torstai 14. marraskuuta 2013

Maanantai-illan tunnelmia

Kurssilaiset pääsivät ihastelemaan Annukan saippualuomuksia niin kirkkaampina...

...kuin maanläheisempinäkin sävyinä varustettuina.

Maanantai-iltaa vietettiin ihanan värikkäissä ja hyväntuoksuisissa tunnelmissa Kortepohjan Lillukassa. Vuorossa oli siis Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan kanssa yhteistyössä järjestetty saippuantekokurssi.

Kurssimateriaaleissa käydään perusteellisesti läpi saippuanteon saloja.

Innokkaat kurssilaiset perehtyivät saippuanteon saloihin lipeän käsittelystä ja eri rasvojen ominaisuuksista aina tuoksuihin ja koristeutekniikoihin. 

Saippuanteko on rasvaista puuhaa.

Aluksi käytiin läpi hieman saippuanvalmistuksen teoriaa ja laitettiin ensimmäisen saippuareseptin lipeä liukenemaan. 

Eräs kurssilaisista oli tuonut mukanaan todella ihastuttavia muotteja!

Teorian jälkeen päästiin kokeilemaan itse saippuanvalmistusta. Jokainen kurssilainen tehtaili omannäköisiään saippuoita erilaisin tuoksuin, värein ja koristeluin.

Joulunpunaista ja havunvihreää väriä odottamassa saippuamassaan lisäämistä.
Tummempaan saippuamassaan upotettiin kirkkaankeltaisia nokareita keskelle koristeeksi.

Kurssin päätyttyä jokaisella olikin kotiinviemisinä omat saippuapalat valettuina muotteihin. Toivottavasti kaikkien saippuat irtoavat muoteista kunnialla ja ilahduttavat tekijöitään!

-Lily

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti