maanantai 16. syyskuuta 2013

Tapahtumatäytteinen viikonloppu

Viime viikonloppuna oli kaltaiselleni markkina- ja messukävijälle tarjolla varsinainen runsaudenpula, kun Jyväskylän Paviljongilla järjestettiin jokavuotinen Ween Maan Wiljaa -markkinatapahtuma ja samaan aikaan Toivolan Vanhalla Pihalla oli käynnissä jo torstaina alkanut nelipäiväinen Hansapiha. Arjen kiireet pitivät huolen siitä, että tapahtumapäiviksi valikoituivat osaltani lauantai ja sunnuntai. 

Markkinatunnelmaa lämpimän aurinkoisena lauantaipäivänä.

Lauantaina suuntasin kohti Lutakkoa ja Ween Maan Wiljaa. Säät suosivat viikonloppua ja markkinakävijät saivatkin nauttia aurinkoisesta, lähes kesäisen lämpimästä päivästä. Tuttuun tapaan markkina-alueella vierähti aikaa huomaamatta monta tuntia, ja lopulta en ehtinyt lauantaina ollenkaan Hansapihalle. Maistuvin uusi tuttavuus oli Pihtiputaalla tehtävä Liisankankaan tilajäätelö, jonka jäätelökojulle olikin markkinoilla jatkuvasti tungosta. Toki seurueemme jäi sitten uteliaana jonottamaan myös omia jäätelöannoksiaan, eikä pieni odottelu todellakaan mennyt hukkaan: näin suussasulavaa jäätelöä ei monesti ole tullut vastaan! Jäätelökojulla olikin piipahdettava myös seuraavana päivänä täydennysostoksia tehdessä, ja lopulta maistelusaldokseni kertyi viisi eri makua, joista jokainen oli todella maittava.

Evästä ennen Hansapihalle siirtymistä: kalalautanen kolmella eri kalalajilla.

Hansapihan vuoro oli sitten sunnuntaina, kunhan ensin tuli piipahdettua vielä noutamassa viimeiset herkut ja markkinaostokset (jäätelön santsaamisen lisäksi mukaan lähti muun muassa Viitasaaren kalatuotteen maukkaita sisävesikalasäilykkeitä) Lutakosta. Hansapihalla oli myös reilusti väkeä ja onnistuimme saapumaan paikan päälle sopivasti keskiaikaista miekkailunäytöstä seuraamaan.

Jyväskylän historiallisen miekkailun seura tarjosi upean miekkailunäytöksen.

Vilinää ja vilskettä Hansapihalla oli muutoinkin tarjolla, samoin kuin jännittäviä tuotteita sekä  seppiä takomassa. Ihastuttavia yksityiskohtia olivat myös Toivolan Vanhalta Pihalta bongaamani pylväitä somistavat neulegraffitit, jotka lienevät paikallaan muulloinkin.

Portinpielen pylvästä koristaa virkatuista kukkasista tehty graffiti.

Myös arkinen lyhtypylväs on saanut soman neulegraffitin.

Hansapihan muita kiinnostavia nähtävyyksiä olivat esimerkiksi keskiaikaisia käsityötaitoja esittelevä piste, jossa asiaankuuluvaan tyyliin pukeutuneet kehrääjättäret kehräsivät värttinöillä lankaa. Viereisellä pöydällä esiteltiin erilaisia langan kehräämiseen soveltuvia kuituja sekä karstoja ja muita työvälineitä. 

Esillä oli keskiaikaa esitteleviä kirjoja laidasta laitaan. Näillä opeilla onnistunee
keskiaikaiset herkut kotikeittiössä, sekä ajanmukaiset käsityötaidotkin pienellä
harjoittelulla.

Kehrääjättäret.

Pihalla markkinavieraita tervehti myös näyttävä ratsukko.

Hansapihan hiljentyessä seurueemme suunnisti vielä hetkeksi nauttimaan alkusyksyn aurinkoisesta iltapäivästä Kahvila Muiston terassille. Terassilta käsin olikin mukava katsella kojujen ja esittelypöytien purkamista. Toivottavasti Hansapihalle pääsee taas ensi vuonna!

Totta kai Muistossa piti taas nautti iki-ihanaa
puolukkalimonadia
-Lily

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti