tiistai 30. lokakuuta 2012

Kirpeän talvista herkkua



Esittelin viime viikon puolella monipuolisen karpalon, joka on yksi lempimarjoistani puolukan ohella. Linkkasin tekstiin muutaman käyttämäni reseptin, jotka soveltuvat tuolle marjalle mainiosti. Rakastan kuitenkin uusien reseptien testailua ja soveltamista, joten päätin viikonloppuna kokeilla perinteikkään pannacottan hieman talvisempaa versiota. Oma pannacottani syntyi puolukoista, mutta niiden ohella myös nuo ihanaiset karpalot soveltuvat erinomaisesti reseptille. Marjojen kirpeys tasoittaa oivasti perinteisen pannacottan vaniljaista makeutta.

Kirpeä pannacotta

3 dl puolukkaa/karpaloa
2 liivatelehteä
2 dl kermaa
4 rkl sokeria
3 dl jogurttia
1/2-1 vaniljatanko (joita saa muuten myös luomuna sekä reilun kaupan versiona, suosittelen)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kerma ja sokeri. Leikkaa vaniljatanko halki ja rapsuta siemenet kerman joukkoon. Lisää myös itse tanko kermaan likoamaan. Keitä kermaa 15 minuutin ajan, varo ettet polta sitä pohjaan. Soseuta kerman valmistumista odotellessasi karpalot tai puolukat. Ota kerma liedeltä ja lisää sen joukkoon liivatelehdet, joista olet puristellut ylimääräisen veden pois. Sekoita huolella ja lisää joukkoon puolukka/karpalosose ja jogurtti. Huuhtele sopiva astia kylmällä vedellä ja valuta massa siihen. Anna hyytyä nelisen tuntia. Oma jälkkärini meni hyytymään parvekkeelle pikkupakkaseen. Mikäli tätä luonnon pakastinta hyödyntää, kannattaa tarkkailla astiaa säännöllisesti, ettei massa pääse jäätymään. Tarjoillessa pannacotta kumotaan astiastaan sopivalle alustalle ja koristellaan esimerkiksi kokonaisilla marjoilla, keksimuruilla...

Itse totesin, että saattaisin jatkossa heittää joukkoon hieman reilumminkin marjoja, sillä pidän siitä että marjojen kirpeys pääsee kunnolla esille. Mikäli happamat marjat eivät ole suosikkejasi, suosittelen kuitenkin pitäytymään tuossa ohjeen määrässä, jotta ikäviltä yllätyksiltä vältytään.

Oikein ihanaa ja talvista viikkoa kaikille!

-Annukka

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Trendiruokavalioista ja terveellisestä syömisestä

Sushissa riittää hiilihydraatteja, mutta sitä ei siitä syystä kannata vältellä
epäterveellisenä. Kokonaisuus ratkaisee.

Viime vuosina tapetille on noussut kovasti hiilihydraattien välttely ruokavaliossa ja keskustelufoorumit, aikakausilehdet, keskusteluohjelmat ja sosiaalinen media ovat täyttyneet karppauksen puolustajista ja vastustajista. Keskustelua ovat käyneet tavalliset kansalaiset, terveysalan ammattilaiset, tutkijat, elinkeinoelämän vaikuttajat... Karppausvillityksen seurauksena kauppoihin on ilmestynyt karppileipää, karppipakastepitsoja ja muita perinteisesti hiilihydraattipitoisia tuotteita, joiden hiilihydraatteja on tavalla tai toisella vähennetty. 

Raparperikiisseli on myös hiilihydraattipitoista, mutta
perunajauhoilla suurustettuna luontaisesti gluteenitonta.
Suurin karppaushuuma tuntuu tasoittuneen, mutta oman syömisen (yli)analysointi ja tiettyjen ruoka-aineiden tai ruoka-aineryhmien välttelyyn perustuvat ruokavaliot näyttävät tulleen jäädäkseen. Seuraavaksi muotiruokavalioksi onkin jo nostettu esille gluteenin välttely. Keliaakikot joutuvat terveytensä puolesta välttelemään tätä useiden viljojen sisältämää proteiiniyhdistettä. Elintarviketeollisuudessa puolestaan käytetään gluteenipitoista viljatärkkelystä monissa tuotteissa lisäämään niiden proteiinipitoisuutta. 

Gluteenin välttely tuntuu äkkiseltään ajateltuna vähän typerältä hommalta. Toisaalta, mikäli korvaa gluteenipitoisia viljatuotteita luontaisesti gluteenittomilla tuotteilla, tulee ruokavalioon sitä kautta monipuolisuutta ja uusia ruoka-aineita. Ilman lääketieteellistä syytä tuskin kannattaa vaihtaa tavallisia viljoja teollisesti gluteenittomiin vaihtoehtoihin. Useimmiten kun teollisesti pitkälle prosessoidut elintarvikkeet ovat osoittautuneet ennemmin tai myöhemmin tutkimuksissa vähemmän prosessoituja vastineitaan epäterveellisemmiksi. Prosessointi muuttaa monien ruoka-aineiden koostumusta ja rakennetta. Prosessoinnin varrella ravinnosta myös tulee usein yksipuolisempaa ja ravintoköyhempää. Lisäksi prosessoituihin elintarvikkeisiin joudutaan usein lisäämään erilaisia apuaineita, jotta valmiiseen tuotteeseen saadaan haluttua rakennetta, väriä ja koostumusta.

Usein tiettyihin erikoisruokavalioihin siirtyminen houkuttaa niistä saatujen nopeiden tulosten takia esimerkiksi painonpudotuksessa. Pitkäaikaisvaikutukset voivat kuitenkin tuoda mukanaan muita ongelmia, eikä se painokaan välttämättä putoa uuden ruokavalion myötä pysyvästi. Erilaisten trendiruokavalioiden noudattaminen voi johtaa yllättävämpiinkin seurauksiin. Tieteellistä pitkäaikaistutkimusta aiheesta ei ole juurikaan ehditty vielä tehdä, mutta esimerkiksi karppauksessa ongelmia voi syntyä liiallisen proteiinin ja rasvan nauttimisesta sekä siitä, että elimistö saa liian vähän kuituja. Myös  vaikkapa monet B-ryhmän vitamiinit voivat jäädä puuttumaan, jos niiden lähteenä olevia viljatuotteita kartellaan, eikä korvaavia B-vitamiinipitoisia ruoka-aineita tule syötyä. Joissain tutkimuksissa karppaus on myös yhdistetty kohonneisiin kolesteroliarvoihin sekä sydän- ja verisuonitautien riskiin. Lisäksi karppauksella on myös negatiivisia ympäristövaikutuksia lihantuotannon suurempien kasvihuonekaasupäästöjen ja suuremman viljelyalan myötä.

Karitsankyljyksiä ja kasvishöystöä. Sekasyöjille liha on hyvä
proteiinin lähde, mutta mukana tulee useimmiten myös paljon
eläinrasvaa. Lisäksi kasviperäinen proteiini on terveydelle eduksi.

Mikäli siis tiettyjen ruoka-aineiden tai ruoka-aineryhmien välttelyyn ei löydy omalta kohdalta mitään lääketieteellistä syytä, on mielestäni useimmiten aivan turha lähteä noudattamaan ehdottoman tiukkaa ruokavaliota. Sen sijaan terveellisintä on huolehtia ruokavalionsa monipuolisuudesta. Siitä, että saa useimmat tarvitsemansa ravintoaineet tuoreesta, monipuolisesta ja mahdollisimman vähän prosessoidusta ruuasta. Näin pohjoisessa asuessa D-vitamiinilisät tekevät talviaikaan hyvää ruokavaliossa. Kunhan huolehtii siitä, että nauttii D-vitamiininsa rasvaliukoisena (ja siitä, että käytössä olevassa D-vitamiinissa ylipäätään on sitä vitamiinia). Varmimmin niin D-vitamiinia kuin muitakin vitamiineja ja hivenaineita tietysti saa syömällä sellaisia ruoka-aineita, joissa luontaisesti on paljon vitamiineja. D:n kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi rasvaisia kaloja ja sieniä.

Syömällä monipuolisesti ja vaihdellen eri ruoka-aineita sekä nauttimalla mahdollisimman vähän prosessoidusta ruuasta voi varmistua siitä, että saa tarvitsemansa ravintoaineet. Ekologisesti vähemmän kuormittava lähi- ja villiruoka säilyttävät ympäristöä myös jälkipolville. Ja tietysti silloin tällöin voi herkutella myös niillä vähemmän tarveellisillä ruuilla, jos sattuu aivan erityisesti pitämään esimerkiksi kuumista ja rasvaa tihkuvista ranskalaisista perunoista...

-Lily

--
FINRISKI-tutkimus: Väestön kolesterolitaso on vuosikymmenien laskun jälkeen kääntynyt nousuun

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Karpaloiden aikaan




Ihania, ihania karpaloita

Syksy kiiruhtaa eteenpäin ja uutisissa on viime viikon aikana ollut otsikoita koskien karpalon keruukautta. Tuo hapan marja on usein jäänyt myöhäisemmän keruuaikansa ja vaivalloisten kasvupaikkojensa takia hieman paitsioon. Mainion makuinen ja terveysvaikutteinen karpalo on kuitenkin keruureissujen aiheuttaman vaivan arvoinen.

Suomessa tavataan kahta eri karpaloa, isokarpaloa (Vaccinum oxycoccos) sekä pikkukarpaloa (Vaccinum microcarpum). Isokarpalo on 10-80 senttiä pitkä, suikertava ja maanmyötäinen varpu. Lehdet ovat kaksivuotiset, 6-15 mm pitkät ja soikeita tai suippoja. Väriltään ne ovat kiiltävän vihreät, alta valkoiset. Kukat ovat haarojen kärjissä, joko pareittain tai useita ydessä. Kukat ovat vaaleanpunaiset tai vaaleansinipunertavat. Isokarpalo kukkii kesä-heinäkuussa. Muodostuvat marjat ovat punaisia tai tumman sinipunaisia, maultaan happamia.  Lajia tavataan koko Suomessa niukkaravinteisilla ja valoisilla nevoilla ja rämeillä. 

Toissasyksyn karpalomaastoa
Pikkukarpalo on hyvin isokarpalon kaltainen. Isokarpalon kukkaperät ovat karvaiset ja se on pikkukarpaloa kookkaampi. Pikkukarpalolla kukat asettuvat lisäksi varpuun yksittäin ja niistä muodostuvat marjat ovat selkeästi isokarpalon marjoja pienemmät. Muutoin lajit eivät merkittävästi eroa toisistaan. Käytännössä näitä marjoja voikin poimia huoletta sekaisin ja niiden erottaminen toisistaan ei ole merkityksellistä kerääjälle. Pikkukarpalo on tavallisempi Lapissa ja isokarpalo puolestaan Etelä-Suomessa, vaikka kumpaakin marjaa tavataan kyllä koko maassa.

Karpaloiden kukka-aiheet muodostuvat kukintaa edeltävänä kesänä. Karpalon marjasatoon vaikuttaakin siis edeltävän kesän olosuhteet. Marjat ovat hyönteispölytteiset ja niiden pääasiallisena pölyttäjänä toimivat kimalaiset. Lopulta vain noin joka kolmannesta tai neljännestä kukasta kehittyy marja. Karpalon marjoja voi kerätä syyskuun lopulta aina lumen tuloon asti. Syksyllä marjoissa on runsaasti sitruunahappoa sekä pektiiniä. Pektiini on luonnon oma hyytelöimisaine ja se tekeekin marjoista napakampia ja kestävämpiä. Marjoja kannattaa kerätä syksyllä ensipakkasten jälkeen, jolloin terävin happamuus on lientynyt ja makeus sokeripitoisuuden kasvun myötä lisääntynyt. 

Karpalot ovat monipuolisia marjoja ja niitä voikin käyttää hyvin erilaisiin tarkoituksiin. Niistä saadaan erinomaisia marmeladeja ja hyytelöitä. Marjoja voidaan käyttää myös mehuihin, keittoihin, kiisseleihin, puuroihin, uuniruokiin ja teeksi. Karpalo toimii myös erinomaisestie erilaisissa jälkiruoissa, kun sen happamuus paritetaan makeiden raaka-aineiden kanssa -kinuski, jäätelö ja hunaja ovat esimerkiksi oivallisia kumppaneita kirpeän happamille karpaloille. 
Karpalon marjat sisältävät puolukan tapaan bentsoe- ja sitruunahappoa, jotka toimivat säilöntäaineena. Säilönnässä karpaloa voikin yhdistää mainiosti makeampien omenoiden tai kurpitsan kanssa. Teollisuudessa marjoja hyödynnetään monin eri tavoin: siitä tehdään mehuja, liköörejä, kosmetiikkatuotteita, kuivattuja marjoja sekä marjajauheita. Itse olen käyttänyt voimakkaan makuista karpaloa marmeladimakeisten raaka-aineena, mehuissa sekä mehustamisesta syntyneitä marjaperskeitä sämpylätaikinoissa.

Karpalomarmeladia vasemmalla

Karpalossa on myöhään syksystä runsaasti omena- ja sitruunahappoa. Marja on hyvä C-vitamiinin lähde (25-40 mg/100 g) ja kyseistä vitamiinia onkin yli kaksinkertainen määrä puolukkaan verrattuna. Kivennäisaineista karpalossa on etenkin kaliumia. Sisältämänsä pektiinin ansiosta marjat ovat myös syksyisin varsin kovia ja kestävätkin monia muita marjoja paremmin kuljetusta ja säilytystä. Kovakuorisessa karpalossa on myös runsaasti kuitua, joka edistää suoliston toimintaa. Marjoissa on myös terveysvaikutteisia polyfenoliyhdisteitä flavonoleja, kuten kversetiinia ja myrisetiinia. Kverseteeni on luonnollinen antihistamiini sekä voimakas antioksidantti. Se on myös voimakkaan antimikrobinen. Myös myrisetiini on voimakas antioksidantti ja lisäksi sen on havaittu tutkimuksissa ehkäisevän tiettyjä syöpiä sekä vaikuttavan LDL-kolesteroliin (nk. ”paha kolesteroli”), jonka kohonneet pitoisuudet on yhdistetty sydän- ja verisuonitauteihin.
Tutkimuksissa onkin selvinnyt, että karpalot ovat hyviä antioksidanttien lähteitä, niillä on virtsatietulehduksia vähentäviä ja ehkäiseviä vaikutuksia ja antimikrobisia ominaisuuksia. Lisäksi marja näyttäisi vaikuttavan suotuisasti kolesteroliin sisältämiensä flavonolien ansiosta. 


Kun karpaloaika onkin parhaillaan käsillä, kannattaa siis suunnata suolle. Marjat ovat herkullisia, terveellisiä ja helposti säilyviä. Mikäli karpalopaikkoja ei ole vanhastaan tiedossa, kannattaa tutkailla peruskarttalehteä asuinalueestaan ja etsiskellä sopivia suoalueita. Tänä vuonna kannattaa varustautua erityisesti pitkävartisilla kumisaappailla, uutisten mukaan kun sateinen syksy on saanut monet perinteiset kasvupaikat veden valtaan.Tästä huolimatta iloisia marjaretkiä kaikille!

-Annukka



Kirjoja

Moisio & Törrönen, Luonnonmarjat. Edita Prima Oy, 2008.
Piippo, Suomalaiset marjat. Kaikki metsän ja puutarhan lajit. Minerva, 2010.

Tutkimusta

Chu Y-F ja Liu RH. Cranberries inhibit LDL oxidation and induce LDL receptor expression in hepatocytes. Life Sci. 2005;77:1892−1901.  

Ferrara P, Romaniello L, Vitelli O, Gatto A, Serva M, Cataldi L. Cranberry juice for the prevention of recurrent urinary tract infections: a randomized controlled trial in children. Scand J Urol Nephrol. 2009;43(5):369-72.

Howell, A. Bioactive compounds in cranberries and their role in prevention of urinary tract
infections. Mol. Nutr. Food Res. 2007;51:732–737. 


Jass J, Reid G. Effect of cranberry drink on bacterial adhesion in vitro and vaginal microbiota in healthy females. Can J Urol. 2009 Dec;16(6):4901

La VD, Howell AB, Grenier D. Cranberry proanthocyanidins inhibit MMP production and activity. J Dent Res. 2009 Jul;88(7):627-32.

Matsushima M, Suzuki T, Masui A, Kasai K, Kouchi T, Takagi A, Shirai T, Mine T. Growth inhibitory action of cranberry on Helicobacter pylori. J Gastroenterol Hepatol. 2008 Dec;23 Suppl 2:S175-80.

Palikova I, Vostalova J, Zdarilova A, Svobodova A, Kosina P, Vecera R, Stejskal D, Proskova J, Hrbac J, Bednar P, Maier V, Cernochova D, Simanek V, Ulrichova J. Long-Term Effects of Three Commercial Cranberry Products on the Antioxidative Status in Rats: A Pilot Study. J Agric Food Chem. 2010

Pérez-López FR, Haya J, Chedraui P. Vaccinium macrocarpon: an interesting option for women with recurrent urinary tract infections and other health benefits. J Obstet Gynaecol Res. 2009 Aug;35(4):630-9. Review.

Pinzón-Arango PA, Liu Y, Camesano TA. Role of cranberry on bacterial adhesion forces and implications for Escherichia coli-uroepithelial cell attachment. J Med Food. 2009 Apr;12(2):259-70.

Prior RL, Rogers TR, Khanal RC, Wilkes SE, Wu X, Howard LR. Urinary Excretion of Phenolic Acids in Rats Fed Cranberry (dagger). J Agric Food Chem. 2010 Jan 6.

White BL, Howard LR, Prior RL. Polyphenolic Composition and Antioxidant Capacity of Extruded Cranberry Pomace (dagger). J Agric Food Chem. 2009 Dec 18.

White BL, Howard LR, Prior RL. Proximate and Polyphenolic Characterization of Cranberry Pomace (dagger). J Agric Food Chem. 2009 Dec 18.


Wilson T, Porcari JP. ja Harbin D. Cranberry extract inhibits low density lipoprotein oxidation.
Life Sci  1998; 62(24):381−386.

Viskelis P, Rubinskiene M, Jasutiene I, Sarkinas A, Daubaras R, Cesoniene L. Anthocyanins, antioxidative, and antimicrobial properties of American cranberry (Vaccinium macrocarpon Ait.) and their press cakes. J Food Sci. 2009 Mar;74(2):C157-61

torstai 18. lokakuuta 2012

Jos metsään haluat mennä nyt...

(kuva WSOY)
...niin ota mukaan tämä kirja. Ainakin jos kaipaat tukea ruokasienten tunnistamiseen, haluat tutustua sieniin, sekä oppia uusia asioita. Pertti Salon, Tuomo Niemelän ja Ulla Salon Suomen sieniopas on ehdottomasti kattavimpia markkinoilla olevia sienitunnistus- ja tietokirjoja. Kirja esittelee yksityiskohtaisesti sekä ruokasienet, että maamme muut sienet. Lisäksi kirja tarjoilee herkullisen tietopaketin sienten luokittelusta, fysiologiasta, kehityshistoriasta ja ruokasienikäytöstä kautta aikojen. Kirjassa esitellään myös erilaisia elinympäristöjä, kasvien sienitauteja, sienten säilömistä ja myrkyllisiä sieniä. 

Kokonaisuudessaan kirja onkin paljon enemmän, kuin tavannomaiset sienioppaat, joista säännöllisesti löytyy käännösvirheitä ja pieniä puutteita sieltä täältä. Kasvimuseon sieniasiantuntijat esittelevät jokaisen sienilajin yksityiskohtaisesti ja perusteellisesti. Upeat valokuvat sienistä kruunaavat esittelyn ja toimivat todella hyvänä apuna eri sienten tunnistamisessa.

Kuusensuomuorakas (Sarcodon imbricatus) löytyy sekin sieniopaasta. Se ei sovellu
ruokasieneksi ja haiseekin pahalle. Sen sijaan sitä voi käyttää luonnonvärjäyksessä,
jossa siitä saa ruskeita värisävyjä. 

Suomen sienioppaan tulisikin kuulua jokaisen sienistä vähänkään kiinnostuneen luonnossa liikkujan perusoppaisiin. Vaikka syksy on jo pitkällä, löytyy metsästä vielä tällekin vuodelle paljon sekä ruokasieniä koriin poimittavaksi, että jännittäviä sieniä kasvivärjäreille sekä sienten harrastajille.

-Lily

perjantai 12. lokakuuta 2012

Kurpitsoja kerrakseen

Minulla on lähipiirissäni monia mainioita, ihania ja avuliaita tyyppejä. Otetaan nyt vaikka Ansku. Sen lisäksi, että kyseinen nainen on tarjonnut apuaan monissa tilanteissa, tuonut aina tullessaan hyvän mielen lisäksi jotakin ylimääräistä "no kun minulla nyt sattui olemaan" -hengessä ja ollut tarvittaessa aina vertaistukena,  tuo reipas nainen kantoi minulle noin 30 kiloa kurpitsaa tuossa muutama viikonloppu takaperin.

Minulla onkin kurpitsa! Tai kymmenen
Ansku oli kysynyt ohimennen, meneekö meillä kesä- sekä talvikurpitsa ja olin sanonut, että voinhan minä ottaa, jos niitä ylimääräisenä on. Ansku kantoikin selkä vääränä minulle kurpitsoita ja pääsin pohtimaan urakalla, mitä niistä tekisin. Osan kurpitsoista jaoin eteenpäin hyviin koteihin, mutta runsaasti jäi silti minun käyttööni. Niinpä päätin tehdä reilut satsit hilloa kummastakin kurpitsasta.

Netissä pyörii reilu määrä erilaisia versioita kesäkurpitsa- ja kurpitsahillosta. Luin niitä nipullisen ja totesin, että ilmeisesti tässä ei kovin pahoin voi metsään mennä näin helpoilla perusaineksilla, joten kokeillaan minne päädytään. Tässä siis ne versiot, joilla omani tein. Pienellä haulla kuitenkin näitä löytää pilvin pimein ja perusohjetta on helppo muokata lisäämällä hilloon muitakin mausteita. Etenkin kaneli, vanilja ja kardemumma sopivat kurpitsan kanssa erinomaisesti ja niillä saa hilloon miellyttävää sävyä.

Vasemmalla kesäkurpitsa-sitruuna, oikealla kurpitsa-inkivääri

 Kesäkurpitsa-sitruunahillo

1 kilo kesäkurpitsaa
4 sitruunaa
0,5 kiloa hillosokeria
loraus vettä

Kesäkurpitsat kuoritaan ja pilkotaan pieniksi paloiksi. Jotkut ohjeet kehottavat poistamaan siemenet, mutta minun kurpitsoissani siemenet olivat sen verran hennot, että annoin niiden mennä hillon joukkoon. Mittaa kyllin suureen kattilaan pohjalle vesi estämään kurpitsan palamista ja hulauta päälle kurpitsakuutiot. Kuumenna, kunnes kurpitsa on pehmeää. Tätä odotellessa voit raastaa kahden sitruunan kuoret kuppiin ja puristaa kaikista sitruunoista mehut omaan astiaansa.
Kun hillomassa on kypsynyt (aikaa menee noin puolisen tuntia), keitinvesi sekä kurpitsoista irronnut neste kaadetaan pois. Tällöin hillosta tulee kiinteämpää. Sen jälkeen kuutiot hienonnetaan: voit mieltymystesi mukaan joko survoa hillon hienommaksi tai käyttää sauvasekoitinta. Jälkimmäisellä hillosta tulee sileämpää. Jahka hienontaminen on tehty, sekaan heitetään hillosokeri, sitruunan kuoret sekä mehu. Keittelyä jatketaan miedolla teholla noin 10 minuutin ajan, jonka jälkeen hillon voi purkittaa puhtaisiin purkkeihin.

Viimeinen kurpitsa huoneistossani


Kurpitsa-inkiväärihillo

1 kilo kurpitsaa
50 grammaa tuoretta inkivääriä
1 sitruuna
0,5 kiloa hillosokeria
(20 grammaa pektiiniä)
loraus vettä

Kurpitsa kuoritaan, siemenet kaavitaan ja malto pilkotaan pieniksi kuutioiksi. Kuten edellisessäkin reseptissä, myös tässä kurpitsa kuutioidaan ja keitellään pehmeäksi. Mukaan keittovaiheessa lisätään kuitenkin inkivääri raasteena. Sitruunan kuori raastetaan ja mehu puristetaan talteen. Ne lisätään yhdessä hillosokerin kanssa siinä vaiheessa, kun kurpitsakuutiot ovat pehmentyneet ja ne on survimella tai sauvasekoittimella hienonnettu. Itse lisäsin hillosokeriin hieman pektiiniä jauheena, jotta hillosta tulisi enemmän marmeladimaista. Keittelyä jatketaan noin kymmenisen minuuttia. Tämän jälkeen hillo on valmista purkitettavaksi.

Itse testailin inkiväärin määrää maistelemalla hilloa keittovaiheessa. Totesin, että 50 grammaa tuntui tulisiin makuihin tottumattomalle suulleni aika vahvalta. Seuraavana päivänä hillon jäähdyttyä ja tekeydyttyä huomasin kuitenkin inkiväärin maun taittuneen. Eli mikäli pidät inkivääristäsi tulisena ja reiluina määrinä, sitä voi lisätä hilloon reilulla kädellä, maku muuttuu hieman miedommaksi.


Näillä minä täydensin hillovarastoani tänä syksynä. Muita mainioita kurpitsahilloisia vinkkejä sekä kurpitsareseptejä ylipäätään voi vinkata, minulla kun sattuu olemaan edelleen ylimääräistä kurpitsaa...

-Annukka

tiistai 9. lokakuuta 2012

Sadonkorjuuta

Syyskuun koitettua suunnistimme Maijan kanssa viljelypalstan sadonkorjuutalkoisiin. Vaikka palstamme saikin suurimman osan elokuuta olla ihan itsekseen molempien reissaillessa kiireisinä, oli satoa silti ehtinyt kasvaa ilahduttavasti. Etenkin härkäpavut uutena tuttavuutena olivat jännittäviä ja niitä piti päästä kokeilemaan pikaisesti. Lopputuloksena olikin kokonainen ateria palstamaan antimista, jossa muualta tulleina aineksina olivat ainoastaan kuivamausteet sekä kaupasta haettu pekoni. Sadonkorjuuaterian härkäpapu-pekonipaistos oli todella maukasta ja helppotekoista ruokaa. 

Herkullista sadonkorjuuruokaa suoraan oman palstan aineksista.

Härkäpapu-pekonipaistos
2 annosta

n. 400g tuoreita härkäpapuja (muutama litra palkoja)
ripaus suolaa
120g pekonia
1 pieni punasipuli
ripaus mustapippuria

Keitä tuoreita härkäpapuja noin vartin verran suolalla maustetussa vedessä. Kokeile papujen kypsyyttä, tuoreet pavut kypsyvät nopeasti. (Itse erehdyin keittämään papuja himpun verran liian kauan, jolloin osa pehmeni turhankin kypsiksi.) Valuta kypsät pavut. Silppua pekoni pieniksi kuutioiksi. Kuori ja pilko sipuli. Paista pekonia pannulla viitisen minuuttia, kunnes siitä irtoaa rasvaa (voit halutessasi lusikoida ylimääräisen rasvan pois pannulta tässä vaiheessa). Lisää joukkoon punasipuli ja härkäpavut. Paista vielä muutama minuutti, kunnes sipuli on hieman kuullottunut. Paistos riittää hyvin kahdelle perunoiden, pastan tai muun lisäkkeen kanssa tarjoiltuna. Vaihtoehtoisesti siitä saa myös lisukkeen neljälle. Itse tein papupaistoksen lisäkkeeksi paistinperunoita oman maan sadosta. Hyvää tuli!

-Lily

torstai 4. lokakuuta 2012

Minun luomuni

Näin lokakuun ensimmäisellä viikolla (1.-7.10.2012) vietetään luomuviikkoa. Tämän vuoden viikon teemana on Meidän luomu. Ajatuksena on se, että luomu on jo monella kuluttajalla osa arkea, jokapäiväisiä valintoja. Toiset luomutuotteet istuvat osaksi omaa arkea paremmin kuin toiset. Esimerkiksi viljahiutaleita ja useita muitakin peruselintarvikkeita tulee ostettua luomuna jo lähes automaattisesti. Luomulihalla tulee herkuteltua silloin, kun siihen on varaa ja sitä on saatavilla. Sen sijaan esimerkiksi puhdistus- ja pesuaineiden kohdalla luomun valitseminen on omalla kohdallani vielä vähän vaiheessa. Kohtuuhintaiset luomushampoot ovat toistaiseksi osoittautuneet pitkään ja paksuun tukkaani valitettavan tehottomiksi. Puhdasta kyllä tulee, mutta usein lopputuloksena on olleet pörröiset, takkuuntuvat ja katkeilevat hiukset. Hintavampia luomutuotteita ei taas ole vielä puhdistusaineiden osalta tullut kokeiltua. Päivittäishygieniatuotteista hammastahnan osalta olen siirtynyt kokonaan luomuun. (Suosikkini on edelleen jo aiemmin arvioimani Frantsilan Yrtinraikas luonnonhammastahna fluorilla.) 

Kotimaisia luonnonmarjoja poimiessa saa luomulaatuista
terveysruokaa. Samalla pääsee nauttimaan metsässä
liikkumisesta ja upeasta luonnostamme.

Luomun terveellisyydestä, ekologisuudesta ja eroista tavanomaisesti tehotuotettuihin tuotteisiin on käyty paljon keskustelua. Koska luomu ja erilaiset luomusertifikaatit ja kriteerit ovat verrattain uusi asia, vaihtelevat eri luomutuotteiden vaatimukset keskenään. Varsinkin kosmetiikan sertifikaatit voivat mitata hyvinkin erilaisia asioita (Annukka kirjoitti luonnonkosmetiikan sertifikaateista kattavasti aiemmin). Lisäksi pitkäaikaisia tutkimuksia luomun terveellisyydestä ei ole vielä juurikaan ehditty tehdä. Olemassa oleva tieto on siis verraten hajanaista. 

Merkittäviä terveellisyyseroja luomun ja tehotuotetun ruoan välillä ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ole tutkimuksissa vielä löydetty. Suurelta osin tämä johtuu muista tekijöistä, esimerkiksi kasvupaikan, lajikkeiden, kasvukauden sääolojen tai vaikka sadonkorjuun ajankohdan vaikutuksista. Myös makua on tutkittu, mutta tutkimuksissa on ollut samoja ongelmia, kuin terveellisyyserojen kanssa. Tiedekielellä sanottuna siis nykyisissä tieteellisissä tutkimuksissa ei ole päästy välttämättä tarkastelemaan vielä luomun ja tehotuotannon välisiä eroja, koska muista syistä johtuva vaihtelu on tutkimusaineistossa ollut niin suurta. Tieteellistä tutkimusta aiheesta on myös tehty erittäin vähän, ja lisää tutkimusta tarvitaan, jotta pystytään osoittamaan mahdolliset terveellisyysserot tai niiden puuttuminen. 

Röykkälän tilalla lampaat laiduntavat luonnonmukaisesti
hoidetuilla laitumilla.

Lihantuotannon osalta luomu- ja tehotuotannon erojen tutkimus törmää suurin piirtein samanlaisiin ongelmiin, kuin terveellisyyserojenkin tutkimus. Luomueläinten hyvinvoinnin tutkiminen on haastavaa, ja esimerkiksi tilakohtaiset erot ovat olleet tutkimuksissa suuria, oli sitten kyse luomu- tai tehotuotannosta. Luomumenetelmin hoidetut tehotuotantoon jalostetut lajit voivat kärsiä nopean kasvutahtinsa seurauksena ravinteiden puutostilasta, kun luomurehun koostumus ei vastaakaan eläimen tarpeita. Tehotuotantoon jalostetuilla eläimillä voi olla myös erilaisia fyysisiä ongelmia luomumenetelmin hoidettaessa. Yhtenä esimerkkinä ruotsalaiset luomuporsaat kärsivät jalkaongelmista, sillä rodun jalostus on mennyt jo niin pitkälle, etteivät porsaat ole tottuneet liikkumaan. Luomutuotannossa niille tarjottu ulkoilumahdollisuus aiheuttaakin siis tehotuotantorodulle ongelmia. Toinen luomukarjan pitoon liittyvä aihe on loiset, joita havaittiin luomutuotetuilla eläimillä enemmän. Tässäkin oli kuitenkin tilakohtaisia eroja ja toisaalta taas luomutuotannossa vältytään useilta tehotuotannossa esiintyviltä sairauksilta. 

Usein luomutuotantoa pidetään ekologisesti tehotuotantoa parempana vaihtoehtona. Kuitenkin tässäkin tapauksessa vastaan tulevat samankaltaiset ongelmat, kuin terveellisyyseroissa ja tuotantoeläinten hyvinvoinnissakin. Esimerkiksi peltojen moniluotoisuuden kohdalla vaikuttavat kuitenkin pellon omat ominaisuudet tuotantotapaa enemmän: hyvän ja muhevan peltomaan pieneliöstön monimuotoisuus on suuri tuotantotavasta riippumatta. Luomutuotannon ongelmana voi nähdä myös alhaisemman tuottavuuden. Maapallon jatkuva väestönkasvu vaatii enenevässä määrin ravintoa nälkäisille, jolloin luomutuotanto vaatisi tehotuotettuja peltoja enemmän pinta-alaa. Luomutuotannossa pyritään usein tehotuotantoa parempaan ravinteiden kiertoon ja suomalaistutkimuksessa on havaittu viitteitä siitä, että liukenevan typen ja fosforin huuhtoumat olisivat luomupelloilla vähäisempiä. Luomutuotannolla voi myös olla suotuisia vaikutuksia ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. 

Kasvivärjäys pienentää langan kemikaalikuormaa teollisesti
värjättyihin lankoihin verrattuna.

Voiko luomusta sitten sanoa mitään varmaa? Luomutuotetut tuotteet sisältävät pääosin vähemmän lisäaineita ja lannoite-, kasvinsuojelu- sekä lääkeainejäämiä. Monet käytössä olevat kemikaalit ovat kyllä testattuja, mutta turvallisuustestit eivät välttämättä ole aineen käyttöönottoaikana (varsinkaan pitkään käytössä olleiden aineiden kohdalla) olleet vielä kovinkaan kummoisia. Lisäksi kemikaalien yhteisvaikutuksia ei ole tutkinut juuri kukaan. Tutkijat ovatkin enenevässä määrin kiinnostuneet ympäristömme kemikaalikuormituksen yhteisvaikutuksista, sekä ylipäätään rutiininomaisesti arjessa käyttämiemme aineiden turvallisuudesta. Ainakin itselleni on tärkeää yrittää vähentää elimistöni kemikaalikuormitusta siellä, missä se vain suinkin on mahdollista. 

Lisätutkimuksia luomusta odottaessani haluan pelata varman päälle ja suosia luomua arkisissa valinnoissani, tietysti uusimpia tieteellisiä tutkimustuloksia seuraten ja eri vaihtoehtoja tarkkaan punniten. 

-Lily

maanantai 1. lokakuuta 2012

Kauppasieniasetuksesta


Aiemmin Evira sääteli sienten myyntiä ja tarjoilua ravinnoksi esimerkiksi ravintoloissa kauppasieniasetuksella. Listan ulkopuolella olevia lajeja ei saanut myydä sellaisenaan tai ravintola-annoksina lainkaan. Kauppasieniä ei kuitenkaan enää ole, kun vanha ruokasieniasetus kumottiin heinäkuun alussa. Asiasta uutisoitiin kesällä melko pienin otsikoin, eikä uusia ohjeita asetuksen kumoamisen vaikutuksista esimerkiksi sienten kauppaan tai kauppasienipoimijoiden koulutukseen tahtonut löytyä. Suoraan Eviralta kysymällä tilanne selkeni kuitenkin huomattavasti.


Lainsäädännöllä ei enää rajoiteta sitä, mitä sieniä tai sienituotteita Suomessa saa myydä. Toimija on kuitenkin vastuussa siitä, että elintarvikkeet ovat turvallisia käyttää. Ostajan täytyykin siis tunnistaa hankkimansa sienet varmuudella tai ostaa vain sellaisilta poimijoilta, joiden tunnistustaitoihin hän luottaa varmuudella. Poimijakortti onkin yksi keino varmistua siitä, että poimijana toimiva ihminen tunnistaa keräämänsä lajit ja osaa käsitellä niitä oikein.

Evira pitää kauppasienilistan poistumisesta huolimatta edelleen yllä ohjeellista listausta suositeltavista ruokasienistä. Lista on käytännössä täysin sama kuin vanha kauppasienilistakin oli. Lajit ovat valikoituneet siten, että ne ovat satoisia, helppoja tunnistaa, eikä niillä ole myrkyllisiä lähilajeja.

Kauppasieniasetuksen kumoamisen taustalla on lainsäädännöllinen perkaustyö. Tarkoituksena on, että Suomen lainsäädäntö ei voi rajoittaa toimijoita enempää kuin EU:n lainsäädäntö. Eviran uudella suosituslistalla listalla olevat sienet ovat siis entiset kauppalajit eli herkkutatit, kangastatti, punikkitatit, voitatti, haaparouskut, kangasrousku, karvarousku, leppärouskut, isohapero, kangashapero, keltahapero, viinihapero, mustavahakas, kehnäsieni, mesisienet, keltavahvero eli kantarelli, suppilovahvero, jonka mukana saa olla kosteikkovahveroa, mustatorvisieni, lampaankääpä, vaaleaorakas, jonka mukana saa olla rusko-orakasta, korvasieni, huhtasienet ja tuoksuvalmuska sekä viljellyt ruokasienet.

Näillä uudistuksilla siis liikutaan tällä hetkellä sienten puolella.

-Annukka

Tiedot on saatu toimittaja Merja Turuselta, joka haastatteli Eviran ylitarkastaja Niina Matilaista kauppasieniasetuksen kumoamisesta sekä sen vaikutuksista.