maanantai 30. syyskuuta 2013

Luomuviikon viettoon


Nyt alkavalla viikolla 40 eli 30.9.-6.10.2013 vietetään Luomuliiton luomuviikkoa. Tämän vuoden luomuviikon teemana on Juurille. Luomuviikolla on tarjolla erilaisia luomuun liittyviä tapahtumia ja tempauksia ympäri maata ja keskustelua luomusta herätellään myös esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sekä monissa koulu- ja työpaikkaruokaloissa. Luomuviikolla luomukeskustelua voi käydä esimerkiksi tapahtuman omalla sivulla Facebookissa


Keski-Suomessa luomuviikko näkyy muun muassa Keski-Suomen luomuyhdistyksen sekä Kasvi-idea Keski-Suomessa ja Ruokaketjuilla kasvuun -hankkeiden yhteisesti järjestäminä luomutapahtumina, joissa pääsee tutustumaan luomuun ja lähituotettuun ruokaan. Luomuviikko näkynee myös useammissa työpaikka- ja kouluruokaloissa sekä monen lähikaupoissakin. Kannattaakin siis tarkkailla viikon aikana omaa lähiympäristöään, sillä nyt on oiva tilaisuus tutustua omalla paikkakunnalla tarjolla oleviin luomutuotevalikoimiin! 

-Lily

Jutun kuvat ovat peräisin vuoden 2013 luomuviikon materiaalisivuilta ja ne avautuvat klikkaamalla suuremmiksi.

torstai 26. syyskuuta 2013

Lihaton lokakuu Docventuresin matkassa?

Docventures kirittää suomalaisia osallistumaan yhdessä kanssaan Lihaton lokakuu -kampanjaan. Tavoitteena olisi selvitä joko koko lokakuu lihatta tai vähentää omaa lihankulutustaan merkittävästi.

"Suomalainen pisteli poskeensa viime vuonna keskimäärin 78 kiloa lihaa. Sen tuotantoon käytetetään 550 000 litraa vettä. Kuukauden lihattomalla säästyy siten 6,5 kiloa lihaa ja 45 500 litraa vettä. Eikö olisi hienoa kasvattaa yhdessä tuo luku ihan älyttömän suureksi, Docventuresin kaksikko uhmaa"
-YleX, Popuutisiset 23.9.2013

Papulisäkettä menneiltä vuosilta
Sekä minä että Lily olemme rekisteröityneet tapahtuman Facebook-sivuille ja tarkoituksenamme on osallistua kampanjaan. Itse en ole kerennyt vielä muuttotohinoissani pohtia tarkkaa tavoitetta meidän taloutemme lokakuulle, mutta täysin lihattomana emme varmaankaan onnistu pysyttelemään. Tämä vaatisi hieman huolellisempaa perehtymistä ja tietoa etenkin tuon taaperomme tasapainoisen ruokavalion koostamisessa. Koska kuitenkin meillä tavallisestikin syödään kasvisruokaa noin kerran viikossa, koetan nyt nostaa näiden aterioiden määrää reilusti.

Raportoimme varmasti lokakuussa niin reseptien kuin kuulumistenkin muodossa, miten kampanja omalta osaltamme etenee. Tahdomme myös haastaa mahdollisimman monta lukijaamme osallistumaan ja etsimään oman tapansa toteuttaa kampanjaa: onko se esimerkiksi yhden kasvisruokapäivän pitäminen viikossa vai täysin kasvisruokaan vaihtuva ruokalista?
Leivitettyjä soijafileitä
Toivottavasti jokainen meistä saisikin kipinän osallistua ja sen kautta myös intoa pohtia tarkemmin omia kulutusvalintojaan ruokakaupassa. Voisiko yksi tai useampi kasvisruokapäivä viikossa olla ihan arkea, ei vain kampanjaa?

-Annukka

tiistai 24. syyskuuta 2013

Seikkailu Oravivuorella

Muutama viikko sitten kävimme ystäväporukalla tutustumassa kotiseudun luontonähtävyyksiin. Määränpäänä oli Korpilahdella sijaitseva Oravivuori ja sen huipulla kohoava Struven ketjuun kuuluva kymmenmetrinen kolmiomittaustorni, josta kuulemamme mukaan on oivalliset näköalat. Sää suosi retkikuntaamme ja keli olikin sekä lämmin että aurinkoinen.

Koivun rungolla kasvoi kimppu... mesisieniä?

Saavuimme vuorelle autoilla ja jätimme kulkupelimme parkkiin vuorelle johtavan polun alkuun. Polku nousi ensimmäiset metrit todella jyrkästi ylöspäin, eikä kiivetessä juuri ehtinyt maisemia vilkuilla. Onneksi matkanteko kävi pian tasaisemmaksi, jolloin polunvarren luontoakin ehti hieman katsella. 

Matka vuoren huipulle oli paikoin hyvinkin jyrkkä. Tässä
kohden apuna olivat onneksi paikalle rakennetut portaat.

Oravivuoren rinteillä kasvoi kalliokieloa, jota en itse ole kovin monesti onnistunut
luonnosta löytämään.

Matka parkkipaikalta kolmiomittaustornille ei sinänsä ole kovin pitkä, suunnilleen kilometrin verran. Suuret korkeusvaihtelut, eli mennessä ylämäki, tekevät siitä kuitenkin haastavamman. Jyrkimpään kohtaan on onneksi rakennettu portaat. Pian portaiden kiipeämisen jälkeen ollaankin jo vuoren laella. 

Kolmiomittaustornin juurella on paikan historiasta ja Unescon
maailmanperintökohdestatuksesta kertova kyltti.

Puinen kolmiomittaustorni kohoaa Oravivuoren laella.

Tornista avautuvat huikeat maisemat!

Jännittävien kasvihavaintojen sarja jatkui vuoren laella, jossa kasvoi tiheinä
mattoina kissankäpälää.

Retkemme ajoittui viimeisiin lämpimiin intiaanikesän päiviin, jolloin puut olivat vielä vihreinä. Noin viikkoa myöhemmin maisemaa olisivat kirjoneet ruskaväreillä koreilevat koivut, haavat ja pajut, mutta meille maisema näyttäytyi vielä kauniin kesäisenä. Ruskaretkelle pitänee siis lähteä vielä erikseen!

Paluumatkalla teimme vielä lenkin vuoren vastakkaiselle puolelle rantaan, jossa pääsimme ihastelemaan valkoiseksi maalattua kummelia. Tämä hauskanniminen merimerkki ei tietääkseni liity millään tavoin erääseen samannimiseen kotimaiseen sketsisarjaan, joskaan sarjaa katsomatta en voi olla täysin varma asiasta. 

Autolle palatessamme teimme vielä jyrkän kivikkoisessa rinnekohdassa luontohavainnon, jota muistellessani olen vieläkin todella innoissani. Kivikkoisen rinteen lohkareilla nimittäin mateli pitkä kyy! 

Kukas se siellä?

Oravivuori retkikohteena oli oikein toimiva syksyiselle sunnuntai-iltapäivälle. Ajomatka Jyväskylän keskustasta ei kummoinen ollut ja autolla pääsi ihan polun alkuun saakka. Kiipeilymme vuorelle, eväiden syöminen ja näköalasta nauttiminen perillä sekä paluu kiertoteitse, asiaankuuluvine pysähdyksineen ja taukoineen, takaisin autoille vei kaiken kaikkiaan noin kolmisen tuntia. Oivallinen kotiseutumatkailukohde kaiken kaikkiaan!

-Lily

perjantai 20. syyskuuta 2013

Nokkosta langaksi kesyttämässä

Kävin kesällä Toivolan vanhalla pihalla ystävättäreni kanssa pyörähtelemässä ja satuimme päätymään myös museotalojen sisälle kuuntelemaan esittelyjä niistä. Meille esittelyitä sattui pitämään Hannele Hakanen, joka rukkeja ihastellessa kertoi myös pitävänsä kansalaisopistolla syksyllä kurssia nokkosen työstämisestä kuiduksi ja aina langaksi asti. Tuolloin muistan innostuneeni aiheesta, mutta toppuuttelin hieman itseäni muistaen, miten kiireisiä päiviä olinkaan kesällä ennättänyt viettää.

Syksyn hiipiessä hiljakseen lähemmäs aloin kuitenkin selailla kansalaisopiston tarjontaa ja huomasin tahtovani poimia ainakin muutaman kurssin syksyäni piristämään. Yksi noista kursseista olikin tuo nokkoskurssi, olinhan jo aiemmin käyttänyt tuota luontomme yhtä monipuolisinta kasvia niin keittiössä kuin kosmetiikassakin. Miksen siis vihdoinkin perehtyisi siihen, miten nokkosesta saisi muokattua lankaa?

Aamun matka kirjastolle oli kuin aavekaupungissa kulkemista -ei ihmisiä ja paksua sumua
Kurssi toteutettiin yhtenä luentoiltana sekä viikonlopun työstöpakettina. Ensimmäisellä luennolla meidät perehdytettiin lyhyesti nokkosen käyttömahdollisuuksiin, sen keruuseen ja käsittelyyn. Opettelimme, miten kuidut tuli nokkosenvarsista irrottaa, miten ne tuli keittää ja lopuksi kuivattaa ja karstata ennen langaksi kehräystä. Sangen pian kävi selväksi, ettei aiheesta ollut kovinkaan paljon kansiin kirjattua tietoa. Varhaisemmat kuvaukset kuitujen käsittelystä olivat säilyneet puutteellisesti ja jokainen aihetta harrastanut oli ilmeisimmin yrityksen ja erehdyksen kautta muokannut itselleen omat toimintapansa. Yksi mädättää nokkosia kuukauden, toinen liottaa niitä yön yli, kolmas keittää ne. Yhtä tapaa tehdä asiat ei tuntunut olevankaan. Kurssilla moni kurssitoveri keksikin jonkin helpotuksen aikaavieviin työvaiheisiin ja kehitteli eteenpäin perusperiaatetta.

Raaka-aineita ja raakakuituja ensimmäisessä vaiheessa
Kurssilla pystyi tekemään lankaa ja paperia, itse päätin keskittyä ensinnä mainittuun. Tärkeimmäksi tavoitteeksi asetinkin itselleni, että oppisin kehräämään lankaa värttinää apua käyttäen. Seuraavana etappina oli saada aikaiseksi nokkoslankaa.

Perjantaipäivä käynnistyi pääasiallisesti kuitujen irrottelulla ja massojen keittämisellä. Itse olin keitellyt pienen satsin kuituja valmiiksi, joten pääsin kokeilemaan niiden karstaamista sekä harjoittelemaan loppuillasta myös villakuiduilla värttinän käyttöä. Osa pääsi myös nostamaan ensimmäiset paperiarkit kuivumaan altaista saman illan aikana. Seuraavana aamuna pääsimmekin kurkistamaan noita papereita ja voi, ne olivat niin kovin kauniita! Hieman tunsin kateuden pistoksen ja pohdin, olisiko minunkin pitänyt kokeilla paperin tekemistä. Lohduttauduin sillä, ettei minulla olisi ollut käyttöä paperiarkeille, toisin kuin kurssitovereillani. Yksi aikoi sitoa omistaan kirjan, toinen jäljentää niille piirroksia, kolmas taas pohti korttiaskarteluita. Ihanan eläväpintaisia ja monimuotoisia papereita tuntuikin syntyvän. Myös paperi tarjosi mahdollisuuden kokeiluihin: Entä jos kokeiluun käyttäisikin sisäosan kovia päistäreitä? Entä jos massaa sekoittaisi vähän vielä hienommaksi? Miten kokonaiset nokkosenlehdet kestäisivät kiinni pintakoristeina?

Nokkoskuiduista saatiin viiran avulla nosteltua paperiarkkeja
Minä jatkoin keskittymistäni nokkosen langaksi muokkaamiseen. Keittelin lauantain ratoksi toisen satsin kuituja valmiiksi ja kokeilin kehrätä ensimmäiset erät ensimmäisestä satsistani. Seuraavana olikin vuorossa kokeilla kädet täristen ensimmäistä kertaa värttinän kanssa langan muokkaamista. Harmiksemme totesimme sangen pian, ettei näistä kuiduista lankaa yksinään saanut.

Työvälineitä ja välietappeja kuitujen muokkaamisessa
Opimme myös, että nokkosten välillä oli huikeita eroja. Siinä missä minun kuituni olivat lyhykäisiä ja katkeilivat herkästi, naapurilla ne olivat useiden senttien mittaisia. Langan aikaansaamiseksi minun pitikin lisätä mukaan muita kuituja, sillä nokkonen itsessään ei muokkautunut langaksi asti. Toisilla taas pelkästä nokkosesta sukeutui kelvollista lankaa, joskin sen rakenne oli enemmän paperinarumaista kuin lempeän silkkistä. Myös Toivolan pihalla lounaalla piipahtaessamme kuulimme näytöksessä kehräävältä kurssitoveriltamme, että tämä oli saanut eräältä kävijältä vinkkejä silkkisen nokkoskuidun aikaansaamiseksi.

Tämä on sitten sellaista taidelankaa!

Tuntuukin siltä, että tähän aiheeseen on aikaansaatu vasta kevyt pintaraapaisu ja jos nokkosesta todella tahtoisi kesyttää itselleen kaverin langaksi asti, menetelmiä täytyisi kehittää hurjasti eteenpäin. Tämä taas vaatii paljon kokeiluja ja vertailuja. Mutta mitäpäs muuta meillä täällä olisi kuin aikaa?

-Annukka

maanantai 16. syyskuuta 2013

Tapahtumatäytteinen viikonloppu

Viime viikonloppuna oli kaltaiselleni markkina- ja messukävijälle tarjolla varsinainen runsaudenpula, kun Jyväskylän Paviljongilla järjestettiin jokavuotinen Ween Maan Wiljaa -markkinatapahtuma ja samaan aikaan Toivolan Vanhalla Pihalla oli käynnissä jo torstaina alkanut nelipäiväinen Hansapiha. Arjen kiireet pitivät huolen siitä, että tapahtumapäiviksi valikoituivat osaltani lauantai ja sunnuntai. 

Markkinatunnelmaa lämpimän aurinkoisena lauantaipäivänä.

Lauantaina suuntasin kohti Lutakkoa ja Ween Maan Wiljaa. Säät suosivat viikonloppua ja markkinakävijät saivatkin nauttia aurinkoisesta, lähes kesäisen lämpimästä päivästä. Tuttuun tapaan markkina-alueella vierähti aikaa huomaamatta monta tuntia, ja lopulta en ehtinyt lauantaina ollenkaan Hansapihalle. Maistuvin uusi tuttavuus oli Pihtiputaalla tehtävä Liisankankaan tilajäätelö, jonka jäätelökojulle olikin markkinoilla jatkuvasti tungosta. Toki seurueemme jäi sitten uteliaana jonottamaan myös omia jäätelöannoksiaan, eikä pieni odottelu todellakaan mennyt hukkaan: näin suussasulavaa jäätelöä ei monesti ole tullut vastaan! Jäätelökojulla olikin piipahdettava myös seuraavana päivänä täydennysostoksia tehdessä, ja lopulta maistelusaldokseni kertyi viisi eri makua, joista jokainen oli todella maittava.

Evästä ennen Hansapihalle siirtymistä: kalalautanen kolmella eri kalalajilla.

Hansapihan vuoro oli sitten sunnuntaina, kunhan ensin tuli piipahdettua vielä noutamassa viimeiset herkut ja markkinaostokset (jäätelön santsaamisen lisäksi mukaan lähti muun muassa Viitasaaren kalatuotteen maukkaita sisävesikalasäilykkeitä) Lutakosta. Hansapihalla oli myös reilusti väkeä ja onnistuimme saapumaan paikan päälle sopivasti keskiaikaista miekkailunäytöstä seuraamaan.

Jyväskylän historiallisen miekkailun seura tarjosi upean miekkailunäytöksen.

Vilinää ja vilskettä Hansapihalla oli muutoinkin tarjolla, samoin kuin jännittäviä tuotteita sekä  seppiä takomassa. Ihastuttavia yksityiskohtia olivat myös Toivolan Vanhalta Pihalta bongaamani pylväitä somistavat neulegraffitit, jotka lienevät paikallaan muulloinkin.

Portinpielen pylvästä koristaa virkatuista kukkasista tehty graffiti.

Myös arkinen lyhtypylväs on saanut soman neulegraffitin.

Hansapihan muita kiinnostavia nähtävyyksiä olivat esimerkiksi keskiaikaisia käsityötaitoja esittelevä piste, jossa asiaankuuluvaan tyyliin pukeutuneet kehrääjättäret kehräsivät värttinöillä lankaa. Viereisellä pöydällä esiteltiin erilaisia langan kehräämiseen soveltuvia kuituja sekä karstoja ja muita työvälineitä. 

Esillä oli keskiaikaa esitteleviä kirjoja laidasta laitaan. Näillä opeilla onnistunee
keskiaikaiset herkut kotikeittiössä, sekä ajanmukaiset käsityötaidotkin pienellä
harjoittelulla.

Kehrääjättäret.

Pihalla markkinavieraita tervehti myös näyttävä ratsukko.

Hansapihan hiljentyessä seurueemme suunnisti vielä hetkeksi nauttimaan alkusyksyn aurinkoisesta iltapäivästä Kahvila Muiston terassille. Terassilta käsin olikin mukava katsella kojujen ja esittelypöytien purkamista. Toivottavasti Hansapihalle pääsee taas ensi vuonna!

Totta kai Muistossa piti taas nautti iki-ihanaa
puolukkalimonadia
-Lily

perjantai 13. syyskuuta 2013

Suklaista ihanuutta



Olin kotosalla viime torstaina kaksin tytön kanssa. Minulla oli menossa raakaruokapainotteinen viikko ja mieleni teki tavattomasti suklaata. Samalla totesin, että olisipas mukava yllättää illanvietossa oleva mies tekemällä jääkaappin odottamaan kakkua myöhäisillan kotiinpalaajaa. Näistä ajatuksista sain tarmoa kylliksi käydä selaamaan netistä erilaisia reseptejä. Päädyinkin pian Viherryksen blogiin, josta bongasin tämän superhoukuttelevan ohjeen.

Koska tämä inspiraatio valtasi minut keskellä iltaa, kaikkia aineksia ei löytynyt tietenkään kaapista. Niinpä päätin inprovisoida ja tehdä kakusta enemmän tai vähemmän sovelletun version. Pohjana käytin samaa pohjaa, jota olen tehnyt ennenkin. Maussa ei kuitenkaan ollut lainkaan sovelletun tuntua, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.


Suklainen kerroskakku

Pohja:

2 dl kaurahiutaleita
1,5 dl palmusokeria
1 dl raakakaakaojauhetta
1 dl kaakaovoita
0,5 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
loraus vettä
1 dl lucumaa
1 rkl soijalesitiiniä
1 rkl psylliumia

Täyte:

2 banaania
3/4 dl sulaa kookosöljyä
3 dl cashew-pähkinöitä
2 dl rusinoita
1 tl vaniljajauhetta
vettä loraus
1 dl raakakaakaojauhetta


Kuorrute:


kaakaovoita
raakakaakaojauhetta
lucumaa
kookoslastuja

Sulata pohjaa varten kaakaovoi ja kookosrasva vesihauteessa. Sekoita kuivat aineet, kaada rasvat joukkoon. Lorauta kaveriksi tarvittaessa vettä. Käytä massaa blenderissä kunnes se on sileää tai surruuttele sauvasekoittimella tahnamaiseksi. Levitä esimerkiksi sopivankokoiseen irtopohjavuokaan tai esimerkiksi tuorekelmulla vuoratun uunivuoan pohjalle. Itse käytin suorakaiteen muotoista, pienehköä lasivuokaa. Pohjan voi tuupata jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään siksi aikaa, kun teet täytteen.

Täytettä varten ei tarvitse muuta kuin blendata ainekset sileäksi massaksi. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin taateleita, minä kaadoin kaapista joukkoon rusinoita. Kumpia tahansa voi käyttää huoletta. Itse vedin ensiksi sileiksi pähkinät, banaanit ja rusinat ja lisäsin sen jälkeen joukkoon rasvat ja lorauksen vettä. Sekoittelin jauheet sekaan ensin varovasti lusikalla ja siloittelin massan lopuksi vielä silkkiseksi sauvasekoittimella. Täyte levitellään tasaiseksi kerrokseksi pohjan päälle.

Kuorrutus valmiina
Kuorrutetta varten sulattelin vesihauteessa pienen määrän (2 tl) kaakaovoita kahdessa kupissa. Toiseen kuppiin sekoitin rasvan joukkoon kaakaojauhetta, toiseen lucumaa. Kuorrutteiden ei tarvitse olla paksua tahnaa, mutta niiden tulisi paksuuntua hieman. Kakun pinnalle levitetään kookoshiutaleita, jonka jälkeen voidaan taiteellista luovuutta käyttäen roiskia kuorrutteet päällimmäiseksi. Kakku kannattaa laittaa tämän jälkeen viileään, jossa se saisi olla vähintään kolmisen tuntia, mielellään yön yli.

Kakku oli ihanan suklainen ja nautiskelinkin itse sitä teekupillisen äärellä loppuillasta. Mies piti myös tästä jopa niin paljon, että tahtoi uusinnan mahdollisimman pian. Suosittelenkin testaamaan, mikäli suklaa ja hieman juustokakkuinen rakenne kuulostavat houkuttelevilta.

-Annukka

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kääryleitä kaalikammoiselle

Keräkaali (Brassica oleracea var. capitata) näyttää kyllä mehevältä,
mutta maun puolesta kasvis onkin ollut mielestäni vähän vähemmän
maistuva (kuva Forest & Kim Starr, Wikimedia Commons).

En ole koskaan oikein pitänyt kaalista. En raasteena salaateissa, en kypsennettynä keitoissa, padoissa tai laatikoissa. Kypsyvän ja kyspän kaalin tuoksu on ollut jotenkin epämiellyttävän etova, raaka kaaliraaste taas on poltellut kitkeränä kurkussa. Kaalikammoni koskee tasapuolisesti kaikkia kaalin eri muunnoksia, jopa lanttua, jonka toisena kantavanhempana on kaali. (Se toinen kantavanhempi on sitten nauris, jossa ei onneksi kaalin pistävyyttä tai makua ole.)

Koska kaali kuitenkin on raaka-aineena sekä terveellistä, edullista että ekologista, olen kuitenkin haaveillut oppivani syömään sitä jonain päivänä. Sinnikkäästi olenkin maistellut miedoimpia keräkaaliruokia, sekä satunnaisesti myös kukka- ja parsakaalia. Kovin nopeatempoista tai menestyksekästä ei kaaliruokiin totuttelu kuitenkaan yrityksestä huolimatta ole kohdallani ollut, enkä ole kaalia juuri coleslawta enempää keittiössäni valmistanut. (Jostain syystä coleslaw kelpaa toimivana lisukkeena mausteisten grilli- ja liharuokien kanssa.)

Kääryleet uuniin menossa...

Sanotaan, että uusiin makuihin tottuu, kunhan niitä on maistellut noin kymmenkunta kertaa. Minun ja kaalin suhde on vaatinut pitkäjänteisempää työtä ja maistelukertojakin lienee kertynyt lähemmäs sata kuin kymmenen. Jos kyläillessä tai ravintolassa tarjolla olevassa annoksessa on mukana kaalia, saan sen useimmiten syötyä. En kuitenkaan juurikaan valitse riemumielin noutopöydästä kaalipohjaisia raastesekoituksia tai kaaliruokia, mikäli vaihtoehtoja löytyy. 

Nyt kuitenkin yllätin itsenikin, kun sain päähäni tehdä kaalikääryleitä, vietetäänhän parhaillaan kaalin sadonkorjuuaikaa. Edellisen kerran kaalikääryleitä olen syönyt elokuussa 2012 Konneveden koe-eläinkurssilla ollessani, jolloin ne maistuivat ihan siedettäviltä. Tätä varhaisemmat kaalikäärylekokemukset liittyvät kouluruokailuun ja sisältävät sekä pahoinvointia että yökkäilyä. Nyt kuitenkin päätin kokeilla kääryleiden tekoa ensiluokkaisilla raaka-aineilla ja lempimauillani varusteltuna. Jos eivät nämä kääryleet maistuisi, vika ei voisi olla muussa, kuin itse kammotussa kaalissa.

...ja uunista tullessa.

Ensikertalaisena kaalikääryleenkäärijänä minulla ei tietenkään ollut takataskussa luottoreseptejä tai niksejä kääryleiden parhaaseen rullaukseen. Niinpä sovelsin Hilkka Uusivirran Suomalaisen ruokaperinteen keittokirjaa, Valittujen Palojen Ruokavuosi - Ruokia vuodenaikojen mukaan -teosta vuodelta 1975 sekä tietysti kotikokinkin ehtymätöntä tietoaittaa, Internetistä löytyviä reseptejä. Kaalikääryleiden maailmaan perehtyessäni opin muuten senkin, että tämä alun perin Lähi-Idästä kotoisin oleva ruokalaji on kulkeutunut Pohjoismaihin 1700-luvulla ja Suomessa kääryleiden tekoa on opetettu 1900-luvun alun talouskouluissa. 

Kääryleiden valmistamisessa hyvänä apuna oli Kotivinkin nettiarkisto, josta löytyi kuvalliset työohjeet vaihe vaiheelta. Halusin täytteiksi jotain perinteisiä, mietoja raaka-aineita vahvemman makuisia ainesosia, joiden kanssa kaalin maku ei olisi niin hyökkäävän hallitseva. Täytteiksi valikoituivat vahvoilla ominaismauilla varustetut karitsanjauheliha ja pekoni: toiveena oli saada kääryleet maistumaan muultakin kuin kaalilta (ja tietysti aina parempi, jos kaalin oma maku ei juurikaan edes maistu läpi). Näiden lisäksi täytteeseen tuli myös porkkanaa, sipulia ja puuroriisiä. Sekä tietysti mausteita. 


Kaalikääryleet ja ruskeakastike.
Maistuvat kaalikääryleet    
noin. 15-20 käärylettä

1 kaali (vajaan kilon painoinen)
4-5 siivua pekonia
300g (karitsan)jauhelihaa
1dl puuroriisiä
2-3dl vettä
2 porkkanaa
timjamia
savusuolaa
mustapippuria
savustettua paprikajauhetta
muutama voinokare

kääryleiden valeluun:
muutama desi kaalin keitinvettä
1tl vaahterasiirappia
1tl omenaviinietikkaa

Etene Kotivinkin ohjeiden mukaan, eli koverra kaalin kantaa pois ja poista uloimpia lehtiä. Laita kaali kypsymään isoon kattilaan, jossa saat sen kokonaan (suolalla maustetun) keitinveden peittoon. Anna kaalin kypsyä sillä aikaa, kun valmistat täytteen, ja irroittele pehmenneitä, läpikuultavammaksi muuttuneita kaalinlehtiä kerästä sitä mukaa, kun ne kypsyvät. 

Laita myös riisi kypsenemään: kiehauta vesi paksupohjaisessa kattilassa. Ripauta joukkoon hieman suokaa, lisää puuroriisi ja hämmennä. Katkaise tämän jälkeen virta levyltä ja anna riisin kypsyä kattilan alla liedellä sillä aikaa, kun valmistat loppua täytettä. Riisin kypsentämisperiaate on siis sama, kuin sushiriisiä tehdessä. Jos riisi vaikuttaa kovalta ja raa'alta 15 minuutin kuluttua, voit laittaa lieden ykköselle ja kypsytellä riisiä kannen alla. Kypsennyksen loppuvaiheessa, noin 20 minuutin kohdalla, voit ottaa kannen viimeisiksi minuuteiksi pois, mikäli riisi vaikuttaa vetiseltä. 

Silppua pekoniviipaleet pieniksi. Laita pekonisilppu kylmälle pannulle ja liedelle lämpiämään. Murustele sekaan jauheliha ja anna ruskistua sillä aikaa, kun kuorit sipulin ja porkkanat. Silppua sipuli ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Lisää sipuli ja porkkana pannulle hetkeksi lihojen kanssa. Sekoita kasvis-lihapaistos ja kypsä riisi keskenään kulhossa. Lisää mausteeksi reilusti timjamia, mustapippuria, sekä savustettua paprikajauhetta ja savusuolaa. Silppua täytteen joukkoon myös kaalinkerän sisimmät, pienet lehdet.

Seuraa tämän jälkeen taas Kotivinkin mainiota ohjetta ja kääri kaalinlehdistä kääryleitä. Asettele kääryleet tiiviisti vierekkäin uunivuokaan ja vuole päälle muutama voinokare. Kypsennä kääryleitä 200 -asteisen uunin alaosassa noin tunnin ajan, kunnes kääryleet alkavat ruskistua. Valele kääryleitä paistamisen aikana muutaman kerran kaalin keitinvedestä, vaahterasiirapista ja omenaviinietikasta sekoitetulla liemellä. 

---

Lienee melko selvää (kun kerran resepti tänne blogin puolelle saakka on päässyt), että nämä kääryleet maistuivat jopa kaltaiselleni kaalikammoiselle! Koska en pääsääntöisesti ole kovin makeiden suolaisten ruokien ystävä (esimerkiksi hedelmäpalat pitsoissa, salaateissa tai erilaisissa kastikkeissa ovat pääsääntöisesti ikäviä), vaihdoin runsaalla kädellä kääryleiden päälle valeltavan siirapin pieneen määrään vaahterasiirappia. Tasapainotin myös siirapin makeutta hapokkaalla omenaviinietikalla. Alun perin ajatuksena oli käyttää vaaleaa balsamikoa, mutta sitä ei kaapista löytynytkään. Myös lisukesuunnitelmiin kuulunut ajatus keitetyistä perunoista kariutui perunoiden puutteeseen, joten kääryleitä syötiinkin meillä pelkän rusean kastikkeen kanssa.

Menestykseni kaalikääryleiden kanssa sai minut jo saman tien intoilemaan erilaisia käärylevariaatioita, jossa kaalin ominaismakua tasapainottaisi eri tavoin muilla mausteisilla aineksilla... Vaikka minusta ja kaalista ei ehkä vielä vuosiin ole tulossa sydänystäviä, voi suhteemme kuitenkin toivottavasti pikku hiljaa syventyä edes rauhanomaiseksi rinnakkaiseloksi.

-Lily

perjantai 6. syyskuuta 2013

Ja voittaja on...



200. FB-tykkääjän raja meni rikki ja sen kunniaksi järjestimme taannoin arvontaa. Nyt kun syyskuu vaihtui, pääsimme vihdoin arpomaan vastanneiden kesken voittajan. Jokainen kommentoija osallistui automaattisesti mukaan yhdellä arvalla, lisäksi muutama nappasi lisäarvan jakamalla tietoa arvonnasta muualla tai rekisteröitymällä lukijaksi. Voittaja arvottiin satunnaislukugeneraattorilla.

Sieltä se numero pätkähti

Onnekkaaksi valikoituikin 4.8 23:47 kommentoinut Anonyymi. Laitamme hänen ilmoittamaansa sähköpostiin viestiä. Arvontapalkintonahan oli siis yksi kappale Annukan tekemiä tiskirättejä sekä Ombarin valmistamaa raakasuklaata.

Ken on heistä kaikkein kaunein? Arpavoittaja saa valita itselleen
eniten omaa makuaan miellyttävän kappaleen.

Voittaja saa valita näistä Ombarin suklaista mieluisensa: makuina
mansikka, vihreä tee & sitruuna sekä maustamaton kookoskermainen
versio.

Kiitämme samalla kaikkia osallistuneita ja pyrimme jatkossa kehittämään Facebook-sivuamme vastaamaan paremmin toiveitanne. Kommentteja, toiveita ja muuta palautetta otamme toki jatkossakin todella mielellämme vastaan niin blogissa, fb-sivulla kuin sähköpostitsekin.

Ihanaa viikonloppua ja nauttikaahan hyvistä keleistä metsäretkillä!

-Annukka ja Lily

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Rosvopäällikön opissa

Palasin vasta maanantaina takaisin Jyväskylään yli viikon lomailuilta. Reissu kuljetti meidät ensimmäisenä itärajalle, jossa vietimme ihanan viikonlopun nauttien lämpimistä hellekeleistä ja karjalaisesta vieraanvaraisuudesta. Suuntasimmekin Humaljärven tienoolle isoveljeni avokin perheen luo. Tiedossa olivat perinteiset kesänlopettajaiset saunomisineen, mutta mielenkiintoisuutta tapahtumaan toi samaan aikaan naapurissa järjestetyt rosvopaistijuhlat sekä loppuviikon kylämarkkinat.

Sää oli upea ja maisemat peltoiset
Veljeni ja mieheni menivät paikan päälle jo perjantaina, aloittaen näin kuulema huumorin sävyttämät oppipoikavuotensa rosvopäällikön opissa. Muutaman vuoden perästä voivat pojat kuulema siirtyä itsekin rosvopaistelijoiden kunniakkaaseen joukkoon, nyt mokomat vielä opettelevat käytäntöjä.

Illalla sytyteltiin siis pihan perällä olevan laavun eteen monttuun tulet. Miesporukka istui kipinässä vuorotellen ja pitäen huolta, etteivät tulet päässeet koko yönä sammumaan. Aamulla yhdeksän pintaan monttuun käytiin kaivamassa lihat. Ne oli paketoitu ensin voipaperiin, sitten folioon ja lopulta kasteltuihin sanomalehtiin. Päälle oli taivuteltu kanaverkosta kuori, jossa paketit kestivät siististi. Mukana oli niin nautaa, possua kuin läheltä metsästettyä hirveä ja teeriäkin. Paketti laskettiin monttuun, peiteltiin huolella ja päälle viriteltiin huolella uudet tulet.

Tulet saivat palaa läpi yön
Lihat paketoituna ennen monttuun pistämistä

Laavu aamupäivällä auringon paistaessa
Lihojen annettiin kypsyä montussa iltapäivään asti, jolloin ne kaivettiin ylös. Tulikuumien hiilten lapioimisessa sai pitää varansa ja vetää ylleen pitkälahkeista ja hihaista suojavaatetta. Varovasti lapioiden hiilten alta paljastettiin huolella käärityt lihapaketit. Kaikissa työvaiheissa huomasi, ettei porukka ollut ensimmäistä kertaa asialla. Työjärjestys oli huolella suunniteltu, kaikki tehtiin ripeästi ja olipa erikseen työtä varten rakennettu työkalujakin.

Kelit suosivat rosvopaistelua jopa niin hyvin, että itse pelkäsin palavani
"Kyllä ne lihat täällä ovat vielä!"
Siinä ne nyt ovat!
Kun lihat oli nostettu montusta, vuorossa olivat varsinaiset pidot. Höyryäviä kääröjä auottiin, vieraat kantoivat pöytään tuomiaan herkkuja ja talon emäntä oli leiponut aamusta lähtien. Vaikka olen itse Imatralta kotoisin ja tottunut siihen, että vieraille löytyy aina talosta tarjottavaa, tuntui silti hitusen kuumottavalta istua vieraassa pöydässä passattavana ja suorastaan hemmoteltavana. Onneksi saimme kuitenkin kunnian ottaa osaa näihin juhliin, sillä kokemus oli mielenkiintoinen ja kaikki ruoat ehdottoman herkullisia! On myös ihanaa, että vanhat taidot ja tiedot kulkevat eteenpäin.

Tältä näytti nyyttien sisältö availtuna
Annosta perinteisesti päreeltä tarjoiltuna
Rosvopaisteluporukka tehtailee myös perinteisiä päreitä, joiden päältä mekin ateriamme nautimme. Moisia tehdään myös myyntiin ja esimerkiksi Imatralla ravintola Nuotta käyttää näitä tarjoiluastioina. Jos siis moiset kiinnostavat joko tarjoilukäytössä tai perinteikkäänä kattomateriaaleina, näitä voi herraporukalta tilata.

Pidot jatkuivat yöhön asti juhlineen ja saunomisineen. Me palasimme yöksi takaisin kälyni perheen tilalle ja nukuimme tukevat yöunet. Aamulla saimme viestin, että montusta oli löytynyt jälkikäteen vielä yksi paketillinen lihaa. Vieläkään emme oikein tiedä, miten se oli päässyt verkkopaketistaan karkaamaan. Olipahan kypsää lihaa.

Sunnuntaita leimasivat myös kylämarkkinat, joilla suuntasimme keskipäivän tienoilla. Paikalla olikin niin ruokatarjoiluja, erilaisia käsitöitä kuin myös kirppispöytiä sulassa sovussa. Alueelta löytyi myös vanhojen työ- ja tarvekalujen esittelyjä sekä vanhojen traktoreiden näyttelyä. Helteisellä alueella vierähtikin muutamakin tunti kaikkea tarjolla olevaa ihmetellessä.

Näyttävätkö tutuilta?


Traktorit olivat esillä myyntialueen reunalla
Paikalla oli myös eläimiä
Markkinoiden jälkeen oli hyvä mennä saunomaan porukalla. Aurinko paistoi iltapäivällä jo matalalta ja värit tuntuivat syvemmiltä kuin tavallisesti. Vesi oli lämmintä ja pisarat pirstoutuivat pieniksi timanteiksi uimaan juostessa. Vedessä seisoessa ja auringon hymyillessä sitä tuntui, että kaikki on juuri nyt erityisen kohdallaan.

Sää helli myös uimareita

Kesä alkaa nyt olla takana ja on aika valmistautua syksyyn. Oli ihanaa, että sain viettää vielä yhden kesäisen viikonlopun ja aloittaa pimenevään vuodenaikaan valmistautumisen keräämällä näin kauniita kesämuistoja.

-Annukka

PS. Kameran takana heiluimme minä, veljeni Tuukka Partanen ja puoliskoni Mikko Niskanen.