasuikaleet. Kääntele pannulla hetki, lisää sitten ruokakerma, mausteet ja murusteltu aurajuusto. Keitä kokoon noin viitisen minuuttia. Lisää valutetut katkaravut joukkoon ja anna lämmetä muutama minuutti. Tarkista maku, lisää halutessasi suolaa tai muita mausteita. Tarjoa pastan, riisin, perunan tai muun haluamasi lisäkkeen kanssa.
--

-Lily

torstai 5. huhtikuuta 2012

Kalastusta sormet ja siimat jäässä


Kumpikin meistä on kulkenut hiljakseen omia mutkikkaita polkujaan kestävämmän elämäntavan pariin. Joskus se on tarkoittanut vanhojen tapojen hylkäämistä, joskus luottotuotteiden vaihtamista uusiin, toisinaan taas vanhojen ajatusmallien haastamista. Toisinaan se myös tarkoittaa jäällä hyvässä seurassa hytisemistä ja illallisen huijaamista koukkuun lähijärvestä.

Uskaltauduimmekin viime sunnuntaina pilkkireissulle, kun jäätilanne näytti edelleen rohkaisevalta, ja sääkään ei nakannut niskaamme pahinta lumimyrskyään vielä viikonloppuna. Lily ei ollut aiemmin jäätä kuluttanut pilkkimisen muodossa, minulla taas oli takanani surullisen kuuluisa historia satunnaispilkkijänä, joka ei yhdelläkään kalareissullaan ollut nähnyt edes kalakumppaneidensa kiskovan jäälle kalaa. Niinpä olimmekin liikenteessä hyvin alhaisin odotuksin ja uskoimme vakaasti, että kesäisempi mato-onginta olisi edelleenkin se tapa, jolla meidän kannatti yrittää eväkkäitä narrata jatkossakin.

Lähdimme liikkeelle neljän hengen seurueella ja tasapainottaaksemme kokemattomuuttamme, mukaan pyydetyt Mikko ja Timo olivat todistettavasti käyneet kalassa aiemminkin talvella hyvällä menestyksellä. Niinpä liukastelimme jäälle ihmetellen harmaana sitkeästi pysyvää taivasta ja toivoimme, että Ahti olisi meille tällä kertaa armollinen. Mikko opasti kärsivällisesti peruspilkkimisen saloja Lilylle ja samaan aikaan kairasimme reikiä jäälle.

Kas, sieltähän se ensimmäinen tuli!

Joko neuvot olivat oivallisia, meillä oli hyvä tuuri tai jokin armollinen ahvenparvi kohdalle uiskenteli, mutta Lily vyyhti pian omalta reiältään ensimmäisen kalan jäälle asti. Pikkuinen ahven! Epäilyksistä huolimatta veijari ei jäänyt ainokaiseksi, vaan pian huomasivat muutkin siimojen nykivän tasaiseen tahtiin. Jouduimme jopa pian manailemaan jäätyviä sormia, hanskoja kun ei välillä tohtinut käteensä laittaa ollenkaan kalan syödessä.

Huhujen mukaan kyseessä on ehdottomasti tekniikkalaji ja kaikenlaisia tekniikoita tulikin kokeiltua.

Alkoihan niitä ahveniakin kertyä hiljakseen!
Kaikki kalat yhtä yksinäistä särkeä lukuun ottamatta olivat ahvenia. Osa oli säälittävän pieniä, mutta löytyi niitä keskikokoisempia onneksemme reilusti. Allekirjoittaneen kunniaksi koituikin lopulta nostaa hieman ennen kotiutumista reissun isoin ahven järvestä.

Välillä kylmä uhkasi ajaa meidät jäältä ennen aikojaan, mutta hörpimme välillä kupilliset kuumaa ja jatkoimme sitkeästi, tuntuihan syönti jatkuvan hyvin. Iloisena jatkunut kalantulo pitikin mielenkiintomme vireillä ja uskaltautuipa aurinkokin kurkistelemaan välillä pilvien lomasta.

Pilkkiminen kiinnosti muita järvellä liikkujia ja etenkin Mikon ympärillä pyöri välillä laumoittain niin uteliaita maahanmuuttajia kuin lapsiperheitäkin ihmettelemässä jäisen kalastuksen saloja.


Me jaamme Lilyn kanssa kumpikin sen näkemyksen, että mikäli lihaa on valmis kurkustaan alas pistämään, pitäisi meidän tarvittaessa kyetä myös oma ruokamme tappamaankin. Mahdollisimman vähän kärsimystä aiheuttaaksemme lopetimmekin kalastamamme ahvenet välittömästi katkaisemalla niiden niskat. Miehet tosin valittivat, että se vaikuttaisi makuun, jos emme valuttaisi myös verta pois. Täten viilsimme lopuksi myös puukolla kiduskannen alta suuren verisuonen auki.

Pari tuntia jäällä hytistyämme päätimme kerätä kamppeemme ja palata takaisin. Saalista oli ehtinyt kertyä parisenkymmentä ahventa kalastajaa kohden ja kotona punnitessani kalasäkin, totesin sen painoksi miltei 1,5 kiloa. Pieniähän valtaosa kaloista oli, mutta Mikko sitkeästi päätti käsitellä kaikki kalat fileiksi asti ja kuluttikin pitkän tovin keittiössä leikkuulaudan äärellä kolmen kissan kiertäessä vuorotellen keittiössä toiveikkaina.

Ahventen käsittelytehdas iltasella.
Ahvenen mädit otettiin talteen ja toimitettiin Lilylle jatkokäsittelyyn.
Ahvenfileet pyöräytettiin ruisjauhoissa ja mausteseoksessa ja paistettiin pannulla voissa. Suupalan kokoisia fileitä kertyikin komea kulhollinen ja ne tarjoiltiin salaatin ja kermaviilikastikkeen kera. Kastikkeeseen meni ripaus pippuria, sitruunamehua, valkosipulia ja pakastimesta onnekseni löytynyttä tilliä.

Iltapala kruunasi pitkän päivän. Sekä sen santsilautanen. Ja ehkä vielä toinen mokoma.
Vaikka kesäkalastuksen ystävä enemmän olenkin, osoittautui pilkkireissu tällä kertaa kannattavaksi ja mielenkiintoiseksi tavaksi hankkia taatusti tuoretta ruokaa pöytään. Vielä kun hieman saisimme tekniikkaamme hiottua paremmaksi ja kehitettyä yhtä hyvän kärsivällisyyden kuin pojilla, homma alkaisi sujua.

Jäät näyttäisivät vielä kestävän hetken, joten kalaan ehtii vielä halutessaan tänä keväänä. Varovaisuus kannattaa kuitenkin pitää mielessä ja seurata alueellisia tiedotuksia jäätilanteesta. Kalaonnea siis kaikille tasapuolisesti!

-Annukka

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kaupunkiviljelykuulumisia

Kaupunkiviljelypäivässä oli myös taimenvaihtopiste. 

Osallistuimme viime lauantaina Kaupunkiviljelyn iltapäivään. Keskustelutilaisuus järjestettiin Hub JKL:n tiloissa ja iltapäivään osallistui paljon innokkaita kaupunkiviljelystä, parvekeviljelystä, sissiviljelystä, ruokakasviviljelystä, kasveista, ekologisesta lähiruoasta ja yhdessä tekemisestä kiinnostuneita ihmisiä. Vaikka koolla oli erilaisin vaikuttimin ja kiinnostuksenkohtein varustettuja ihmisiä, saatiin asioita sentään vietyä jo hieman eteenpäinkin. Ja keskustelu oli varsin antoisaa teekupposen äärellä. Tapaamisen aikana saatiin organisoitua sähköpostilista sekä aloitettua jo keskustelua ja suunnitelmia yhteisöllisestä ruokaviljelystä. 

Kaupunkiviljely on erittäin hyvä tapa lisätä oman ruoan ekologisuutta ja luonnonmukaisuutta. Kaupunkiviljellessä tiedät tasan tarkkaan, mistä ruokasi tulee. Lisäksi pääset upottamaan sormesi multaan ja nauttimaan ulkoilmasta. Saatat kohdata muitakin samanhenkisiä viljelijöitä, mikäli hyvin käy. Monella kaupungilla on jaossa palstamaata pientä vuokraa vastaan. Palstaviljelyä harrastan minäkin, pihaton ja parvekkeeton kerrostaloasuja. Parvekkeen omistavat kerrostaloasujat voivat tietysti kasvattaa omalla parvekkeella yrttejä ja vihanneksia. Ja omalta taloyhtiöltään voi tiedustella mahdollisuutta yhteisölliseen laariviljelyyn kerrostalon pihalla. Kattava tietopaketti kaupunkiviljelystä löytyy täältä. Parhaimmillaan kaupunkiviljely on mukava ja terveellinen harrastus, josta saa vielä päälle päätteeksi puhdasta lähiruokaa pöytään pikkurahalla. 

Siemenpommeja saa ostettua ihan
valmispakkauksissakin (kuva ruohonjuuri.fi).
Iltapäivän toisena pääpuheenaiheena oli sissiviljely. Maailmalla Guerrilla Gardening-nimellä jo vuosikymmeniä esiintynyt ilmiö on viimein rantautumassa Suomeenkin. Sissiviljelyn voisi rinnastaa neulegraffitiharrastukseen. Ideana on, että rumat joutomaat ja tienpientareet vallataan ja niille istutetaan kauniita kukkia, joista ohikulkijat pääsevät vapaasti nauttimaan. Paikoin sissiviljelijät ovat ottaneet haltuunsa isompiakin maa-alueita ja perustaneet hyötykasvipuutarhoja. Sissiviljelyssä on kuitenkin riskinsä, varsinkin ruokakasveja kasvatellessa, joten ehkä yhteisöllinen kaupunkiviljely luvan kanssa soveltuu tähän tarkoituksene paremmin. Sissi-istutuksia voi kuitenkin kuka tahansa tehdä kotikaupunkinsa ojanpientareita ja vastaavia piristämään vaikkapa kylvämällä siemenpommeja. Laitetaan urbaani betoniviidakko kukkimaan!


-Lily

P.S. Jyväskylän alueen kaupunkiviljelystä kiinnostuneet voivat ilmoittautua mukaan sähköpostilistalle tai mikäli aihepiiri kiinnostaa, mutta aikaa aktiiviseen toimintaan ei riitä, tilata uutiskirjeen. Tilaaminen tapahtuu vaivattomasti tästä linkistä.