maanantai 20. toukokuuta 2013

Hiukset puhtaaksi nokkosella

Kävin keräämässä yrttejä korillisen viime viikonloppuna intoa täynnä, olinhan minäkin päässyt pitkästä aikaa yrttimetsälle. Keräsinkin sellaisia aineksia, joille tiesin löytyvän käyttöä heti samana päivänä tai viimeistään seuraavana aamuna. Koriini kertyikin niin mesiangervoa ja pihlajaa hiostusta varten kuin vuohenputkea ja maitohorsmaa pannulla paisteltavaksi. Huomioni kiinnittyi kuitenkin näiden lisäksi pieniin ja terhakkaisiin nokkosenalkuihin. Pian muistin, että olin talvella suunnitellut jo testaavani kesällä nokkosta shampoonteossa.

Pieniä, ihania, poltinkarvallisia

Ohessa on ohjeet nokkosshampoolle. En tiedä vielä miten hyvin tämä omassa tukassani toimii, sillä shampoon tulee kypsyä kuusi viikkoa. Oma hiuslaatuni on ollut aiemmin hyvinkin ohut ja liukas, mutta palasaippua on tehnyt siitä hieman karheamman ja hitaammin rasvoittuvan. Edelleenkin kaipaan shampooltani etenkin hyvää puhdistustehoa. Huuhteluna käytän laimennettua etikkavettä, joka on kätevästi suihkepullossa. Ilman sitä hiukset tuntuvat jäävän helposti tahmean ja hieman lähmäisen tuntuisiksi.
Onneksi itsetehdyn saippuan kanssa ei ole vaarallista, vaikka tehty shampoo ei olisikaan omalle hiustyypille se paras mahdollinen. Sen tilalla voi testata jotakin toista reseptiä ja käyttää kelvottoman shampoonsa vaikkapa käsisaippuana.

Jollet ole tehnyt ennen saippuaa kylmämenetelmällä, kannattaa siihen tutustua esimerkiksi lukemalla Saara Kuhan kirja "Käsintehtyä saippuaa" tai jokin vastaava. Kuvailenkin valmistuksen lähinnä yleisluontoisesti eli en mene kylmämenetelmän yksityiskohtiin, vaan oletan että lukija tuntee sen pääperiaatteissaan. Shampoon ylirasvoitusprosentti on 3,5. Kaakaovoi tekee siitä melko hoitavan, kookosrasva puolestaan puhdistavan. Herkästi rasvoittuvalle tukalle kaakaovoi on varmaan liian hoitava eli pohdiskele miltä oma hiustyyppisi tuntuu ennen kuin käyt toimeen. Toki ylirasvoitusta nostamalla tämä resepti toimii varmasti myös vallan mainiona ja erityisen hellävaraisena käsi- tai suihkusaippuana.

Nokkossshampoota ovat kuvassa olevat vihreät kukat


Nokkosshampoo


180 g riisinleseöljy
160 g kookosöljy
60 g kaakaovoi
100 g rypsiöljy
190 g nokkosen keitinvesi
71 g lipeä
nokkossilppua (tuoretta nokkosta noin 1-2 dl)

Tuoksuna eteeriset öljyt:
10 tippaa rosmariiniöljy
5 tippaa piparminttu
5 tippaa sitruunaruoho

Kaadoin nokkosenlehdet pieneen kattilaan, lisäsin vettä juuri sen verran että olivat nätisti peitossa (2-2,5 dl). Keittelin kaikessa rauhassa, jotta aineet varmasti irtoaisivat. Siilasin erilleen keitinveden ja nokkosenlehdet. Lehdet leikkelin saksilla pieneksi silpuksi. Annoin keitinveden jäähtyä huoneenlämpöön ja sekoitin siihen lipeän. Sulatin kiinteät rasva ja sekoitin ne öljyihin. Sekoitin joukkoon jäähtyneen nokkosmehun ja sekoittelin. Kun saippua saavutti keskipaksun kiisselivaiheen, lisäsin mukaan tuoksut ja nokkossilpun. Massa tuntui kiisselöityvän nopeasti ja sen kovettuikin muotteihin valamisen jälkeen nopeasti.

Saippua oli valmista irroteltavaksi jo noin 12 tunnin päästä valmistuksesta. Nyt se odottaa kypsymistään, kuuden viikon päästä pääsenkin siis testaamaan tätä shampoota omassa tukassani. Onneksi odotuksen tuskaa lievittää vastakypsynyt muna-olutshampoo, joten voinkin loppukesästä hyvin vertailla tätä, olutshampoota sekä aiempaa kamomilla-porkkanareseptiäni toisiinsa.


Iloisia hetkiä saippuan parissa!

-Annukka

6 kommenttia:

  1. Hei! Joko olet päässyt testaamaan nokkosshampoota?

    VastaaPoista
  2. En ole vielä ennättänyt testata, jumittanut olut-kananmuna -shampoo tuolla hyllyssä suihkun puolella. Pitäisikin ottaa rinnalle nyt yksi pala tuota nokkosta, niin tulisi testatuksi, kypsyä ovat kuitenkin ehtineet vallan mainiosti :) Raportoin loppuviikkoon mennessä vaikuttaako miltä!

    -Annukka

    VastaaPoista
  3. Eilen pesin nokkosshampoolla tukan illasta, ainakin vaahtoa tuli tosi mahtavasti! Moni pitkätukkainen on empinyt tuon kiinteän palan kanssa tukan pesemistä, mutta en tiedä onko se niin ongelmallista, kunhan vain vaahdottaa palaa esimerkiksi latvoja tai pesukukkaa tms vasten hetken. Tämä vaahto on sitten helppo levittää juuriin ja pestä vaahdolla kuten nestemäisellä shampoollakin. Itselläni tämä sekä olutshampoo nimittäin vaahtoavat niin reilusti jo pienellä hankaamisella, että hiuksista voi kauhoa pian kourakaupalla paksua shampoovaahtoa. Tuntui, että nokkonen pesi ehkä tukkani jopa olutversiota puhtaammaksi ja lisäksi kihara tuntui tulevan selkeämmin esille. Seurailen nyt toistuuko pesusta toiseen ja miten pian rasvoittuu eli oliko kaakaovoin määrä liikaa :)

    -Annukka

    VastaaPoista
  4. Oi, tulokset kuulostavat lupaavilta, ja nokkosshampoo kuulostaa entistä houkuttelevammalta! Olutshampookin alkoi jo houkuttamaan. :) Kyllähän tällaisia pitää päästä omaankin kuontaloon kokeilemaan!

    VastaaPoista
  5. Hei taas! Tiedätkö saako riisinleseöljyä muualta kuin Saippuapajasta? Harkitsin, että näin ensimmäiseen satsiin korvaisin sen jollainen toisella, helpommin saatavalla öljyllä. Toimisikohan esimerkiksi vehnänleseöljy sen tilalla?

    -Ninie

    VastaaPoista
  6. Heips,

    Jyväskylässä ainakin Aasia-kauppa Seppälän Citymarketissa myy tätä (samoin kuin monia muitakin jänniä öljyjä). En ole itse esimerkiksi tuohon vehnänleseöljyyn perehtynyt, mutta aiemmin luin itse netistä, että riisinleseöljy olisi tullut saippuantekoon siinä vaiheessa Jenkkilässä ainakin, kun oliiviöljyn hinta jossakin vaiheessa tilapäisesti nousi rajusti. Riisinleseöljy onkin ominaisuuksiltaan aika lailla oliiviöljyn kaltainen, joten uskoisin että sen voi halutessaan korvata kokonaan oliiviöljyllä. Muista vaan tosiaan laskea se lipeän määrä uudelleen vaikka Soaplcalcilla!

    -Annukka

    VastaaPoista