maanantai 17. marraskuuta 2014

Rakkaudesta rutiineihin

Minä palailin sorvin äärelle parin viikon lomatuiseltani enemmän tai vähemmän virkistyneenä tänään. Lomaohjelmaan kuului rentouttavasti esimerkiksi vanhan asuntomme lopputarkastus, hervoton migreenikohtaus sekä toiseen hartiaani yli viikoksi pesiytynyt lihasjumi. Myös lapsi sattui nukkumaan levottomammin kuin tavallisesti, joten unikaan ei minua pelastanut. Silti oli ihanaa elää rauhallisessa tahdissa, tehden itselleni tärkeitä asioita ja ollen rakkaimpieni lähellä.

Tänään totesin, että nyt laitetaan elämä taas takaisin arkeen. Pienen lapsen kanssa touhutessa sitä on hyvin oppinut rutiinien merkityksen. Ne tuovat turvallisuutta ja ennakoitavuutta pienen ihmisen elämään. Vaikka itse koen joskus rutiinit vähän ahdistavinakin, niillä on kyllä sama vaikutus itseenikin. Asiat tapahtuvat tietyssä järjestyksessä ja niillä on tietty suunta. Kaikki järjestyy hissukseen pieninä paloina. Vaikka rakastan edelleen sopivina annoksina spontaaniutta ja levotonta kulkijamaisuutta elämässä, minulle on kuitenkin lopulta aina tärkeää palata takaisin kotiin ja asettua rauhallisesti takaisin luomiini rutiineihin.

Tie vie
Ensimmäisenä lomaltapaluutoimenani päätin herätellä taas hetken uinuneet aamulenkkini. Saatuani lapsen päivähoitoon, minulla on aamulla tovi aikaa itselleni ennen töitä. Tuon ajan olen käyttänyt usein kävelyyn. Kesän mullistukset rikkoivat tuon rutiinin ja lenkkini muuttuivat epäsäännöllisiksi. Nyt tuntui oikealta ajalta palata takaisin niiden äärelle. Niinpä vaihdoin ulkoiluvaatteet ylleni ja säntäsin Touruvuoren maastoon.

Muuttomme jälkeen en ole ehtinyt kulkea kuin lapsen kanssa lähimaastoissa, vaikka aivan vieressämme ovatkin Touruvuoren ulkoilualueen maastot. Niinpä tunsin kaipaavani kipeästi kartoittamaan lähialueeni polkuja ja lenkkeilymaastoja. Annoin jalkojeni johtaa minua ja luotin vanhaan tunteeseen siitä, että veisivätpä jalat minut minne tahansa, löytäisivät ne kyllä tiensä takaisinkin.

Maasto polveili välillä nousten korkealle, välillä laskeutuen alas
Askeleet tuntuivat alussa hieman haparoivilta, mutta lihasten lämmitessä kävelyn lohdullinen rytmi täytti mieleni. Etsin, eksyin ja harhailin, nauttien jokaisesta hetkestä. Välillä löysin jännittävän polun, seurasin sitä ja tajusin hetken päästä kulkeneeni lähes ympyrää. Toisinaan kenkäni alla oli latupohja, toisinaan kivikkoinen polku tai kahiseva lehtimatto. Luonto oli hiljainen ympärilläni, eikä muita lenkkeilijöitä juuri näkynyt. Yhdellä pätkällä kiven takaa lehahti lentoon kaksi teerinaarasta tullessani liian lähelle.

Puolivälissä harhailuani tuntui, että viime viikkojen jomotukset ja kolotukset lähtivät liikkeelle. Hetken ajaksi päässäni sykki pulssini tahtiin päänsärky ja hartiani olivat jumissa. Hissukseen jatkaen ja varovasti kehoa kuunnellen tuntemukset kuitenkin hävisivät. Kahdeksaa kilometriä myöhemmin olo olikin kaikin puolin hyvä: rento, rauhallinen ja tyyni.

Polkuja löytyi monenlaisia
Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille! Toivottavasti teillä on omat rauhoittavat rutiininne, jotka antavat lohtua ja voimia näinä liian aikaisin hämärtyvinä iltoina.

-Annukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti