torstai 11. syyskuuta 2014

Perinneympäristöjä kartoittamassa


Minulla oli viime kesäkuun loppupuolella mahdollisuus osallistua muutaman viikon ajaksi maastokasvi-inventointeihin perinneympäristöjä tarkastelevassa tutkimuksessa. Koska työ oli mielenkiintoista ja sen taustalla oleva tutkimus myös maininnan arvoista, ajattelin kertoa hieman tarkemmin tekemästämme työstä. Meille tulee myös jatkuvasti hakuja ”biologi työ” –tyyppisillä hakusanoilla, joten toivon mukaan voin myös avata hieman yhtä pientä osa-aluetta biologien työkentässä.

Perinneympäristöt tutkimuskohteena ei välttämättä avaudu tavan tallaajalle mitenkään. Niillä tarkoitetaan niitto- ja laidunmaita, jotka aiemmin olivat karjatalouden vanhojen menetelmien myötä tavallisia. Karjatalouden keskittyessä yhä suuremmille tiloille ja käytäntöjen muuttuessa tehomaatalouden mukaisiksi, ei perinteisiä laidunmaita tai niitettyjä niittyjä enää tahdo löytyä. Niiden määrä onkin tippunut  alle prosenttiin aiemmasta sadassa vuodessa. Sadat lajit ovat uhanalaistuneet ja monet aiemmin runsaslukuisetkin voimakkaasti taantuneet. Niinpä viime vuosina niihin on keskitetty paljon voimavaroja, jotta luonnon monimuotoisuus voitaisiin turvata jatkossakin. Perinneympäristöjen suojelun ajatellaankin olevan tällä hetkellä yksi tärkeimmistä Suomen luonnon monimuotoisuuden turvaavista toimista.


Perinneympäristöt tutkimuksen kohteena Keski-Suomessa

FT Panu Halmeen luotsaamassa ”Perinneympäristöjen ja niitä korvaavien kulttuuriympäristöjen hoito biologisen monimuotoisuuden, sosiaalisen kestävyyden ja taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta” –tutkimushankkeessa selvitetään perinneympäristöjen hoitoa ja niiden lajiston suojelua. Tarkoituksena on tarkastella niitä kokonaisuutena, johon vaikuttavat niin biologiset, sosiaaliset kuin taloudellisetkin näkökulmat. Tutkimus toteutetaan pääosin Keski-Suomen maakunnassa, mutta tuloksia voidaan soveltaa koko maahan ja kansainvälisestikin. 


Tutkimus koostuu viidestä eri osahankkeesta. Kolme keskittyy hoidon ja suojelun biologiseen puoleen, yksi sosiaalisiin ja yksi taloudellisiin näkökulmiin. Tarkoituksena on, että osa-alueet yhdistetään lopuksi yhdeksi kokonaisuudeksi, joka antaisi mahdollisimman laajan kuvan aiheesta. Tutkimukset yhdessä kertovat siitä, millaisia vaikutuksia perinneympäristöjen hoidolla on biologisesti, miten kustannustehokkaita ne ovat, millaista yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä ne nauttivat ja miten muut kulttuuriympäristöt voisivat toimia mahdollisesti perinneympäristöjen biologisen merkityksen korvaajina. Tulokset auttavat arvioimaan sitä, millaisia ympäristöjä kannattaa jatkossa suojella ja miten yhteiskunnan rahoitus on järkevintä kohdentaa.


Biologiset osatutkimukset

Yksi näistä kolmesta biologisesta osatutkimuksista tarkastelee perinneympäristöjen ja korvaavien kulttuuriympäristöjen eliöyhteisöjen vertailua eri trofiatasoilla. Tämä on myös se osa-alue, jossa itse työskentelin mukana. Mistä hommassa siis oli kyse?


Perinneympäristöjen määrä on ollut laskussa. Samaan aikaan ihmisten pihoilla ja tienpientareilla esiintyy luontotyyppejä, jotka voivat tietyiltä ominaisuuksiltaan vastata perinnympäristöjä. Jos näitä alueita hoidetaan perinteisillä menetelmillä, kuten vaikkapa kasvillisuutta niittämällä, muistuttavat ne piirteiltään niittyjä. Usein niillä esiintyy myös perinneympäristöille tyypillistä arvokasta lajistoa. Ihmisten ja eläinten tallaus näillä alueilla voi luoda myös samanlaista laikkuisuutta maaperään, jota karjaeläinten laidunnus perinneympäristöissä loisi. Onkin pohdittu, voisivatko nämä ympäristöt toimia osittain korvaajina perinneympäristöille. Niitä kun esiintyy Suomessa laajalti ja esimerkiksi tienpientareita niitetään turvallisuuden takia joka tapauksessa. Jos ne voivat säilyttää osan perinneympäristöjen lajirikkaudesta ilman erillistä taloudellista panostusta, tämä olisi hyvä asia. Tutkimus selvittääkin, eroavatko perinteiset niityt näistä muista kulttuuriympäristöistä lajistoiltaan. Kohteista tutkittiin putkilokasvi-, sammal-, sieni- ja hyönteislajistoa.

Minun vaatimattomaksi tehtäväkseni jäi auttaa muutaman viikon ajan putkilokasvimäärityksissä. Jokainen osa-alue vaatii oman alansa asiantuntijat, jotka tekevät maastossa tutkimuksia ja määrittävät löytämänsä lajit. Yleensä yksi ihminen ei kykene tekemään kaikkia selvityksiä, vaatiihan se monen eri eliöryhmän hyvää tuntemusta.

Tinja ruudulla työhön käymässä
Mitä tämä putkilokasvikartoitus sitten käytännössä tarkoitti? Aamulla heräsin kellonsoittoon, pakkasin maastokamat reppuun ja lähdin odottamaan tienposkeen kyytiäni. Kartoitusryhmässä oli tyypillisesti mukana kolme jäsentä. Töitä ohjasi Tinja Pitkämäki, joka tekee parhaillaan graduaan samaisten perinneympäristöjen sammalista. Mukana olivat myös vuorotellen kandiopiskelijat Jenni Toikkanen ja Leeni Hämynen. Tinja vastasi työn yleisestä suunnittelusta ja toimintamme koordinoimisesta. Hän oli aiemmin suunnitellut päivän maastokohteet ja soitellut maatilojen omistajille sopiakseen käynneistämme. Omaksi murheekseni jäikin lähinnä olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. 


Maastokamat auton konttiin tungettuina

Automatkat nielaisevat ison osan päivästä, sijaitsevathan kohteet hajallaan ympäri maakuntaa. Reittisuunnittelu vaatiikin paljon työtä. Työpäivät myös välillä venyvät väkisinkin pitkiksi, kun kohteen kartoitusta ei voi vain lopettaa kesken kellon lyödessä neljä –joutuisihan seuraavana päivänä kuitenkin ajamaan takaisin viimeistelläkseen kohteen. Töiden rytmittämisessä onkin oma haasteensa. Etukäteen on myös mahdotonta tietää, miten paljon kohteet vaativat työtä. Jokin kohde voi hujahtaa ohi vain reilussa tunnissa, kun toinen vie useita tunteja.

Maastossa mukana seikkailivat niin valkoisista muoviputkista tehdyt kartoitusruudut, maastolomakkeet, tunnistusoppaat ja sadevarusteet. Kohteella etsittiin aina kartoituslinjan pää ja selvitettiin, mihin suuntaan linja maastossa kulki. Linjan varrelle oli tehty aina viisi ruutua, joilta määritettiin kaikki kasvillisuus. 

Tinja määrittämässä ruudun lajistoa
Varsinainen määritystyö oli juuri sitä miltä se kuulostikin. Me kävimme ruudun läpi kasvillisuutta varovasti kauhoen ja merkitsimme ylös lomakkeelle jokaisen lajin, jonka löysimme. Oman haasteensa työhön toi se, että osa kasveista oli todella nuoria yksilöitä, eikä niiden määrittäminen aivan helppoa aina ollutkaan. Onneksi mukana oli useampi pää miettimässä ja viimeistään seuraavana päivänä jollakin oli aina tarjota lajille nimi. Meillä on myös kaikilla hieman yksilöllinen osaamisemme, joten kasvit jotka tuottivat esimerkiksi minulle vaikeuksia, saattoivat olla muille todella helppoja. Matkalla kukin varmasti oppi uutta. Lajilistan lisäksi ruuduilta arvioitiin, miten korkeaa kasvillisuus oli keskimäärin ja miten suuren alan ruudusta mikin laji peitti. Laidunkohteilla arvioitiin myös tallauksen ja syönnin määrää. 

Työ oli mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Päivät veivät hurjan kauniisiin maisemiin ja paikkoihin, joissa muutoin en varmaan olisi tullut edes käyneeksi. Kohtasin ruuduilla niin vasikoita, äkäisen lehmälauman, lampaita kuin hevosiakin. Maastossa vastaan tuli taas erikoisia lajeja, joita en ollut aiemmin kohdannut. Näistä yhtenä esimerkkinä oli pussikämmekkä. Illalla kotiin palatessa olo oli yleensä väsynyt, mutta mukavan rento. Olikin hurjan mukavaa ja mielenkiintoista viettää pari viikkoa kasveja määrittäen.

Välillä puuhastelut kiinnostivat hieman turhankin paljon eläimiä
Laske tässä nyt syöntiä, kun joku syö koko ajan lisää
Tutkimus jatkuu edelleen loppukesästä sammalten ja syksystä sienten määrityksillä samoilta kohteilta. Tämän vuoden aikana on tarkoituksena kerätä kaikki biologisiin osahankkeisiin liittyvä aineisto ja aloittaa sen analysointi. Myös sosiaalisiin näkökulmiin keskittyvä hanke alkaa tämän vuoden aikana. Vuonna 2015 on tarkoitus raportoida valmiiksi saatuja osahankkeita ja vuoteen 2016 mennessä kaikkien osahankkeiden, niiden analysoinnin ja raportoinnin tulisi olla valmiina.

Jäänkin mielenkiinnolla odottelemaan tuloksia!
-Annukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti