keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vartissa valmista: herkkusieni-pestopasta

Ekopaaston 2012 aikana pyrin vähentämään lihansyöntiäni ja vastaavasti lisäämään kasvisten osuutta ruokavaliossa. En kuitenkaan asettanut itselleni sen konkreettisempia tavoitteita, joten paastonaika ei tuntunut juurikaan eroavan muusta arjesta. Niinpä päätin tänä vuonna ottaa järeämmät aseet käyttöön ja päädyin siihen, että ekopaaston 2013 aikana minulla on joka viikko yksi kasvisruoka(kokkaus)päivä. Näin paitsi pidän kasvisruokapäivän, myös testaan uusia kasvisruokareseptejä. Toistaiseksi paastonajan tavoitteeni on onnistunut oikein hyvin ja olen jo päässyt kokkailemaan muutamia uusia kasvisruokia. Tämän viikon herkkuna on nopea arkiruoka, joka valmistuu noin vartissa. Varsinainen pikaruoka arjen kiireisiin siis!

Herkkusieni-pestopasta valmiina syötäväksi.


Herkkusieni-pestopasta

2 isoa annosta

reilut 100g pastaa
400g purkillinen säilykeherkkusieniä (tai 250-300g tuoreita herkkusieniä)
1tl oliiviöljyä
2 keskikokoista sipulia
3rkl pestoa
(1 kananmuna)
mustapippuria

Laita pasta kypsymään runsaaseen, suolalla maustettuun, kiehuvaan veteen. Kuori ja silppua sipulit. Valuta säilykeherkkusienet tai pilko tuoreet herkkusienet viipaleiksi. Kuullota sipulisilppua ja herkkusieniä oliiviöljyssä, kunnes pasta on kypsää (Noin 7-12 minuuttia, riippuen pastalaadusta. Tarkista keittoaika pastapakkauksesta. Jos haluat jouduttaa ruoanlaittoa entisestään tai tuoda pastaan vähän vaihtelua, käytä tuorepastaa.). Valuta pasta, laita se takaisin kattilaan ja sekoita joukkoon sipuli ja herkkusienet sekä pesto ja muutama rouhaisu mustapippuria myllystä. Halutessasi voit myös sekoittaa joukkoon raa'an kananmunan, kuten pasta carbonarassa tehdään. Kananmuna kyspyy kuuman pastan seassa, kun heti sen lisäämisen jälkeen ruokaa sekoitellaan. Sekoita siis huolella, tarkista maku (lisää tarvittaessa hieman mustapippuria tai suolaa) ja nauti.

Tämä nopea pastaruoka muuntuu moneksi, kun vaihtaa esimerkiksi tavallisen vihreän peston vaikkapa sitruunalla maustettuun tai punaiseen tomaattipestoon. Myös muut miedohkot sienet sopivat ruokaan oivallisesti, joten varsinkin sieniaikaan voi kokeilla vaikkapa tatteja, mustatorvisieniä tai suppilovahveroita.

-Lily

maanantai 25. helmikuuta 2013

Kiinteää kasvojenpuhdistusainetta


Kasvoputsaria ekosti
Olen käyttänyt uskollisesti jo reilun vuoden Flow-kosmetiikan Savi-Yrtti Kasvosaippuaa ihoni puhdistukseen. Se on toiminut tehtävässään mainiosti, mutta sen saatavuus on melkoisen rajautunut Jyväskylässä. Niinpä kun totesin palan huvenneen miltei olemattomiin, päätin tehdä tilalle itse lisää. Aluksi ajattelin tehdä kasvosaippuaa, mutta kun törmäsin LisaLisen kotisivuihin, ihastuin cleansing bar -nimellä kulkeviin tahnamaisiin putsareihin. Blogin pitäjä oli askarrellut niitä useita erilaisia eri ihotyypeille ohjeineen ja selailinkin niitä pitkän tovin. Päätinkin sangen pian, että tekisin moista seuraavalla kotikosmetiikan kokkailukerralla itselleni testikäyttöön. Niinpä tarkastelin reseptejä, pohdin omaa ihoani ja päädyin lopulta tekemään oman sekoitukseni sivuston periaatteita hyödyntäen.

Valitsin pohja-aineksiksi manteliöljyä, risiiniöljyä, mangovoita ja karitevoita. Näitä täydentelin vaaleanpunaisella savella, kamomillalla ja kehäkukalla. Mukaan lorautin hieman myös hieman jouluteeltä tuoksuvaa mausteista tuoksuöljyä.

Kiinteä puhdistustahna

12 g mangovoita
10 g karitevoita
10 g manteliöljyä
10 g risiiniöljyä
18 g vaaleanpunaista savea
1 pussi kamomillahauduketta
kuivattuja kehäkukan terälehtiä
tuoksuöljy, esim. muutama tippa eteeristä öljyä

Kiinteät rasvat sulatellaan miedolla lämmöllä kattilassa. Kattila otetaan liedeltä ja mukaan lisätään öljyt, sekoitetaan. Seuraavana mukaan annostellaan kosmeettinen savi sekä kamomillat ja kehäkukat. Viimeisenä lisätään halutessa eteeristä öljyä tai muuta kosmetiikkaan sopivaa öljyä. Valmis liemi valutetaan esimerkiksi silikonisiin jääpalamuotteihin. Annetaan asettua vuorokauden tai työnnetään muotit pariksi tunniksi pakkaseen.

Pinnalla näkyy pakastimen terveisinä huurretta (kuvassa ohjeella valmistettu putsari)
Putsari poikkeaa jonkin verran perinteisestä. Se on huoneenlämmössä todella pehmeää ja enemmänkin tahnamaista, joten sitä kannattaa säilyttää jääkaapissa tai pakastimessa. Käyttöä varten otetaan pieni pala putsaria ja levitetään se hyvin kostutetuille kasvoille. Tuote kannattaa hieroa iholle hellävaroen pitkän kaavan mukaan ja antaa sen jälkeen sen vaikuttaa jonkin aikaa. Putsari huuhdellaan runsaalla vedellä tai vanulapuilla (tai niiden kestoversioilla). Kasvot taputellaan kuiviksi. Kosteusvoidetta/ihoöljyä ei välttämättä tarvita, sillä tuote jättää kasvot kosteutetuiksi.

Itse olen käyttänyt kiinteää puhdistusainetta nyt nelisen viikkoa. Kasvot ovat puhdistuneet ja lisäksi jääneet miellyttävän tuntuisiksi pesun jälkeen. Ihoni, joka tammikuussa aloitti jokavuotiseen tapaan talvisen joukkopaon kasvoiltani hilseilemällä irti, on tuntunut todella hyvältä. Tammikuussa jouduinkin lisäämään iltapesulla iholle tipan tai kaksi öljyjä vain, jotta kuiva ihoni pysyisi jotenkin aisoissa. Nyt tarvetta erilliseen kosteutukseen ei ole ollut, enkä ole oikeastaan käyttänyt viime päivinä kasvovoidetta lainkaan. Sen sijaan olen suihkutellut ekolaatuista kasvovettä puhdistuksen päälle. Lopputuloksena on ollut kimmoisa ja kosteutettu iho.


Kiinteän puhdistusaineen reseptiä voi muokkailla ihonsa tarpeita vastaamaan
Saven valinta, lisukkeet ja muut aineet vaikuttavat palan ulkonäköön

Tällaisia viikonlopullisia puuhasteluja täällä. Jos olette löytäneet mainiosti toimivia puhdistusaineita luonnonkosmetiikan puolelta, nyt on oiva tilaisuus vinkata niistä! Samoin jos teillä on esimerkiksi luottoreseptejä kasvosaippuaan tai vinkkejä oivallisiin aineksiin tällaisessa tahnamuotoisessa putsarissa, kaikki otetaan kiitollisena vastaan!

-Annukka

tiistai 19. helmikuuta 2013

Mausteista tofuwokkia

Olen metsästänyt joskus kaupoista täydellistä tofua, joka kestäisi rakenteensa puolesta esimerkiksi paistoa murenematta pienemmiksi paloiksi. En tiedä olenko etsinyt klassisesti kaikista vääristä paikoista (sekä mahdollisesti väärillä nimillä), mutta markettien tarjoamat tofut olivat ainakin kaikki pääsääntöisesti pettymyksiä. Lopulta löysin paikallisesta aasiakaupasta myyjäneidin suosiollisella opastuksella tuotteen, jota saattoi surutta sekoittaa ruokiin murustumista pelkäämättä. Niinpä aina kun kyseisen kaupan tienoilla liikumme, käymme koukkaamassa muutaman paketillisen tofua keittiöpuuhasteluita varten. Viikko sitten haimme uusimman täydennyssatsin ja päätimme kokeilla uutta reseptiä tofua varten. Marinadi on peräisin Kasviskeittiössä -blogista.




Mausteinen tofuwokki

paketti napakkaa, paistokelpoista tofua
kukkakaalia
pakastevihanneksia oman maun mukaan
riisiä

Marinadi tofulle

1/4 dl soija
1/2 tl sinappi
1/3 tl kaneli
1/2 tl sokeri
1 tl jeera
1 tl garam masala
1/2 tl savupaprika
1 valkosipulin kynsi
1/2 tl mustapippuri

Leikkelin tofun palasiksi, annoin niiden hetken kuivahtaa pyyhkeen päällä ja asetin ne sitten kuivalle pannulle paistumaan. Paloja paistettiin kunnes ne olivat saaneet selkeästi väriä, sitten niiden asentoa vaihdettiin. Tätä jatkoin, kunnes kaikki palat olivat saaneet kauttaaltaan napakan ja kauniin värisen pinnan.

Sekoittelin paiston aikana valmiiksi marinadin ja kiepsautin tofut suoraan pannulta marinadiin makua imemään. Tofua olisi hyvä marinoida useampi tunti, jopa yön yli. Itse en aivan näin kaukokatseinen ollut, joten tofu ehti marinoitua sen muutaman tunnin ennen varsinaista käyttöä.

Laitoin riisiä kiehumaan paketin ohjeiden mukaisesti kahdelle hengelle. Sen kiehumista odotellessa kaivoin esille wokkipannun. Lorautin pannulle hieman öljyä ja pannun kuumenemista odotellessani leikkelin kukkakaalin pieniksi paloiksi. Wokkailin kukkakaalit ja niiden ollessa rapsakkaan kypsiä, lisäsin pannulle myös marinoituneet tofut, keitetyn riisin sekä pakastevihanneksia. Wokkailua jatketaan sen aikaa, että kaikki ainekset ovat lämmenneet ja riisit saaneet hieman väriä pintaansa.

Koska olen edelleen harjoittelemassa kasvisruokien valmistamista, ilahdun suuresti erilaisista vinkeistä maukkaiden vegesafkojen kohdalla. Jos sinulla on tiedossasi etenkin hyvin maustettuja kasvisruokia, tutustuisin resepteihin enemmän kuin mielelläni :)

-Annukka

torstai 14. helmikuuta 2013

Saippuapata porisee...

Viime maanantaina käynnistyi Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan ja Villikatajan kevään yhteistyökurssien sarja kun Lillukka täyttyi innokkaista saippuakurssilaisista. Kaikki kurssipaikat tulivat täyteen ja Annukalla olikin täysi työ opastaa kurssilaisia saippuanteon salaisuuksissa.

Saippuanvalmistuksessa ei rasvoja säästellä!

Myös muutama pisara tuoksuöljyä ja hippunen saippuaväriä on paikallaan.

Saippuanvalmistus aloitettiin tutustumalla valmistuksen teoriaan: eri rasvojen ominaisuuksiin, lämpötilan vaikutukseen, geeliytymiseen, lipeän alkuperään ja käyttöön, nestevaihtoehtoihin, saippuaväreihin ja -tuoksuihin sekä kasvimateriaaleihin. Teoriaosuuden aikana kurssilaiset pääsivät myös tutustumaan mukana olleisiin esimerkkisaippuoihin: 

Syötävän suloisia saippuoita.

Ihoystävällistä, itse tehtyä palasaippuaa.

Seuraavaksi päästiinkin jo itse asiaan, valmistamaan omia palasaippuoita. Illan aikana kurssilaiset pääsivät tekemään kolmea eri saippuareseptiä, joten jokainen sai varmasti mukaansa useamman saippuapalan kaappiin kypsymään. Saippuan värien, tuoksujen ja koristeiden valinnassa vain mielikuvitus on rajana ja illan aikana pääsimmekin ihastelemaan kurssilaisten luovuutta ja ihastuttavia saippuoita.

Illan kenties kauneimpia väripareja: minttu ja vaaleanpunainen.

Vaaleanpunaista saippuaa, koristeena apilankukkia ja kookoshiutaleita.

Vaalea saippua sai pinnalleen kaurahiutaleita
sekä kuivattuja yrttejä.

Keltaiset kehäkukan terälehdet somistavat tämän saippuan yrttikoristeista
pintaa.

Kurssi-illan päätteeksi jokaisella innokkaalla saippuantekijällä oli mukanaan useampi tuoksuva ja kaunis saippua muotissaan jähmettymässä. Saippuan valmistuksessa kärsivällisyys on valttia ja parhaimmillaan saippuat ovatkin saatuaan kypsyä ilmavasti useampia kuukausia. Onneksi näin kauniita saippuoita voi asetella vaikkapa koristeeksi!

Sydämellinen kanelisaippua.
Saippuakurssiterveisin, 
-Lily


P.S. Kiitos kaikille kurssilaisille, teitte kurssi-illasta aivan mahtavan! Ja kädentaidoista laajemminkin kiinnostuneille tiedoksi, että ensi kuussa Lillukassa värjätään villalankoja sieniväreillä... Tervetuloa mukaan väripatojen äärelle.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Suomalaiset villiyrtit ja monipuolinen ravitsemus -luennon antia

Olimme Lilyn kanssa kuuntelemassa viikko sitten tiistaina Keruutuotteet Keski-Suomessa hankkeen ensimmäistä yleisötilaisuutta. Kyseessä oli luento "Suomalaiset villivihannekset ja rohdoskasvit sekä luonnonmukainen ravitsemus" -otsikolla, puhujana toimi mainio Jaakko Halmetoja. 

Luennolle ilmoittauduttiin etukäteen ja paikan päälle oli järjestetty kahvitarjoilut ennen tapahtumaa. Ihmettelimme saapuessamme tungosta ovella, mutta myöhemmin meille paljastui, että ovella jouduttiin käännyttämään kymmenittäin kiinnostuneita ihmisiä pois, kun täpötäyteen luentosaliin ei enää enempää kuuntelijoita mahtunut. Olikin mahtava nähdä, miten paljon aihepiiri kiinnosti jyväskyläläisiä!



Ravintoasiantuntijana ja etenkin luennoitsijana kunnostautunut Halmetoja aloitti luentonsa puhumalla terveellisyyden hauskuudesta sekä pohjustamalla monipuolisen ravitsemuksen käsitettä. Terveellisen koetaan yleensä olevan jotakin ikävää, pahanmakuista ja velvollisuudentuntoista. Halmetoja painottikin puheessaan sitä, että terveellisen tulisi kuitenkin olla ensisijaisesti hauskaa ja mukavaa -terveyden tulisi tuoda iloa ihmisten elämään. 
Halmetoja mainitsi esimerkiksi korvausajattelun yhtenä tapana lähestyä terveellistä ruokavaliota: Jos esimerkiksi jostakin ruokapaheesta haluttaisiin eroon, on tarpeetonta olla itselleen ankara ja vaatia tavan lopettamista. Sen sijaan on järkevämpää tuoda tilalle jokin toinen, terveellinen ja hyvänmakuinen vaihtoehto. Tällöin ei tarvitse väkisin puskea pahettaan vastaan ajatellen sen olevan absoluuttinen paha, vaan voi korvata sen jollakin terveellisemmällä vaihtoehdolla.
Ruokavalioon voi myös lisätä hiljakseen yksittäisiä uusia ruoka-aineita ja kokeilla uusia juttuja ilman pakon tuntua. Terveellisempään ruokavalioon totuttelu ei saisi olla ikävä velvollisuus. Halmetoja suosittaakin ajattelemaan näiden sijasta, että jokaisella on oikeus ja mahdollisuus valita ja kokeilla. Ei pakkoa, ei kurinalaisuutta, vaan oikeus valita toisin ja voida paremmin.


Nykypäivän ravinnossa ongelmia tuottavat paitsi pitkälle prosessointi, myös pitkälle viety jalostus. Jalostuksessa valikoidaan tiettyjä geenejä tuleviin sukupolviin ja lisäksi pyritään pääsemään eroon haitallisina tai ikävinä pidetyistä ominaisuuksista. Tällaisia ovat kasvien tapauksessa esimerkiksi kitkeränmakuiset yhdisteet, jotka toimivat usein osana kasvien omaa puolustusjärjestelmää niin taudinaiheuttajia kuin kasvissyöjiä vastaan. 
Halmetoja esittikin, että ihminen on tottunut lajina syömään näitä villejä kantoja kasveista ja täten on saanut osansa näistä kemiallisista yhdisteistä. Yhdisteiden täyttä merkitystä ja toimintapoja ei ihmiskehossa tunneta, mutta Halmetojan mukaan nykyihmisen keho on näihin yhdisteisiin tottunut ja kaipaa niitä. Täten nykyinen pitkälle jalostettujen kasvien varaan perustuva ruokavalio on sangen yksipuolinen. Esimerkkinä Halmetoja mainitsi kaikille tutun kaalin. Sitä myydään kaupoissa niin kukka-, kerä-, parsa- kuin monena muunakin versiona. Geneettisesti katsottuna nämä ovat kuitenkin ulkoisesta erilaisuudestaan huolimatta kaikki samaa lajia. 
Halmetoja haluaisikin, että monipuolista ruokavaliota koskevan keskustelun kiintopiste siirtyisi vanhanaikaisesta eläinkunta vastaan kasvikunta jaottelusta koskemaan enemmänkin sitä, millainen geneettinen pohja nautituilla ruoka-aineilla on. Täten monipuolinen ruokavalio ei koostuisi vain monipuolisesti eri kaupan vihanneksista ja hedelmistä, vaan mukaan tulisi tuoda mielellään mahdollisimman paljon myös suoraan luonnossa kasvavia marjoja, kasveja ja sieniä.



Halmetoja kertoi luentonsa loppupuoliskolla erityisesti suositeltavista kotimaisista luonnontuotteista ja aineksista, joiden hän kokee olevan aliarvostettuja. Usein tietämys esimerkiksi kotimaisista kasveista on rajoittunutta, ja huomio keskittyykin usein vain pariin lippulaivalajiin.

Erityisen arvokkaina ruokavalion osasina Halmetoja mainitsi seuraavat lajit:
- Kotimainen hamppu ja etenkin hampunsiemenet
- Lehtivihreä erityisen tärkeänä osana ravintoa. Mitä tummemman vihreästä kasvista on kyse, sitä enemmän se sisältää lehtivihreää
- Kotimaiset luonnonmarjat, etenkin niiden sisältämien antosyaanien ja muide terveysvaikutteisten yhdisteiden vuoksi
- Luontomme villiyrtit, joista etenkin nokkonen ja peltokorte toimivat erinomaisesti esimerkiksi teen pohjana. Myös nokkosen siemenet ovat keräämisen arvoisia ja niitä voikin napostella varsinaisena voimaravintona talvella.
- Ruusujuuri, joko luonnovaraisena tai kotikasvatettuna. Ruusujuurta on perinteisesti käytetty väsymyksen karkoittajana
- Männyn siitepöly ja kukinnot ovat tavattoman ravintorikkaita ja voisivatkin toimia varsinaisena kotimaisena superfoodina.
- Käävät, joista etenkin lakkakääpä ja pakurikääpä, joista jälkimmäisestä Halmetoja on myös äskettäin kirjoittanut kirjan. Kääpää nautitaan tavallisesti teen muodossa. Sillä on todettu useita erilaisia terveysvaikutuksia. Halmetojan mukaan ajatuksena on, että puiden kuorikerros sisältää monia terveellisiä ja suotuisasti vaikuttavia yhdisteitä, joita käävät puun lahottajina imevät itseensä.
- Koivun tuohi, joka toimii monien muiden käyttötarkoitustensa sisäisesti syöpää ehkäisevänä aineena ja ulkoisesti ihonhoidossa mm. pehmittäjänä



Halmetoja muistutti myös veden merkityksestä osana terveellistä ruokavaliota sekä myös maukasta ruoanlaittoa. Esimerkiksi teen tai kahvin maku muuttuu sangen erilaiseksi, kun sen keittää vesijohtoveden sijasta lähdeveteen. Halmetoja vinkkasikin kuulijoilleen Löydä lähde -palvelusta, jonka kautta voi etsiä itseään lähinnä olevan luonnonlähteen.  

Kaikkiaan koin, että luento oli mielenkiintoinen ja monipuolinen kattaus niin tietoa, uusia ajatuksia kuin asennemuutokseen tarvittavia työkalujakin. Toivottavasti mahdollisimman moni kuulijoista sai uutta pureskeltavaa ja välittää kuulemaansa myös eteenpäin. Kiitokset paitsi mielenkiintoiselle puhujalle, myös Keski-Suomen ProAgrialle sekä Maa- ja kotitalousnaisille tilaisuuden järjestämisestä. Toivottavasti aihepiiri synnyttäisi maakunnassa konkretiaa esimerkiksi uusien yritysten muodossa!

-Annukka


perjantai 8. helmikuuta 2013

Ripsiväriviikko

Sponsored by Ekolo (kuva Animalia).
Liityin taannoin ekokauppa Ekolon Testimonial-ryhmään. Olin jo miltei ehtinyt unohtaa koko ilmoittautumiseni, kun sainkin sähköpostia, jossa minua pyydettiin testaamaan luonnonkosmetiikkaa. Koska olen viime aikoina muutenkin siirtynyt enenevässä määrin luonnonkosmetiikan käyttäjäksi, sopi testitarjous minulle erittäin hyvin. Testituotteeksi valikoitui kahdesta Laveran ripsivärivaihtoehdosta Trend Sensitiv Volume Mascara (Toinen testituotevaihtoehto, Trend Sensitiv Intense Volumizing Mascara, vaikutti jopa vähän liian tujun kuuloiselta arkikäyttöön).

Ripsareista minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että ne olisivat luonnonkosmetiikan heikoin lenkki: varisevia, huonosti levittyviä ja ominaisuuksiltaan muutoinkin huonoja. Näin ollen ennakko-odotukset eivät olleet päässeet kasvamaan kovinkaan korkeiksi testiviikon alkaessa.

Ripsivärin testaajana en välttämättä ole paras mahdollinen ihminen, sillä käytän ripsiväriä satunnaisen epäsäännöllisesti. Syynä tähän ovat luonnostaan mustat ja melko tuuheat ripseni, joilla on helppoa kuljeskella arkisin ihan meikittäkin. Näin ollen en ehkä osaa kertoa ripsivärien tuuheuttavista tai värjäävistä ominaisuuksista samalla tavalla, kuin luonnostaan harva- ja vaalearipsinen osaisi. Keskitynkin siis enemmän ripsivärin muihin ominaisuuksiin.

Lavera Trend Sensitiv Volume Mascara (kuva Lavera).

Laveran Trend Sensitiv Volume Mascara on pakattu edustavan näköiseen hopeanväriseen hylsyyn. Ripsarin harja oli mielestäni ilahduttavan tiheä (joskin kierteet voisivat olla tiheämminkin). Mahtavaa oli myös ripsiväreistä yleensä huokuvan vastenmielisen kemikaalihajun täydellinen puuttuminen: tuote tuoksui miellyttävän miedosti vahalta. Tuoksusta tuli heti mielikuva tuntuvasti luonnonmukaisemmasta ja terveellisemmästä tuotteesta.  Ja koska kosmetiikkahan markkinoi itseään vahvasti mielikuvilla, on tämä oikein onnistunut piirre tuotteessa. Voisin myös kuvitella, että ripsivärin luontainen hento tuoksu auttaisi tunnistamaan paremmin parasta ennen -päivämäärän. Ripsivärihylsyn kun valtaa pikku hiljaa kaiken maailman bakteerikasvusto, joka usein myös tuo mukanaan vähemmän mairittelevia ominaistuoksujaan. Jo valmiiksi pahanhajuisisista normiripsareista tätä ei välttämättä erota kovin hyvin, mutta kenties luonnonkosmetiikkaversiossa ero on selvempi.

 Ripsari ei ole vedenkestävä, joten testiviikon aikana sille kävi verraten huonosti märässä räntäpyryssä liikkuessa. Kuvittelisin, ettei se myöskään sovi hikiliikuntaan (joskaan en keksi itse, miksi joku haluaisi jumppatunnille laittaa mascaraa ylipäätään). Muutoin ripsiväri toimi todella hyvin arjessa, ei juuri karissut ja pysyi paikoillaan koko päivän. Ripset näyttivät illalla suunnilleen samoilta, kuin aamullakin. Tästä tuli ainakin omalla kohdallani arkiripsari, joka syrjäyttää ei-luonnonkosmetiikkaversiot vaikka ei vedenkestävä olekaan. Kenties märillä keleillä tulen turvautumaan vedenkestävään versioon, jos on tarvetta ripsivärille ja räntäsateelle saman päivän aikana...

Oikean silmän ripsissä (kuvassa vasemmanpuolimmainen) ripsaria, toinen silmä
au naturel . Ero ei ole kovin suuri, mutta eipä vielä ole tullut vastaan
maskaraa, jota käyttäessä se olisi.

Sekä Trend Sensitiv Volume Mascara että Trend Sensitiv Intense Volumizing Mascara ovat Ekolossa helmikuun tuotteina, joten varsinkin jos päädyt testailemaan Intense Volumizing Mascaraa, jaa ihmeessä kokemuksiasi kommenttiosioon tai Facebook-sivulle. Mielelläni kuulisin tuotteiden ominaisuuksista myös muilta, samoin kuin käyttökokemuksista muidenkin valmistajien luonnonripsiväreistä. 

P.S. Jos Testimonial-ryhmän jäsenyys kiinnostaa, kannattaa seurata Ekolon Facebook-sivuja. Testimonial-ryhmät ovat tällä hetkellä täynnä, mutta vapautuvista testaajanpaikoista tiedotetaan Facebook-sivulla. Sitä kautta saat myös tuoreimmat tiedot uusista tarjouksista, kuukauden tuotteista, ekouutisista ja paljon muustakin!

-Lily

maanantai 4. helmikuuta 2013

Lempeää valoa

Minulle olennainen osa lomaa on ulkoilu. Kävely, retkeily, samoilu. Liikkuminen lähellä ja kaukana, omaan tahtiin ja maisemista nauttien. Kun pakkaset Imatralla kiristyivät ja mies tahtoi ehdottomasti lähteä pilkkimään Mellonlahdelle, päätin sisareni ja tämän miehen kanssa lähteä kävelemään Vuoksen varrelle. Aamupäivän aurinko houkutteli meitä viekoittelevana kirkkaudellaan, vaikka lämpömittarissa elohopea painui aina vain alemmas.


Valon vaihtelut ja sävyt olivat ihastuttavaa katsottavaa. Kun päätään käänsi hieman, huomasi katsovansa kullansävyiseen vastavaloon. Kun kääntyi katsomaan toiseen suuntaan, siellä tervehtivät erilaiset valkoisen ja sinisen kylmät sävyt. Kontrasti ja vaihtelut olivat huikeaa seurattavaa.


Vuoksi virtaa avoimena läpi vuoden. Kirpeinä pakkasaamuina se on mielestäni kauneimmillaan, nousevan auringon värjätessä sävyt vaaleanpunaisin ja violetein painotuksin. Lämpötilaerot juoksevan veden ja hyytävän kylmän pakkasilman välillä saavat koko virran pinnan höyryämään. Auringon valo luo lisää punaisia sävyjä noihin taianomaisiin höyrykiehkuroihin. Meidän liikkuessamme aamun hetki oli jo ohitettu ja hyinen vesi tervehti meitä sinisävyin. Rantaan kiinnittyneet jäälohkareet muistuttivat meitä siitä, miten kylmää vesi olikaan.

 

Pakkaslumi narskui kengän alla, hengitys huurusi ja kylmä ilma sai kasvojen ihon pistelemään. Välillä huokailimme kateellisena siskoni koiralle ja sen paksulle turkille, joka tuntui suojaavan kovintakin pakkasta vastaan. Toisaalta, kun vain itse muistimme pysyä liikkeessä, ei kylmä meitäkään vaivannut.


Mellonlahdella oli säästä huolimatta useita pilkkijöitä ja saalistakin tuntui tulevan. Me kiersimme polkuja, ihastelimme maisemia ja katselimme auringon leikkiä hangella. Koko maailma tuntui olevan unessa ja hengittävän hitaasti.

 

Kuitenkin kun tarkkaan katsoi, huomasi merkkejä elämästä kaikkialla ympärillään. Kalat uivat tummassa vedessä, hangen pinta oli täynnä pieniä tassunjälkiä ja havupuut huokailivat ainavihantoina.


Kun lopulta palasimme kotiin, oli ihana kiskoa raskaat päällysvaatteet yltä, vetää lämpimät villasukat jalkaan ja keittää kupilliset teetä. Auringon laskiessa mielessä väikkyivät kuvat ihanasta valosta ja päivästä. Niiden voimalla oli helppo kestää illan ja yön läpitunkevaa pimeyttä.

Toivottavasti muutkin ovat ulkoilleet ahkerasti pitkin talvea ja kohdanneet omat henkeäsalpaavat hetkensä lumisessa luonnossa. Talviluonnon karu ja yhtä aikaa herkkä kauneus on koskettavaa ja jollakin tapaa armottomuudessaan haurasta.

-Annukka

lauantai 2. helmikuuta 2013

Sitruunaista



Joulun 2012 lahjani painottuivat vahvasti itse tehtyihin ruokalahjoihin. Ennen joulua postasin jo karamellireseptejä, mutta niiden lisäksi tein myös omatekoista sitruunalikööriä, limoncelloa. Limoncellohan on melkoisen suosittua Italiassa, jossa käydessäni sitä tuntui olevan tarjolla joka kahvilassa niin alkuperäisessä muodossaan, kuin erilaisissa jäätelöissä, leivonnaisissa ja juomissa. Ja mikäs sen maukkaampaa, kuin jääkylmä, makean sitruunainen juoma hellesäällä. Joululahjalimoncelloani ehdittiin testata menestyksekkäästi muun muassa vaalean glögin kanssa, jonka seuraan sitruunainen likööri sopii todella hyvin. Lisäksi liköörin teosta yli jääneille kuorillekin on löytynyt käyttöä keittiössä.

Limoncello kannattaa ehdottomasti tehdä luomusitruunoista, sillä tavallisten sitruunoiden kuoret on käsitelty aika rankasti vahalla ja erilaisilla torjunta-aineilla, jotka liukenevat likööriin mukaan. Sitruunoiden mehun voi käyttää toisaalla keittiössä, itse tein siitä sitruunamehutiivistettä (Josta osan jalostin sitruunasiirapiksi ja tarjoilin keittiöömme rantautuneen uuden hittijälkiruoan, jogurttipannacottan, kanssa. Mutta siitä lisää myöhemmin.). Limoncellon valmistuksessa kului itseltäni vajaan kuukauden päivät ja mielestäni lopputulos on sopivan sitruunainen. Reseptejä limoncellon tekoon tuntuu löytyvän lähes yhtä monta kuin tekijöitäkin, joten omani on sovellus erilaisista vastaan tulleista ohjeista. Osassa ohjeita vodkan ja sitruunankuorten annettiin tekeytyä viileässä ja pimeässä, osassa taas huoneenlämmössä (pimeässä tai valossa). Ratkaisin tämän jakamalla oman limoncelloni kahteen osaan ja antamalla toisen osan tekeytyä jääkaapissa, toisen taas keittiön pöydällä. Maussa tai värissä ei ollut mainittavampaa eroa, eli ilmeisesti on aika samantekevää, haluatko laittaa liköörisi jääkaappiin vai jättää huoneenlämpöön (Ainakin näin talvisaikaan, pitää vielä kokeilla kesähelteillä ikkunalaudalla tekeyttämistä.).


Limoncello
2 litraa

7 luomusitruunaa
1l vodkaa
7dl sokeria
3dl vettä




Pese luomusitruunat ja kuivaa. Kuori sitruunoista kuoren keltainen osa varovasti, jotta joukkoon ei tule valkoista kuoriosaa (kitkeröittää makua). Kuoriminen onnistuu terävällä kuorima- tai juuresveitsellä. Laita kuoret litran kokoiseen hillopurkkiin tai jaa kahteen puolen litran purkkiin. Kaada päälle vodka. Aseta purkki tekeytymään ruokakaapin tai jääkaapin nurkkaan 2-3 viikoksi. Ravistele purkkia muutaman päivän välein varovasti, jotta kuoret ja vodka sekoittuvat. Kun kuoret ovat värjänneet vodkan ihanan keltaiseksi, eikä purkissa tunnu enää tapahtuvan ihmeempiä, voit lisätä joukkoon sokeriliemen.

Valmista sokeriliemi mittaamalla kattilaan sokeri. Kiehauta vettä vedenkeittimessä ja mittaa 3dl vettä kattilaan sokerin joukkoon. Lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes sokeri liukenee kokonaan. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon tekeytynyt vodka sitruunankuorineen (kun lisäät vielä kuoret tässä vaiheessa mukaan, saat mahtavanmakuisia sitruunankuoria jälkiruokien valmistukseen). Purkita vielä hillopurkkeihin ja anna tekeytyä noin viikon päivät jääkaapissa. Tämän jälkeen voit siivilöidä limoncellon lasipulloihin ja pakata jäljelle jääneet sitruunankuoret hillotölkissä jääkaappiin. Limoncello on nyt valmista ja säilyy jääkaapissa, kunnes loppuu (tämä tapahtunee melko nopeasti). 

Limoncellon teosta yli jääneitä sitruunankuoria olen itse käyttänyt muun muassa sitrustoffeen teossa joulun alla.