tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kalatutkijan kesä

Kurjenjalat (Potentilla palustris) kukkivat parhaillaan Keski-Suomessa.

En olekaan aiemmin kertonut suuremmin siitä, mitä teen päivätöikseni, mutta kirjolohet ja tutkimus ovat saattaneet sanoina vilahdella siellä täällä tekstien seassa. Seuraavaksi ajattelin kertoa hieman tarkemmin työstäni tutkijana sekä siitä, mitä se on tässä ensimmäisen puolen vuoden aikana pitänyt sisällään. 

'Tutkija' kuulostaa monen korvaan pölyisiltä arkistoilta, kellarikerrosten silmänkantamattomiin levittäytyviltä kirjahyllyiltä ja muutaman neliömetrin ikkunattomalta siivouskomerolta, jonne tutkijan ammattia harjoittavat sulkeutuvat yksittäin ja piipahtavat ihmisten ilmoilla korkeintaan yleisinä juhlapyhinä muutaman tunnin ajaksi. Todellisuus on useimmiten jotain muuta, mutta sisältää silti hämmentävän koomisesti aika ajoin hyvin stereotyyppisiä elementtejä siitä, millaista ihmisten mielestä on olla tutkija.

Aloitin siis jatko-opinnot tammikuussa, tutkimusaiheenani kalojen ravitsemus. Tarkemmin sanottuna tutkin kokeellisesti mahdollisuuksia korvata eläinperäiset rehuraaka-aineet kotimaisilla kasviperäisillä proteiineilla. Kalanviljely kun on huoman nopeasti kasvava ala maailmassa ja tällä hetkellä siitä aiheutuva ympäristön kuormitus ja viljelykalojen rehua varten pyydettävien kalakantojen hupeneminen ovat alan ongelmakohtia. Kehittämällä hyvin hyödynnettäviä kasvipohjaisia rehuja, päästään pienentämään molempia ongelmia merkittävästi. Käytännössä siis tutkin sitä, kuinka kalajauhoa ja -öljyä voisi korvata rypsillä ja härkäpavulla. Tutkimuksissani testataan lisäksi vielä rehututkimuksessa uudenlaista analyysimenetelmää, jossa vertaillaan kalojen kudosnäytteiden isotooppisuhteiden muutoksia eri raaka-aineita nauttivissa kalaryhmissä. Omassa tutkimuksessani käytetään vakaita isotooppeja, joten kuvioissa ei onneksi ole radioaktiivisia aineita. 

Parhaillaan tutkimukseni on edennyt ensimmäiseen kokeeseen asti. Usein tuntuu, että oma työ etenee järkyttävän hitaasti ja aina tulee vastaan vaikka minkälaisia kommelluksia. Meneillään oleva koekin viivästyi koekalojen sairastumisen takia muutamalla kuukaudella. Niinpä vietän kesän koekirjolohien kanssa, kalat kun vaativat päivittäistä hoitoa. Epäsäännöllisiin työaikoihin ja pitkiin päiviin tulee siis jokaisen tutkijaksi havittelevan tottua. 

Suomen punaisimman kukan titteliä kantava ketoneilikka (Dianthus deltoides).

Paljon aikaa työssä kuluu tosiaankin tiedonhakuun ja sen sisäistämiseen. Pölyiset arkistot ja kirjahyllyt tosin ovat suurelta osin muuttuneet netin tarjoamiin hakupalveluihin ja elektronisiin tiedejulkaisuihin. Useimmiten tulostan kuitenkin tärkeät ja kiinnostavat julkaisut, sillä niitä on todella paljon mukavampi lukea paperisina versioina kuin näytöltä. 

Työhuoneessani on sentään ikkuna, tosin istun siitä mahdollisimman kaukana. Neljän hengen jaetussa toimistohuoneessa ei myöskään ole aina rauha ja hiljaisuus taattua, joten paljon aikaa kuluu myös kotona, kirjastossa, tai näin kesäaikaan ulkona rannalla, lukiessa. Lukuhommat saa kuitenkin unohtaa aika tehokkaasti kokeiden ajaksi: muuta ei juuri koekalojen hoitamisen, ruokkimisen, näytteidenoton ja jatkuvasti vastaan tulevien pulmien ja haasteiden selvittelyn jälkeen ehdi tehdä. Pitkien päivien ja työputkien aikana mieleen hiipii välillä toive siitä, että koe olisi jo ohitse ja käynnissä olisi näytteiden käsittely, kokeesta saatujen tulosten analyysivaihe tai tieteellisen raportin kirjoittaminen. Vanhasta kokemuksesta kuitenkin tiedän jo, että myöhemmin koevaihetta ehtii tulla ikävä, sillä analyysit ja kirjoittaminen ovat omalla tavallaan vaativia ja työläitä vaiheita. 

Akateeminen vapaus, eli työn aikaan ja paikkaan sitoutumattomuus tuo sekä hyviä että huonoja puolia mukanaa. Totta, joka arkipäivä ei tarvitse välttämättä olla kello 8:15 työpaikalla. Toisaalta siellä saattaa hyvinkin joutua olemaan sunnuntai-iltana kello 21:45 tai tekemään 15 päivän yhtäjaksoisen työputken.  Minulla oli viime kuussa yhteensä neljä vapaata päivää, jolloin en käynyt laitoksella. Näistä kolmena selvittelin kuitenkin koejärjestelyihin ja -kaloihin liittyviä asioita puhelimitse ja sähköpostitse. Tutkijana oleminen ei myöskään kovin helposti lopu silloin, kun Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen ovi painuu selän takana kiinni. Arki tai pyhä, päivä tai ilta, sillä ei ole väliä: kimurantti ongelma kaihertaa mieltä tai suuri oivallus iskee milloin tahansa. Tutkijana olemisen haasteena onkin, ainakin itsellä, oppia elämään 'jatkuvan työnteon' kanssa väsymättä. Onneksi uuden oivaltaminen, asioiden miettiminen ja ongelmanratkaisu ovat mielestäni parasta, mitä voisin kuvitella tekeväni!

-Lily

P.S. Harkitsin käyttäväni jutun kuvituksena näytteenottopäivänä nappaamani kuvia kirjolohien ruumiinavauksista, mutta lukijoiden mielenrauhan vuoksi kuvissa onkin jotain ihan muuta...

2 kommenttia:

  1. Onpas sulla mielenkiintoinen ja todella arvostettava työ. Kehitä vaan kalankasvatusta ekompaan suuntaan. Olisi hienoa jos me punalihaisen ystävät sitten tulevaisuudessa voisimme nauttia lohta, taimenta ja kirjolohta ilman minkäänlaisia syyllistymisen tunteita. Korvaavaa makuelämystä kun ei tahdo löytyä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Pidän todella paljon päivätyöstäni, vaikka onhan siinä paljon (varsinkin muiden silmiin) huonojakin puolia, kuten esimerkiksi nuo työajat tai apurahalla työskentely. Toistaiseksi kuitenkin työn sisällön mielekkyys on vielä kompensoinut paremmin kuin hyvin. Ja aina on myös ihanat Villikatajan hommat vastapainona!
    Olisi ihanaa tietää, että omalla väitöskirjatutkimuksella on onnistunut muuttamaan maailmaa taas hippusen parempaan suuntaan: toivottavasti tästä meneillään olevasta kokeesta jo saa jotain viitteitä..

    -Lily

    VastaaPoista