perjantai 10. toukokuuta 2013

Arkiseikkailu luolajahdissa

Perjantain ja ikkunan takana takovan tihkusateen kunniaksi on hyvä muistella aiemmin tehtyjä retkiä. Kävimme seikkailemassa muutama viikko sitten, kun tahdoimme löytää kotini lähellä huhujen mukaan sijaitsevan luolan. Tiesimme, että kyseinen luola sijaitsee Jyväskylän Haukkalassa, lähellä Haukkalan lähdettä. Tarkemmista koordinaateista meillä ei ollut aavistustakaan. Joku pikkutarkempi olisi tästä varmasti hermostunut, mutta meistä tämä oli erityisen hauska lisä retkeen. Fiilis liikkeelle lähtiessä olikin kuin vanhan ajan löytöretkeilijöillä, kun suuntasimme toiveikkaina kuusikkoon ja kohti kalliorinteitä.

Hauskinta puuhassa olikin kuljeskella rinteitä ristiin rastiin toiveikkaana ja kurkkia milloin minkin mättään yli: Joko tuo olisi luola? Eikö tuo kieleke näytä aivan siltä, että se voisi kätkeä päälleen luolan? Eikun hetkinen, tuohan se ilmiselvästi on!

Kalliorinteitä ja kosteutta piisasi
Vettä tuli välillä noroina
Lopulta oikea kohta löytyi kalliorinteestä ja pääsimme kipuamaan luolan suuaukolle. Olin aiemmin pelännyt, että maasto olisi oikeasti haastavaa, mutta luola yllättikin helppokulkuisuudellaan, perille kun pääsi käytännössä miltei kokonaan polkuja pitkin. Kantorepun kanssa liikkuvana en olisi jyrkemmille rinteille edes uskaltautunut.

Itseni kaltainen pitkä nainen joutui nöyrtymään toden teolla ja paitsi painamaan päänsä, myös kulkemaan kylkimyyryä kyykkyasennossa päästäkseen sisälle kallionkoloon. Mies jäi suosiolla ulkopuolelle pitämään huolta pienimmästä retkikuntamme jäsenestä.

Luolan suu sisäpuolelta kuvattuna

Olin odottanut, että luola olisi hyvin pieni ja lähinnä syvennys kalliossa. Se laajeni kuitenkin ahtaan suuaukon jälkeen yllättävän tilavaksi ja korkeaksi. Pystyinkin seisomaan sisällä ongelmitta pystyssä ja edessäni avautuvassa onkalossa olisi mahtunut useampikin ihminen istuskelemaan lattialla leppoisasti.

Ylöspäin aukeava maisema
Valoa pääsi sisään koloista
Luolan katossa ja seinissä kulki selkeitä railoja, joista sisään siilautui päivänvaloa. Vaikka olinkin siis lähtenyt uskaliaasti liikkeelle ilman taskulamppua, luolassa näki ongelmitta ilman valonlähdettäkin. Luolassa olisikin mielellään viettänyt pidemmänkin tovin ihmettelemässä, mutta minun oli palattava takaisin ulos ja luovutettava luola vuorostaan puoliskoni tutkittavaksi.

Luola aukesi yllättävän isoksi
Luolan suuaukko vielä lähtiessä kuvattuna

Luolasta palatessa tuntui hullulta, miten lähellä se oli vilkkaasti liikennöityjä teitä ja asuintaloja. Itsekin olimme asuneet jo jonkin aikaa aivan lähialueella, emmekä olleet useampaan vuoteen edes tienneet, että alueella oli luola.



Haukkalan luola olikin hauska muistutus siitä, että aina ei tarvitse lähteä pitkälle löytääkseen jotakin jännittävää. Riittää, kun avaa silmänsä ja tarkkailee ympäristöään uteliaana. Nyt kun säät ovat lämmenneet ja lumet kaikonneet, kannattaakin keväästä nautiskella täysin rinnoin ja suunnata esimerkiksi tulevana viikonloppuna metsään. Myös yrttikasvit ovat alkaneet nousta, joten retkeltä ei tarvitse palata tyhjin käsin.


Ihanaa viikonloppua kaikille!

-Annukka





2 kommenttia:

  1. Vau, enpä tiennyt tuostakaan paikasta. Pitää joskus käydä.

    VastaaPoista
  2. En tiennyt minäkään :D Suorastaan nolotti, kun tajusin että olen asunut ensin useita vuosia Kortepohjan ylioppilaskylässä ja sittemmin Laajavuoressa, enkä ollut kuullutkaan koko luolasta. Nyt on onneksi tämä puute korjattu! On kyllä mukavan hauska samoilukohde kalliorinteineen ja lähteineen joka tapauksessa :)

    -Annukka

    VastaaPoista