perjantai 20. syyskuuta 2013

Nokkosta langaksi kesyttämässä

Kävin kesällä Toivolan vanhalla pihalla ystävättäreni kanssa pyörähtelemässä ja satuimme päätymään myös museotalojen sisälle kuuntelemaan esittelyjä niistä. Meille esittelyitä sattui pitämään Hannele Hakanen, joka rukkeja ihastellessa kertoi myös pitävänsä kansalaisopistolla syksyllä kurssia nokkosen työstämisestä kuiduksi ja aina langaksi asti. Tuolloin muistan innostuneeni aiheesta, mutta toppuuttelin hieman itseäni muistaen, miten kiireisiä päiviä olinkaan kesällä ennättänyt viettää.

Syksyn hiipiessä hiljakseen lähemmäs aloin kuitenkin selailla kansalaisopiston tarjontaa ja huomasin tahtovani poimia ainakin muutaman kurssin syksyäni piristämään. Yksi noista kursseista olikin tuo nokkoskurssi, olinhan jo aiemmin käyttänyt tuota luontomme yhtä monipuolisinta kasvia niin keittiössä kuin kosmetiikassakin. Miksen siis vihdoinkin perehtyisi siihen, miten nokkosesta saisi muokattua lankaa?

Aamun matka kirjastolle oli kuin aavekaupungissa kulkemista -ei ihmisiä ja paksua sumua
Kurssi toteutettiin yhtenä luentoiltana sekä viikonlopun työstöpakettina. Ensimmäisellä luennolla meidät perehdytettiin lyhyesti nokkosen käyttömahdollisuuksiin, sen keruuseen ja käsittelyyn. Opettelimme, miten kuidut tuli nokkosenvarsista irrottaa, miten ne tuli keittää ja lopuksi kuivattaa ja karstata ennen langaksi kehräystä. Sangen pian kävi selväksi, ettei aiheesta ollut kovinkaan paljon kansiin kirjattua tietoa. Varhaisemmat kuvaukset kuitujen käsittelystä olivat säilyneet puutteellisesti ja jokainen aihetta harrastanut oli ilmeisimmin yrityksen ja erehdyksen kautta muokannut itselleen omat toimintapansa. Yksi mädättää nokkosia kuukauden, toinen liottaa niitä yön yli, kolmas keittää ne. Yhtä tapaa tehdä asiat ei tuntunut olevankaan. Kurssilla moni kurssitoveri keksikin jonkin helpotuksen aikaavieviin työvaiheisiin ja kehitteli eteenpäin perusperiaatetta.

Raaka-aineita ja raakakuituja ensimmäisessä vaiheessa
Kurssilla pystyi tekemään lankaa ja paperia, itse päätin keskittyä ensinnä mainittuun. Tärkeimmäksi tavoitteeksi asetinkin itselleni, että oppisin kehräämään lankaa värttinää apua käyttäen. Seuraavana etappina oli saada aikaiseksi nokkoslankaa.

Perjantaipäivä käynnistyi pääasiallisesti kuitujen irrottelulla ja massojen keittämisellä. Itse olin keitellyt pienen satsin kuituja valmiiksi, joten pääsin kokeilemaan niiden karstaamista sekä harjoittelemaan loppuillasta myös villakuiduilla värttinän käyttöä. Osa pääsi myös nostamaan ensimmäiset paperiarkit kuivumaan altaista saman illan aikana. Seuraavana aamuna pääsimmekin kurkistamaan noita papereita ja voi, ne olivat niin kovin kauniita! Hieman tunsin kateuden pistoksen ja pohdin, olisiko minunkin pitänyt kokeilla paperin tekemistä. Lohduttauduin sillä, ettei minulla olisi ollut käyttöä paperiarkeille, toisin kuin kurssitovereillani. Yksi aikoi sitoa omistaan kirjan, toinen jäljentää niille piirroksia, kolmas taas pohti korttiaskarteluita. Ihanan eläväpintaisia ja monimuotoisia papereita tuntuikin syntyvän. Myös paperi tarjosi mahdollisuuden kokeiluihin: Entä jos kokeiluun käyttäisikin sisäosan kovia päistäreitä? Entä jos massaa sekoittaisi vähän vielä hienommaksi? Miten kokonaiset nokkosenlehdet kestäisivät kiinni pintakoristeina?

Nokkoskuiduista saatiin viiran avulla nosteltua paperiarkkeja
Minä jatkoin keskittymistäni nokkosen langaksi muokkaamiseen. Keittelin lauantain ratoksi toisen satsin kuituja valmiiksi ja kokeilin kehrätä ensimmäiset erät ensimmäisestä satsistani. Seuraavana olikin vuorossa kokeilla kädet täristen ensimmäistä kertaa värttinän kanssa langan muokkaamista. Harmiksemme totesimme sangen pian, ettei näistä kuiduista lankaa yksinään saanut.

Työvälineitä ja välietappeja kuitujen muokkaamisessa
Opimme myös, että nokkosten välillä oli huikeita eroja. Siinä missä minun kuituni olivat lyhykäisiä ja katkeilivat herkästi, naapurilla ne olivat useiden senttien mittaisia. Langan aikaansaamiseksi minun pitikin lisätä mukaan muita kuituja, sillä nokkonen itsessään ei muokkautunut langaksi asti. Toisilla taas pelkästä nokkosesta sukeutui kelvollista lankaa, joskin sen rakenne oli enemmän paperinarumaista kuin lempeän silkkistä. Myös Toivolan pihalla lounaalla piipahtaessamme kuulimme näytöksessä kehräävältä kurssitoveriltamme, että tämä oli saanut eräältä kävijältä vinkkejä silkkisen nokkoskuidun aikaansaamiseksi.

Tämä on sitten sellaista taidelankaa!

Tuntuukin siltä, että tähän aiheeseen on aikaansaatu vasta kevyt pintaraapaisu ja jos nokkosesta todella tahtoisi kesyttää itselleen kaverin langaksi asti, menetelmiä täytyisi kehittää hurjasti eteenpäin. Tämä taas vaatii paljon kokeiluja ja vertailuja. Mutta mitäpäs muuta meillä täällä olisi kuin aikaa?

-Annukka

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä postauksesta. Suhtaudun nokkoskuituun ja sen käsittelyyn uteliaalla kiinnostuksella, hyvä tietää että siitä järjestetään kurssejakin.

    VastaaPoista