maanantai 25. maaliskuuta 2013

Messuseikkailuja ja yrtti-infoja

Olimme viikonloppuna Jyväskylän Paviljongissa, jossa vietettiin Elämysviikonloppua. Voimansa olivat yhdistäneet niin Ruoka 2013 -messut, Kirjamessut sekä Piha- ja parvekemessut. Lisäksi perjantaina varaslähdön messutunnelmiin otti Viini 2013 -messut. Me suuntasimme Lilyn kanssa paikalle lauantaina sekä sunnuntaina. Alunperin olimme sopineet Taulun kartanon kanssa, että olisimme heidän esittelypisteellään kertomassa yhteisistä kesäkursseistamme. Tämän lisäksi saimme myöhemmin pyynnön pitää myös Keruutuotteet Keski-Suomessa -hankkeen alaisuudessa villiyrtti-tietoiskuja molempina messupäivinä. Messuja edeltävällä viikolla pitikin kiirettä, kun koetimme ennättää kaikkien muiden arkipuuhien lomassa suunnitella esityspohjan tietoiskuille.

Lily tormakkana Taulun kartanon standilla

Ensiesittelynsä messuilla saivat myös Heidin Villikatajalle suunnittelemat esitteet
Taulun kartanolla on paljon erilaista kesäohjelmaa aina joogasta ja pilateksesta melonnan alkeiskurssin kautta meidän villiyrtti- ja hemmottelukursseihimme. Ihmisten kanssa oli mukava jutella ja monet tulivat erikseen mainitsemaan, että olivat kartanossa vierailleet aiemminkin. Etenkin kauniit puitteet ja hyvä ruoka mainittiin useampaankin kertaan kaihoten näissä muisteloissa. Itsehän vakuutuin kesäohjelmaa selaillessani etenkin puutarhajoogasta ja ajattelinkin lähteä moista ystäväni kanssa testaamaan kesäkuussa.

Paikalla oli myös Taulun isäntä Jyrki
Taulun kartano sai myös paljon huomiota messukävijöiltä lehdissäkin näkyneen Halosen talon oston johdosta. Erilaiset majoitus- ja ravitsemuspalvelut sisäpihakahviloineen kuulostivatkin lupaavilta. Jäämmekin odottelemaan mielenkiinnolla vuotta 2014, kun suunnitelmien pitäisi konkretisoitua.

Taulun kesäkurssien esittelyn lisäksi juoksimme kumpanakin messupäivänä kahdesti myös Ruoka-messujen Tietoisku-lavalla kertomassa villiyrteistä. Samalla esittelimme keruutuotehanketta ja tiedotimme esimerkiksi seutukuntainfoista.

Diat odottelivatkin meitä jo saapuessamme esiintymislavalle
Tietoiskut aiheuttivat meissä etukäteen aaltomaisesti etenevää hermoilua. Stressinaiheet olivat perinteisen loogisia, kuten esimerkiksi mitä jos emme löytäisi oikeaan tilaan lainkaan, hajottaisimme kaikki mikrofonit tai unohtaisimme kokonaan, mitä olimme tulleet puhumaan. Onneksi kuitenkin meitä vastassa olivat Paviljongin huippuetevät avustajat, jotka hoitivat kaikki käytännön karikot puolestamme (kuten esimerkiksi headset-mikrofonin sovittelemisen liian pieneen päähäni). Etukäteiset murheenaiheemme kutistuivatkin pian onneksemme melko olemattomiin.

Ennen esitystä oli hyvä nahistella siitä, kumpi joutuisi ottamaan perinteisen mikrofonin ja kumpi headsetin

Meillä oli mukanamme noin säkillinen erilaisia papereita -hankkeen esittelyjä, reseptejä, kyselyitä...



Esitykset menivät hyvin, väkeä riitti ja myös ohikulkijat usein hidastivat tahtiaan pysähtyäkseen hetkeksi kuuntelemaan yrttien käyttövinkkejä. Esitysten jälkeen jäimme myös hetkeksi vastailemaan kysymyksiin ja jakamaan tietoja hankkeesta. Yrttien käyttö tuntuikin kiinnostavan ihmisiä ikään tai sukupuoleen katsomatta. Moni myös kertoi jo aloittaneensa yrttikokeilut ja kaipaavansa lähinnä lisäideoita siihen, miten hyödyntää kasveja monipuolisemmin keittiössään. Oli hurjan mukavaa ja inspiroivaa jutustella ihmisten kanssa. Harmillista olikin päivien tiukka aikataulumme, monen kanssa olisin mielellään jutellut pidempäänkin!

Messuilla riitti väkeä, tuotteita ja tapahtumia
Lily demonstroi, miten pakata kätevästi litratolkulla mehua hitusen liian pieneen laukkuun

Messuaikataulumme oli tosiaan rakennettu melkoisen tiukaksi, joten esitysten ja Taulun standilla vierailujen lomassa meillä oli luppoaikaa kovin niukasti. Ennätimme kuitenkin kiertää etenkin maalaistorin puolella ja tehdä hieman ostoksia. Olikin upeaa nähdä, miten paljon paikalla oli etenkin erilaisia lähituotteita sekä luomua. Kiertelimmekin lauantaina hyvän tovin esitystemme jälkeen torilla närppien maistiaisia, pohtien eri tuotteita ja tehden ostoksia. Mukaan tarttui kokonaan uusia tuotteita testiin, mutta myös aiempina vuosina hyviksi havaittuja luottoruokia. Itse kannoin kotiin esimerkiksi ison säkillisen Riekon marjatilan mehuja.

Onnelliset ja tyytyväiset, kun viikonlopun viimeinenkin esitys on kunnialla takana

Vaikka tekemistä ja tapahtumia riitti, viikonloppu tuntui rientävän ohitse huikean nopealla tahdilla. Pian huomasimmekin kapuavamme alas esiintymislavalta viimeisen kerran ja messujen ohjelman olevan osaltamme ohitse.
 Menimme viimeisen esityksen jälkeen Lilyn kanssa istahtamaan hetkeksi teekupposen äärelle ja kertaamaan viikonlopun tapahtumia ja aikaansaannoksiamme. Messut olivat meille kaikkiaan hyvin mielenkiintoiset ja antoisat. Pääsimme kokeilemaan uusia juttuja ja tapasimme hurjan paljon mukavia ihmisiä. Kumpikin meistä myös varmasti oppi uutta matkalla. Näissä tunnelmissa olikin hyvä lopettaa Villikatajan osalta messut ja sukeltaa Paviljongin hämärästä ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Toivottavasti vielä joskus uudelleen!

-Annukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti