tiistai 8. lokakuuta 2013

Testaamassa raakaruokaa Riiassa

Kävin piipahtamassa koko perheeni voimin elokuun loppupuolella Riiassa. Tuolloin ujutin matkaohjelmaan seurueeni epäilyksistä huolimatta visiitin Raw Garden -nimisessä ravintolassa. Kyseinen ravintola on lähellä vanhaa kaupunkia tarjoillen listallaan niin raakaruokaa kuin myös lämpimiä vegeannoksiakin. Mahdollista on myös ostaa konditorion puolelta erilaisia raakasuklaita tai napata vaikkapa hyllystä kaakaonibsejä matkaan.

Ravintola sijaitsi katutasoa alempana
Koska olin ainut paikalle vilpittömän innoissani suuntaavaa, sain kuunnella koko menomatkan leukailua ruoan määrästä, sen mausta ja täyttävyydestä. Pyysivätpä skeptisimmät, että lupaisin että koukkaisimme paluumatkalla jonkin toisen ravintolan kautta, jos nälkä jäisi vaivaamaan. Pääsimme kuitenkin perille asti ilman, että kenenkään tarvitsi kääntyä takaisin. Ravintola osoittautui pieneksi, vain viitisentoista asiakaspaikkaa käsittäväksi. Tilat olivat pirteästi sisustetut ja esimerkiksi monessa pöydässä oli koristeena yrttikasveja, kuten basilikaa tai timjamia. Värimaailma oli violettia ja vihreää toistava. (Lisäksi paikassa olivat koko reissun siisteimmät ja huolitelluimmat vessatilat, mikä ei ollut mitenkään itsestäänselvyys reissun muihin saniteettitiloihin verrattuna.)

Palvelutiski houkuttelevina tarjouksineen
Tiskin päästä löytyivät myös ihanat suklaat ja raakaleivonnaiset
Sisustukseen kuuluivat olennaisena osana viherkasvit
Itse olin tullut paikalle erityisesti tutustumaan pääruokiin, olinhan niitä aika arasti kokeillut aiemmin omassa keittiössäni. Valitsinkin itse listalta annoksekseni täytetyt avokadot. Jälkiruoaksi valikoitui päivän kakku, jota tarjottiin edullisempaan hintaan kuin muita listan jälkiruokakakkuja. Muukin seurue sai eteensä syötävää, vaikka harmillisesti useamman annoksen kohdalla paikka myikin eioota. En tiedä oliko tämä päiväkohtainen ongelma vai tavallisempaa ravintolassa.

Täytetyt avokadoni
Tuoretta porkkanamehua
Annokset olivat kookkaita, kauniita ja taivaallisen makuisia. Epäileväisen seurueeni mutinat vaihtuivatkin hissukseen tyytyväiseen hyminään sekä kehuihin. Marjaisat ja suklaapohjaiset smoothiet miellyttivät kaikkien makuhermoja. Myös pääruoat keräsivät kehuja ja yllättyneisyyttä makunsa ja täyttävyytensä puolesta. Itse puolestani ihastelin sitä, miten monenlaisia voimakkaitakin makuja oli keittiössä onnistuttu lappamaan samalle lautaselle ja miten ne kuitenkin pelasivat todella kauniisti yhteen: avokadojen mieto rasvaisuus yhdistettynä täytteen kermaisuuteen, peston vahvan basilikainen maku, sitruunan kirpeys, laadukkaan suolan ja pippurin yhteispeli, chilin polttelu ja piparjuuren omaleimainen, voimakas maku.
Miehen kesäkurpitsarullat
Annoskateus myös iski usein ja suupaloja pitikin kärkkyä myös muiden makuelämyksistä. Pääruoan jälkeen maistelimme vielä herkullisia kakkuja. En edelleenkään ole ihan varma, mitä päivän kakussa oli, mutta sen maku oli kermaisen makea ja hieman pähkinäinen.

Jälkkäriksi kakku, nams
Paluumatkalle kurvatessamme kukaan ei enää pyytänyt päästä erikseen tankkaamaan kurnivaksi jääneeseen vatsaansa toisessa ravintolassa, joten saatoin huokaista helpotuksesta -minähän olin taivutellut muut syömään kanssani paikassa ja olisi ollut ikävää, jos kukaan ei olisi lisäkseni ravintolasta pitänyt. Useampi ihmetteli sitä, miten täyttävä annos olikaan ollut. Itse hykertelin herkullisia makuyhdistelmiä ja nautin inspiraatiosta, jota sain kotikeittiöön. Olenkin kokkaillut myöhemmin kesäkurpitsapastaa raakaversiona basilikapestolla juurikin tämän vierailun innoittamana.

Mikäli siis satut reissaamaan näillä nurkilla, Raw Garden on ehdottomasti suosittelun arvoinen paikka vierailla. Sijainti on kätevä ja ruoka on paitsi hyvää, myös kohtuuhintaista. Ainoaksi miinukseksi laskisinkin valitettavat aukot ruokalistan annosten joukossa, mikä sekoitti ainakin meidän tilaustamme, kun lennosta täytyi valita uusi ruoka puuttuvan tilalle. Myös tilat olivat melkoisen pienet, mikä tarkoittanee ruuhkia etenkin lounasaikaan. Meidän iltapäivävierailumme aikaan sen sijaan ravintolassa oli tilaa hyvin.

-Annukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti