tiistai 29. lokakuuta 2013

Tämä on syksy

Minä rakastan Suomen vuodenaikoja. Niillä jokaisella on oma luonteensa ja erityispiirteensä, jotka tekevät niistä ainutlaatuisia. Toisten vakuuttaessa olevansa vannoutuneita talvi-ihmisiä tai palvovansa kesää, minun on ollut aina vaikea nimetä suosikkivuodenaikaani.


Kesä on aina ollut minulle voimakkaan virtauksen ja elämisen aikaa. Kuka ehtisi nukkua, kun yöt ovat kuulaita ja luonto on vain hetken täydessä kukoistuksessaan? On niin paljon nähtävää ja elettävää!
Syksy sen sijaan antaa luvan hidastaa elinvoimaa pursuavan kesän jälkeen. Siinä missä kesällä tunnen säkenöiväni ympäristööni, syksy kuiskii korvaani rauhoittavia sanoja ja lempeästi kehottaa minua käpertymään enemmän itseeni. Jotenkin minusta tuntuu, että syksyllä saan eniten oivalluksia itsestäni ja siitä, millaiseksi tahtoisin kasvaa.


Moni tuntee syksyllä itsessään heräävän tunteen kokeilla jotakin uutta. Onkin tavallista, että juuri syksyllä aloitetaan uusi harrastus tai lähdetään opiskelemaan esimerkiksi uutta kieltä. Se onkin vuodenaika, joka tarjoaa oivan tilaisuuden muuttaa asioita arjessaan. Syksy myös rytmittää monen työläisen tai perheen elämää pitkien kesälomien loppuessa ja elämän palatessa takaisin arkirytmeihin. Syksyssä onkin myös jotakin lohdullista, lupaus jatkuvuudesta.


Minulle syksy on myös voimakkaan inspiraation aikaa. Siinä missä kesä kului paikasta toiseen kiiruhtaessa, syksy on hidastamista. Minulla on enemmän aikaa pohdiskella ja olla joutenkin. Pöydänkulmalla höyryävän teekupin kanssa on rauhallista sovitella sanoja yhteen tai pohtia, mitä lankaa valitsee seuraavaan työhönsä. Syksy onkin se vuodenaika, jolloin kirjoitan eniten ja koen suurinta paloa erilaisten käsityöprojektien pariin. Iltojen hämärtyminen yhä varhaisemmin onkin minulle merkki siitä, että tarinakausi on alkamassa.


Vaikken pidä kylmästä tai pimeästä, hitaasti lisääntyvä pimeys tuntuu armeliaalta kirkkaan ja valoisan kesän jälkeen. Minulla on jälleen lupa hidastaa, liikkua pienin askelin ja käpertyä tuijottamaan kynttilän liekkiä. On taas aika vetää villasukat jalkaan, keittää teetä monta kertaa päivässä ja nauttia siitä, ettei ole oikeastaan kiire minnekään. Kukaan ei odotakaan minun olevan tehokkaimmillani, vaan kaikki nyökyttelevät yhteisrintamana päivien lyhentymistä ja pimeän kauden alkamista päivitellessään. Syksy onkin eräänlainen jaettu mielentila, jonka kaikki ymmärtävät.


Syksy on myös karulla tavallaan kaunis. Ruskan väriloisto ilahduttaa useimpia meistä, mutta luonnossa on kauneutta myös lehtien pudottua. Maisema tuntuu pysähtyneen hetkeksi paikoilleen ja kaikkialla on hiljaista. Ilmassa on usvaa, joka pehmentää kaikki rajat tehden maisemasta hieman epätodellisen. Maahan pudonneet lehdet muodostavat pehmeän maton, joka vaimentaa ääniä. Kaikkialla on rauhallista ja hiljaista. Miltei voin nähdä ensimmäisen lumihiutaleen, joka leijailee kohti maata.

Nauttikaahan syksystä vielä kun se on täällä seuranamme, pian edessämme onkin jo talvi. Se onkin aivan oma tuttavuutensa hitaasti liikkuvan veljensä syksyn rinnalla.


-Annukka


PS. Kuvat ovat viime viikonlopun polttarireissun yöpymispaikasta.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Lihattoman lokakuun tapasilta

Tomaattisalaatilla päällystetty paahdettu tapasleipänen.

Lihattomaan lokakuuhun on omalla osallani kuulunut niin ylä-, kuin alamäkiäkin ja olen erittäin tyytyväinen siihen, etten lähtenyt jyrkälle vegaanilinjalle, vaan päätin karsia ruokavaliostani ainoastaan punaisen lihan ja panostaa kalan käytön lisäämiseen. Tarkemmin kuukauden tunnelmista kerron kuitenkin hieman myöhemmin, sillä nyt aiheena on perjantainen, puoliskon pitkän ylityöputken päätteeksi järjestetty tapasilta. Yllätyin siitä, kuinka valtaosa illan tarjottavista valmistui melko kivuttomasti kuukauden ruokateemaan sopivaksi. Seuraavaksi siis jaossa useampikin herkullinen, lihaton resepti, olkaa hyvät!


Patatas bravas.
Patatas bravas 
noin 15-20 pientä maisteluannosta

1,5kg kiinteitä perunoita
½dl hyvää oliiviöljyä
reilusti paprikajauhetta
suolaa ja pippuria maun mukaan

Kuori perunat ja kuutioi ne pieniksi suupaloiksi. Pyörittele perunaviipaleet oliiviöljyssä ja mausteissa ja kypsennä uunissa leivinpaperilla vuoratulla pellillä 200-asteessa noin 30-40 minuuttia, kunnes ovat rapeita. Sekoittele perunoita kypsentämisen puolivälissä. Jos haluat varmistaa, että paprikajauhe ei paahdu liikaa, voit lisätä sen vasta paistamisen puolivälissä tai valmiisiin perunoihin, jolloin se säilyttää punaisen värinsä. Tarjoile perunat valkosipulimajoneesin kera.


Marinoitu feta
noin 10 pientä maisteluannosta

200g fetajuustoa
1dl hyvälaatuista oliiviöljyä
1rkl kuivattuja mausteyrttejä (timjamia, oreganoa, minttua, basilikaa)
ripaus paprikajauhetta

Sekoita oliiviöljyyn yrtit. Jos käyttämäsi feta tuntuu kovin suolaiselta, voit liottaa sitä hetken kylmässä vedessä. Pilko feta pieniksi kuutioiksi. Sekoita yrttioliiviöljyn joukkoon ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti ennen tarjoilua.

Marinoitu feta maistui todella hyvin varsinkin makean
verkkomelonin kanssa.

Tomaattisalaatti

tuoreita tomaatteja
kuivattua basilikaa
2-3 valkosipulinkynttä
kuivattua oreganoa
mustapippuria
tilkka hyvää oliiviöljyä

Kuutioi tomaatit pieniksi kuutioiksi. Kuori ja siivuta valkosipulinkynnet ohuiksi siivuiksi.  Sekoita tomaattikuutiot ja valkosipuli muiden ainesten kanssa yhteen ja anna maustua jääkaapissa vähintään muutama tunti ennen tarjoilua. Tähän tomaattisalaattiin mausteet tuli laitettua hieman suuripiirteisesti mukaan, joten kannattaa sekoittaa mausteita oman maun mukaan. Syöjää kohden voi varata ruokahalun ja tomaattien koon mukaan 1-2 tomaattia.


Leipäset

kapea vehnäpatonki (yhdestä riittää noin 10 annokseen)
hyvälaatuista oliiviöljyä

Siivuta vehnäpatonki siivuiksi. Asettele siivut leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Sipaise jokaisen yläpinnalle oliiviöljyä ja paahda 225-asteisen uunin ylätasossa 5-10 minuutin ajan, kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin. Tarjoile rapeita leipäsiä tomaattisalaatin ja muiden tapasten kera.

---
Näiden itse valmistettujen tapasten lisäksi tapasvalikoimaan kuului myös oliiveja, pähkinöitä, valkosipulista sekä mausteista majoneesia, verkkomelonikuutioita, manchego-lampaanmaistojuustoa sekä juomana tietenkin sangriaa. Todella maistuvat tapakset, etten sanoisi!

-Lily

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kolme kertomusta Lihattoman lokakuun ääreltä, osa I

Lilylla ja minulla on tapana hengata usein biotripletissä eli kolmen biologin kokonaisuudessa, johon kuuluu lisäksemme Erään planeetan ihmeet -blogin Maija. Jokainen meistä sitoutui tahollaan kokeilemaan Lihatonta lokakuuta, hieman eri syistä tosin. Jokainen osallistuikin tapahtumaan omalla tavallaan ja jokaisella on ollut takanaan erilainen taival viimeisten viikkojen aikana. Tarkoituksenamme onkin käydä läpi näitä kolmea kokemusta ja purkaa sitä, millaisia ajatuksia ja tunteita lihaton kuukausi meissä on herättänyt.

Punajuuripihvejä sienikastikkeella
Itselleni Lihaton lokakuu alkoi leppoisena ajatuksena vähentää lihansyöntiä aiemmasta. Olen usein pohtinut, että voisin hyvinkin olla kasvissyöjä ja toteuttaa juurikin tätä kautta omaa ajattelumaailmaani ja moraaliani. Lihan tehotuotantomme on kestämättömällä pohjalla, niin ympäristöä kuin eläinten olojakin ajatellen. Kasvissyönti olikin aina ollut minulle hyvin looginen askel.

Kuitenkin kasvissyöjäksi heittäytyminen siirtyi aina "sitten joskus" ajankohtaan. Ajattelin, että asia vaatisi hurjaa paneutumista, etten missaisi kaikkia oleellisia ravintoaineita. Koin hankalaksi, ettei minulla ollutkaan suoraan päässäni tuhannen reseptin tietopankkia, josta kaivaa luottoreseptejä tai varioida vanhoja suosikkeja. Oletin, että asia vaatisi minulta hurjasti, eikä minulla ollut siihen mahdollisuutta, sillä ainahan minulla oli arjessani meneillään joku projekti, joka vaati aivotyötä ja paneutumista. "Sitten joskus" oli lupaukseni, jolla tyynnyttelin soimaavaa omaatuntoani.

Kasviksilla täytettyjä paprikoita
Kunnes Lihaton lokakuu marssi kehiin ja tarjosi oivan tekosyyn kokeilla. Siinähän oli ikään kuin paluu arkeen kuukauden kuluttua sekä lähtökohtaisesti vaihtoehtona kokeilla vain lihan määrän radikaalia vähentämistä täyden boikotin sijasta. Juuri sopivan leppoisaa minulle. Mies heitti lisää kapuloita rattaisiin uhoamalla päivää myöhemmin, että mehän viettäisimme kuukauden kokonaan lihoitta. Sallittuja olisivat maitotuotteet, kananmuna ja kala korkeintaan kerran viikossa (mieluiten itse pyydettynä). Suostuin ja sillä tiellä olemmekin kulkeneet koko lokakuun.

Kalaa on viimeisen 19 vuorokauden aikana nautittu lounaaksi kerran ja kananmunia käytetty lähinnä sitomassa esimerkiksi murekemassaa. Kovimmassa käytössä ovat olleet maitotuotteet, sillä meillä esimerkiksi turkkijogurttia ja maitorahkaa kuluu reiluja määriä.

Tofua marinoitumassa
Minulle Lihaton lokakuu on ollut helppo ja inspiroiva kuukausi. Se on ollut paljon kevyempää kuin uskoin kaikin puolin: Kokkaaminen ei vaadikaan taikatemppuja, vaan lähinnä tiettyjen perusasioiden ymmärtämistä. Reseptien etsintä ei olekaan toivotonta, vaan osaan jo varioida aiemman kokemukseni valossa ruoanlaitossa. Ruoka on ollut maukasta ja täyttävää. Kauppaan on myös tullut kannettua tavallista vähemmän euroja. Ainut varsinainen harmistuksenaiheeni ja lievä nolostukseni onkin ollut päässäni hämmentyneenä soinut kysymys: miksen kokeillut tätä jo aiemmin?

Olemme myös aktiivisesti keskustelleet ruokavaliostamme ja lihan osuudesta siinä. Täysin lihattomaan ruokavalioon emme ole vaihtamassa tulevaisuudessakaan, mutta jatkossa meillä on 2-5 kasvisruokapäivää joka viikko. Lihan kohdalla painotamme itse pyydettyyn kalaan ja luomulihaan. Tarkoituksenamme onkin vähentää lihan kulutustamme sekä myös arvostaa nauttimaamme lihaa entistä enemmän.

Olen itse tavattoman kiitollinen siitä, että tämä kampanja osui kohdalleni juuri nyt. Se antoi huolettoman helpon alkustartin muutokseen keittiössäni ja tarjosi työkalut päätökseen, jota olen haudutellut jo pitkään.

Tällaisissa nousujohteisissa fiiliksissä on meidän taloudessamme vietetty viimeiset pari viikkoa ja uskon, että tunne vain vahvistuu. Olen hurjan tyytyväinen kaikin puolin haasteesta ja siitä, että uskalsin hypätä mukaan alun epäilyksistäni huolimatta.

Millaisia kokemuksia teillä on ollut lokakuun haasteesta? Onko koko tempaus mielestäsi ollut tarpeellinen vai turha, kuten etenkin mediassa on sitä kritisoitu?

-Annukka

perjantai 11. lokakuuta 2013

Pimennetyt kaupungit

Pariisi vailla valosaastetta (kuva Thierry Cohen).
 
 
Ranskalainen valokuvaaja Thierry Cohen on pitkässä ja perusteellisessa valokuvaprojektissaan kuvannut mailman suurkaupunkeja ja rekonstruoinut niiden ylle tähtitaivaan sellaisena, kuin se näkyisi kaupungeissa, mikäli valosaaste ei sitä peittäisi. Vuonna 201 käynnistynyt suurprojekti kantaa nimeä Darkened Cities ja parhaillaan näyttely kiertää maailmalla taidegallerioissa ja museoissa.
 
Upeat kuvat paljastavat suurkaupunkien yllä huikaisevan tähtitaivaan lukuisten tähtien kirjomana. Tämä upea ihanuus jää ihmisiltä näkemättä katuvalojen, autojen valojen, mainoskylttien, asuintalojen ja muiden valonlähteiden peittämänä... Minuun nämä kuvat tekivät suuren vaikutuksen. Mikä upea kokemus meiltä ihmisiltä jääkään paitsi! Puhumattakaan valosaasteen vaikutuksista niin meihin ihmisiin kuin ympäröivään luontoonkin. Suomessakin kaupunkialueilla tähtien tarkkailu on paikoin haastavaa ja meidänkin tähtitaivaamme jää valosaasteen taa. Suosittelenkin kaikille ajoittaista syysretkeä vähän sivummalle, tähtitaivasta tarkkailemaan. Mykistävä näky asettaa monesti asioita uuteen mittakaavaan, pienet huolet ja murheet unohtuvat suurta maailmankaikkeutta ihastellessa!
 
-Lily
 
 

tiistai 8. lokakuuta 2013

Testaamassa raakaruokaa Riiassa

Kävin piipahtamassa koko perheeni voimin elokuun loppupuolella Riiassa. Tuolloin ujutin matkaohjelmaan seurueeni epäilyksistä huolimatta visiitin Raw Garden -nimisessä ravintolassa. Kyseinen ravintola on lähellä vanhaa kaupunkia tarjoillen listallaan niin raakaruokaa kuin myös lämpimiä vegeannoksiakin. Mahdollista on myös ostaa konditorion puolelta erilaisia raakasuklaita tai napata vaikkapa hyllystä kaakaonibsejä matkaan.

Ravintola sijaitsi katutasoa alempana
Koska olin ainut paikalle vilpittömän innoissani suuntaavaa, sain kuunnella koko menomatkan leukailua ruoan määrästä, sen mausta ja täyttävyydestä. Pyysivätpä skeptisimmät, että lupaisin että koukkaisimme paluumatkalla jonkin toisen ravintolan kautta, jos nälkä jäisi vaivaamaan. Pääsimme kuitenkin perille asti ilman, että kenenkään tarvitsi kääntyä takaisin. Ravintola osoittautui pieneksi, vain viitisentoista asiakaspaikkaa käsittäväksi. Tilat olivat pirteästi sisustetut ja esimerkiksi monessa pöydässä oli koristeena yrttikasveja, kuten basilikaa tai timjamia. Värimaailma oli violettia ja vihreää toistava. (Lisäksi paikassa olivat koko reissun siisteimmät ja huolitelluimmat vessatilat, mikä ei ollut mitenkään itsestäänselvyys reissun muihin saniteettitiloihin verrattuna.)

Palvelutiski houkuttelevina tarjouksineen
Tiskin päästä löytyivät myös ihanat suklaat ja raakaleivonnaiset
Sisustukseen kuuluivat olennaisena osana viherkasvit
Itse olin tullut paikalle erityisesti tutustumaan pääruokiin, olinhan niitä aika arasti kokeillut aiemmin omassa keittiössäni. Valitsinkin itse listalta annoksekseni täytetyt avokadot. Jälkiruoaksi valikoitui päivän kakku, jota tarjottiin edullisempaan hintaan kuin muita listan jälkiruokakakkuja. Muukin seurue sai eteensä syötävää, vaikka harmillisesti useamman annoksen kohdalla paikka myikin eioota. En tiedä oliko tämä päiväkohtainen ongelma vai tavallisempaa ravintolassa.

Täytetyt avokadoni
Tuoretta porkkanamehua
Annokset olivat kookkaita, kauniita ja taivaallisen makuisia. Epäileväisen seurueeni mutinat vaihtuivatkin hissukseen tyytyväiseen hyminään sekä kehuihin. Marjaisat ja suklaapohjaiset smoothiet miellyttivät kaikkien makuhermoja. Myös pääruoat keräsivät kehuja ja yllättyneisyyttä makunsa ja täyttävyytensä puolesta. Itse puolestani ihastelin sitä, miten monenlaisia voimakkaitakin makuja oli keittiössä onnistuttu lappamaan samalle lautaselle ja miten ne kuitenkin pelasivat todella kauniisti yhteen: avokadojen mieto rasvaisuus yhdistettynä täytteen kermaisuuteen, peston vahvan basilikainen maku, sitruunan kirpeys, laadukkaan suolan ja pippurin yhteispeli, chilin polttelu ja piparjuuren omaleimainen, voimakas maku.
Miehen kesäkurpitsarullat
Annoskateus myös iski usein ja suupaloja pitikin kärkkyä myös muiden makuelämyksistä. Pääruoan jälkeen maistelimme vielä herkullisia kakkuja. En edelleenkään ole ihan varma, mitä päivän kakussa oli, mutta sen maku oli kermaisen makea ja hieman pähkinäinen.

Jälkkäriksi kakku, nams
Paluumatkalle kurvatessamme kukaan ei enää pyytänyt päästä erikseen tankkaamaan kurnivaksi jääneeseen vatsaansa toisessa ravintolassa, joten saatoin huokaista helpotuksesta -minähän olin taivutellut muut syömään kanssani paikassa ja olisi ollut ikävää, jos kukaan ei olisi lisäkseni ravintolasta pitänyt. Useampi ihmetteli sitä, miten täyttävä annos olikaan ollut. Itse hykertelin herkullisia makuyhdistelmiä ja nautin inspiraatiosta, jota sain kotikeittiöön. Olenkin kokkaillut myöhemmin kesäkurpitsapastaa raakaversiona basilikapestolla juurikin tämän vierailun innoittamana.

Mikäli siis satut reissaamaan näillä nurkilla, Raw Garden on ehdottomasti suosittelun arvoinen paikka vierailla. Sijainti on kätevä ja ruoka on paitsi hyvää, myös kohtuuhintaista. Ainoaksi miinukseksi laskisinkin valitettavat aukot ruokalistan annosten joukossa, mikä sekoitti ainakin meidän tilaustamme, kun lennosta täytyi valita uusi ruoka puuttuvan tilalle. Myös tilat olivat melkoisen pienet, mikä tarkoittanee ruuhkia etenkin lounasaikaan. Meidän iltapäivävierailumme aikaan sen sijaan ravintolassa oli tilaa hyvin.

-Annukka

perjantai 4. lokakuuta 2013

Mustatorvisieniä sämpylöissä


Minulla on  juuri nyt todella hyvä mieli. Olin toissa viikonloppuna Jämsässä opettamassa sieniä kaksipäiväisellä sienikurssilla. En ole opettanut sieniä vähään aikaan, enkä käynyt niitä omia sienireissujani lukuun ottamatta kovin aktiivisesti katselemassa viime syksynä, tyttöseni kun syntyi juuri elokuun puolivälissä ja alkusyksyn muutamaa liinailureissua lukuun ottamatta emme metsään kovin usein eksyneet. Entiset kauppasienet näköislajeineen tunnen kyllä hyvin, mutta entäpä niiden ulkopuolinen lajisto? Meinasinkin mennä edeltävällä viikolla katselemaan ihan omaa silmääni harjaannuttaakseni metsään sieniä. Ajatus oli toki hyvä, mutta podin koko kurssia edeltävän viikon ankaraa flunssaa, joka vei äänenikin välillä miltei kokonaan.

Tuntuikin, että olen aivan ruosteessa. Jännitti ja hieman pelottikin. Entä jos en tunnistakaan enää mitään? Jos sienistä onkin tullut minulle ihan vieraita? Ja mikä ikävintä, entä jos kurssilaiset olisivatkin sitä mieltä, että oli ihan turha tulla kurssille? Myös oma flunssani hieman huoletti, entä jos ääneni ei kestäisikään kahden päivän puhumista?

Maastossa kaikki huolet kaikkosivat jonnekin taustalle. En stressannut enää sitä mitä tiesin, vaan luotin omaan osaamiseeni muistaen myös sen, että ihan kaikkea ei yksi ihminen koskaan voi tietää. Valtaosa sienistä olikin vanhoja tuttuja, vaikka niiden viime kohtaamisesta olikin aikaa. Joidenkin erikoisen kinkkisten lajien kohdalla kaivoimme porukalla sienikirjan esille ja kävimme läpi, miten tuntemattomalle sienelle voi lähteä etsimään oikeaa sukua ja lopulta lajia. Vettä ripsi välillä, mutta kaikki olivat hyvillä mielin tonkimassa metsänpohjaa ja ihmettelemässä erikoisia sieniä. Hurjasti löysimmekin kaikenlaista, myös niitä syömäkelvottomia lajeja. Punasuomuseitikit ja purppuravalmuskat herättivät ihailua komeilla väreillään, löyhkävalmuska ja kuusenneulasnahikas ihmetyttivät tuoksullaan. Moni huomasi myös paljon sellaisia lajeja, joihin ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota.
Myös kokkailut sunnuntaina onnistuivat hyvin ja kaikki tuntuivat saaneensa kurssilta itselleen hakemiaan asioita, olivatpa ne sitten uusia ruokasieniä lajilistaansa laajentamaan, varmuutta sienestyksen aloitukseen tai mahdollisuuksia hyödyntää sieniä keittiössä uusilla tavoilla.

Mukavinta on se, etteivät nämä kurssit tunnu oikeastaan koskaan siltä, että olisin varsinaisesti töissä. Koolla kun on aina joukko ihmisiä, jotka ovat innostuneita samoista asioista kuin minäkin ja tahtovat tietoa kysymyksiin, joihin olen itsekin etsinyt vastauksia aiemmin. Saan aina uusia vinkkejä ja ideoita kurssilaisilta ja opin itsekin uutta. Samalla kaikilla kursseilla on vallinnut lämmin ja innostunut ilmapiiri. Sellaisessa työpaikassa on hurjan kiva ja innostava käydä. Suurin kiitos siitä kuuluukin kaikille niille kurssilaisille, joita olen kohdannut.

Sienisämpylät

Sienilisäke

1 l tuoreita sieniä
voita tai öljyä paistamiseen
1 sipuli
1 valkosipulinkynttä
ruohosipulia
meiramia
suolaa
mustapippuria

Siivoa sienet ja leikele ne pienemmiksi suikaleiksi. Kuumenna sieniä öljyssä pannulla hetki, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Lisää joukkoon silputtu sipuli ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Paista, kunnes sipuli on kypsynyt. Mausta.

Tätä maustettua sienisilppua voi tehdä kerralla isomman satsin eri sienistä tai sekoitella sienilajeja keskenään. Silpun voi pakastaa esimerkiksi minigrip-pusseissa ja sulattaa pitkin talvea tarpeen mukaan esimerkiksi keittoihin, kastikkeisiin, leipätaikinoihin tai lisäkkeeksi aterialle. Minä käytin silppua juurikin taikinan maustamiseen. Sieninä käytin ihanan aromikkaita mustatorvisieniä.



Taikina

3 dl sienilisäkettä
5 dl neste
50 g tuorehiiva tai 1 pss kuivahiiva
1 rkl sokeri
1/2 tl suola
12 dl vehnäjauho
1/2 dl öljy

Liota hiiva lämpimään nesteeseen, lisää mukaan sokeri, suola ja sienilisäke. Sekoita joukkoon jauhoja ja alustuksen loppuvaiheessa öljy. Anna taikinan kohota liinan alla. Leivo sämpylöiksi pellille, anna kohota vielä hetki. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia. Paiston ajaksi uuniin pohjalle laitettu vesikippo antaa sämpylöille rapeamman kuoren.

Höyryävien sämpylöiden äärellä onkin mukavaa aloittaa uusi, koleana alkanut viikonloppu. Ihanaa syksyä kaikille!

-Annukka