sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Marjoja ennen ja nyt

Jo kirjan kaunis kansi houkuttelee lukemaan.

Taannoiselta lääkeyrttikurssin viikonlopulta tarttui mukaan myös Hannele Klemettilän ja Laura Jaakolan kirja Mansimarjasta punapuolaan - Marjakasvien kulttuurihistoriaa. Kattava opus johdattelee lukijansa suomalaisten marjakasvien kiehtovaan seuraan. Kirjassa kerrotaan muun muassa marjoihin liittyvistä uskomuksista ja niiden kansanomaisiin nimiin liitetyistä merkityksistä. Lisäksi kirjassa on näin marjaherkku- ja kosmetiikkakokkailijana aivan loistavat luvut marjojen ravintokäytöstä, rohdoskäytöstä sekä esteettisestä käytöstä. Kirja sisältää myös valtaisan määrän tutkimustietoa kotimaisista marjakasveistamme. 

Miten ja mitä marjakasveja on käytetty aikanaan eläinten lääkinnässä? Sekin selviää kirjaa lukiessa.

Kirjoittajat ovat molemmat tutkijoita, Klemettilä kulttuurihistorian ja Jaakola kasvibiologian saralta. Tutkijatausta ei tämän kirjan osalta ei todellakaan tarkoita jäykkää akateemista kapulakieltä, vaan mukaansa tempaavaa kerrontaa ja runsasta tietopakettia marjakasveista. Kirja toimiikin varsinaisena selkokielisen tiedon aarreaittana! Kirjan luettuaan voi vain toivoa, että Klemettilä ja Jaakola kirjoittaisivat vastaavan teoksen myös muista luonnonkasveistamme. Sitä odotellessa...

Ruokaan keskittyvässä kappaleessa on mukana myös reseptejä historian syövereistä.
Maistuisiko fenkoli-valkoherukkakastike?

-Lily

--
Kirjasta muualla:

2 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta! Pitää joskus lukea, jos se vaikka löytyisi kirjastosta.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoiselta vaikuttaa ja näyttää myös kauniilta! Luku- ja tutustumislistalle :)

    VastaaPoista