sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Orkidean hankkiminen ja zen

Vuoden vaihtuessa on usein tapana tehdä itselleen erilaisia lupauksia. Minulla on melkoisen huono historia näiden saralla, minulla kun ei koskaan tule mieleen mitään kovin ylevää tavoitetta uudelle vuodelle ja filosofiani mukaan toisaalta tuollaisten päätösten tulisi olla avoimia jokaisena vuoden päivänä, ei vain vuodenvaihteessa. Tulevasta vuodesta on kuitenkin todennäköisesti tulossa minulle mielenkiintoinen, haasteellinen ja jännittävä. Tämä koskee niin työkuvioita kuin yksityiselämääkin. Jotenkin minusta tuntui, että minun tulisi muistaa sitä jollakin erityisellä tavalla. Niinpä minä ostin orkidean.


On ehkä oleellista tietää minusta se, että minulla on pitkä ja vankka historia huonekasvien tappajana. Nyt kun opin vihdoin valitsemaan kyllin anteeksiantavaisia lajeja ja tajusin olla hoitamatta niitä liikaa, homma sujuu kohtalaisen hyvin. Lily sen sijaan on huonekasvinero, joka saa todennäköisesti minkä tahansa kasvin menestymään ja vieläpä mainitsee sen puolihuolimattomasti helpoksi -eikä edes valehtele, vaan vilpittömästi tarkoittaa tätä.
Niinpä olen vierestä seurannut Lilyn innostusta orkideoihin jo pidemmän aikaa ja kuunnellut selostuksia siitä, etteivät ne kasveina ole läheskään niin haastavia kuin luullaan. Minullahan on päässäni patouma siitä, että orkideat ovat kenkkuja kasveja. Ne vaativat keskiyöllä metsäpurosta kannettua vettä kasteluvedekseen, metsän suurimman männyn pudottamaa kaarnaa kasvualustakseen ja hullun lailla hyvää tuuria yleensä viitsiäkseen pysyä hengissä. Rasittavan oikukkaita kasveja siis kaikkiaan, eikä minun tapaisella tuuripuutarhurilla olisi niiden kanssa mitään toivoa.


Jostakin syystä tajusin joulun pyhien jälkeen, että minä tahdon orkidean. En käsittänyt miksi ja vastustinkin tätä päähänpistoani useamman vuorokauden. Lopulta huomasin olevani kukkakaupassa orkideaa hakemassa ja sainkin klassisen helpon perushybridin käsipuoleeni lähtiessäni. Kasvin sielunelämään netissä perehtyessäni tajusin, että tämä kukka oli tietyllä tapaa symboli koko tulevalle vuodelleni. Se oli viekoittelevan kaunis ja täynnä lupauksia mielenkiintoisista hetkistä ja uuden oppimisesta. Samalla se oli myös haaste, joka pakotti minut pois mukavuusalueeltani, kokeilemaan jotakin uutta ja vaikeaa, ilman varmoja takeita onnistumisesta. Ehkä kasvi kukoistaisi koko vuoden ja ensi vuonna samaan aikaan alkaisin haaveilla uudesta orkideasta. Tai ehkä se pudottaisi kauniit kukkansa, alkaisi kitua ja hiljaa kuolisi pois. Orkideoista ei koskaan tiedä.


Minun tulevassa vuodessani on paljon samaa. Odotan montaa asiaa mielenkiinnolla, jännityksellä ja innokkaalla odotuksella. Osa jutuista taas huolestuttaa ja pelottaakin minua. Osaanko, ehdinkö, epäonnistunko? Loppujen lopuksi kyse on samasta asiasta kuin vieraan huonekasvin hoidosta. Analyyttisenä luonteena voin perehtyä uusiin asioihin loputtomasti kirjojen, netin ja itseäni viisaampien kokemusten avulla. Jossakin vaiheessa on kuitenkin todettava, ettei valmista tule vain suunnittelemalla. On hypättävä ja sen jälkeen tehtävä parhaansa. Joskus se ei riitä ja sitä mätkähtää maahan mahalleen. Mutta enemmän sitä kuitenkin lopulta harmittaisi jäädä seisomaan reunalle ja epäröimään siitä, minne asti oma ponnistus kantaisikaan, jos uskaltaisi hypätä. 




Joten nyt minulla on pää täynnä suunnitelmia, sydän lastattuna unelmilla ja rohkeutta hypätä. Sekä tietenkin orkidea.

-Annukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti