sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sukujuuren äärellä

Perinteisistä ruisjauhoista syntyy perinneleipää.

Pääsin tänään osalliseksi uuteen tilanteeseen, kun sain Heidiltä kutsun leivänpaistajaisiin. Eikä kyseessä ollutkaan mikä tahansa leipä, vaan ihka aito ruisleipä, jota suvussa on jo vuosikymmenet leivottu samalla leipäjuurella. Eihän näin hyvää tilaisuutta voinut jättää käyttämättä, ja vaikka sunnuntaiaamuna sateeseen ja tuiskuun rämpiminen ei tuntunut kaikista houkuttelevimmalta ajatukselta, niin niinpä vain kipaisin naapuriin radan toiselle puolen. 

Leipäjuuri asustaa Heidin isoäidin taikinatiinussa.

Aamuvirkkuna oli Heidin äiti jo laittanut taikinan kohoamaan edellisenä päivänä heräteltyyn juureen. Muutaman tunnin kohottamisen jälkeen taikinasta pääsikin suoraan leipomaan ruisleipää. Tässä vaiheessa minulle tarjottiin myös avokätisesti mukaan pala suvussa kulkevaa juurta, joka nyt odottaa pakkasessa omaa leivontakokeiluani. 

Vuokaan asetellut leivät saivat kohota liinan alla lämpöisessä vielä puolisen tuntia.

Kohonneet leivät pääsivät paistumaan uuniin ja leipojat siirtyivät teenjuontiin.

Leipää oli leivottu jo edellisenä päivänä, joten kun kohonneet leivät viimein siirrettiin uuniin paistumaan, siirryimme teetarjoilun ja eilisen leivän ääreen. Ja voi kuulkaas, olipas suussasulavaa leipää! Jopa kaltaiseni vehnäsämpylöiden ja croissantien ylin ystävä joutui tunnustamaan tämän... Joten uskaltaisinpa veikata ruisleivän olevan erinomaista. 

Juurella leivottu leipä tuntuu olevan osin katoavaa kansanperinnettä, sillä harva enää jaksaa leipoa kotona leipää. Vielä harvempi leipoja käyttää leipäjuurta, varsinkaan perintönä kulkevaa. Niinpä koen itseni varsin onnekkaaksi, kun sain tänään palasen vanhaa juurta kotiinviemisiksi herkullisen leivän lisäksi. Toivottavasti ruisleivän leipominen juureen onnistuu minultakin ja leipäjuuren tarina jatkuu!

-Lily

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti