lauantai 20. huhtikuuta 2013

Metsän lumoissa, luonnon helmassa kotiovelta lähtien

Hitonhaudan maisemiin suuntautunut kevätretki toteutettiin parisen vuotta sitten. 

Tänään vietetään Suomen ensimmäistä Retkipäivää. Retkipäivän ideana on retkeillä yksin tai porukalla, maalla tai kaupungissa, urbaanissa ympäristössä tai synkässä sysikorvessa... Vaihtoehtoja retkeilyyn löytyy lukemattomia! Lisämausteita retkeen saa vaikkapa kokeilemalla parkouria tai geokätköilyä: nämä lajit avaavat varsinkin kaupunkiympäristöä aivan uudella, ennen kokemattomalla tavalla. 

Usein perspektiivin vaihtaminen tuo pienet yksityiskohdat
paremmin näkyville, kuten tämän talvikin kukan.

Retkelle ei suinkaan aina tarvitse mennä juuri omaa ulko-ovea kauemmas: myös suomalainen kaupunkiympäristö tarjoaa todella mahtavat retkeilypuitteet ja rikkaan luontoelämyksen lähes kaikkialla. Kaupungista löytyy niin jännittäviä eläimiä ja kasveja kuin vaikkapa syötäviä villiyrttejä sekä seesteisiä levähdyspaikkoja, joilla nauttia luonnon rauhasta. 

Helsingin keskustassa voi meren läheisyydestä nauttiessaan bongailla myös
monia sisämaassa harvemmin nähtäviä lintuja. Kuvassa poseeraa
 valkoposkihanki (Branta leucopsis).

Lappeenrannan linnoitusalueella seikkaillessaan pääsee
samalla tutustumaan alueen luontoon. Innokkaimmat
luonnon ihastelijat voivat seurata alueen luontopolkua.

Näin vehreät maisemat löytyy heti Korpilahden keskustasta.

Kaupunkiretkeily on minulle aivan mahtava lisä retkeilyvalikoimaan, etenkin talvisaikaan ja vieraissa kaupungeissa käydessä. Matkustaessani tutustun mielelläni uusiin kaupunkeihin vierailemalla paikallisissa kasvitieteellisissä puutarhoissa ja nauttimassa puistoista ja istutuksista. Suurissakin kaupungeissa on yleensä liikenteen ja rakennetun ympäristön vastapainoksi panostettu myös puistoalueisiin. 

Geneven keskustassa vietettiin Sveitsin kansallispäiväfestivaaleja näinkin
upeissa puitteissa.

Monella on varsinkin kauemmaksi suuntautuvien luontoretkien suunnittelu ja toteutus pienen kynnyksen takana. Mitä kaikkea retkelle pitää ottaa mukaan? Entä jos eksyn? Mistä niitä upeita luontopaikkoja oikein löytää minun läheltäni? Retkeilyn tukena voi käyttää esimerkiksi lukuisia erilaisia karttoja ja opaskirjoja, mutta varsin mainio apuväline varsinkin retkikohteiden löytämiseen on mielestäni melko tuore Retkipaikka-nettisivusto, joka esittelee kiinnostavia retkikohteita laidasta laitaan. Siellä esitellään myös monia keskisuomalaisia retkikohteita. Esimerkiksi Hyyppäänvuori on itsellenikin tuttu retkikohde, mutta en ollut kuullutkaan kaupunkialueella sijaitsevista Kammarinmäen tai Laajavuoren luolista! 

Tänään on juuri sopiva päivä lähteä etsimään kevään
merkkejä kaupunkiympäristöstäkin: leskenlehtiä luulisi
löytyvän näin aurinkoisena kevätpäivänä!

Näin retkeilypäivänä kannattaakin suunnata ovesta ulos, kääntyä ensimmäisestä kadunkulmasta sinne suuntaan, jonne yleensä ei tule käännyttyä ja seikkailla perspektiiviä vaihtaen, tieltä poiketen, lähiympäristöön uudella tavalla tutustuen!

-Lily

P.S. Opastetulle retkelle Jyväskylän kaupunkialueella pääset myös ensi viikonloppuna KVAT:in ja Villikatajan yhteistyössä järjestämällä Haukkalan kevätretkellä, jossa lähiluontoon pääsee tutustumaan asiantuntevan opastuksen johdolla.

--

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti