tiistai 30. huhtikuuta 2013

Itämeren villilohi - suuri kalavale?

Viime syksynä alkanut keskustelu Itämeren villien lohien kalastuskiintiöistä ja kannoista käy parhaillaan kuumana. Kalastuskiintiöitä moititaan vuoroin liian suuriksi ja vuoroin turhaan kalastuselinkeinoa rajoittaviksi. Itämeren lohien määrästä liikkuu runsaasti erilaisia arvioita ja lukemia. Kalastusmäärien kohdalla taas arviot tuntuvat olevan vielä vaihtelevampia ja varsinkin Puolan salakalastus on aiheuttanut vilkasta keskustelua. Mistä koko lohikeskustelussa oikein on kyse? Millainen kala on itämeren villilohi ja miksi sen tilanne aiheuttaa niin paljon suuria tunteita?

Itämeren villi lohi voi kasvaa jopa 30kg painoiseksi vonkaleeksi. Tyypillisimmin
pyydetyt lohet painavat kuitenkin jotain 3-20kg väliltä. Kuva Hans-Petter Fjeld, Wikimedia Commons.

Lohi (Salmo salar) on siis vaelluskala, jonka luontainen elinalue kattaa Itämeren lisäksi myös Barentsinmeren, Norjanmeren ja Pohjanmeren. Sitä löytyy myös Euroopan alueelta Atlantille laskevista joista aina Pohjois-Portugaliin asti ja lisäksi Brittein saarten ja Islannin joista löytyy paikallisia lohikantoja, samoin kuin Pohjois-Atlantilta Grönlannin sekä Pohjois-Amerikan rannikkoalueilta. Vaelluskalana lohi viettää elämänsä alun joessa ja vaeltaa sitten mereen kasvamaan. Takaisin lohi palaa kutemaan kotijokeensa merivuosien jälkeen. Pieni osa lohista saattaa jäädä kotijokeensa ja jättää vaelluksen kokonaan tekemättä. Osa lohikannoista on myös kehittynyt kokonaan makeassa vedessä eläviksi järvivaelluskannoiksi, jotka vaeltavat meren sijasta järviin kasvamaan. Valtaosa lohista kuitenkin vaeltaa kotijoesta mereen ja takaisin.

Lohenpoikaset kuoriutuvat kotijoissaan keväällä ja kasvavat jokipoikasista pieniksi vaelluspoikasiksi eli smolteiksi. Tähän Itämeren lohilta kuluu 1-5 vuotta, keskimäärin  lohenpoikaset saavuttavat vaelluskoon 2-3 vuotiaina. Vaelluspoikaset lähtevät kotijoistaan kohti merta, yleensä kuoriutumispäivänsä tienoilla keväisin.Vaelluksen aikana lohen elimistö tottuu lisääntyvään suolapitoisuuteen, joka aiheuttaa omat haasteensa  Valtaosa lohista viettää merivaiheensa Itämeren pääaltaalla, jonne Pohjanlahden lohet saapuvat vaellusta seuraavana syksynä. Meressä lohet viettävät yhdestä neljään vuotta, valtaosa, 2000-luvun aikana keskimäärin reilu 60%, joista pyydetyistä lohista on ehtinyt viettää merellä kaksi vuotta ennen jokiin palaamista. (Tästä tosin ei voi sanoa, viettävätkö lohet mieluiten kaksi vuotta merellä, vai tulevatko sitä vanhemmat kalat vaan niin tehokkaasti pyydetyiksi, että niitä ei enää riitä jokiin asti vaeltamaan.) Kotijoissaan lohet kutevat heti palattuaan syksyllä ja uusi lohisukupolvi kuoriutuu jälleen seuraavana keväänä.

Lohen ruskuaispussipoikasia. Elämänsä alkumetreillä poikaset
ovat haavoittuvaisimmillaan. Lisäksi 70-luvulla ilmaantunut
M74-oireyhtymä aiheuttaa suurta kuolleisuutta juuri
ruskuaispussivaiheen poikasissa. (Kuva Francc11, Wikimedia Commons).

Jokipoikasvaiheensa aikana lohet syövät selkärangattomia, mätiä sekä muita kalanpoikasia, mereen päästyään smoltit syövät pikkukaloja ja äyriäisiä. Kasvaessaan aikuisiksi lohet siirtyvät käyttämään ravintonaan enenevässä määrin muita kaloja, jotka muodostavat pääosan aikuisen lohen ruokavaliosta. Aikuistuvat lohet syövät suuret määrät silakkaa ja kilohailia. Itämeren lohia 70-luvulta asti vaivannut M74 -oireyhtymä on yhdistetty lohien lisääntyneeseen kilohailin syömiseen. M74-oireyhtymässä lohenpoikaset kuolevat ruskuaispussivaiheessa tiamiinin puutokseen. Varsinkin 90-luvulla oireyhtymä aiheutti suuria tuhoja luonnonkalakannoissa, kun se romahdutti poikasistutuksilla hieman elpymään päässeitä kantoja. Vahvimpana arviona M74-oireyhtymän syistä pidetään nykytietämyksen mukaan Itämeren turskakantojen romahtamista, joka on johtanut kilohailin runsastumiseen ja sen osuuden kasvuun lohien ruokavaliossa. Samalla enemmän tiamiinia sisältävän silakan osuus on vähentynyt ja lohien ravinnosta saaman tiamiinin osuus on jäänyt liian vähäiseksi. Myös orgaanisten klooriyhdisteiden kohonneet pitoisuudet lohissa on yhdistetty M74 -oireyhtymään. Sairauden tarkkoja syitä ei kuitenkaan vielä tiedetä ja asiaa tutkitaan parhaillaankin useissa tutkimusryhmissä. Oireyhtymän aiheuttama kuolleisuus on koehaudontojen perusteella ollut viime vuosina keskimäärin noin 20% tienoilla.

Kuva RKTL:n raportti: Lohi- ja meritaimenkantojen seuranta
Tornionjoen vesistössä vuosina 2011 ja 2012.

Itämeren alueella valtaosa villilohista on kotoisin Pohjanlahden lohijoista Ruotsin ja Suomen alueelta. Muutamia lohijokia on säilynyt myös muualla Itämeren alueella, mutta näiden jokien lohipopulaatiot ovat hyvin niukkoja. Suomen puolella Tornionjoen lohikanta on maan suurin ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) seurantatutkimusten perusteella sen tilasta ollaan hyvin perillä. Tällä hetkellä Tornionjoki onkin Itämeren alueen vahvimpia lohijokia ja se tuottaa nykyään arviolta kolmasosan kaikista Itämereen vaeltavista lohista. Joen lohikanta onkin sen verran hyvässä kunnossa, että sen poikasistutukset lopetettiin vuonna 2003. Kannan koko ei kuitenkaan ole kovin vakiintunut vielä, vaan jokeen nousevien lohien määrä vaihtelee melko suurestikin vuosittain. Tornionjoen ja läheisen Simojoen lohikannat ovat ainoita luonnonvaraisia lohikantoja Suomen alkujaan noin kahdestakymmenestä eri jokiin kutemaan nousseista lohikannoista. Heikkoja lohikantoja on pyritty elvyttämään poikasistutuksin ja Suomessa RKTL tekee joka vuosi lohi-istutuksia jokiin, joiden lohikanta on heikko.

Luonnossa kuoriutuneita lohia on selvinnyt
Pohjanlahden alueella vaellusikään asti
kantojen romahtamisen jälkeen vasta
vuodesta 1996 lähtien. Istutuspoikasten
(alempi kuva) määrä on pysynyt suurin
piirtein samana koko tarkastelujakson
ajan. Kuva RKTL.

Itämeren alueen lohista siis suuri osa on kotoisin suomalaisista joista. Merivaiheensa aikana ne viettävät kuitenkin monta vuotta Itämeren altaalla, jossa harjoitetaan ns. sekakalastusta: merialueella kun on mahdotonta erottaa, että mikä lohiyksilä on kotoisin mistäkin joesta. Valikoimattomalla sekakalastuksella voi olla isot vaikutukset heikkoihin lohikantoihin, sillä niiden tulevaisuuden kannalta jokainen takaisin kotijokeensa lisääntymään selviävä yksilö on todella tärkeä. Mereltä kalastetaan nykyään vuosittain noin puolet kaikista kalastetuista lohista, kun aiemmin sekä kokonaissaalismäärät että merikalastuksen osuus ovat olleet huomattavasti suurempia. Vuonna 2008 voimaan tullut ajoverkkokielto on osaltaan pienentänyt merikalastuksen osuutta. Itämeren lohen suojelu onkin tehostunut 2000-luvulla ilahduttavasti aiempiin vuosikymmeniin verrattuna ja moni sukupuuttoon kalastettu lohikanta on päässyt elvytyksen alkuun siirtoistutusten ansioista. Merikalastuksesta selvinneet lohet joutuvat vielä kohtaamaan paitsi vaelluksen aiheuttamat rasitukset, myös rannikko- ja jokikalastajien pyydykset ennen kutupaikoilleen pääsyä.

Harmaahylkeiden (Halichoerus grypus) kannat ovat kasvussa Itämerellä ja ne
käyvät toisinaan helpoissa pitopöydissä lohenkalastajien pyydyksillä. Lohen
osuutta hylkeiden ruokavaliossa tutkitaankin parhaillaan laajassa
Ecoseal-hankkeessa. Kuva Andreas Trepte, Wikimedia Commons.

Lohenpyyntiä on säädelty EU:n aluella vuodesta 1993 alkaen yhteisesti sovittavilla maakohtaisilla kalastuskiintiöillä TAC:eilla (Total Allowable Catch), jotka rajoittavat ammattikalastusta. Kiintiöiden sopimisen perustaksi Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES (International Council for the Exploration of the Sea) esittää vuosittain TAC-suosituksensa. Tämä suositus perustuu biologiseen tutkimustietoon sekä edellisvuosien raportoituihin kalastusmääriin ja kansallisiin kalakantaseurantoihin. Koska suositus koostuu moensta yksittäisestä tutkimusjulkaisusta ja raportista, mukana on aina myös tuntemattomia tekijöitä ja raportoinnin maakohtaisista eroista johtuvia epävarmuustekijöitä.

Eräs iso kysymys ICES:in suosituksissa on ollut Puolan tilastoimaton salakalastus, jonka suuruudesta sekä olemassaolosta ylipäätään on väitelty kiivaastikin. Totta on, että tarkkoja salakalastuslukumääriä tai salakalastuksen todentamista ei pystytty luotettavasti osoittamaan viimeisimmissä EU-tarkastuksissa. Toisaalta tarkastusmatkojen määrän voi laskea yhden käden sormilla, eikä osaa näistäkään päästy toteuttamaan kovin kattavasti rajun merenkäynnin takia. (Eikä kai salakalastus sitä paitsi olisi kovinkaan salaista, jos siitä kirkoilla kuuluteltaisi?) ICES:n suosituksista keskustellaan maakohtaisesti ja myös EU-tasolla, jolloin lukuisat eri tahojen edustajat pääsevät tuomaan omat näekymsensä esille. Tätä keskustelua käytiin Suomessakin vilkkaasti loppuvuodesta 2012 ja vuodenvaihteen tienoilla. Kun kaikki taloudelliset, sosiaaliset ja poliittisen näkökulmat on käyty läpi, tekee Euroopan neuvosto päätöksen lopullisista kalastuskiintiöistä.

Lohen pieniä smolttivaiheen poikasia. Kuva Peter Steenstra, Wikimedia Commons.

EU:n yhteiset kalastuskiintiöt ovat lohen, sekä myös monen muun lajin, osalta ovat 2000-luvun aikana pienentyneet. Lohen kohdalla kiintiö vuosittainen on pudonnut noin 500 000 lohesta reiluun 100 000 yksilöön. Vaikka tämä on silti vielä todennäköisesti liikaa lohikantojen kestävän koon saavuttamiselle, on edistystä silti tapahtunut jo huimasti. Vuosi vuodelta pienenevä lohikiintiä herättää kuitenkin närää ammattikalastajien keskuudessa, sillä sitä saatetaan pitää epäreiluna esimerkiksi joidenkin EU-valtioiden kuten Suomen suuremman suojelu- ja kalaistutuspanoksen takia. Toisaalta Suomi käytti vuoden 2011 64 627 yksilön lohikiintiöstään 51%, joten ainakaan kotimainen kalastus ei tuolloin joutunut supistamaan toimintaansa pienten kiintiöiden vuoksi. Uusimmassa kiintiössä Suomen osuus on 28 000 lohta, joten pyyntikiintiö supistuu nopeaan tahtiin. Osittain supistuvien kiintiöidenkin takia myös hylkeiden aiheuttamia haittoja rannikkoalueiden lohenkalastukselle tutkitaan. Suomessa käynnissä on mittava Ecoseal -tutkimushanke, jossa mukana on myös tutkimusryhmä Jyväskylän yliopistosta.

Koituuko lohen herkullisuus sen kohtaloksi? Näin on käynyt myös monelle
muulle lajille ennen sitä: ihminen on tehnyt selvää muun muassa muuttokyyhkyistä,
siivettömistä ruokeista sekä stellerinmerilehmistä.

Itämeren villin lohen tilanteessa on siis monia osapuolia. Toisaalla lajin suojelusta huolestuneet luonnonsuojeluliitot, tutkijat ja muut luonnonystävät haluaisivat viipymättä siirtyä noudattamaan ICES:in suosituksia kestävistä kalastuskiintiöistä. Toisaalta taas lohen kalastuksen nopea rajoittaminen vaarantaa monen ammattikalastajan elinkeinon ja aiheuttaa sosioekonomisia ongelmia varsinkin laajasti kalastuksesta riippuvaisissa rannikkoalueiden asutuksissa. Tämän lisäksi keskustelussa ovat mukana myös vapaa-ajan kalastajat sekä jokialueiden kalastusyrittäjät, joiden omiin tavoitteisiin kuuluu luonnollisesti se, että isoja lohia riittää myös jokialueille kalastettavaksi. Lohikantojen tulevaisuus onkin varsin epävarma, sillä osansa tästä arvokalasta haluaa niin moni. Myös kalojen geneettisen monimuotoisuuden väheneminen ja toistaiseksi vielä hieman mystinen M74-oireyhtymä voivat viedä varsinkin heikommassa kunnossa olevia lohikantoja sukupuuton partaalle. Vahvojenkaan lohijokien kannat eivät ole vakiintuneita, joten liikakalastus voi romahduttaa myös nämä kannat sukupuuton partaalle, kuten kävi viimeksi muutamia vuosikymmeniä sitten. Lohen pitkäikäisyydestä ja monivaiheisestä elinkierrosta johtuen nyt tapahtuvan kalastuksen vaikutukset näkyvät lohikannoissa vuosien viiveellä. Myös esimerkiksi koon mukaan tapahtuva valikoiva kalastus saattaa muuttaa kalojen ekologiaa ja genetiikkaa. Samalla istutuskalojen selviytyminen luonnossa on heikentynyt, eikä tarkkaa syytä tällekään ongelmalle vielä tiedetä. Helppoja ratkaisuja lohikysymykseen ei ole siis tarjolla, kysymyksiä ja vaatimuksia löytyy paljon enemmän kuin vastauksia. Nähtäväksi jää, millaisia kiintiöitä ICES suosittaa ensi vuodelle, keskustelu vuoden 2014 kiintiöistä kun käynnistynee parhaillaan lähiviikkoina.

-Lily

P.S. Vaikka Itämeren lohikeskustelu ja lohien tilanne vaikuttaa kovin sekavalta ja saattaa iskeä pieni ahdistus siitä, voiko itse vaikuttaa mitenkään asiaan, niin kyllä voi: paras tapa vaikuttaa yksittäisenä kuluttajana on olla ostamatta itämeren villiä lohta ruokapöytään! Kala- ja äyriäisostoksilla kannattaa muutoinkin suosia WWF:n Kalaoppaan suositeltuja lajeja, kalastus kun ei ole aivan ongelmatonta muidenkaan lajien kohdalla. Esimerkiksi salakalastus aiheuttaa mittavia tuhoja maailman merillä. Mutta tästä aiheesta kenties lisää toisella kertaa..

--
A-Studio: Stream - Taistelu kalastuskiintiöistä. Studiossa maa-ja metsätalousministeriön Markku Aro sekä kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen. (katsottavissa viikon 18 loppuun asti)
ECOSEAL-tutkimushankkeen kotisivut
HSItämeren lohikiintiötä ei puoliteta
HS Mielipide: Kalastuspolitiikka voi perustua vain kestävälle kalastukselle
Keinänen ym 2012: The thiamine deficiency syndrome M74, a reproductive disorder of Atlantic salmon (Salmo salar) feeding in the Baltic Sea, is related to the fat and thiamine content of prey fish
RKTLItämeren lohen lisääntymishäiriö - M74-oireyhtymä
RKTLLohi- ja meritaimenkantojen seuranta Tornionjoen vesistössä vuosina 2011 ja 2012
RKTLLohisaaliit Itämeressä
WWF: Lohi
YLE UutisetIstutettujen lohien kuolleisuus kasvanut
YLE UutisetItämeren lohi ei nouse kutemaan entiseen malliin
YLE UutisetJasper Pääkkönen: Ministeriö yritti hiljentää kalastuskiintiökritiikin
YLE UutisetMinisteriön lohivastaisuus herättää ihmetystä
YLE UutisetTutkija puuttuisi myös lohen vapaa-ajankalastukseen
YLE UutisetVilén: Puolassa ei tunnisteta lohen salapyynnin ongelmaa
YLE UutisetWWF:n kampanja pitää lohen hinnan alhaalla

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kevätretkiä lähelle

Kävimme Lilyn kanssa molemmat retkeilymässä viime lauantaille sattuneen retkipäivän kunniaksi lähiluonnossa. Usein me tahdomme unohtaa, ettei meidän tarvitse mennä kauas luontoelämyksiä etsiessämme -lähellämme on luontoa, myös kaupungeissa. Ympäristöt ovat toki erilaisia kuin koskemattomilla korpimailla, mutta jos pidämme silmälle auki, voimme löytää paljon näkemisen ja kokemisen arvoista. Minä kävin alle kilometrin päässä kotioveltani Haukkalassa koko perheen voimin, Lily taas lenkkeili kotinsa lähellä Rautpohjassa enemmän kaupunkilaisissa maisemissa. Kumpikin löysi paljon ihmeteltävää.

Minun retkeni alkoi Haukkalan lähteeltä ja suuntasimmekin sieltä kulkumme edelleen lumen täplittämään metsään vanhoja polkuja seuraillen. Reitin varrelle mahtui niin puroja, synkkiä kuusikoita kuin sammaleen kirjomia kalliorinteitä.

Lähtöpisteenä toimi Haukkalan lähde

Koko perhe pääsi ihastelemaan kevätluontoa poluille

Kallionrinteen polut olivat vielä aavistuksen jäässä

Aurinkoinen sää ihastutti meitä koko matkan

Sammaleisia rinteitä

Kalliorinteitä tulimme katsomaan ja niitä myös saimme

Pieniä yksityiskohtia

Sulamisvedet valuivat noroina kallioita pitkin

Kääpäinen koivu, joka veti heti huomiomme



Lily suuntasi  puolestaan kulkunsa kaupunkimaisemaan. Matkalle mahtui niin taloja, katuja kuin kaistaleita vihreää sekä luontoa sielläkin, mistä sitä ei aina tajua etsiä. Kaupunkiluonto onkin yllättävän monimuotoinen ja jännittävä, kun sille vain antaa mahdollisuuden.

Sininen kevättaivas -kohta puihin tulevat jo silmut!

Kaupunkiluonnossa heräävät sipulikukat...

...monissa eri väreissä.

Myös suuret puistopuut saavat pian
lehtiverhonsa.

Sieltä ne jo pilkistävät: pienet versot!

Talven lumi saa viimein väistyä kevään tieltä.


Toivommekin kaikille kuvien myötä oikein ihanaa kevätviikonloppua ja ihania seikkailuja lähellä kotikoloa!

-Annukka & Lily

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Metsän lumoissa, luonnon helmassa kotiovelta lähtien

Hitonhaudan maisemiin suuntautunut kevätretki toteutettiin parisen vuotta sitten. 

Tänään vietetään Suomen ensimmäistä Retkipäivää. Retkipäivän ideana on retkeillä yksin tai porukalla, maalla tai kaupungissa, urbaanissa ympäristössä tai synkässä sysikorvessa... Vaihtoehtoja retkeilyyn löytyy lukemattomia! Lisämausteita retkeen saa vaikkapa kokeilemalla parkouria tai geokätköilyä: nämä lajit avaavat varsinkin kaupunkiympäristöä aivan uudella, ennen kokemattomalla tavalla. 

Usein perspektiivin vaihtaminen tuo pienet yksityiskohdat
paremmin näkyville, kuten tämän talvikin kukan.

Retkelle ei suinkaan aina tarvitse mennä juuri omaa ulko-ovea kauemmas: myös suomalainen kaupunkiympäristö tarjoaa todella mahtavat retkeilypuitteet ja rikkaan luontoelämyksen lähes kaikkialla. Kaupungista löytyy niin jännittäviä eläimiä ja kasveja kuin vaikkapa syötäviä villiyrttejä sekä seesteisiä levähdyspaikkoja, joilla nauttia luonnon rauhasta. 

Helsingin keskustassa voi meren läheisyydestä nauttiessaan bongailla myös
monia sisämaassa harvemmin nähtäviä lintuja. Kuvassa poseeraa
 valkoposkihanki (Branta leucopsis).

Lappeenrannan linnoitusalueella seikkaillessaan pääsee
samalla tutustumaan alueen luontoon. Innokkaimmat
luonnon ihastelijat voivat seurata alueen luontopolkua.

Näin vehreät maisemat löytyy heti Korpilahden keskustasta.

Kaupunkiretkeily on minulle aivan mahtava lisä retkeilyvalikoimaan, etenkin talvisaikaan ja vieraissa kaupungeissa käydessä. Matkustaessani tutustun mielelläni uusiin kaupunkeihin vierailemalla paikallisissa kasvitieteellisissä puutarhoissa ja nauttimassa puistoista ja istutuksista. Suurissakin kaupungeissa on yleensä liikenteen ja rakennetun ympäristön vastapainoksi panostettu myös puistoalueisiin. 

Geneven keskustassa vietettiin Sveitsin kansallispäiväfestivaaleja näinkin
upeissa puitteissa.

Monella on varsinkin kauemmaksi suuntautuvien luontoretkien suunnittelu ja toteutus pienen kynnyksen takana. Mitä kaikkea retkelle pitää ottaa mukaan? Entä jos eksyn? Mistä niitä upeita luontopaikkoja oikein löytää minun läheltäni? Retkeilyn tukena voi käyttää esimerkiksi lukuisia erilaisia karttoja ja opaskirjoja, mutta varsin mainio apuväline varsinkin retkikohteiden löytämiseen on mielestäni melko tuore Retkipaikka-nettisivusto, joka esittelee kiinnostavia retkikohteita laidasta laitaan. Siellä esitellään myös monia keskisuomalaisia retkikohteita. Esimerkiksi Hyyppäänvuori on itsellenikin tuttu retkikohde, mutta en ollut kuullutkaan kaupunkialueella sijaitsevista Kammarinmäen tai Laajavuoren luolista! 

Tänään on juuri sopiva päivä lähteä etsimään kevään
merkkejä kaupunkiympäristöstäkin: leskenlehtiä luulisi
löytyvän näin aurinkoisena kevätpäivänä!

Näin retkeilypäivänä kannattaakin suunnata ovesta ulos, kääntyä ensimmäisestä kadunkulmasta sinne suuntaan, jonne yleensä ei tule käännyttyä ja seikkailla perspektiiviä vaihtaen, tieltä poiketen, lähiympäristöön uudella tavalla tutustuen!

-Lily

P.S. Opastetulle retkelle Jyväskylän kaupunkialueella pääset myös ensi viikonloppuna KVAT:in ja Villikatajan yhteistyössä järjestämällä Haukkalan kevätretkellä, jossa lähiluontoon pääsee tutustumaan asiantuntevan opastuksen johdolla.

--

torstai 18. huhtikuuta 2013

Opissa raakasuklaamestarilla -jäätävän hyvää suklaata



Taannoisena Elämysviikonloppuna messuosastoja kierrellessämme törmäsimme myös Greenstreetin osastoon ja kävimme nauttimassa kupilliset pakurikääpäteetä ja lisäksi osallistuin raakasuklaakurssin arvontaan. Voitto ei osunut kohdalle, mutta myöhemmin sain sähköpostia Annakaisalta, joka mainosti viestissään Jyväskylässä pidettäviä suklaakursseja. Ilmoitinkin siltä istumalta kurssille sekä itseni että myös Lilyn (joka raukka ei tuolloin vielä tiennyt tulleensa vapaaehtoistetuksi kurssitoverikseni). Onnekseni Lilylla oli kalenterissa tuolloin vapaata, joten pääsimme yhdessä suuntaamaan keskiviikkona suklaakurssille keskustaan.

Olen aiemminkin maistellut raakasuklaata eri valmistajien tekemänä valmissuklaana ja pitänyt siitä kovasti. Lisäksi olen jo pidempään käyttänyt ihan peruskaakaomassaa sellaisenaan esimerkiksi maitorahkan ja marjasoseiden jatkona. Tammikuussa otin sen tehokäyttöön huomatessani ilmeisesti talven ja imetyksen tehneen tehtävänsä ja aiheuttaneen puutoksia elimistössäni, kynsiini oli ilmestynyt valkeita laikkuja. Epäilin sinkkiä ensisijaiseksi syylliseksi kynsieni ongelmiin ja niinpä selvitin, mistä ruoka-aineista sinkkiä löytyisi luontevasti. Vastaukseksi sain oitis raakakaakaon. Niinpä olenkin sitä pieniä määriä käyttänyt miltei päivittäin ja laikut kynsissäni tekivätkin katoamistempun kuukaudessa.

Itselleni kynnyskysymyksenä raakasuklaan kotikokkailuun on ollut sen hinta. Valmistaminen vaatii tiettyjä kasvijauheita, kuten lucumaa ja macaa, eivätkä nämä ole aivan halvimmasta päästä. Pelkkään suklaakokeiluun ne olivat etenkin omalla kohdallani liian hintavia, kun mukana oli kuitenkin teoreettinen pelko, ettei raakasuklaa olisikaan minun juttuni. Nyt kun tilaisuus kokeilla suklaanvalmistusta tarjoutui, olin enemmän kuin tyytyväinen.



Greenstreetilla on varasto- ja kurssitilat Jyväskylän keskustan tuntumassa, Yliopistonkadulla. Olikin mukava päästä myös hieman tutustumaan kaikkiin muihin tuotteisiin, joita yrityksellä on myynnissään suklaatuotteiden lisäksi. Valikoimissa olikin niin kodinhoitotuotteita, kosmetiikkaa kuin ruokaa ja juomiakin.

Kurssilla opettajana toimi ihana Annakaisa Jaskari, joka esitteli meille heti alkuun niin kaakaon historiaa, siihen liittyvää mytologiaa sekä kaakaon tutkittuja terveysvaikutuksia. Pääsimme maistelemaan kaakaopapuja ja ihmettelemään, mitä kaikkea niille tapahtuukaan matkalla suklaaksi. Opimme myös kaupoissa myytävän tavallisen suklaan ja raakasuklaan erot, jotka kallistuivat kyllä ehdottomasti raakasuklaan eduksi. Kyseessä onkin monin tavoin terveysvaikutteinen herkku, joka pitää sisällään monia hyödyllisesti kehossamme vaikuttavia aineita. Itse olen koettanut etenevissä määrin noudattaa viime vuosina ajatusta siitä, etten söisi tyhjiä kaloreita. Raakasuklaa osui tähän ajattelutapaani mainiosti -jos kerran haluaa herkutella joka tapauksessa, miksei samalla söisi jotakin, joka on myös hyväksi elimistölle?

Tästä kaikki lähtee liikkeelle: kaakaopapuja
Alustuksen jälkeen pääsimme käymään itse toimeen. Jakauduimme neljään ryhmään ja jokainen pääsi tekemään toivomansa kaltaista suklaata. Työ aloitettiin sulattamalla rasvat vesihauteessa. Sen jälkeen mukaan lisättiin itse kaakao sekä maca. Tämän jälkeen massaa alettiin maustaa haluamallamme tavalla. Maistelulusikat olivatkin ahkerassa käytössä, kun jokaisen lisäyksen jälkeen täytyi vakavahenkisesti pohtia tiimin kanssa tovi, mitä haluaisimme suklaaseemme vai oliko se jo valmista. Valmistusastioiden äärellä käytiinkin melkoista pohdintaa sekä tuotekehittelyä, kun jokainen tahtoi suklaastaan juuri täydellisen tähän hetkeen ja mielialaansa.

Rasvojen sulattaminen vesihauteessa oli yksinkertaista

Lily maustaa suklaamassaa
Itse yllätyin siitä, että makeuttamaton suklaamassa maistui omaan suuhuni ihan hyvältä jo sellaisenaan, sillä olin olettanut sen olevan kitkerää. Liekö se aiempi kaakaomassan popsimiseni vaikutti siihen, että makuaistini oli jo hieman tottunut kaakaon kitkerämpiin sävyihin. Päätimme kuitenkin makeuttaa vielä massaa hieman agavesiirapilla. Mausteiksi mukaan sekoitettiin vaniljajauhetta, kookoslastuja sekä hitusen suolaa. Sitten suklaa äkkiä pakkaseen ja odottelemaan, että pääsisimme maistelemaan lopputuloksia.

Oleellisimmat työvälineet: perusohje suklaalle sekä maistelulusikat
Kookosta, vaniljaa, himalajansuolaa, macaa...
Ryhmäläiset olivat tehneet kaikki hieman erilaista suklaata hyvin tummasta aina vaaleampaan. Mukana oli kookosta, mulperia, auringonkukansiemeniä ja kaakaorouhetta. Koska suklaata ei temperoitu, se alkoi heti pakkasesta oton jälkeen sulaa. Muoteista irrotetut suklaat olikin pakko syödä pian pois, eikä kukaan tuntunut olevan tästä varsinaisesti pahoillaan. Olikin mukavaa päästä maistelemaan niin omaa kuin muidenkin suklaata ja vertailla makuja ja käytettyjä aineksia.

Valmista suussasulavaa suklaata.

Ilta sai meidät uskomaan ainakin Lilyn kanssa siihen, että raakasuklaata voisi pakastimistamme löytyä jatkossakin. Niinpä tilasimme samalla valmistusaineita lisää Annakaisalta. Kustannuskysymystä lähestyimme luovasti päättämällä puolittaa tilaamamme aineet. Jos into iskee tosissaan, niitä on sitten helppo kummankin tilailla lisää tarvitsemiaan.

Paluumatkalle käydessä olikin kummallakin hyvä mieli ja ajatukset pursusivat jo ideoita. Jospa sitä tekisi viikonloppuna suklaata, jos aineet ehtisivät sitä ennen tulla? Mitä aineksia sitä tahtoisi omaan ensimmäiseen suklaaeräänsä? Lily myös suunnitteli jo seuraavalle viikolle raakakakkutalkoita, joihin myönnyin aika helposti. Vaikuttaakin vahvasti siltä, ettei tämä ole viimeinen kerta kun intoilemme raakaruoista blogissa.

Mikäli suklaanteko kiinnostaa, mutta omat taidot tai prosessin näennäinen monimutkaisuus saa empimään, suosittelemme lämmöllä Greenstreetin suklaakursseja. Kokemus oli mukava ja tilaisuudesta jäi hyvä mieli koko illaksi. Toivottavasti siis moni muukin löytää tiensä raakasuklaan ihanaan maailmaan!

-Annukka

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kaurakermaa keittiössä

Kaurakerma on pakattu piristävään
pahvipakkaukseen (kuva Nordic).

Kaupan hyllyltä sattui hiljattain mukaan vaihteeksi ruokakerman korvaajaksi kaurapohjainen kasvirasvasekoitus, Nordicin sipulilla maustettu Ruoka 15%. Ensi-ihastuksen jälkeen kaurakerma on päässyt vakituiseksi raaka-aineeksi keittiössäni ja se on höystänyt niin erilaisia kastikkeita kuin peruna- ja kasvisvuokiakin. Kun Mestarin Herkussa käydessäni silmiini osui harvinaista herkkua, karitsan maksaa, pääsi kaurakerma taas osaksi kulinaarisia kokeiluja.


Pekonilla ja sipulilla höystetty maksakastike

140g pekonia
2 sipulia
vajaa 300g karitsan maksaa (myös naudan maksa sopii hyvin)
2dl kaurakermaa (myös muu maustettu tai maustamaton ruokakerma toimii hyvin)
savusuolaa
mustapippuria

Siivoa maksasta pois kalvot ja suikaloi se sopiviksi palasiksi. Kuori ja silppua sipuli. Kuutioi pekoni ja paista sitä hetki pannulla, että saat rasvaa irtoamaan (halutessasi voit lusikoida ylimääräistä rasvaa tässä vaiheessa pois pannulta). Lisää sipulit ja kuullota. Lisää tämän jälkeen pannulle myös maksa ja hetken päästä myös kaurakerma. Mausta mustapippurilla ja savusuolalla. Hauduttele kastiketta noin 15-20 minuuttia. (Paksumman kastikkeen ystävät voivat suurustaa kastiketta vesitilkkaan sekoitetulla vehnäjauholusikallisella tai maizenalla.) Tarjoa lisukejuuresten, perunamuhennoksen, riisin tai pastan kanssa. Meillä tätä syötiin perunamuhennoksen ja hunajaisten timjamiporkkanoiden kanssa.

Valmis maksakastike. Minkäs kanssa pekoni muka ei sopisi?

-Lily

torstai 11. huhtikuuta 2013

Ihan pyllystä - kestovaippailun arkea ja iloa


Itselleni oli jokseenkin selvää alusta lähtien, että tahtoisin kokeilla meillä kestovaippoja. Tärkeimpiä syitä itselleni olivat  lapsen hyvinvointi sekä haluni vähentää jätettä. En asettanut itselleni tiukkoja tavoitteita, vaan päätin lähteä touhuun mukaan letkein ottein. Jos alussa olisi liikaa muuta opeteltavaa, käytettäisiin kertakäyttövaippoja. Jos vaippojen peseminen tuntuisi jonakin päivänä ylitsevuotavan raskaalta tai jonakin viikkona ei vaan huvittaisi millään, kertakäyttöjä kehiin. Tämän armeliaan aloituksen sekä ystävien vaippalahjoitusten turvin oli helppoa ja kevyttä lähteä tutustumaan kestovaippojen maailmaan. Meidän kestoilumme alkoikin yhdellä kestovaipalla päivässä ja hitaasti eri malleja testaillen.

Itse ommeltuja taskuvaippoja M-kokoiselle vauvalle

Kestovaipat ovat siis nimensä mukaisesti vaippoja, joita voi käyttää uudelleen ja uudelleen.  Vaipat voivat vaihdella rakenteeltaan, materiaaleiltaan ja hinnaltaan suuresti. Ajatuksena on, että lapsen ihoa vasten tulee kangasta, joka imee kosteutta tehokkaasti ja siirtää sitä seuraaviin kerroksiin. Uloimpana on kuorikerros, joka estää kosteuden siirtymisen lapsen vaatteisiin. Vaipat voivat esimerkiksi olla sisävaippoja, jotka imevät kosteuden itseensä ja tarvitsevat päälleen esimerkiksi laminoidun kosteussulkukankaan tai vaikkapa perinteisemmät villahousut. Muita perusvaihtoehtoja ovat taskuvaipat ja AIO (all in one) –vaipat, jotka muistuttavat eniten kaupan kertakäyttövaippoja. Taskuvaipoissa on nimensä mukaisesti tasku, johon voidaan lisätä imuja tarpeen mukaan. Osassa malleista on suoraan mukana kosteudenpitävä kuorikerros. AIO-vaipoissa puolestaan on mukana kaikki tarpeellinen imuista aina kuoreen asti eli ne voi suoraan pukea lapsen päälle ilman hienosäätöä.

"Äiti, mitä olet päälleni oikein kiskonut?" Nepein säädettävä taskuvaippa.

Kestovaippojen käyttösyiksi mainitaan usein ekologisuus, taloudellisuus sekä lapsen terveys.

Kenen vaipat ovat vihreimmät?

Kertakäyttövaippoja käyttävä lapsi tuottaa vaippakautensa (noin 30 kuukautta) aikana keskimäärin 1500 kiloa vaippajätettä. Luku hätkähdytti kyllä ainakin allekirjoittanutta, vaikka suurta määrää osasinkin odottaa.
Kestovaippoja pidetään yleensä poikkeuksetta ekologisempina kuin kertakäyttöisiä tovereitaan ja monet kestoilijat suhtautuvat asiaansa melkoisella fanaattisuudella. Kestovaippojen ekologisuutta kuitenkin vähentää jonkin verran se tosiasia, että ne on pestävä. Suvi Haaparanta teki YTV:lle 2002 tutkimuksen, jossa kertakäyttövaippojen materiaalirasitus oli 1134 kiloa vuodessa. Kestovaippoja kokonaan käyttävillä vastaava luku oli 353 kiloa. Ero on melkoinen. Oletuksena tuloksessa on, että vaipat narukuivatetaan normaalisti, eikä niitä pistetä kuivumaan kuivausrumpuun tai kuivaushuoneeseen.

Teippivaippa kertakäyttöversiona

2008 tehdyssä brittitutkimuksessa havaittiin, että kestovaipat saattavat olla jopa ympäristölle haitallisempia kuin kertakäyttöiset toverinsa. Tutkimuksessa on kuitenkin pistettävä merkille se, että se tehtiin Englannissa. Sikäläisissä talouksissa on hyvin tavallisesti käytössään kuivausrumpu, joka on varsinainen energiasyöppö pesukoneeseen nähden. Tutkimuksessa oletettiin myös, että vaipat pestäisiin korkean lämpötilan pesuohjelmia käyttäen. Tavallista ainakin Suomessa onkin pestä vaipat 60 asteen pesulla, jolloin ulosteperäiset bakteerit ja mikrobit tuhoutuvat. 90 asteen pesu on vain erityistapauksia varten, eikä sitä normaalissa vaippapyykittelyssä tarvitakaan. Kestovaippojen ekologisuutta voi nostaa myös valitsemalla sähköntoimittajakseen yrityksen, jonka valikoimista löytyy vihreitä vaihtoehtoja, kuten aurinko- tai tuulisähköä.

Taskuvaippoja pul-kuorella: sisään lisätään tarvittavat imut
Vaippajäte on ongelmallista, koska sitä muodostuu paljon (noin 7 % kaikesta jätteestä) ja se sisältää ulosteita. Muoviin haudatut ulosteet muodostavat metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu. Suomessakin on pohdittu mahdollisuutta, että vaipat jatkossa kerättäisiin erilleen ja ne poltettaisiin. Tämä olisi erityisen hyödyllistä, mikäli syntyvä lämpöenergia voitaisiin hyödyntää. Tässäkin on toki omat ongelmansa, tuottaahan polttaminen erilaisia haitallisia yhdisteitä, kuten dioksiineja sekä organokloori- ja PAH-yhdisteitä. Polttaminen kuitenkin vähentäisi jäteongelmaa kertakäyttövaippojen osalta.

Hintalappu vaippailulle

Kestovaippojen aloituskustannukset ovat kertakäyttövaippoja huomattavasti korkeammat, mutta pitkässä juoksussa hintaero tasaantuu selkeästi kestovaippojen hyväksi. Kestovaippojen hintaa pienentää entisestään se, että niitä myydään runsaasti myös käytettyinä. Oma vaippa-armeijani koostuu pääasiallisesti kokonaan toisten lahjoittamista tai myymistä vaipoista, muutaman olen lisäksi ommellut itse. Hintaa vähentää myös se, että kestovaippojen jälleenmyyntiarvo on huomattava eli omansa voi myydä edelleen vaippakauden jälkeen tai jättää ne esimerkiksi seuraavan lapsen käytettäviksi.
Meidän taloutemme vaipatustarvikkeet mahtuvat kahteen koriin, vasemmalla imut ja oikealla vaipat
Vaippoja ei tarvitse myös ostaa välttämättä säkillistä umpimähkään, vaan monella paikkakunnalla toimii vaippalainaamoja, joista voi käydä hakemassa pientä summaa vastaan paketillisen kestovaippoja. Niiden avulla voi sitten kokeilla, mitkä mallit voisivat toimia omalla lapsella ja onko puuha sellaista, että sitä jaksaisi jatkaa koko vaippakauden.

Terveyttä vai riskejä?

Kestovaippoja markkinoidaan usein myös terveellisyyteen vedoten ja itselleni se oli yksi tärkeimmistä syistä valita kestot. Itse atooppisen ihon omistajana olin huolissani lapsen ihosta ja etenkin hautovan kertakäyttövaipan vaikutuksista sille. Lisäksi halusin minimoida lapseni kemikaalialtistuksen käyttämällä pääosin kangasvaippoja. Onneksi lapsi ei näyttäisi perineen superherkkää ihoani, vaan on porskuttanut tomerana vaipoissa kuin vaipoissa.

Perinteisemmät vaippavillahousut
Kestovaipat hiostavat vähemmän kuin kertakäyttöiset versiot. Monet allergiset ovat myös saaneet kestovaipoista helpotusta. Osa lapsista ei kestä ihollaan myöskään keinokuituja, jolloin osa kestovaipoista on poissuljettu vaihtoehto. Onneksi luonnonkuituisia vaihtoehtojakin on kestoissa olemassa.
Työsuojelurahasto teki myös takavuosina tutkimusta siitä, levittävätkö kestovaipat päiväkotioloissa mikrobeita ja viruksia ja täten altistaisivat työntekijöitä infektioille. Lopputuloksena oli, että infektioriski oli sekä kesto- että kertokäyttövaipoilla sama eli molemmat todettiin yhtä turvalliseksi näiltä osin. Sen sijaan tutkimuksessa paljastui, että kertakäyttövaipoista haihtuu erilaisia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC) monikymmenkertainen määrä kestovaippoihin nähden. Kaikkia yhdisteitä ei kyetty myöskään tunnistamaan, toisin kuin kestovaippojen tapauksissa. Näyttäisikin siltä, että oma huoleni kemikaalialtistuksesta vaippojen kautta olikin perusteltu.

Apua! Tämä kaikki saa minut huolestumaan, mutta koen kestovaipat edelleen vaikeiksi ja vastenmielisiksi!

Joillekin kestovaipat ovat ihana ja hyvää mieltä tuottava asia. Toisille ne ovat vaivalloisia ja kauhistus. Vanhemmuus tuo tullessaan aivan omia yllätyksiään ja haasteitaan. Kenenkään ei kannata tehdä itselleen ylimääräistä taakkaa tekemällä jotakin väkisin ja hampaat irvessä. Kotitalouksien hiilijalanjälki syntyy kuitenkin niin monesta muustakin seikasta kuin vaipoista. Jos elää muutoin ekologisesti, ei kertakäyttövaippojen käyttäminen koko vaippakauttakaan ole maailman syvin synti. Jos taas narukuivattelee kestovaippojaan hymy huulillaan ja samaan aikaan surutta omistaa useamman auton, lentää vähintään muutaman kerran vuodessa etelän lämpöön ja asuu energiasyöpössä asunnossa, eivät kestovaipat riitä pelastamaan hiilijalanjälkeä.

Itse olen pitänyt ohjenuoranani ajatusta siitä, että yksikin kestovaippa päivässä tarkoittaa 365 kertakäyttövaippaa vähemmän vuodessa. Niinpä meillä osakestoillaan sujuvasti ja vailla suurempia tunnontuskia. Päivisin tyttö käyttää pääosin kestoja, yöt ja valtaosa reissuista kodin ulkopuolelle mennään kertakäytöillä. Yökestoilua ollaan kokeiltu muutamia kertoja ja toivon mukaan saamme siirryttyä siihenkin kokonaan lähiaikoina. Vaippojen kemikaalit välillä huolestuttavat minua, mutta tiedän lapseni altistuvan haitallisille kemikaaleille montaa muutakin kautta. Koetankin vähentää niitä etenkin kotiympäristössämme kokonaisvaltaisesti.

Peppu pystyssä mennään vauhdilla, olipa sen peittona sitten kesto tai kerttis
Toivottavasti jokainen vaippakauttaan viettävä tai sen viettoon valmistautuva löytää oman tapansa tässä viidakossa. Vaikka ei kestovaippoihin päätyisikään, toivoisin hurjan paljon, että vanhemmat jaksaisivat kaikkien muidenkin kiireidensä keskellä edes tutustua kertakäyttöjen vaihtoehtoihin, päätyivätpä he lopulta mihin ratkaisuun tahansa. Pääasia kuitenkin on, että jokainen vauva kasvaisi hyväntuulisten ja rentojen vanhempien kanssa.

-Annukka


Lähteet:


Kanto-kestovaipat, vaippojen hintavertailua (tehty yhdellä vaippamerkillä, mutta kestovaippojen hintataso on tavallisesti tuota luokkaa)

Brittitutkimus vaippojen ympäristövaikutuksista: An updated lifecycle assessment study for disposable and reusable nappies




Linkkejä:


Kestovaippayhdistyksen omat sivut




maanantai 8. huhtikuuta 2013

Ekopaasto 2013

Myös eri valmistajien juuressipsit ovat olleet testissä. Sipsit
ovat olleet kaikkien valmistajien tekeminä oivallisia, mutta
voisiko niitä saada myös isommissa pusseissa, jotta
jokaiselle ei tarvitsisi ostaa omaa yksittäispakattua pussiaan?

Vuoden 2013 ekopaaston ajan pidin yhden kasvisruokapäivän viikossa. Tavoitteena oli vähentää lihansyöntiä ja samalla löytää uusia, toimivia kasvisruokareseptejä keittiöön. Koska uskoisin, että muillakin on tarvetta kotikeittiöissään kasisruokaresepteille, laitankin nyt kaikki ekopaastoajan ohjeet jakoon vielä kootusti.


Viikko 7
Ekopaaston kasvisruokakokeiluni alkoivat tutustumisella uuteen raaka-aineeseen, sieniproteiiniin quorniin.   Etukäteen olin kuullut huhuttavan, että sulatettuna tuotteen tuoksu ei olisi mairittelevin mahdollinen, mutta itse en huomannut juuri minkäänlaista ominaistuoksua. Sulatin siis paketillisen quorn-rouhetta pannulla, kippasin joukkoon pario silputtua sipulia ja valmistin quorn-koskenlaskijamakaronilaatikon. Laatikkoon tuli puolisen pussillista makaroneja keitettyinä, hieman makaronien keitinvettä, quorn-sipulisekoitus sekä paketillinen koskenlaskijaa, makuna tällä kertaa ruohosipuli. Mitään muita sen ihmeellisempiä kikkoja ei tullut testailtua ja lopputulos oli todella erehdyttävästi tavanomaista sika-nautajauhelihalla valmistettua makaronilaatikkoa muistuttava. Yksistään quorn-murujen maku ja koostumus erosivat kyllä jauhelihasta, mutta näemmä kokonaisuutena toimii siinä määrin erehdyttävästi, että quorn-kokeiluistani tietämätön kanssa-asuja ei huomannut makaronilaatikossa mitään erilaista. Laatikkoa paistellessa huomasin sen, että pinnalle jääneet quorn-murut uhkasivat ruskistua aika reippaasti uunissa, joten suosittelen joko folion käyttöä tai pinnan peittämistä esimerkiksi juustoraasteella. 


Viikko 8
Kuva Gluteeniton Maailma.
Luomu kolmen viljan kasvispihvit (Gluteeniton maailma)

Tälle viikolle osui paremman puoliskon valmistujaisjuhlallisuuksien järjestelyt ja kiireessä kaupan hyllyltä tarttui mukaan itselleni aiemmin täysin tuntematon tuote: Gluteenittoman Maailman Luomu Kolmen viljan kasvispihvit. Pakkauksessa on siis kasvispihvijauhesekoitus, joka turvotetaan kuuman veden kanssa ja sen jälkeen siitä paistellaan rapeita kasvispihvejä.

Pakkauksesta löytynyt pussillinen vaaleita jauhoja ei vielä ihan kauhean kovasti vakuuttanut, mutta päätin silti tehdä pihvejä perusohjeen mukaan, lisäten ainoastaan vettä. Tulisipahan pihvien oma maku parhaiten esille, kun ei olisi turhaa kikkailua mukana. Seurasin paketin ohjeita ja lopputuloksena olikin kullankeltaisia, pinnalta rapeita ja sisältä meheviä kasvispihvejä, jotka maistuivat oikein hyviltä.

Kasvispihvejä perunasoseen, kermaviilikastikkeen sekä
marinoitujen sipulisuikaleiden kera.

Kasvispihvien kanssa tein perunasosetta sekä kermaviilikastikkeen. Kastiketta varten sekoitin kermaviilipurkilliseen hieman sitruunamehua ja -pippuria, ripauksen yrttisuolaa ja noin teelusikalliset kuivattua tilliä ja salviaa. Kastike sai maustua jääkaapissa pihvien teon ajan, perunat perunasosetta varten taas kypsyivät samalla, kun paistelin pihvejä. Annokseen toivat pientä potkua myös juhlista yli jääneet marinoidut sipulisuikaleet. Myös esimerkiksi etikkakurkut ja -punajuuret tai vaikkapa suppilovahveropikkelsi voisivat sopia pihvien lisukkeeksi erinomaisesti. Näistä kasvispihveistä tulee taatusti lisä meidän taloudessamme kuiva-ainekaapin vakiovarustukseen, sillä pihvit ovat helppoja ja suhteellisen nopeita valmistaa. Lisäksi niillä on paljon käyttöä niin pääruokana kuin lisukkeenakin.


Viikko 9
Viikko 10
Tällä viikolla testasin paikallisen intialaisen ravintolan, Shalimarin, Palak panir -juustocurrya sekä tein uudemman kerran Herkkusieni-pestopastaa, tällä kertaa tuoreista herkkusienistä (toimivat myös oikein hyvin). Viikon "uusi" kasvisruokaresepti kuitenkin on sunnuntain sushi. Totuuden nimissä sanottakoon, että tein näiden kananmuna-avokadosushien lisäksi myös rullia, joissa oli vielä kolmantena täytteenä savukirjolohta, mutta kerrottakoon tässä nyt kasvisversioiden ohje:

Kananmuna-avokadosushit

Sushin valmistus alkaa keittämällä sushiriisi, jonka valmistamisprosessissa oioin muutamia mutkia lopputuloksen liikoja kärsimättä. Sushiriisiin tarvitset:

300g puuroriisiä
3½dl vettä
2rkl riisiviinietikkaa
1rl sokeria
½tl suolaa

Huuhtele riisi lävikössä huolellisesti kylmällä vedellä, kunnes huuhteluvesi on kirkastunut (juoksevan vesinoron alla riisiä sekoitellen tässä kestää reilut viitisen minuuttia). Laita huuhdeltu riisi paksupohjaiseen kattilaan veden kanssa. Kuumenna kiehumispisteeseen tiiviin kannen alla ja hauduta tämän jälkeen miedolla lämmöllä noin vartin verran. Älä raota kantta hauduttamisen aikana. Liota tällä välin pienessä kulhossa tai kupissa sokeri ja suola riisiviinietikkaan.

Kaada riisi laakeaan astiaan (esimerkiksi iso uunivuoka toimii hyvin). Sekoittele isolla lusikalla (esimerkiksi salaattiottimet käyvät tarkoitukseen hyvin) riisiä samalla, kun sotket joukkoon riisiviinietikkaseoksen vähän kerrallaan, jotta se sekoittuu riisiin tasaisesti. Pöyhi riisiä noin 15-20 minuuttia, kunnes olet saanut sen jäähdytettyä joskeenkin huoneenlämpöiseksi (itse en aina jaksa pöyhiä näin kauaa, vaan minulle kelpaa hieman lämpimämpikin, suunnilleen 40 asteinen, riisi). Perinteisesti sushiriisiä pöyhiessä joku assistentti leyhyttää vieressä bambuviuhkalla riisiä, mutta saman asian ajaa myös pöytätuuletin (tätäkään en jaksa talvisin lähteä hakemaan kellarista, joten riisinvalmistusprosessini saisi sushihifistelijät varmaan pyörtymään kauhusta).  Tästä riisierästä riittää omalla reilulla annostelullani viiteen merileväarkilliseen, joten yhdestä paketillisesta riittää kahteen sushintekokertaan. Riisiaineksien lisäksi tarvitsetkin siis seuraavia aineksia:

bambumaton sushirullien käärimiseen
½ paketillista merileväarkkeja
½ kypsä avokado
1-2tl wasabitahnaa maun mukaan (itse sekoitan wasabitahnani jauhemaisesta purkista aina tarpeen mukaan, kätevää)
1 kananmuna
ripaus sokeria
tilkka rypsiöljyä

tarjoiluun wasabitahnaa ja soijakastiketta (en ole itse oikein onnistunut totuttautumaan hillottuun inkivääriin, mutta halutessaan sitäkin voi nauttia sushin kanssa)

Kuori avokado ja viipaloi se ohuiksi suikaleiksi. Riko kananmuna kulhoon, mausta rippusella sokeria ja paista esimerkiksi blinipannulla pieni munakas. Viipaloi myös munakas ohuiksi suikaleiksi. Asettele bambumatto muoviselle leikkuulaudalle ja maton päälle merileväarkki. Painele sushiriisiä arkin alaosaan noin kahdelle kolmasosalle arkkia ohueksi kerrokseksi. Sivele wasabitahnasta hyvin kevyt raita arkin alalaitaan. Kostuta arkin yläreuna vedellä. Asettele raidan päälle täytteet. Rullaa bambumaton avulla sushirulla alareunasta alkaen napakaksi rullaksi ja aseta sivuun odottamaan. Rullaile loput merileväarkit myös rulliksi. Viipaloi rullat, aloittaen ensimmäisestä rullatusta arkista, terävällä veitsellä viipaleiksi. Veitsen terää kannattaa aika ajoin huuhdella kylmällä vedellä ja pyyhkäistä isoimmat roskat vaikkapa talouspaperinpalaseen, jotta viipaleista tulee siistimpiä.

Sushin valmistus on alkuun hieman työlästä ja sen opetteluun kannattaakin varata aikaa, mutta kun taidon kerran oppii, niin niiden tekeminen nopeutuu huomattavasti. Muistelisin ensimmäisten sushikokeilujeni kestäneen parisen tuntia mutta nyt ruoan saa pyöräytettyä noin 45-60 minuutissa.


Viikko 11
Tällä viikolla tuli testattua papupihveillä varustettuja kasvishampurilaisia. Pihvit olivat hieman murenevia, mutta sopivat muutoin aivan erinomaisesti hampurilaisen täytteeksi. Vanhasta tottumuksesta tein pihveistä aivan yhtä isoja, kuin jauhelihaversioistakin, mutta kun nämä pihvitpä eivät kutistuneetkaan, niin lopputuloksena olikin jättipihvejä. Eli ensi kerralla sitten toivottavasti muistan, että papupihveistä tehdään sen kokoisia, kuin haluaa lopputuloksen olevan.

Papupihveillä varustettuja luksushamppareita. Ohjeistusta tullee myöhemmissä
postauksissa, kunhan saan säädettyä pihvien koon paremmin kohdalleen. Täytteissä
kuitenkin pestosmetanaa, paistettuja siitakesieniä, kirsikkatomaatteja
sekä vuohenjuustoa. Toimiva yhdistelmä!


Viikko 12
Viikko sujahti ohitse kaikkine kiireineen, enkä yrityksistäni huolimatta ehtinyt nipistää aikaa uuden kasvisruokareseptin metsästämiseen. Tyydyin siis tekemään uudestaan herkkusieni-pestopastaa, tällä kertaa tuoreista herkkusienistä. Hyvää tuli!


Viikko 13
Viimeisellä paastonajan viikolla oli myös kiirettä, joten viikon kasvisruokapäivä sisälsi jälleen nopeatekoista pastaa. Herkkusieni-pestopastan tapaan valmistettu sipulia, kirsikkatomaatteja ja aurinkokuivattuja tomaatteja sisältävä pikaruoka on kuulunut kiireisempien aikojen vakioruokiin viime syksystä lähtien kun opin ruokalajin teon ystävältäni. Tästä tomaattisesta luottopastasta sain herkkusieni-pestopastaan ideankin, ja ohjetta voi varioida varmasti omien herkkutäytteiden kanssa lähes loputtomiin. Valmiin tomaattipastan joukkoon voi viipaloida hieman mozzarellajuustoa tai jotain muuta mielijuustoaan, itse ripottelin joukkoon vähäsen manchegojuustoa.

Quorn-nuggetit näyttävät varsin houkuttelevilta (kuva Quorn).

Kaiken kaikkiaan ekopaasto sujui selkeiden tavoitteiden kanssa minulta viimevuotista paremman tuntuisesti. Tai ainakin osasin itse hahmottaa selkeämmin, kuinka etenen ja pysynkö tavoitteissani. Paastoviikkojen aikana huomasin, että varsinkin loppua kohden tuli toteutettua paaston alkupäässä hyviksi havaittuja ohjeita uudemmankin kerran ja viikkoihin sisältyi muutama kasvisateria enemmän, kuin tavallisesti. Harmillista kylläkin, viimeisille paastoviikoille osui myös hurja työsuma niin Villikatajan kuin väitöskirjankin osalta, joten näiden viikkojen uusien reseptien kokeilu jäi. Onneksi kuitenkin vastaan on tullut jännittäviä reseptejä ja ideoita, joita varmasti tulee kokeiltua muutoin arjessa, vaikka paastoviikot ovatkin jo taakse jääneitä. Esimerkiksi kotitekoinen juustocurry sekä puolivalmiiden soijavalmisteiden testaaminen ovat lähiviikkojen suunnitelmia. Samoin quorn osoittautui hyvin toimivaksi raaka-aineeksi, sitä tulee varmasti käytettyä jatkossa (Pakkasessa odottaa paketillinen quorn-nuggetteja ja ranskalaisia rentoa arkista leffailtamässyttelyä varten.). Toivottavasti kasvisruokaa tulee siis jatkossa kokeiltua useamminkin omassa kotikeittiössä. Hyviä, varsinkin arkiruoaksi sopivia nopeita reseptejä otetaan mieluusti vastaan esimerkiksi tämän postauksen kommentteihin!

-Lily