maanantai 1. joulukuuta 2014

Mutta mitä tapahtuikaan marraskuussa?

Etsimässä
Heräsin tänä aamuna hieman ennen muuta perhettä ja makasin vain futonilla kuunnellen hämärässä muiden hengitystä. Hieman liikahtaessani pelastuskissapoikamme Pihka päästi pienen naukaisun ja säntäsi istumaan rintani päälle, puskien päätään kasvojani vasten. Silittelin hajamielisesti kissaa ja kuuntelin, miten lapsi havahtui kissan pitämiin vaimeisiin ääniin. Oli hämärää ja rauhallista. Pian tyttö ilmestyi tukka unipörrössä viereeni ja vaati päästä kainalooni peiton alle. Puolisko vierellä käänsi kylkeä kai toivoen, että tajuaisimme olla hiljaa ennen kellonsoittoa. Pian hänkin antoi periksi ja kääntyi takaisin puoleemme. Siinä me köllöttelimme, kikattelimme ja halailimme lumihippusten sataessa ikkunan takana.

Työhommia Teeleidissä
Onnellisuus ympärilläni oli kuin lämmin huopa, johon kietoutua kylmänä aamuna. Se tuntui yhtä aikaa lempeän arkiselta ja kuitenkin koko maailmaani järisyttävältä. Välillä olin ehtinyt unohtaa, miten sitä kuulostellaan. Koko syksy ja etenkin lempeä marraskuumme oli kuitenkin antanut minulle voimia. Tuntui hieman samalta kuin joku ventovieras olisi yllättäen pysäyttänyt minut kadulla antaen huomaamatta maahan pudottamani laukun takaisin. Aivan kuin joku olisi  antanut minulle jotakin, jota en ollut aivan täysin ehtinyt tajuta kadottaneeni.

Katse tulevassa
Marraskuu onkin ollut tänä vuonna erityinen. Se on ollut täynnä pieniä hetkiä, hidastamista, naurua ja nauttimista. Olen koettanut liikkua paljon, syödä terveellisesti ja nautiskella kohtuudella. Paljon olen viettänyt aikaani rakkaiden parissa ja tehnyt pieniä tutkimusretkiä ympärilleni mieli avoinna. Usein olen myös kokenut kiireen kolkuttelevan. Silloin olen napannut kirjan hyllystä ja heittäytynyt sohvalle pitkäksi toviksi, ihan vain kiusallani.

Harjun huipulta näkee aina Jyväsjärven taa
Välillä myös kaikesta yrityksestä huolimatta eteen sattui pieniä kiiresumia tai tärkeitä projekteja, joiden eteen piti tehdä paljonkin töitä. Sekin oli hyvä. Elämää ei voi koskaan suitsia täysin. Suunnitelmat menevät uusiksi ja se täytyy vain hyväksyä kiehtovana ja kamalana osana elämää. Kun oppii hyväksymään ja sietämään näitä heilahteluja, on arkikin armollisempaa. 

Sopivasti hulluttelua
 Toivottavasti te saitte ladattua akkujanne joulukuuta varten. Nyt on hyvä mieli kulkea eteenpäin.

-Annukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti