torstai 20. kesäkuuta 2013

Hengähdystauko


Villikatajan blogi jää muutaman viikon kesätauolle. Lilylla pitää kiirettä väitöskirjatutkimuksensa parissa ja Annukalla on juhannuksen jälkeinen viikko täynnä opetusta. Niinpä totesimme, että jos haluamme saada hieman hengähdystaukoakin kiireiden keskelle, meidän täytyy pudottaa hieman töitä pois tehtävälistaltamme.


Palailemme blogin äärelle taas heinäkuun ensimmäisen viikon jälkeen. Oikein ihanaa kesää teille kaikille! Nauttikaa luonnosta ja kesästä!

-Annukka & Lily




maanantai 17. kesäkuuta 2013

Villiyrttipaistos lisäkkeeksi

Vuohenputket nousemassa
Kerroin viime viikolla meidän taloutemme kotitarvekalastuksesta. Meillä on usein työnjakona se, että mies käy melomassa katiskalle ja hakee eväkkäät, minä puolestani nappaan tytön reppuun ja käyn keräämässä rannasta villiyrttejä. Venepaikkamme lähellä kasvaa runsain mitoin eri kasveja, joten valinnanvaraa löytyy. Usein olen tehnyt yksinkertaista paistosta, josta saa helposti muunneltua erilaisia versioita. Pohjana ovat kuitenkin maitohorsma ja vuohenputki, makeutta mukaan saa tomaatilla ja jos tahtoo ruokaisamman version, mukaan voi sujauttaa kinkkukuutioita tai vaikkapa pekonia.

Villiyrttipaistos

2 dl maitohorsmaa, nuoria versoja tai vanhemmasta kasvista pelkkiä lehtiä
2 dl vuohenputkea
1-2 kevätsipulia
2 tomaattia
(kinkkua, pekonia)
suolaa
mustapippuria

Kuullota sipuleita hetki pannulla tilkassa öljyä. Lisää mukaan maitohorsma ja vuohenputki. Nämä voi mieltymystensä mukaan lisätä joko kokonaisina lehtinä tai silputa pienemmäksi. Paistele hetki, lisää mukaan kuutioitu tomaatti ja kinkku. Rouhaise mausteeksi myllystä hieman suolaa ja pippuria.

Tämä toimii erinomaisesti sellaisenaan tai lihan lisäkkeenä. Itse olen myös käyttänyt ylijäänyttä paistosta seuraavana aamuna kylmiltään paahdetun leivän päällä.


-Annukka

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kesäisiä janojuomia

Kesällä, varsinkin lämpimällä säällä, pitää juoda paljon. Juominen kuitenkin tahtoo jotenkin unohtua minulta ja illalla olo saattaa tuntua hieman huteralta. Pelkkä hanavesi ei maistu litratolkulla juotuna, joten kesähelteille on pitänyt keksiä jos jonkinlaisia janojuomia, joita juo ilokseen. Seuraavaksi vuorossa onkin muutamia kesäisiä juomareseptejä. Ensinnä jakoon pääsee iki-ihana mustaherukanlehdistä valmistettava


Mustaherukan (Ribes nigrum) lehdistä
saa ihanan aromikasta kesäjuomaa.
(Kuva SteveK Wikimedia Commons.)
Louhisaaren juoma 
n. 5 litraa tiivistettä

5l vettä
4l mustaherukanlehtiä
25g sitruunahappoa
500g sokeria

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada se puhtaiden mustaherukanlehtien päälle isoon kattilaan. Lisää sitruunahappo ja sekoita. Peitä astia kannella ja anna juoman tekeytyä 12 tuntia huoneenlämmössä.

Siivilöi lehdet pois ja lisää sokeri huolellisesti sekoittaen. Tämän jälkeen juoma on valmista pullotettavaksi ja säilyy viileässä muutaman viikon ajan. Itse olen laimentanut juomaa kylmään veteen suhteessa 1:1 eli puolet vettä ja puolet juomatiivistettä. Tavallisen veden lisäksi laimennuksena toimii erinomaisesti myös erilaiset kivennäisvedet, jotka tuovat juomaan kuplia mukanaan. Juomasta saa myös upean boolipohjan kesäisiin juhliin. Tämä sitruunahapon avulla valmistettava reseptiversio on Kotilieden reseptisivuilta ja löytyy sivun tietojen mukaan alun perin Marttaliiton Martan kesäkirjasta.

Louhisaaren juoma on ihanan makuista, mutta vielä laimennettunakin siitä löytyy ihan kiitettävä määrä sokeria. Täysin kaloritonta taas on mainio villiyrteillä maustettu makuvesi, joka myös maistuu hellesäällä.


Yrttinen makuvesi
1½-2 litraa

5-6dl tuoreita villiyrttejä
1½ - 2l kylmää vettä

Asettele villiyrtit isoon kannuun tai kulhoon ja kaada päälle kylmä vesi. Anna maustua hetki ja nauti. Juoman maku voimistuu, mitä pidempään sitä maustaa. Vettä voi myös lisätä juoman huvetessa ja antaa maustua uudelleen: yrteistä riittää kyllä muutamaksi päiväksi makua. Tässä juomassa toimivat hienosti varsinkin mesiangervonlehdet, mustaherukanlehdet, koivunlehdet, vadelmanlehdet sekä lillukka ja mesimarja. Yrteistä voi tehdä myös mieleisiään sekoituksia yhdistämällä useampaa eri yrttiä keskenään. Mausteeksi yrttien joukkoon voi kokeilla myös hieman apilan, syreenin tai maitohorsman kukkia tai ruusun terälehtiä.

Viileiden juomien lisäksi kesäiltaisin tai kesäflunssan iskiessä voi kaivata myös jotain lämmintä. Erinomaisesti myös flunssanhoidossa toimivat erilaiset yrttihaudukkeet, ja omaa kesäflunssaa on tullut hoidettua varsinkin mausteisella yrttisiirappia sisältävällä juomalla.

Chai latte à la Villikataja, pinnallaan kuvausteknisistä syistä myös lämmintä
maitovaahtoa.

Chai latte à la Villikataja
6-8dl (teekannun koosta riippuen)

1-2 vihreää kardemummanpalkoa
noin 1cm pätkä tuoretta inkivääriä tai maustemitallinen kuivattua
2 kokonaista kuivattua neilikkaa tai maustemitallinen kuivattua
1 maustemitallinen vaniljajauhetta
1 maustemitallinen kanelia tai pieni puolikas kanelitanko
1 katajanmarja
(1tl mustaa irtoteetä tai pari teepussia)
4-5dl kiehuvaa vettä
maun mukaan kuusenkerkkä- tai koivusiirappia
2-3dl maitoa (jos haluat vaahdottaa kestävän vaahdon, käytä iskukuumennettua kevytmaitoa)

Murskaa kardemummanpalot ja katajanmarja kevyesti veitsen lappeella. Laita kaikki mausteet (ja tee) kattilaan ja kaada niiden päälle kiehuva vesi. Anna hautua muutama minuutti. Siivilöi mausteet pois ja lisää joukkoon siirappi. Itse en pidä kovin makeasta juomasta, joten lisään yleensä vajaan ruokalusikallisen verran siirappia. Kaada tee lämmitettyyn teekannuun ja lisää maito. Halutessasi varmasti kuumaa juomaa, voit lämmittää maidon vaikkapa mikroaaltouunissa. Maidon voi myös vaahdottaa, jos siltä tuntuu. Itse olen yleensä vain lisännyt maidon teen sekaan sen kummemmin kikkailematta.

Tästä pohjoisesta chai latte -versiosta löytyy aika mukavasti juoman perusmaut, joihin yrttisiirappi ja katajanmarjat tuovat mukavasti oman lisävivahteensa. Katajanmarjan tilalla juomassa voi toki käyttää hyvin myös maustepippuria ja muutoinkin juomaan voi käyttää omia lempimausteitaan. Mustan teen voi halutessaan korvata vihreällä tai valkoisella teellä, honeybushilla, rooiboksella, matella tai vaikkapa hiostetuilla villiyrteillä. Sen voi jättää myös kokonaan poiskin. Muutoinkin juomassa voi mainiosti käyttää suosikkimausteitaan ja tehdä siitä juuri sellaista, kuin itse haluaa. Chai latte toimii myös oivallisesti viilennettynä jääpalojen kanssa tarjoiltuna.

Toivottavasti tästä pienestä juomakatsauksesta löytyy uusia kokeilemisen arvoisia vinkkejä. Hellekelit ovat tältä erää ohitse, mutta eiköhän niitä vielä kesän mittaan ole tulossa. Kesäkelejä odotellessa!

-Lily

P.S. Kuusenkerkkä-, koivu- ja muita villiyrttisiirappeja kannattaa kokeilla myös makusiirappeina italiansoodassa, granitassa sekä muissa viileissä ja lämpimissä juomissa. 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kalajuttuja ja katiskoita

Suomalaiset syövät keskimäärin noin 16 kiloa kalaa vuodessa. Tästä määrästä kaikkiaan kolmannes on lohta. Peräti 2/3 Suomessa myytävästä kalasta tuodaan ulkomailta. Kala onkin yleisesti ottaen erinomaista ravintoa, jota suomalaiset syövät harvemmin kuin suositellut kaksi kertaa viikossa. Kalassa on rasvahappoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä runsaasti proteiinia. Näiden rasvahappojen on todettu vähentävät sydän- ja verisuonitautiriskiä.

Lily pilkkimässä Jyväsjärvellä
Eri kalalajeja on suositeltavaa ruokavaliossaan vaihdella, jolloin voi välttää kaloihin kertyneiden haitta-aineiden annoksen nousemisen vaarallisen korkeaksi. Kalasta löydetäänkin esimerkiksi metyylielohopeaa, dioksiineja, PCB-yhdisteitä sekä cesiumia. Yleisenä nyrkkisääntönä on, että vanhemmat kalat ovat ennättäneet kerätä enemmän vierasaineita elimistöönsä kuin nuoremmat. Esimerkiksi järvestä pyydettyä haukea suositellaan syötäväksi 1-2 kertaa kuussa, johtuen kalan keräämästä metyylielohopeasta. Lisäksi sisävesialueiden kalaa lähes päivittäin syöviä suositellaan nauttimaan elohopean vuoksi rajoitetusti isokokoisia ahvenia, kuhaa ja mateita. Moni suomalainen syö myös kesäkaudella kalaa esimerkiksi mökillä ollessaan miltei päivittäin. Tällöin haitta-aineita ei pääse kertymään vaarallisia määriä, kunhan vain kalan annosmäärät ovat talvella selkeästi pienemmät.

Kalastus voi olla myös koko perheen yhteistä ajanviettoa
Kasvatetussa kalassa on vain vähän dioksiineja ja PCB:tä, koska kalanrehun laatua valvotaan. Sen sijaan kasvatetun kalan kohdalla esille nousee muita ongelmia, kuten kasvatuksen ympäristövaikutukset.

Kirjolohen kasvatusta tarkastelevassa Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksessa vertailtiin kotimaista lohenkasvatusta norjalaiseen lohenkasvatukseen, sian- ja naudanlihan kotimaiseen tuotantoon sekä silakan kalastukseen, ottaen huomioon kunkin ympäristövaikutukset koko tuotteen elinkaarelta. Ympäristövaikutuksina tarkasteltiin tuotannon vaikutuksia ilmastonmuutokseen, happamoitumiseen, alailmakehän otsonin muodostumiseen ja rehevöitymistä aiheuttavien päästöjen kokonaisvaikutuksia. Silakka pesi mennen tullen kilpakumppaninsa ekologisuudellaan, poistuuhan sen kalastuksen myötä Itämerestä ravinteita. Sama koskee tutkimuksen mukaan myös muita luonnonkaloja, kunhan niiden kalastamisessa ei ylitetä kantojen tuotantokykyä eikä kalastamisessa aiheuteta haittaa vesiympäristölle. Valikoivaa kalastusta käytetäänkin Suomessa, kun järviä halutaan kunnostaa ja vähentää rehevöitymisen aiheuttamia ongelmia.


Tuoretta kalaa katiskasta
Järvikalan käyttäminen ja etenkin sen itse kalastaminen onkin siis monelta kannalta katsottuna hyödyllistä puuhaa. Kalatiskin valikoimiin verrattuna kukkaro kevenee huomattavasti pienemmällä summalla, kun esimerkiksi käy jokamiehenoikeuksien nojalla ongella tai hankkii katiskan ja siihen luvat. Kalastamisen muita hyötyjä ovat kuin huomaamatta päivittäisen liikunta-annoksen saaminen, luonnossa rentoutuminen ja ekologisuus. Kuljetusmatkat ovat myös huomattavasti lyhyemmät kuin kaupan kalaa syödessä, eikä raskasta kylmäketjuakaan tarvita, kun tuoreen kalan valmistaa heti kotona ruoaksi.

Nyt kannattaakin napata onkivapa käteen tai käydä viemässä katiska järveen! Lähtiessä voi rannalta kerätä vielä yrttejä ja tehdä niistä erilaisia lisäkkeitä kalan kaveriksi. Herkullista, halpaa ja ekologista!

-Annukka

---

Linkkejä:

Evira: Kalan syöntisuositukset
Kepa: FinnWathc: Kalatukkujen vastuullisuus jää arvoitukseksi
Suomen ympäristökeskus: Järvien kunnostus
Suomen ympäristökeskus: Kirjolohen tuotanto ja ympäristö

torstai 6. kesäkuuta 2013

Hikisen hellepäivän pelastus, ekodeodorantti?

Kesähelteiden tehdessä tuloaan olen vihdoinkin päässyt tekemään yhteenvetoa miltei vuoden ajan taustalla käynnissä olleesta deodoranttitestistäni. Kemikaaleista riisutun arkeni yksi vaikeimmista kamppaluista onkin ollut löytää toimiva deodorantti. Minun kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että deodorantin pitäisi olla tehokas, hellävarainen, hinnaltaan kohtuullinen ja miellyttävän tuoksuinen. Tärkein pääpaino on listan ensimmäisellä kohdalla, kuulunhan siihen surkuteltavien ihmisten ryhmään, jotka hikoilevat käytännössä jo katsellessaan muiden ihmisten rehkimistä.

Testatut deodorantit rivissä

Kaikkia tuotteita on testattu normaalissa arkikäytössä vähintään viikon verran, usein optimisesti useamman viikon ajan. Kokeilut on kaikki tehnyt yksi ainut ihminen, joten maailmoja syleileviä johtopäätöksiä tuotteiden yleismaailmallisesta tehosta on turha tehdä.
Kaikki tuotteet, joita testasin, on hankittu omakustanteisesti eli mikään taho ei tätä empiiristä koettani ole tukenut.


Herbina, Biohajoava roll-on, n. 2,7 euroa, ostopaikkana Jyväskylän Seppälän Prisma

Herbinan deodorantti oli niitä harvoja alumiinittomia deodorantteja, joita tavan marketitkin tarjoilevat osana valikoimiaan. Varsinainen ekodeodorantti se siis ei varsinaisesti ole, mutta jo askel oikeaan suuntaan. Alle kolmen euron hinta miellyttää myös, usein alumiinittomista saa maksaa huomattavasti useampia monikansallisia. Pakkaus on perinteinen roll-on. Korkkiin erikseen liimattu tarra julistaa tuotteen olevan biohajoava ja alumiiniton. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä biohajoava deodorantin kohdalla tarkoittaa. Eivät kerry ympäristöön? Hajoavat harmittomiksi aineiksi luonnossa (ja mitä tarkoitetaan harmittomalla)? Pakkaus ei tarjoa lisävalaistusta asiaan. Valmistajan mukaan tuotteen tuoksu on Ecocert-sertifioitu. Tämä tarkoittaa siis sitä, että tuoksuun käytetyt ainesosat täyttävät luomukosmetiikan sertifikaatin vaatimukset, deodorantti kokonaistuotteena ei.


Käytössä deodorantti oli miellyttävä. Roll-on levittyi helposti, eikä ollut liian tahmea, kuten useimmat vastaavat tuotteet ovat käytössä olleet. Se myös kuivui yllättävän nopeasti ja tuoksui miellyttävän raikkaalta olematta kuitenkaan voimakas tai ärsyttävä.

Tästä tuotteesta olisi kamalan helppo pitää muutoin, mutta se kuitenkin petti minut kaikkein ratkaisevimmassa osuudessa: se ei toiminut. Pelkästään tavallinen päivä kotona puuhastellessa ja koneella työskennellessä osoittautui liian rankaksi deodorantille ja illalla saattoi paitaa nuuhkaistessa todeta, että vaatekappale vaati ehdottomasti pesua ennen seuraavaa käyttöä. Viikon aikana en huomannut mitään kehitystä tuotteen toimivuudessa, vaan tökötti jatkoi yhtä tasaisen heikkoa esiintymistään koko testiajan. Vierailtuani Herbinan omilla kotisivuilla totesin, etten ollut ainut. Vaikka osa arvostelun kirjoittaneista totesikin tuotteen mitä parhaimmaksi, löytyi joukosta muitakin kaltaisiani, joille deodorantin teho ei ollut riittänyt lainkaan.

Kookosöljy Bioplanet, kylmäpuristettu luomu, 6,9 euroa/200 ml, ostopaikkana Jyväskylän Ekolo

Deodoranttien myrkyistä lukiessani törmäsin huomautukseen siitä, että kookosöljy toimii myös deodorantin lailla. Koska minulla on ollut jo pidempään kookosöljypurkki kosmetiikkakaapissani niin hiusten- kuin ihonhoitoakin varten, tuntui luonnolliselta lisätä se kokeiltavien tuotteiden listaan. Kookosöljyn vaikutus tehostuu, mikäli kainalot pesee pelkällä vedellä. Testiä varten noudatinkin tätä ohjetta ja lisäsin öljyä iholle kahdesti päivässä, illalla ja aamulla. Kokeilin myös myöhempien vinkkien mukaisesti sotkea öljyn sekaan ruokasoodaa.


Kookosöljy on mielestäni ylipäätään miellyttävä käyttää. Huoneenlämmössä se on usein puolikovaa ja nokareen käteen lohkaistessa se muuttuu todella nopeasti juoksevaksi. Öljyä ei tarvita paljon ja se jättääkin isoina määrinä ihon kiiltelevän rasvaiseksi. Öljy tuoksuu yllätyksettömästi kookokselle. Minä pidän tuoksua taivaallisena, mutta kookoksenvihaajat ovat varmasti koko lailla eri mieltä tuoksun ansioista. 

Kookoksen taival kompastui samaan ongelmaan kuin Herbinankin kanssa eli vaikka se perusarjessa toimikin Herbinaa paremmin, vähänkin rehkiessä hienhaju ilmaantui ikäväksi seuralaiseksi. Deodorantiksi kookosöljystä ei siis valitettavasti minulla ollut, vaikka se muutoin onkin yksi monikäyttöisimmistä öljyistä kaapissani.


Tuisa Aarre suolasaippua, 4,5 euroa, ostopaikkana Jyväskylän Ekolo

Suolasaippuaa käytetään kasvojenpuhdistuksessa sen rauhoittavan ja desinfioifan vaikutuksen vuoksi. Törmäsin myös pian siihen, että saippuaa oli käytetty deodoranttina. Myös valmistaja tätä käyttöä itse tarjottelee tuotteelleen. Niinpä ajattelin kokeilla saippuaa sen kummassakin tarkoituksessa, kun etenkin sen kasvosaippuaominaisuuksia oli kehuttu.

Suolasaippuan levittäminen iholle on vaikeampaa ja hitaampaa kuin muiden, valmiimpien deodoranttivalmisteiden. Se tulee ensin kostuttaa, hieroa sitten pintaa kädellä ja siirtää kädellä kainaloihin. Vaikutusta en huomannut deodoranttina juurikaan, mutta sen sijaan käyttöjakso jäi pian kesken. Jos kainaloiden iho oli vähänkään ärtynyt, suolasaippuan levitys teki koko operaatiosta tuskallisen. Niinpä saippua unohtui pian kylppärin hyllylle ja jäi pelkästään kasvojenpuhdistuskäyttöön. Saippuan pinta myös meni pian kraatereille niin pahoin, että sen hierominen edes kättä vasten tuntui tuskalliselta. 


Lavera, Orange feeling deodoranttisuihke, 13,40 euroa/75 ml, ostopaikkana Jyväskylän Ekolo

Laveran deosuihke veti huomioni välittömästi puoleensa, olenhan aina ollut perinteisten deodoranttien kohdalla suihkutettavien versioiden ystävä. Nuuhkin kaikkien testereiden tuoksut läpi, mutta niistä eniten huomioni puoleensa veti appelsiinilta ja tyrniltä tuoksuva versio. Tuotteella on NaTrue -sertifikaatti. Deodorantti sisältää alkoholia.



Deodorantti sai heti kättelyssä reilusti pisteistä suihkutettavuudesta, se kun teki tästä kilpakumppaneihinsa nähden ehdottomasti käytännöllisimmän. Deodorantti myös kuivui iholle huikean paljon muita nopeammin. Tuote oli myös testaamistani tuotteista kaikkein ihanimman tuoksuinen. Pettymyksekseni tehoa sillä oli onnettomasti, mutta tuoksunsa takia sitä tuli usein suihkittua päälle ihan yleistuoksuksi. Kainaloni eivät saaneet siis valitettavasti pelastusta tästäkään yksilöstä, mutta muutoin pidin siitä hurjan paljon.


Urtekram Deo Crystal Aloe vera, 3,90 euroa/50 ml, ostopaikkana Jyväskylän Prisma

Olin jo useammaksi kuukaudeksi luopunut toivosta löytää tehokas ja toimiva ekodeodorantti, kun satuin hellekauden alkaessa asioimaan Prismassa ja törmäsin kosmetiikkahyllyn päädyssä yllättävän kattavaan kokoelmaan erilaista ekokosmetiikkaa. Näiden joukosta bongasin myös Urtekramin deodorantin ja koska sen hinta oli sangen edullinen, päätin sen mukaani kopata. Myöhemmin nettiä selatessani havaitsin, että tuotteen hinta huitelee ostopaikasta riippuen tuolta neljän euron tienoilta aina kymmeneen euroon saakka. Deodorantilla on Ecocert-sertifikaatti.


Tuote levittyi kevyesti, eikä ärsyttänyt ihoa. Nimensä mukaisesti myös Urtekramin tuote on deodorantti, ei antiperspirantti. Kainalot siis kostuivat jonkin verran testijakson aikana, mutta deodorantti piti epämiellyttävät tuoksut tehokkaasti poissa. Tuotteen oma tuoksu oli miellyttävän mieto, eikä oikeastaan puskenut missään vaiheessa häiritsevästi esiin.

Tähän asti testaamistani deodoranteista tämä on toiminut kaikkein parhaiten. Ankarimmilla helteillä urheillessa hienhaju alkoi taas kummitella, mutta toisaalta enpä ole löytänyt vielä sellaista marketti/apteekkideodoranttiakaan, joka näissä olosuhteissa pitäisi hajun kokonaan poissa. Muutoin en löytänyt tuotteesta moitteen sijaa ja se jäänee toistaiseksi käyttööni.


En jaksa uskoa, että olen ainut toimivaa ekodeodoranttia metsästävä ihminen, joten olkaa niin armeliaita ja jakakaa ihmeessä vinkkejä tuotteista, jotka teillä ovat toimineet!

-Annukka

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Maastokausi avattu

Koivujen tunnustelua ja tunnistelua


KVAT:in kanssa järjestetyt kurssit saivat nyt keväistä jatkoa, kun avasimme kesäkauden opetukset Laajavuoren yrttikävelyllä ja heti sen perään kaksipäiväisellä yrttikurssilla. Satunnaista sateen ripottelua lukuun ottamatta säät suosivat meitä ja maasto-opetus sujuikin miellyttävästi.

Hiostukseen sopivia yrttejä etsimässä
Yrttikävelyllä käytiin läpi yrttien keruuseen ja käsittelyyn liittyvää teoriaa ja sännättiin sitten tutkailemaan lähipusikoita ja pientareita. Pieneltä alalta löytyikin useita syömäkelpoisia kasveja ja niiden parissa aika vierähtikin sujuvasti.

Yrttien jatkokäsittelyä Lillukassa

Seuraavana päivänä aloitimme yrttien kokkailukurssin Lillukassa. Tarkoituksena oli käydä läpi yrttien keruuta, niiden tunnistamista ja ennen kaikkea käyttöä. Toisena iltana tarkoituksena oli kerätä tykötarpeet kokkailua varten ja valmistaa porukalla ruokaa yrteistä.
Mutkia matkaan toi hieman se, ettei Lillukassa vastoin vahvoja uskomuksiamme ollutkaan uunia. Onneksi tämä epäkohta selvisi meille ennen kurssia ja kokkailtavia ruokalajeja vaihtamalla selvisimme ongelmitta tästä kompastuskivestä.

Suuremmaksi haitaksi muodostui kuitenkin se, että itse sairastuin toisen kurssipäivän jälkeisenä yönä angiinaan ja kulutinkin seuraavasta päivästä pitkän tovin jonottamalla terveyskeskuksessa ja keskussairaalan laboratoriossa. Onneksi Lily otti paikkani ja huolehti kokkausillasta reippaaseen tapaansa.


Lopputuloksena ahkerasta kokkailusta syntyikin erilaisia viileitä haudukkeita, horsmakeittoa, yrttilevitettä sämpylöille, mustaherukkajuomaa, yrttipaistosta ja koivuvanukastakin. Ilmeisesti yrtit maistuivat, sillä moni totesi aikovansa kokeilla jatkossa yrttien käyttöä kotikeittiössään. Tämä oli erityisen kiva kuulla, sillä sehän on koko kurssin tarkoitus -antaa tietoa ja lähtötuuppaus luonnonyrttien käyttöön arjessa.

Yrttilevitettä sekoittumassa
Tällä viikolla yrttikurssit jatkuvat, toivottavasti tiedossa on yhtä mielenkiintoisia keskusteluita, mukavia tyyppejä ja kivaa yhdessäoloa tulevissakin tapahtumissa!

-Annukka


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Keväistä jälkiruokakastiketta

Kevään opetuskausi on käynnistynyt tällä viikolla yrttikurssien merkeissä. Takana onkin nyt kevyt yrttien käyttöön opettava yrttikävely Laajavuoressa sekä myös laajempi kahden päivän yrttikurssi kokkailuineen Kortepohjassa. Kumpikin kurssi oli todella mukava ja etenkin kurssilaiset aivan upeita. Ainoaksi harminaiheekseni jäikin se, että minua kaksi viikkoa piinannut flunssa teki jonkinlaisen jälkitaudin ja jouduin itse jättäytymään kokkailukurssin kakkospäivästä pois kokonaan. Onneksi Lily tomerana pelasti tilanteen ja kävi opettamassa kokkailun saloja kädestä pitäen.


Olemme tehneet myös erilaisia keittiökokeiluja nyt kasvukauden alettua ja koivusiirappi onkin yksi näistä testiin päässeistä tuotteista. Alkumaku on lähinnä sokerisen makea, mutta loppumaussa koivu potkaisee komeasti tuoden oman arominsa.

Koivusiirappi

1 litra koivunlehtiä
1,5 litraa vettä
5 dl sokeria

Koivunlehdet laitetaan likoamaan veteen yön yli. Niitä kannattaa hieman hypistellä ja murskailla, jotta aromit irtoavat paremmin. Aamulla lehtivettä aletaan kuumentaa. Nesteen annetaan kiehua noin puolen tunnin ajan, jonka jälkeen koivunlehdet siivilöidään pois. Tämän jälkeen nesteeseen lisätään sokeri ja jatketaan keittelyä pienellä lämmöllä. Tarkoituksena on pitää neste miltei kiehuvana, jolloin se haihduttaa nestettä. Siirapin keittelyä jatketaan muutaman tunnin ajan, käyttötarkoituksesta riippuen. Mikäli haluaa siirapistaan paksua, sitä kannattaa keittää kokoon pidempään. Jos taas haluaa juoksevaisempaa kastiketta ja haluaa esimerkiksi maustaa liköörejä tai vastaavia siirapillaan, se kannattaa jättää löysemmäksi ja lyhentää keittoaikaa. Annoksesta tulee noin kolmisen desiä keskipaksua siirappia. Siirappi purkitetaan puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin ja säilötään viileään.




Nauttikaahan kesästä ja ihanista yrteistä!

-Annukka