torstai 18. huhtikuuta 2013

Opissa raakasuklaamestarilla -jäätävän hyvää suklaata



Taannoisena Elämysviikonloppuna messuosastoja kierrellessämme törmäsimme myös Greenstreetin osastoon ja kävimme nauttimassa kupilliset pakurikääpäteetä ja lisäksi osallistuin raakasuklaakurssin arvontaan. Voitto ei osunut kohdalle, mutta myöhemmin sain sähköpostia Annakaisalta, joka mainosti viestissään Jyväskylässä pidettäviä suklaakursseja. Ilmoitinkin siltä istumalta kurssille sekä itseni että myös Lilyn (joka raukka ei tuolloin vielä tiennyt tulleensa vapaaehtoistetuksi kurssitoverikseni). Onnekseni Lilylla oli kalenterissa tuolloin vapaata, joten pääsimme yhdessä suuntaamaan keskiviikkona suklaakurssille keskustaan.

Olen aiemminkin maistellut raakasuklaata eri valmistajien tekemänä valmissuklaana ja pitänyt siitä kovasti. Lisäksi olen jo pidempään käyttänyt ihan peruskaakaomassaa sellaisenaan esimerkiksi maitorahkan ja marjasoseiden jatkona. Tammikuussa otin sen tehokäyttöön huomatessani ilmeisesti talven ja imetyksen tehneen tehtävänsä ja aiheuttaneen puutoksia elimistössäni, kynsiini oli ilmestynyt valkeita laikkuja. Epäilin sinkkiä ensisijaiseksi syylliseksi kynsieni ongelmiin ja niinpä selvitin, mistä ruoka-aineista sinkkiä löytyisi luontevasti. Vastaukseksi sain oitis raakakaakaon. Niinpä olenkin sitä pieniä määriä käyttänyt miltei päivittäin ja laikut kynsissäni tekivätkin katoamistempun kuukaudessa.

Itselleni kynnyskysymyksenä raakasuklaan kotikokkailuun on ollut sen hinta. Valmistaminen vaatii tiettyjä kasvijauheita, kuten lucumaa ja macaa, eivätkä nämä ole aivan halvimmasta päästä. Pelkkään suklaakokeiluun ne olivat etenkin omalla kohdallani liian hintavia, kun mukana oli kuitenkin teoreettinen pelko, ettei raakasuklaa olisikaan minun juttuni. Nyt kun tilaisuus kokeilla suklaanvalmistusta tarjoutui, olin enemmän kuin tyytyväinen.



Greenstreetilla on varasto- ja kurssitilat Jyväskylän keskustan tuntumassa, Yliopistonkadulla. Olikin mukava päästä myös hieman tutustumaan kaikkiin muihin tuotteisiin, joita yrityksellä on myynnissään suklaatuotteiden lisäksi. Valikoimissa olikin niin kodinhoitotuotteita, kosmetiikkaa kuin ruokaa ja juomiakin.

Kurssilla opettajana toimi ihana Annakaisa Jaskari, joka esitteli meille heti alkuun niin kaakaon historiaa, siihen liittyvää mytologiaa sekä kaakaon tutkittuja terveysvaikutuksia. Pääsimme maistelemaan kaakaopapuja ja ihmettelemään, mitä kaikkea niille tapahtuukaan matkalla suklaaksi. Opimme myös kaupoissa myytävän tavallisen suklaan ja raakasuklaan erot, jotka kallistuivat kyllä ehdottomasti raakasuklaan eduksi. Kyseessä onkin monin tavoin terveysvaikutteinen herkku, joka pitää sisällään monia hyödyllisesti kehossamme vaikuttavia aineita. Itse olen koettanut etenevissä määrin noudattaa viime vuosina ajatusta siitä, etten söisi tyhjiä kaloreita. Raakasuklaa osui tähän ajattelutapaani mainiosti -jos kerran haluaa herkutella joka tapauksessa, miksei samalla söisi jotakin, joka on myös hyväksi elimistölle?

Tästä kaikki lähtee liikkeelle: kaakaopapuja
Alustuksen jälkeen pääsimme käymään itse toimeen. Jakauduimme neljään ryhmään ja jokainen pääsi tekemään toivomansa kaltaista suklaata. Työ aloitettiin sulattamalla rasvat vesihauteessa. Sen jälkeen mukaan lisättiin itse kaakao sekä maca. Tämän jälkeen massaa alettiin maustaa haluamallamme tavalla. Maistelulusikat olivatkin ahkerassa käytössä, kun jokaisen lisäyksen jälkeen täytyi vakavahenkisesti pohtia tiimin kanssa tovi, mitä haluaisimme suklaaseemme vai oliko se jo valmista. Valmistusastioiden äärellä käytiinkin melkoista pohdintaa sekä tuotekehittelyä, kun jokainen tahtoi suklaastaan juuri täydellisen tähän hetkeen ja mielialaansa.

Rasvojen sulattaminen vesihauteessa oli yksinkertaista

Lily maustaa suklaamassaa
Itse yllätyin siitä, että makeuttamaton suklaamassa maistui omaan suuhuni ihan hyvältä jo sellaisenaan, sillä olin olettanut sen olevan kitkerää. Liekö se aiempi kaakaomassan popsimiseni vaikutti siihen, että makuaistini oli jo hieman tottunut kaakaon kitkerämpiin sävyihin. Päätimme kuitenkin makeuttaa vielä massaa hieman agavesiirapilla. Mausteiksi mukaan sekoitettiin vaniljajauhetta, kookoslastuja sekä hitusen suolaa. Sitten suklaa äkkiä pakkaseen ja odottelemaan, että pääsisimme maistelemaan lopputuloksia.

Oleellisimmat työvälineet: perusohje suklaalle sekä maistelulusikat
Kookosta, vaniljaa, himalajansuolaa, macaa...
Ryhmäläiset olivat tehneet kaikki hieman erilaista suklaata hyvin tummasta aina vaaleampaan. Mukana oli kookosta, mulperia, auringonkukansiemeniä ja kaakaorouhetta. Koska suklaata ei temperoitu, se alkoi heti pakkasesta oton jälkeen sulaa. Muoteista irrotetut suklaat olikin pakko syödä pian pois, eikä kukaan tuntunut olevan tästä varsinaisesti pahoillaan. Olikin mukavaa päästä maistelemaan niin omaa kuin muidenkin suklaata ja vertailla makuja ja käytettyjä aineksia.

Valmista suussasulavaa suklaata.

Ilta sai meidät uskomaan ainakin Lilyn kanssa siihen, että raakasuklaata voisi pakastimistamme löytyä jatkossakin. Niinpä tilasimme samalla valmistusaineita lisää Annakaisalta. Kustannuskysymystä lähestyimme luovasti päättämällä puolittaa tilaamamme aineet. Jos into iskee tosissaan, niitä on sitten helppo kummankin tilailla lisää tarvitsemiaan.

Paluumatkalle käydessä olikin kummallakin hyvä mieli ja ajatukset pursusivat jo ideoita. Jospa sitä tekisi viikonloppuna suklaata, jos aineet ehtisivät sitä ennen tulla? Mitä aineksia sitä tahtoisi omaan ensimmäiseen suklaaeräänsä? Lily myös suunnitteli jo seuraavalle viikolle raakakakkutalkoita, joihin myönnyin aika helposti. Vaikuttaakin vahvasti siltä, ettei tämä ole viimeinen kerta kun intoilemme raakaruoista blogissa.

Mikäli suklaanteko kiinnostaa, mutta omat taidot tai prosessin näennäinen monimutkaisuus saa empimään, suosittelemme lämmöllä Greenstreetin suklaakursseja. Kokemus oli mukava ja tilaisuudesta jäi hyvä mieli koko illaksi. Toivottavasti siis moni muukin löytää tiensä raakasuklaan ihanaan maailmaan!

-Annukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti