tiistai 7. lokakuuta 2014

Taistelua

Puhuin aiemmin siitä, miten aion hellittää tänä syksynä. Hellin itseäni, nautin elämästä ja hengitän vähän vapaammin. Kehoni ei tuntunut kuitenkaan luottavan näihin siirappisiin sanoihin ja lempeisiin lupauksiin. Se katkaisi sopimuksemme irti kokonaan ja päätti pitää huolen siitä, etten liikahda hetkeen yhtään minnekään.
Kun elämä tuntuu jyrkän kivikkoisen rinteen kiipeämiseltä
Niinpä minä sairastin pitkän ja ankaran flunssan. Päätä särki, kuume poukkoili ja ajatukset olivat väsyneet. Parannuin ja päätin, että pinnistelen enää muuttosiivousten yli aloittaakseni hitaan arkeni. Sitten sairastuin uudelleen. Makasin yhden päivän hämärässä huoneessa ymmärtämättä, miten paljon kello on. Noustessani tärisin ja hampaani löivät loukkua kylmien aaltojen ravistellessa minua. Yöllä tunsin, miten kasvoni tuntuivat sulavan kuumeen voimasta. Iholleni ja kurkkuuni nousi rakkuloita, enkä kyennyt neljään päivään syömään muuta kuin mehukeittoa. Hei hei, flunssa. Tervetuloa enterorokko.


Meinasin ensinnä sairastamani flunssan tienoilla, että teen jonkinlaisen flunssan karkoittamiseen pyhitetyn postauksen. Toisaalta en uskonut, että voisin lisätä siihen keskusteluun kamalasti mitään. Kannattaa nesteyttää itseään, käyttää hunajaa, makustella inkivääriä ja nautiskella valkosipulia. Näistä on jokainen kuullut joskus aiemminkin ja googlettamalla löytyy moisia nipullinen lisä. Niinpä päätin tiivistää mielestäni ja etenkin omalla kohdallani tärkeimmiksi osoittautuneet flunssanhoidolliset toimenpiteet yhteen helposti muistettavaan lauseeseen:

Et ole korvaamaton.

Vaikka pyörittäisit kriittisesti taloutenne arkea, sinulla olisi töissä tuhat velvollisuutta ja hoitaisit iltapuhteinasi naapurin sairasta mummoa, et silti ole korvaamaton. Jos katoaisit kuin tuhka tuuleen, asiat järjestyisivät tavalla tai toisella. Joku muu hoitaisi ne. Ei ehkä tavalla jolla sinä olisit ne tehnyt eikä siinä tahdissa kuin olit toivonut, mutta kuitenkin. Lysähdä siis sängyn pohjalle, vedä henkeä ja sulje silmäsi. Et ole korvaamaton, mutta aivan hurjan tärkeä kuitenkin. Aivan liian tärkeä rikottavaksi. Pidä siis huolta itsestäsi nyt hetken aikaa, sen olet ansainnut. 

Älä syö särkylääkkeitä päästäksesi liikkeelle, voidaksesi hoitaa välttämättömän velvollisuuden ja jaksaaksesi vielä hetken. Sinulla on vain yksi elämä, yksi nykyhetki, yksi keho. Rakasta niitä kaikkia ja anna niille parhaasi. Elvytä kehosi, suovuta ärhäkän taudin raivo, uskalla laskea irti kaikesta ja lepää. 

Huominen on päivä sekin.

Suppilovahverot eivät hätäilyistäni huolimatta taudin aikana kadonneet mihinkään, vaan kerkesin poimia ne sunnuntainakin

Rokosta toipuvin ja hyvin lämpimin terveisin,

-Annukka 

2 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus tärkeästä aiheesta! Itsekin luulin olevan niin mahdottoman korvaamaton, kunnes minut repäistiin viikkokausiksi teho-osastolle kaiken kiireen keskeltä. Toivottavasti kaikkien ei tarvitse olla yhtä jääriä, vaan nämä asiat uskoo helpommallakin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhea, onneksi minun ei ihan tuohon pisteeseen asti tarvinnut käydä! Mutta kyllä se pysäyttää ja pistää miettimään, mikä kaikki onkaan arjessa välttämätöntä ja olisiko itselläkin oikeus sekä syytä välillä levätä kunnolla. Mutta oikeassa olet, meille jästipäille on ihan hyvä oppia edes kantapaan kautta tätä, osa toivon mukaan uskoo vähemmälläkin :D

      -Annukka

      Poista