torstai 5. joulukuuta 2013

Paikkatietoanalyysien pauloissa



Lily kirjoitteli kesällä siitä, millaista hänen väitöskirjatyönsä kalatutkijana onkaan. Tuolloin jo puhuimme, että olisi mielenkiintoista esitellä myös tarkemmin muita töitä, joita teemme. Niinpä aloitettuani lokakuun loppupuolella mielenkiintoisen paikkatietoprojektin, ajattelin kertoa hieman tarkemmin millaista biologin työ paikkatiedon äärellä voi olla.

Paikkatietoa voi olla vaikkapa metsän metsätyypit kartalle piirrettyinä alueina
Paikkatiedolla tarkoitetaan tietoa, johon on liitettynä maantieteellinen sijainti. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi vaikkapa innokkaan lintubongarin kartalle rastimia pesähavaintoja. Käytännössä paikkatieto voi ja usein syntyykin maastossa käsin tai gps-laitteen avulla tehtyjen havaintojen pohjalta. Sen varsinainen analysointi kuitenkin tehdään tietokoneella. Käytännössä paikkatieto sisältää aina vähintään sijaintitiedon ja ominaisuustiedon. Sijaintitieto kertoo sen, missä jokin havainto tai asia on. Se voi olla tarkka yksittäinen koordinaattipiste tai kokonainen aluekin. Myös esimerkiksi vesistöjen rajat tai tiet voivat olla sijaintitietoa. Sijaintitiedolla voi olla myös topologiatieto eli ikään kuin kuvaus siitä, miten eri sijaintitiedot sijaitsevat toisiinsa nähden.

Ominaisuustieto puolestaan voi olla miltei mitä tahansa sijaintitiedon kohteeseen liittyvää tietoa. Innokkaan lintubongarimme tapauksessa jokaisesta pesähavainnosta (=sijaintitieto) voisi olla esimerkiksi tiedossa taulukkomuodossa se, minkä lintulajin pesästä on kyse, miten monta munaa pesässä on ja milloin pesähavainto on tehty. Sijaintitieto voisi olla myös esimerkiksi jonkin alueen metsäkuviot ja niiden sijainti ja tähän liittyvää ominaisuustietoa esimerkiksi se, miten vanhaa puusto missäkin on, mikä on pääpuulaji, onko alueella erityisiä luontoarvoja ja niin edelleen.

Paikkatietotyökaluilla voidaan piirtää esimerkiksi kartta karpalon esiintymisalueista
Paikkatietoa voi käyttää lukemattomiin erilaisiin tarkoituksiin. Sen avulla voidaan vaikkapa tehdä erilaisia karttoja, optimoida rahdin kuljetusreittejä (niin esimerkiksi matkan nopeuden kuin hiilidioksidipäästöjen mukaan), suunnitella suojelualueverkostoja, tarkastella maaperästä mitattujen pitoisuuksien muuttumista alueittain, seuloa jollekin lajille sopivia elinympäristöjä tai vaikka tarkastella uutta korkeaa rakennusta suunniteltaessa, mitä kaikkea se peittää näkymästä milläkin etäisyydellä eli millaisia vaikutuksia maisemaan sillä on. Työkaluna paikkatieto tarjoaakin suunnattomasti erilaisia mahdollisuuksia.

Rasteroitua kartta-aineistoa tietokoneella käsittelyssä
Nykyistä työtäni teen keruutuotehankkeelle ja kartta-aineistot sekä työ ylipäätään tulevat julkisesti saataville, jahka valmistuvat. Työ alkaa projektina yleensä käytännössä siitä, että selvitän mitä aineistoja työtä varten tarvitsen, mistä ne saan ja miten niitä pitää muokata saadakseni irti haluamani lopputuloksen. Tässä nimenomaisessa projektissa selvitellään erilaisia keruutuotteiden keruualueita Jyväskylän alueelta, joten olen pyytänyt kaupungilta käyttööni metsäaineistoja. Olen sen jälkeen yhdistellyt tietoja, muokannut aineistoja ja luonut erilaisia rasterikarttapintoja, jotka kertovat metsän tietyistä ominaisuuksista eri alueilla. Näitä tietoja edelleen yhdistelemällä seulon aineistosta kasvi- ja sienilaji kerrallaan kaikki ne alueet, joilla kyseinen laji voisi kaupungin metsissä esiintyä.

Työ vaatii kirjallisuuteen perehtymistä, raportointitaitoja sekä tietotekniikan, etenkin paikkatieto-ohjelmistojen, hallintaa. Itse aloitin paikkatietotyökaluihin tutustumisen opiskeluaikoinani ja tein esimerkiksi graduni näitä työkaluja käyttäen. Paikkatietotyökalujen käyttö on parhaimmillaan mielenkiintoista ja havainnollista, pahimmillaan turhauttavaa tappelua koordinaatisto-ongelmien tai yhteensopimattomien tiedostojen kanssa.
Yksi itseäni eniten viehättävä asia paikkatiedoissa on se, että ne yleensä liittyvät johonkin konkreettiseen ongelmaan. Minussa onkin sen verran käytännön ihmisen vikaa, etten jaksaisi kovin innokkaana tehdä vuosikausia kovin korkealentoisia projekteja. Näissä tekemissäni töissä koenkin, että ratkon konkreettisia, selkeästi määriteltäviä ongelmia ja luon tietoa, jota voidaan käyttää hyödyttämässä usein lähialueeni ihmisiä.

Keskisuomalaisen artikkelin kuvitusta liito-oravaa käsittelevästä gradustani
Työ on itsenäistä, minkä voi kokea sekä etuna että haittana. Hyviä puolia on se, että asiat voi hoitaa omalla tavallaan ja juuri silloin, kun omiin aikatauluihin sopii. Kukaan ei oleta sinun tekevän perinteistä 8:00-16:00 päivää, jollei aikaväli tietenkin itsellesi parhaiten sovi. Työt voi hoitaa vaikka keskellä yöllä halutessaan, sillä kenenkään muun työ ei riipu sinun saapumisestasi tiettyyn paikkaan tiettynä aikana. Varjopuolina on tietysti se, ettei työyhteisöä ole samalla tavalla kuin perinteisissä töissä. Sosiaalisuus jää satunnaisia palavereita lukuun ottamatta kokonaan paitsioon. Joskus ongelmakohdan kampittaessa on myös tehtävä paljon töitä löytääkseen ratkaisun itse, kun työpaikalla joku kokeneempi osaisi kenties vinkata sopivasti ja auttaa eteenpäin.

Työstä ja sen etenemisestä on myös itse täysin vastuussa ja yllättävät ongelmat voivatkin aiheuttaa harmaita hiuksia. Myös itsestä riippumattomat seikat ja viivästykset tuovat oman harminsa. Kun saa ilmoituksen siitä, ettei kartta-aineistojen toimittaja voikaan toimittaa karttoja seuraavaan pariin viikkoon, kaikki työt seisovat sen aikaa. Työ vaatiikin myös jonkin verran stressinsietokykyä, kykyä arvioida työn vaatimaa aikaa sekä taitoa suunnitella aikatauluista realistisia.

Itse olen nauttinut paikkatietotehtävistä. Ne ovat tietynlaista ongelmanratkontaa, jossa saan pohtia ja suunnitella parasta toteutustapaa itse. Samalla ne ovat myös jatkuvaa oppimista, onhan paikkatieto-käsitteen alla niin hurjan monta erityisalaa ja yksityiskohtaa. Aina riittääkin jotakin uutta opeteltavaa, enkä usko että koskaan näissä hommissa täysin valmiiksi tuleekaan.

-Annukka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti