tiistai 29. lokakuuta 2013

Tämä on syksy

Minä rakastan Suomen vuodenaikoja. Niillä jokaisella on oma luonteensa ja erityispiirteensä, jotka tekevät niistä ainutlaatuisia. Toisten vakuuttaessa olevansa vannoutuneita talvi-ihmisiä tai palvovansa kesää, minun on ollut aina vaikea nimetä suosikkivuodenaikaani.


Kesä on aina ollut minulle voimakkaan virtauksen ja elämisen aikaa. Kuka ehtisi nukkua, kun yöt ovat kuulaita ja luonto on vain hetken täydessä kukoistuksessaan? On niin paljon nähtävää ja elettävää!
Syksy sen sijaan antaa luvan hidastaa elinvoimaa pursuavan kesän jälkeen. Siinä missä kesällä tunnen säkenöiväni ympäristööni, syksy kuiskii korvaani rauhoittavia sanoja ja lempeästi kehottaa minua käpertymään enemmän itseeni. Jotenkin minusta tuntuu, että syksyllä saan eniten oivalluksia itsestäni ja siitä, millaiseksi tahtoisin kasvaa.


Moni tuntee syksyllä itsessään heräävän tunteen kokeilla jotakin uutta. Onkin tavallista, että juuri syksyllä aloitetaan uusi harrastus tai lähdetään opiskelemaan esimerkiksi uutta kieltä. Se onkin vuodenaika, joka tarjoaa oivan tilaisuuden muuttaa asioita arjessaan. Syksy myös rytmittää monen työläisen tai perheen elämää pitkien kesälomien loppuessa ja elämän palatessa takaisin arkirytmeihin. Syksyssä onkin myös jotakin lohdullista, lupaus jatkuvuudesta.


Minulle syksy on myös voimakkaan inspiraation aikaa. Siinä missä kesä kului paikasta toiseen kiiruhtaessa, syksy on hidastamista. Minulla on enemmän aikaa pohdiskella ja olla joutenkin. Pöydänkulmalla höyryävän teekupin kanssa on rauhallista sovitella sanoja yhteen tai pohtia, mitä lankaa valitsee seuraavaan työhönsä. Syksy onkin se vuodenaika, jolloin kirjoitan eniten ja koen suurinta paloa erilaisten käsityöprojektien pariin. Iltojen hämärtyminen yhä varhaisemmin onkin minulle merkki siitä, että tarinakausi on alkamassa.


Vaikken pidä kylmästä tai pimeästä, hitaasti lisääntyvä pimeys tuntuu armeliaalta kirkkaan ja valoisan kesän jälkeen. Minulla on jälleen lupa hidastaa, liikkua pienin askelin ja käpertyä tuijottamaan kynttilän liekkiä. On taas aika vetää villasukat jalkaan, keittää teetä monta kertaa päivässä ja nauttia siitä, ettei ole oikeastaan kiire minnekään. Kukaan ei odotakaan minun olevan tehokkaimmillani, vaan kaikki nyökyttelevät yhteisrintamana päivien lyhentymistä ja pimeän kauden alkamista päivitellessään. Syksy onkin eräänlainen jaettu mielentila, jonka kaikki ymmärtävät.


Syksy on myös karulla tavallaan kaunis. Ruskan väriloisto ilahduttaa useimpia meistä, mutta luonnossa on kauneutta myös lehtien pudottua. Maisema tuntuu pysähtyneen hetkeksi paikoilleen ja kaikkialla on hiljaista. Ilmassa on usvaa, joka pehmentää kaikki rajat tehden maisemasta hieman epätodellisen. Maahan pudonneet lehdet muodostavat pehmeän maton, joka vaimentaa ääniä. Kaikkialla on rauhallista ja hiljaista. Miltei voin nähdä ensimmäisen lumihiutaleen, joka leijailee kohti maata.

Nauttikaahan syksystä vielä kun se on täällä seuranamme, pian edessämme onkin jo talvi. Se onkin aivan oma tuttavuutensa hitaasti liikkuvan veljensä syksyn rinnalla.


-Annukka


PS. Kuvat ovat viime viikonlopun polttarireissun yöpymispaikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti