keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Nokkonen, poltteleva herkku

Kevään aurinkoisten päivien ja kevyiden sateiden vuorotellessa huomaa, miten pienet versot tienpientareilla alkavat kasvaa suorastaan kohisten. Villiyrttikausi onkin alkamassa parhaillaan ja pian voimmekin suunnata luontoon keräämään talteen noita monipuolisia aarteitamme. Nokkonen on vuodesta toiseen monen kerääjän suosikki, eikä suotta. Se on äärimmäisen helppo tunnistaa, sen ravintoarvot ovat huikeat ja sitä esiintyy runsaana lähes koko maassa.

Nuoret versot nousemassa

Ravitsemuksen tehopakkaus

Nokkosella on hyvät ravintoarvot moneen kaupan hyllyltä löytyvään vihannekseen verrattuna. Jos vertailukohdaksi otetaan esimerkiksi samaan tapaan keittiössä käytetty pinaatti, erot ovat huomattavat. Nokkosessa on lähes seitsenkertainen määrä kalsiumia, nelinkertainen määrä rautaa ja kolminkertainen määrä C-vitamiinia pinaattiin verrattuna. Myös proteiinin määrä on korkeampi, aivan kuten useiden hivenaineiden. Iloisen poikkeuksen tästä kaavasta tekee sen sijaan natrium, jota nokkosessa on huomattavasti pinaattia vähemmän. Mikä parasta nokkosen ja pinaatin vertailussa, nokkosta voi jokainen pelkän vaivan hinnalla kerätä luonnosta.

Nokkonen kukkivana
Nokkosen versossa on amiineja (histamiinia, serotoniinia, asetyylikoliinia), flavonoideja (isokversitriinia, rutiinia, kämferolia, isoramnetiinia), klorofylliä, karotenoideja (mm. betakaroteenia), vitamiineja (C-vitamiinia, B-vitamiineja ja K1-vitamiinia), muurahais-, sitruuna- ja piihappoa sekä suhteellisen runsaasti kalsium- ja kaliumsuoloja. Nokkosen juuressa taas on puolestaan parkkiaineita ja erilaisia steroleja, kuten beta-sitosterolia. Lista on hengästyttävä, joten ei ole ihmekään, että jo Toivo Rautavaara aikoinaan nimesi nokkosen syötävistä luonnonkasveistamme tärkeimmäksi.


Pisteliäs kerättävä

Nokkosen nuoria versoja ja lehtiä kerätään ennen kukintaa. Mikäli nokkoskasvusto ennättää kuitenkin rehahtaa täyteen mittaansa ja kukkia, uutta satoa voidaan vielä saada myöhemminkin kesällä niittämällä vanha kasvusto ja keräämällä uudet versot niiden noustua. Näissä uusissa versoissa on myös vähemmän nitraattia kuin aiemmassa kasvustossa.

Usein suojakäsineet ovat nokkosen keruussa tarpeen, onhan kasvin lehdillä ja varressa poltinkarvoja. Keruussa täytyy muistaa niin normaalit keruupaikan puhtautta koskevat ohjeet, mutta myös runsastyppisten keruupaikkojen välttäminen. Nokkonen kerää etenkin navetoiden, huussien ja pellonreunojen lähellä itseensä typpeä nitraattina. Ihmiselimistössä tämä muuttuu nitriitiksi.


Monipuolinen käyttökasvi

Nokkonen on ruoanlaitossa monikäyttöinen. Sitä voi hyödyntää pinaatin tavoin eri ruokalajeissa, mutta käyttää myös yrttijuomien raaka-aineena. Usein kasvi ryöpätään ennen käyttöä eli kastetaan kiehuvassa vedessä. Tämä alentaa nitraattipitoisuutta, mutta vähentää myös ravinteiden määrää. Ryöpätyt nokkoset voi käyttää sellaisenaan tai pakastaa myöhempää käyttöä varten. Myös keitinveden voi hyödyntää monessa, esimerkiksi kosmetiikassa. Kuivattuna nokkosesta saa tehtyä helposti viherjauhetta, jota voi lisäillä lähestulkoon mihin tahansa ruokiin. Kuivaus sekä ryöppäys poistavat myös poltinkarvojen poltteen eli lautasella nokkonen ei enää polttele. Syksyllä voi kerätä myös nokkosen siemeniä, joita voi ripotella ravintolisäksi vaikkapa jogurttien päälle tai syödä sellaisenaan.

Nokkoskuituja irrotettuna
Nokkosta on kansanlääkinnässä käytetty moneen, mutta onpa sillä todettu tieteellisestikin todennettuja vaikutuksia. Se toimii esimerkiksi nesteenpoistajana vähentäen turvotusta. Etanoliuutteessa nokkosen on todettu helpottavan lieviä miesten eturauhasvaivoja. Nokkosen korkea C-vitamiini ja rautapitoisuus tekevät siitä myös oivan seuralaisen anemian hoidon tukihoidossa. Kasvia ei kuitenkaan suositella käyttöön niille, jotka kärsivät sydämen tai munuaisten vajaatoiminnasta ja siitä johtuvasta turvotuksesta.

Nokkoskuituja paperina
Nokkonen on myös vanha kuitukasvi, jota on käytetty niin kankaan kuin paperinkin valmistuksessa. Suomessa nokkoskankaan laajamittaisempi käyttö loppui niihin aikoihin, kun puuvilla saapui markkinoille.
Kuitukäytön lisäksi kasvia on hyödynnetty myös kosmetiikan raaka-aineena. Se soveltuu etenkin hiushuuhteisiin ja kasvovesiin. Nokkonen tasapainottaa etenkin ärtynyttä päänahkaa ja soveltuukin huuhteluna hyvin shampoopalan kaveriksi hoitoainetta korvaamaan. Tummien hiusten väriä nokkonen syventää, mutta vaaleatukkaisten kannattaa sitä välttää, nokkonen kun saattaa tuoda vaaleisiin hiuksiin vihertäviä sävyjä.
Nokkonen on monelle luomuviljelijälle tuttu myös tuholaisten torjunta-aineena. Nokkosesta tehtyä haudetta voidaankin ruiskutella kasvien lehdille vailla pelkoja myrkkyjäämistä.

Nokkosshampoota


Nokkonen onkin siis kasvi, jolle jokainen varmasti löytää käyttöä. Olitpa sitten keräämässä nokkosta ensimmäistä kertaa tai olet jo vanha konkari, kannattaa nokkosen perään suunnata tänäkin kesänä.


-Annukka

---

Lähteitä, luettavaa:

Arktiset aromit ry: Nokkonen 

Fineli: Nokkonen

Tohtori.fi, rohdosluettelo: Nokkonen

Uusi Musta: Nokkosta mä metsästän





sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Hetkellistä


Kuluneena viikonloppuna vietettiin isoäitini hautajaisia. Kaikeksi onneksi mummini sai elää pitkän ja rikkaan elämän, nähdä lastensa ja lastenlastensa kasvavan, matkustella paljon ja tehdä intohimoisesti omaa kutsumustyötään. 

Juhlat olivatkin hienosti mummin näköiset: musiikki, puheet ja kukat olisivat varmasti ilahduttaneet häntä. Muistotilaisuudessa kerrattiin mummin elämää ja sen moninaisia vaiheita. Paikalla oli moni mummille tärkeä ihminen ja tilaisuudessa vuodatettiin kyyneliä, mutta myös naurettiin paljon. Myös elämän synkempiä sävyjä sivuttiin, eihän kenenkään elämä ole pelkästään ruusuilla tanssimista. Mutta sekin kaikki oli niin kovin, kovin inhimillistä. 

Läheisen elämän päättyessä herkistyy miettimään sekä edesmenneen elämää, että omaansa. Millainen minun elämäni on tähän asti ollut? Millaisia valintoja olen tehnyt, millaisia asioita arvostan? Kun on minun aikani joskus lähteä, mitä muistotilaisuudessani sanotaan? 

Toivottavasti ainakin tunnelma on yhtä lämminhenkinen ja välitön kuin mummiani muistellessa.

-Lily

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kikherneitä naposteluherkkuna

Jaoin alkuvuodesta hummusreseptin, jota olemme käyttäneet tehdessämme levitettä leivälle. Samoihin aikoihin testailin ensimmäistä kertaa myös herneitä naposteluherkkuna. Googlettaminen paljasti, että moiseen löytyy reseptejä kymmenittäin. Testailimmekin miehen kanssa muutamia versioita ja tykästyimme useampaankin. Paahdetut palleroiset päätyivätkin meillä vakituisten ruokalajien joukkoon, olivathan ne tavattoman helpot valmistaa, ravintoarvoiltaan hyviä ja maultaan monipuolisia.

Kun taannoin tiedossa oli viljojen ja maidon suhteen rajoittuneen lapsiperheen vierailu meille, päätin pyöräyttää riisijauhopohjaista pannaria kookoskermalla sekä juurikin näitä paahdettua herneitä tarjoilupöytään.

Ihania, rapeita herneitä


Paahdetut kikherneet

Jos käytät kuivattuja herneitä, liota herneet yön yli ja keitä niitä tunti. Laita uuni lämpemään 200 asteeseen ja levittele herneet kerrokseksi pellille. Laita pelti uuniin ja anna herneiden hieman kuivahtaa samalla kun uuni lämpiää. Ota pelti uunista, sekoita mausteet joukkoon ja laita herneet takaisin uuniin. Jatka paahtamista noin 20-30 minuuttia. Voit välillä testata, joko herneet ovat sinun makuusi sopivat. Pidemmällä paistoajalla niistä tulee kovempia ja rapsakampia, lyhyemmällä etenkin sisus jää pehmeäksi.

Keitetyt herneet paahtoon menossa

Grillimausteseos

1/3 dl fariinisokeri
1/3 dl paprika
3 tl mustapippuri
3 tl suola
1 tl valkosipuli
1 tl sipuli
1 tl liperi
1/2 tl cayennepippuri

1/3-1/2 dl öljyä

Sekoita mausteet keskenään. Ota puolet maustejauheesta erilleen ja lisää siihen öljy. Sekoita huolella pöyhien öljymausteseos hieman paahtuneiden kikherneiden joukkoon, jatka paahtamista. Kun herneet ovat valmiit, ota ne uunista ja ripottele pinnalle loput kuivaseoksesta.


Currymauste

3-5 tl currya
(suolaa)
1/3-1/2 dl öljyä

Sekoita curry öljyyn, pöyhi mausteseos hieman paahtuneiden herneiden joukkoon. Jatka paahtamista. Kun herneet ovat valmiit, voit lisätä halutessasi niiden pinnalle vielä suolaa oman makusi mukaan.

Currymaustettuja herneitä
Paahdetut kikherneet sopivat niin erilaisten illanistujaisten tarjoiluvalikoimaan tai vaikkapa leffaherkuksi sohvalle. Mitä muita vastaavia naposteluherkkureseptejä teillä on varastoissanne, tilausta näille terveellisemmille herkuille on ehdottomasti ainakin meidän huushollissamme?

-Annukka

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Makkaratehtailua

Palmusunnuntaita vietimme tänä vuonna vähän erilaisissa merkeissä. Päädyimme nimittäin toteuttamaan jo noin vuoden ajan vireillä olleen projektin ja kokeilemaan makkaran tekoa. Innokkaimpana tekijänä toimi Annukan puolisko Mikko ja mukana makkaranteon saloja opettelemassa olivat luonnollisesti myös Annukka, tyttärensä sekä aiemminkin Villikatajan blogissa vieraskynäilijänä piipahdellut Maija.

Lähtötilanne: ohje...

...muutama metri suolta likoamassa...
...ja lihat valmiina jauhettaviksi. Tästä se lähtee!

Kukaan meistä ei ollut aiemmin tehnyt makkaraa, joten operaation alussa oli melkoisen paljon säätöä. Monelta taholta olimme lukeneet ja kuulleet, että makkaraa tehdessä ei kannata silavaa tai mausteita säästellä, joten päätimme noudattaa näitä vihjeitä. Saimme kumma kyllä aikaiseksi ihan kelvollisen oloista rosmariinilla, valkosipulilla ja oluella maustettua lammasmakkarataikinaa, josta paistetut koekakut maistuivat suussasulavilta. 

Tehotiimi Lily-Maija-Mikko itse teossa
Makkarataikinan maustamista oluella

Makkaranteon haastavimmat vaiheet tulivat vastaan siinä kohtaa, kun makkarataikinaa piti ruveta pursottamaan tarkoitusta varten hankittuihin, puhtaisiin ja liotettuihin, suoliin. Asiaankuuluvan säätämisen, laitteen ohjekirjan pläräilyn ja yritysten ja erehdysten siivittäminä saimme lopulta asennettua oikeat suuttimet oikein päin ja suolen pujotettua paikoilleen.

Hei, mitenkäs tämä vesijuttu oikein toimii?
Koneen osien pähkäilyä

Sitten alkoi jännittävä osuus, kun makkarataikinaa pursotettiin suoleen. Sain kunnian olla pursotusvaiheessa alkuun toisena tekijänä Annukan puolison toimiessa päävastaavana, ja oli kuulkaa jännittävää hommaa! Saimme aikaiseksi pitkän ja paksun pötkön makkaraa, jonka kiersimme lyhyemmiksi annospaloiksi ja kypsensimme miedolla lämmöllä uunissa.

Makkaran kieputtamista annospaloihin
Ihan oikeita makkaroita!
Useammassakin ohjeessa neuvottiin välttämään liian täyteen pursottamista, jotta suoli ei kypsennettäessä repeäisi. Onnistuimme ilmeisesti puolivahingoissa saamaan aikaan juuri sopivasti täytettyjä makkaroita kahden ensimmäisen reseptin osalta, sillä näistä yksikään ei räjähtänyt uunikypsennyksen aikana. 

Päivän toisena makkarana testasimme salvialla ja savupaprikalla höystettyä possumakkaraa. Tämänkään teossa ei silavaa säästelty, ja lopputuloksena olikin ehkä jopa lammasmakkaroita himpun verran mehevämpiä herkkuja. Kenties tämä johtui keitetystä perunasta, joka toimi taikinan yhtenä ainesosana. Näistä possumakkaroista teimme myös suurempia, täysikasvuisen grillimakkaran kokoisia.

Massan pursotusta suoleen
Tämän reseptin toteuttamiseen tarvittiin kolme aikuista ja yksi potkumopo

Kolmas kokeilumme oli aurajuusto-punajuurimakkara, johon ei silavaa (ja suolta) suuremmin tullut lainkaan lihaa. Hieman muokattuna versiona juuresmakkaraa voisi kenties valmistaa myös punalihattomana versiona, jolloin suolen sisällä paistamisen sijaan siitä voisi muutoin muotoilla sopivia pötkylöitä kypsennettäväksi.

Annukka uskoi, ettei lastenvahtina joudu juurikaan sotkemaan käsiään. Vähänpä raukka tiesi

Massan pursotusta

Maijan taidonnäyte makkaroiden kiertämisessä

Valmistamisen aikana sattui kuitenkin pieni haaveri ohjeiden sekoittuessa. Tämän seurauksena juuresmakkarataikinastamme tuli melkoisen löysää, eikä se suureksi harmiksi kypsennettäessä juuri kiinteytynyt. Maku oli kuitenkin tässäkin versiossa kohdillaan, joten eiköhän sitä tule toistekin yritettyä. Esimerkiksi ryynit tai siemenet voisivat tuoda tähän juuresmakkaraan lisää ryhtiä ja mukavaa purutuntumaa...

Väsyttää vähän, mutta kivaa oli!

Kokonaisuutena makkaranteko oli yllättävän näppärää puuhaa, kun sen kerran oppi. Meitä kaikkia ilahduttivat paitsi mahtava maku, myös se, että itse tehdessä sai taatusti vähemmän kemikaaleilla kuorrutettua herkkua, kuin kaupan vastaavat. Suunnittelimmekin jo yksissä tuumin, että ensi kesän grillimakkarat taitavat valmistua lähitilojen herkullisista lihoista... 

-Lily

P.S. Kameran takana häärivät Annukka, Mikko ja Maija. 

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Luontokasvatuksesta lääke luonnosta vieraantumiseen?




Minulle on muutamakin ihminen todennut, että onpas mukavaa, kun te kasvatatte lapsestanne varsinaisen luontoihmisen. ”Teillä toteutuu arjessa hienosti tuo luontokasvatus”, eräskin puolituttu kehaisi. Minä jäin hieman pohtimaan, mitä luontokasvatuksella tarkoitettiin. Meillä ei nimittäin ole koskaan käyty yhtään kasvatuksellista keskustelua siitä, että pyrkisimme erikseen tuomaan ympäristökasvatuksellisia teemoja kasvatuksemme. Kalaretkelle karatessa tai laavulle pinkoessa kukaan ei ollut pohtinut tarkemmin asian kasvatuksellista puolta, se nyt vain sattui olemaan meistä mukavaa. Käytännössä me elämmekin sillä samalla tavalla, jolla elimme ennen lastakin. Kaikille tällainen arki ei kuitenkaan ole sitä ominta tai olosuhteista johtuen mahdollista, joten varsinaiselle ympäristökasvatukselle on varmasti myös vahvaa tilausta.


Petotutkija ja luontoalan lehtori Kai-Erik Nyholm ilmaisi helmikuussa YLE:n uutisissa huolensa suomalaisten luonnosta vieraantumisesta. Nyholmin mukaan esimerkiksi sukupolvelta toiselle aiemmin siirtynyt tieto ei enää kulje, koska monet vanhemmatkaan eivät nykypäivänä näitä asioita hallitse. Miten he siis voisivat siirtää ne omille lapsilleen? Nyholm myös arvelee, että nykyihminen pelkää luontoa, kuten sinne eksymistä tai petoja. Tärkeänä lääkkeenä tähän kehitykseen Nyholm esittää juurikin lasten luontosuhteen kehittämistä esimerkiksi peruskoulussa. Ajatus kuulostaakin hyvältä, mutta miten helppoa sitä on nykypäivän koulu- tai päiväkotimaailmassa toteuttaa?

Tajusin asiaa pohdiskellessani, etten oikeastaan tiedä, miten luontokasvatus tarkalleen määritellään ja mitä kaikkea se pitää nykyisellään sisällään. Yhä useammin se kuitenkin listataan esimerkiksi varhaiskasvatuksen tavoitteissa ja sitä pyritään tuomaan entistä enemmän niin päivähoito- kuin kouluympäristöissäkin lapsille. Mutta mitä se on sitten käytännössä ja saadaanko sillä paikattua yhä heikommaksi käyvää luontosuhdetta? 


Yhteinen käsitys -sivusto määrittelee luontokasvatuksen näin:
”Ympäristökasvatuksen muoto, joka on elämyksellistä ja kokemuksellista, tukee yksilön ympäristöherkkyyttä ja luontosuhdetta sekä edistää luonnontuntemusta. Luontokasvatusta toteutetaan pääasiassa luonnossa liikkuen. Se sisältää aina ympäristövastuullisuutta tukevia arvoja, joten kaikki luontoon liittyvä tai ulkona tapahtuva kasvatus ei ole luontokasvatusta”

Verkkoa selatessa tulee vastaan myös paljon eri oppilaitosten, päiväkotien ja hankkeiden sivuja, jotka määrittelevät myös oman toimintansa kautta, mitä luontokasvatus juuri heidän tapauksessaan tarkoittaa. Ympäristökasvatuksen tarkoituksena nähdään esimerkiksi lasten ja nuorten vieminen luontoon ja heissä niin kiinnostuksen kuin kunnioituksenkin herättäminen luontoa kohtaan. Myös havaintojen tekeminen luonnosta nostetaan usein esille. Tyypillistä oli myös opettaa luonnossa liikkumista sekä luonnon eri materiaalien käyttämistä eri oppiaineissa ja tarkoituksissa. Toiset listasivat luontokasvatuksen alle esimerkiksi kaikkien aineiden tuntien pitämisen ulkona, vaikka varsinaisesti tuolloin luontokasvatuksen ympäristövastuullisuuden puolta ei toteutettu. Osa tuntuikin määrittelevän luontokasvatukseksi kaiken, mikä vain suinkin tapahtui ulkoilmassa. Toiset taas pitivät ympäristövastuullisuutta kriteerinä luontokasvatukselliselle toiminnalle.


Monissa yhteyksissä asiantuntijat mainitsevat, että koulun tulisi tuoda yhä enemmän luontoelämyksiä lapsille ja näiden tulisi viettää enemmän aikaa ulkoilmassa, olipa oppiaine mikä hyvänsä. Me saimme joskus aikoinamme kauniilla säällä luvan laskea matematiikan harjoituksia koulun pihalla, mutta muutoin en muista ulkoilmaa kovin laajalti hyödynnetyn oppitunneillamme biologian ja liikunnan tunteja lukuun ottamatta.
Toisaalta ymmärrän tämän opetusalaa läheltä seuranneena. Ryhmäkokojen jatkuvasti kasvaessa oppilaiden ulos vieminen on opettajalle riski, onhan hän vastuussa henkilökohtaisesti kaikesta ryhmälle tapahtuvasta. Luokkahuoneessa on suurta 25-30 oppilaan ryhmää helpompi seurata kuin lähimetsässä liikuttaessa. Myös rajallinen aika opetuksen suunnittelussa ja sen toteutuksessa on opettajalle jatkuva ja tuttu seuralainen. Totutusta poikkeaminen vaatii enemmän resursseja opettajalta, jos koko koulu ei ole lähtökohtaisesti ottanut jo tavoitteekseen toimia tällaisella tavalla ja tue opettajaa tehtävässään. Kun aika on kortilla muutenkin, opetussuunnitelmat täynnä isoja tavoitteita ja oppilasmäärät suuria, käytännön toteutus voi tuntua liian raskaalta satunnaisen opettajan harteilla. Oleellista on myös se, että luontokasvatus tulisi liittää kiinteäksi ja luontevaksi osaksi muita oppiaineita, jotta se ei lohkaisisi muutenkin tiukasti rajoitettuja oppituntimääriä pois kaikilta muiltakin tärkeiltä oppiaineilta.


Jos luontokasvatus halutaan ottaa koko oppilaitoksen asiaksi, siihen pääsee kiinni helpommin kuin yksittäisen kasvattajan ponnistuksilla. Kokeilussa onkin ollut esimerkiksi erityisiä metsäpäiväkoteja, joiden arkitoimintaan ajatus luonnosta on punottu hyvin tiiviisti. Kokemukset näistä ovat olleet pääosin hyviä. Tilausta tuntuukin olevan etenkin erilaisille valmiille esimerkeille, materiaaleille ja koulutuksille. Esimerkiksi Lapissa vedetyssä luontokasvatushankkeessa keskityttiin juuri luomaan valmiita materiaaleja ja käytänteitä kouluissa ja päiväkodeissa toteutettaviksi. Lisäksi esimerkiksi yhteistyötä eri tahojen välillä lisättiin ja opettajia koulutettiin. Alueelle koottiin myös varustepankkeja ja tutkimusreppuja, joiden välineistöä voitiin hyödyntää luonnossa liikkumisessa ja erilaisen tutkimuksen teossa. Hankeraportin mukaan hankkeelle asetetut tavoitteet saavutettiin ja eri kouluille luotiin juuri niille parhaiten sopivia käytänteitä. 


Aihepiiri tuntuu herättävän tällä hetkellä paljon keskustelua ja hyvä niin, luonto on meille elintärkeä ja siitä vieraantuminen kohtalokasta. Millaiset kokemukset teillä on luontokasvatuksesta? Onko sille tarvetta ja miten se tulisi toteuttaa järkevästi? Oletteko itse käyneet kouluanne oppilaitoksessa, jossa luontokasvatusta on erityisesti painotettu? Lisäksi jos teillä on jakaa linkki/kirjavinkkejä hyvistä luontokasvatuksen käytänteistä tai materiaaleista, otan moisia ilolla vastaan.

-Annukka


PS. Kuvat Pekka Savolainen

---

Linkkejä, luettavaa:

Peltoluhta, E., 2013. Tutkiva luontokasvatus lapsen osallisuuden lisääjänä : Design -tutkimus Case Forest -pedagogiikan soveltamisesta päiväkodissa. Pro gradu -työ.

Rantanen, E. & Lehto, M., 2011. Ryteiköstä lasten leikkipaikaksi : Luontokasvatuksen monipuolistaminen päiväkodissa. Opinnäytetyö.

YLE: Asiantuntijat: Kouluissa pitäisi hyödyntää enemmän luontoa, 18.10.2013

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Keltainen


Kevään koittaessa päivät pitenevät ja saamme taas nauttia lämpimästä auringonvalosta, päivä päivältä hieman pidempään. Kevät on ehdottomasti lempivuodenaikojani, kesän ohella tietenkin. Kevään keltaisuus luonnossa on pitkän pimeän talven jälkeen mahtavaa. Keltaiset narsissit ja tulppaanit, sitruunaperhoset, aurinko... 

Kevätpäivien sulavesipurot ja heräävä luonto. Ja ihana, loputon valo!


Siinä missä Annukka nauttii syksyn pimenevistä illoista ja rauhoittumisesta, olen minä yleensä keväisin täynnä intoa ja energiaa. Herään päivä päivältä pirteämpänä yhdessä varhaistuvien aamujen kanssa ja nautin pitkistä valoisista illoista. Odotan innolla kevään ensimmäisiä: ensimmäistä leskenlehteä, ensimmäistä sitruunaperhosta, ensimmäistä pientä hiirenkorvaa... 

Tämä kevät on ollut minulle hieman erilainen. Olen viettänyt sen sairaslomalla, vähäisiä voimiani keräillen. Välillä aurinkoiset päivät ovat tuntuneet tervetulleen ja kaivatun ystävän sijaan melkein ilkkuvilta. "Täällä me nyt olemme viimein, meitä odotit koko pitkän talven! Koetapa näyttää iloisempaa naamaa, piristyä ja jaksaa lähteä täynnä intoa kohti uusia haasteita!" Harmaan pilviset päivät puolestaan ovat heijastelleet paremmin omia tunnelmia. 

Siitä huolimatta tiedän, että elämäni tulevat keväät tarjoavat minulle varmasti jälleen iloisenkeltaisia, energisiä hetkiä, jolloin pääsen nauttimaan täysillä suosikkivuodenaikani monista ulottuvuuksista. Tiedän, koska tänään näin tämän kevään ensimmäisen sitruunaperhosen. Ja aivan pieneksi hetkeksi tavoitin aavistuksen tutusta keltaisesta keväästä.

-Lily

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kosmetiikkaa kotikeittiössä

Ekopaasto on tänä vuonna painottunut meillä kemikaalien vähentämiseen arjessamme. Yhtenä oleellisena kohteena onkin ollut käyttämämme päivittäiskosmetiikka ja sen ainesosat. Nyt kun järjestämme Mukulaarin kanssa kosmetiikkakurssia yhteistyössä ja minua pyydettiin laatimaan blogikirjoitus aiheesta "Miksi valita kotikosmetiikkaa", huomasin tekstin venyvän hieman aiottua pidemmäksi.

Minulle kotikosmetiikan valmistuksen aloittaminen ei ollut mitenkään itsestäänselvä valinta. Mielikuvat omassa keittiössä kosmetiikan kokkailusta rajoittuivat omaan lapsuuteeni, jolloin reseptiikka tuntui kattavan lähinnä hiusten kananmunalla pesun ja jogurtin levittämisen naamalle. En oikein tuolloin ymmärtänytkään kunnolla, mitä kaikkea kotona voisi edes valmistaa. Myöhemmin raskausaikanani aloin kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, mitä kemikaaleja arjessani käytin. Päivittäiskosmetiikan mukanaan tuoma kemikaalialtistus alkoi huolettaa minua yhä enemmän ja päädyinkin pian ekokosmetiikan ostajaksi. Löydettyäni saippuanvalmistuksen lapseni syntymävuonna huomasin lipuvani kuin huomaamatta selvittelemään myös kosmetiikan valmistusta kotona entistä tarkemmin. Se tempaisikin minut mukanaan kerrasta.

Nokkosshampoota, mangosuihkusaippuaa ja kiinteää parfyymia

Kotikosmetiikka on hurjan monipuolista. Kotikeittiössä voi valmistaa käytännössä kaikkea lähtien yksinkertaisista naamioista ja päättyen voiteisiin, deodorantteihin ja hiuspuutereihin. Tuotteita löytyykin jokaisen tarpeisiin, eivätkä ne yleensä ole kovin vaikeita valmistaa. Myös itselle parhaiten sopivan tuotteen metsästäminen helpottuu, kun sen tekee itse. Täydellinen kesäkasvovoide ei välttämättä toimi enää talvikuivalla iholla, mutta ainesosia ja niiden suhteita muuttamalla muutoin täydellinen voide alkaa pelittää myös talvisin. Tai ehkäpä pidät hurjan paljon vartaloöljyistä, mutta olet tahtonut ne aina mahdollisimman kevyillä öljyillä ja appelsiinilta tuoksuvina? Onnistuu!

Kahvisaippuaa keittiöön
Kosmetiikan itse valmistamalla voit päättää itse, mitä ihollesi sivelet. Eri asiantuntijat ovat viime vuosina esittäneet huolensa kosmetiikan sisältämien kemikaalien johdosta. Niiden on epäilty olevan erityisen haitallisia raskaana olevien naisten käyttämänä ja esimerkiksi Tanskassa neuvolassa suositellaankin odottavia äitejä vähentämään kosmetiikan käyttöä. Kun kosmetiikan tekee itse alusta loppuun, voi itse päättää mitä aineita tahtoo käyttää. Toki täytyy muistaa, että myös luonnon aineille voi allergisoitua, aivan kuten mille tahansa kosmetiikan raaka-aineelle. 

Eteerisiä öljyjä
Kemikaalien välttely koituu myös ympäristömme eduksi, valtaosa käyttämästämme kosmetiikasta kun huuhdotaan loppujen lopuksi viemäristä alas. Esimerkiksi erilaiset hormonihäiritsijät vaikuttavat myös vesiekosysteemeissä haitallisesti. Tai miten moni tulee ajatelleeksi, että kaupasta kotiin kannetun kuorinta-aineen kuorivat osat ovat useimmiten pienen pieniä muovirakeita, jotka huuhtelemme viemäriin? Kun siis kevennämme omaa kemikaalikuormaamme, vähennämme myös ympäristömme altistusta. Kotikosmetiikassa myös pakkausjätteen määrä on kaupan kosmetiikka vähäisempää ja samoja lasipurkkeja ja pakkauksia voi käyttää kerta toisensa jälkeen.

Kiinteää kasvojenpuhdistusainetta
Kotona tehty kosmetiikka on kaiken muun hyvän lisäksi edullista. Omana odotusaikanani rahaa kului moneen muuhunkin asiaan, joten luomusertifioitu kosmetiikka kaupan hyllyllä tuntui kovin arvokkaalta hankinnalta. Kotona itse tehden monen tuotteen hinta oli vain muutamia euroja, mutta raaka-aineita valikoimalla niistä oli mahdollista tehdä täysin luomulaatuisia. 

Kotikosmetiikka tarjoaakin mielenkiintoisen sekoituksen niin maailmanpelastusta, kemikaalien vähentämistä ja taloudellisuutta. Se on myös ennen kaikkea rentouttavaa käsillä tekemistä, jonka parissa voi lepuuttaa myös arjessa uupunutta mieltä. Parhaimmillaan se on jaettuna, joten kannattaa ehdottomasti pyytää ystäviä käymään. Jutustelkaa, naurakaa ja tehkää hieman kosmetiikkaa.


-Annukka

PS. Tämä teksti on julkaistu myös hieman muokattuna Mukulaarin blogissa. Järjestämme yhteistyössä Mukulaarin kanssa Jyväskylässä kosmetiikkakurssin, jolle voi ilmoittautua täältä. Myös Kortepohjan ylioppilaskylän kurssille ensi keskiviikolle mahtuu vielä osallistujia, ilmoittautumisohjeet löytyvät kurssikuvauksen kera täältä.

---

Linkkejä ja lukemista:

Danish Ministry of the Environment: Expecting a baby? Advice about chemicals andpregnancy


YLE: Akuutti, Kosmetiikan haitat. 1.5.2007.