tiistai 30. syyskuuta 2014

Synkkä syys

Toissa viikonlopun Hansapihalla päästiin nauttimaan vielä aurinkoisesta
ja lämpimästä kelistä.

Minä en ole koskaan ollut mikään innokas syksy- tai talvi-ihminen. Molemmissa vuodenajoissa on toki puolensa, mutta jään kaipaamaan kesää: lämpöä, aurinkoa ja vihreyttä. Näin syyskuun loppuessa, puiden saadessa ruskavärejään ja kelien muuttuessa koleaksi on minunkin myönnettävä, että ihana kesä on väistämättä ohi tältä vuodelta. 

Syyssäiden saapuessa alkaa sielussani kyteä unelma seuraavasta keväästä.

Yhä pimenevästä ja viilenevästä vuodenajasta yritän kuitenkin ottaa irti kaiken sen pienen ilon, jota onnistun. Nautin kynttilänvalosta, lempeästi hauduteltujen herkkujen leijuvista tuoksuista, lämpimistä villasukista ja hyvistä kirjoista. Muuttomme jälkeen iki-ihana Teeleidi löytyy aivan naapurista, joten myös teetä tulee nautittua sekä kotona että teehuoneella. 

Valot tuovat jaksamista.
Varsinkin näin syksyn alussa onneksi iskee myös tarmokas "uuden aloittamisen" puuska. Kaipa se opiskelemiseen tottuneelta on jo toinen luonto: uuden lukukauden alkaessa aloitetaan aina uusia juttuja.

Niinpä uusina asioina syksyihin ovat tulleet joka vuosi erilaiset harrastukset. Jotkin jäävät hetken kokeiluiksi, toiset taas pysyvämmin elämään.

Yksi tämän syksyn uusista jutuista alkaa ensi kuussa, kun lähden kokeilemaan ensimmäistä kertaa MOOCia (Massive Open Online Course). Ilmoittauduin nimittäin Courseran tarjoamalle kurssille! Mihinkäs sitä opiskelija tottumuksistaan pääsee...

Syksyn uusia asioita on myös uudelleen virinnyt neuleharrastus ja nokkoskurssin seurauksena myös langan kehrääminen värttinällä. Myös syksyisestä luonnosta tulee nautittua kauniina ruskapäivinä, ennen koleuden ja märkyyden saapumista. Näillä eväillä luulisi pärjäävän loka-marraskuun vaihteeseen saakka, ja sen jälkeen saakin onneksi jo ruveta tunnelmoimaan joulua. 

Millaisia keinoja teillä on syksystä selviytymiseen? Mistä saatte lisää virtaa ja inspiraatiota? Toivon, etten ole ainoa ihminen, jonka suosikkivuodenaikoihin syksy ja talvi eivät lukeudu...

-Lily

perjantai 26. syyskuuta 2014

Villasta langaksi

Ensimmäistä lankaa omalla värttinällä.

Annukan viime syksyn nokkoskurssikokemuksista inspiroituneena ilmoittauduin heti kärppänä tämän syksyn kurssille. Nopea toiminta olikin suotavaa, sillä kurssin paikat täyttyivät lähes välittömästi, eikä muutamaa päivää myöhemmin enää mahtunut mukaan.

Kurssilla valmistui myös paljon upeaa taidepaperia.

Annukan kokemusten ja kertomusten perusteella tiesin, että kurssilla voi valmistaa sekä paperia että värttinällä kehräten lankaa. Osasin myös varautua siihen, että infoillan ja kurssiviikonlopun välisellä ajalla kannattaa todellakin kerätä niitä nokkosia. Kurssiviikonlopun lähestyessä olinkin jo ennättänyt kerätä hieman nokkoskuituja talteen. Niiden tarkka keruu varsista on muuten todella hidasta, mutta myös rentouttavaa puuhaa. Paperintekoon tarvittavien nokkosten keruu jäikin sitten vähän vähemmälle, mutta onneksi kurssille mukaan lähtenyt siskoni keräsi niitä senkin edestä!

Värttinällä kehräämistä on on harjoitettu jo tuhansia vuosia ja värttinän rakennekin on sikäli varsin yksinkertainen, että sen pystyy valmistamaan ilman monimutkaisia työkaluja. Värttinällä kehrääminen on melko hidas tapa tehdä lankaa, eikä sitä nyt kokeiltuani kummastuta ollenkaan se, miksi ennen teollista vallankumoista vaatteita, ja ylipäätään tekstiileitä, pidettiin paljon nykyistä suuremmassa arvossa.

(Ehkä vähän liiankin huolella) irroittelemani nokkoskuidut.

Kurssilla koetin ehtiä paperin JA langan valmistukseen. Niinpä varsinkin ensimmäisenä kurssipäivänä oli vähän kiireinen olo, koska kumpikaan prosessi ei ollut entuudestaan kovin tuttu, enkä osannut oikein ennakoida tekemiseen tarvittavaa aikaa. Langan tekeminen osoittautui lopulta paljon työläämmäksi ja monivaiheisemmaksi prosessiksi, kun taas puolestaan paperin tekemiseen ei kovin paljoa työtunteja hurahtanut. Tosin siskon kanssa yhteisistä taidepapereista ehdin itse valmistamaan ehkä yhden neljäsosan... 

Kidesoodan kera keitetyistä nokkosista riivittyjä kuituja paperintekoon.

Paperia kurssilla valmistettiin niin pelkästä hienosta nokkoskuidusta, kokonaisista nuorista nokkosista kuin kovista nokkosen varsistakin. Myös kaikista edellä mainituista nokkosen osista tehtyä sekoitepaperia tehtiin viimeisenä kurssipäivänä. Oli jännittävää huomata, miten erilaisia papereita eri raaka-aineista syntyi: kuitupaperin ollessa osin hyvinkin läpikuultavan ohutta oli nokkosen varsista valmistettu paperi paksumpaa, pahvimaisempaa. Väritkin vaihtelivat reilusti, joskin ajan myötä kaikista papereista tullee vaaleanruskehtavia lehtivihreän hajotessa.

Kuiduista tehtyä ohutta taidepaperia.

Langan valmistuksen osalta keräämäni hienot kuidut eivät tarvinneet kartausta kummempaa käsittelyä. Parhaat langat kurssilla tuntuivatkin valmistuvan keittämättä suoraan tuoreista nokkosista irrotetuista kuiduista. Koska itse en ole koskaan aiemmin kehrännyt lankaa, harjoittelin kehräämistä villalla, joka on nokkosta helpompi raaka-aine aloittelijalle. Värttinä osoittautuikin yksinkertaisen nerokkaaksi työvälineeksi, jonka kanssa tuli pienten alkuhankaluuksien jälkeen toimeen melko hienosti. 

Nokkoskuitujen karstauksessa irronnutta lyhyttä kuitua, josta ehdin kehrätä
kurssin aikana pätkän villasekoitelankaa.

Kurssilla ehdimme tehdä ensimmäisenä harjoitustyönä siskon kanssa yhdessä pienen pätkän melkoista efektivillalankaa. Tämän lisäksi onnistuin tekemään myös toisen pienen pätkän villa-nokkossekoitelankaa, joskun nokkosen osuus tästä oli ehkä 10%. Käytin tähän sekoitelankaan nokkosten karstauksessa erottuneet lyhyimmät nokkoskuidut, joten osittain myös siitä syystä villan osuus on niin suuri. 

Pidemmät nokkoskuidut karstattuina.

En loppujen lopuksi ehtinyt kurssin puitteissa valmistaa ollenkaan puhdasta nokkoslankaa, vaikka keräämäni kuidut todennäköisesti saisikin kehrättyä langaksi. Siksi ilahduin suuresti, kun Toivolan Vanhan Pihan Hansapihalla myytiin värttinöitä: nyt saisin tehtyä nokkoslankaa kotona! (Lisäksi työn alla on kerätä myös lisää kuituja, jotta lankaa saisi vähän enemmänkin, kuin puolen metrin pätkän...)

Ylempi kerä on ihan ensimmäinen harjoituskehruulanka, alempi nokkossekoitteinen
villalanka. Laatu parani jo toisella yrittämällä huomattavasti!

Toistaiseksi olen harjoitellut värttinälläni villalangan tekoa ja jälki alkaa olla jo ihan kelvollisen langan näköistä. Kunhan uskaltaudun nokkoskuitujeni pariin, toivon saavani aikaiseksi edes jonkinlaista jatkojalostuskelpoista lankaa...

-Lily

--
P.S. Jos kehräys rupesi kiinnostamaan, niin alkuun kannattaa hankkia hieman kokeneemmalta harrastajalta tai ammattilaiselta opastusta. Myös netistä löytyy hyviä kuvallisia ohjeita esimerkiksi

Ulla - Kehräämisen alkeet
Utuna - Opi kehräämään värttinällä!

perjantai 19. syyskuuta 2014

Teetä, onnellisuutta ja lämpöä -Teeleidiin tutustumassa



Viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet omalta osaltani lähinnä sieniä ihmetellen. Ensin vietin nelisen päivää Vesalassa jatkosienikurssilla kuunteluoppilaana huikeiden sienigurujen oppeja itseeni imien ja seuraavan viikon olin mukana opettamassa yliopistomme alkeissienikurssilla. Kun tähän ynnää viikonlopun kosmetiikkakurssin sekä vapaa-ajalla tehdyt sieniretket, huomasin hetken hengähdystauon olevan enemmän kuin paikallaan. Lilyn ehdottaessa paikallisen teehuone Teeleidin teeteasting –tilaisuuteen osallistumista, olin mukana oitis sen tarkempia kyselemättä.


Rehellisesti sanottuna täytyy myöntää, että kysymysten esittäminen ehkäpä olisi voinut olla eduksi. Vielä lähtöhetkellä en nimittäin ollut ihan varma, mikä on Teeleidin tarkka maantieteellinen sijainti tai miten pitkään tapahtuma esimerkiksi kestäisi. Onneksi Lily oli ehtinyt jo muodostaa paikasta lähestulkoon kantapaikkansa ja osasikin täyttää aukot yleissivistyksessäni sujuvasti. Niinpä eilen suuntasimme askeleemme ilta-auringon viimeisten säteiden saattelemana kohti Lutakon leidin kaunista rakennusta.


Teeleidi avasi ovensa yleisölle kesäkuussa, valjastaen käyttöönsä upeat tilat Lutakon leidin yli satavuotiaassa rakennuksessa. Minäkin seurasin jo keväällä mielenkiinnolla yrityksen suunnittelua näiden FB-sivujen kautta ja kuuntelin myöhemmin muiden kokemuksia paikasta. Kauniit tilat, ammattitaitoinen henkilökunta sekä kiireetön ilmapiiri saivat tuttaviltani runsaasti kehuja, itse teestä ja muista tarjoamuksista nyt puhumattakaan. Itse vannoutuneena teeihmisenä nautin myös ajatuksesta, että kerrankin jossakin olisi tarjolla muutakin kuin kiehuvaan veteen uitettua Liptonin pussiteetä. Kiireinen kesä kuitenkin söi surutta omat hyvät aikomukseni lähteä testaamaan paikan viehätystä, joten nyt otinkin tilaisuuden tyytyväisenä vastaan. 


Teeteasting-tilaisuuden kesto oli kaksi tuntia ja hintaa tilaisuudella oli 15 euroa osallistujalta. Hintaan kuului niin asiantunteva johdatus teen maailmaan kuin maisteltavat teet sekä kakkupalanen. Tilaisuuden lopuksi oli mahdollista vielä halutessaan ostaa alennuksella teehuoneen tuotteita. Teestä ei käytännössä tarvinnut tietää mitään etukäteen, siitä piti osaava henkilökunta huolen. Mukaan saattoikin lähteä täysin ummikkona tai jo vuosia teetä maistelleena. Teetilaisuuksien sisältö myös vaihtelee, joten myös teekonkareille löytyy taatusti jotakin uutta jatkokursseilla ja erilaisilla syventävillä illoilla. Tilaisuuksia on myös mahdollista tilata omalle porukalle tai vaikkapa yrityksen virkistystoiminnaksi.


Tilaisuuden aikana maistelimme valkoista, vihreää, oolong sekä pu’er teetä. Jokainen laatu haudutettiin asianmukaisesti ja samalla kerrottiin tarkemmin sen ominaisuuksista ja käytöstä. Ensimmäisen teekupillisen käteen saadessani olo olikin odottavainen. Nenä haki kupista kohoavasta höyrystä tuoksuja, ja suu maisteli tarkkaavaisena eri vivahteita. Olikin todella mielenkiintoista päästä maistelemaan eri teelaatuja, kuulemaan muiden tuntemuksia ja vertailemaan, mitä omat aistit löysivät juomasta.


En ollut etukäteen varma, olinko maistanut kaikkia tarjolla olevia laatuja aiemmin. Kiinassa kahdesti käydessäni minulla kun ei kielimuurin takia valtaosan ajasta ollut minkäänlaista käryä siitä, mitä ihan tarkalleen join ja söin. Pu’er tee etenkin aiheutti riemullisen jälleenkohtaamisen ja nosti mieleeni muistoja lichenilaisesta pikkuruisesta teekaupasta, jonka hyllyt olivat pursuilleet niin arvokkaita teekiekkoja kuin pikkuruisia savikannujakin.


Kotiin lähtiessä oli ikävä irrottautua pienen teehuoneen rauhallisesta ja lämpimästä tunnelmasta. Bussi ei kuitenkaan odottanut, joten jouduin käytännössä hölkkäämään viileässä illassa ehtiäkseni sen kyytiin. Kotiin jalat makaronina päästyäni en voinut muuta kuin laittaa teen tulille ja heittäytyä sohvalle kupillisen kera rauhoittumaan.

-Annukka

PS. Myös tämän tekstin kirjoitusta avusti huomattavasti pannullinen teetä. Kyseessä on eilen Teeleidin valikoimista testiin ostettu ihanainen Pähkinänsärkijä.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Herkkuja metsästä

Mukavan miedoista mustatorvisienistä saa keittoa, gratiinia, kastiketta, muhennosta...

Nyt niitä saa, herkullisia metsäsieniä! Säätkin ovat suosineet ainakin meillä täällä Keski-Suomessa sen verran, että metsäretkiä on ollut ilo tehdä. Tattisato on todellakin ollut kaiken hehkutuksen veroinen: edellisen retken aikana muutamassa tunnissa sienikori JA varuilta mukana ollut 10 litran ämpäri täyttyivät mukavasti. Myös himoittuja herkkutatteja löytyi ja niistä syntyikin mitä mahtavin risotto. 

Tänä syksynä tatteja riittää!


Herkkutattirisotto
3-4 annosta

2-3 herkkutattia
nokare voita
1rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
2,5-3dl risottoriisiä (arborio)
n. 1l kanalientä
1-2dl valkoviiniä
100g parmesanraastetta
suolaa
pippuria
tuoretta timjamia

Puhdista ja kuutioi tatit. Sulata paistinpannulla voinokare ja paista tattikuutiot. Siirrä sienipaistos toiseen astiaan odottamaan. Lisää pannulle oliiviöljy, hienoksi pilkottu salottisipuli ja risottoriisi. Kuullota, kunnes riisi on pinnalta kiiltävää ja hieman läpikuultavaa. Lisää hienonnettu valkosipuli, sienipaistos ja 1-2dl valkoviiniä. Hauduttele risottoa miedolla lämmöllä, lisää kanalientä aina pienissä erissä vähän kerrallaan. Odota, että edellinen liemierä on imeytynyt riisiin, ennen kuin lisäät uutta. Hauduttele risottoa, kunnes riisi on al dente, eli siinä on jäljellä vielä hippunen purutuntumaa. Sekoita risottoon joukkoon parmesanraaste ja mausta suolalla, pippurilla sekä tuoreella timjamilla.

Nauti!

Herkkutatteja parhaimmillaan.
--
Risottoon voi käyttää mainiosti myös muita sieniä herkkutattien sijaan: esimerkiksi kantarellit, suppilovahverot ja mustatorvisienet toimivat mainiosti. Myös kuivattuja sieniä voi käyttää, kunhan liottaa sieniä hetken ennen risottoon lisäämistä. (Myös sienten liotusveden voi lisätä risottoon.)

Valmis risotto höystetään vielä parmesanraasteella,
tilkkasella hyvää oliiviöljyä ja muutamalla
timjaminlehdellä. Minulla sattui tähän hätään olemaan vain
kuivattua timjamia, tuore olisi tietysti herkullisinta.
Itse keittelin kanaliemen alusta alkaen muutamasta broilerinkoivesta, sillä mielestäni herkkutatin kaltainen gourmetherkku sen ansaitsee. Lisäksi koipilihoista valmistui ihan mukava salviabroilerilisuke risotolle. Kanaliemen voi kuitenkin varsin mainiosti tehdä myös liemikuutiosta tai fondista.

Jos käytät mausteena kuivattua timjamia, voit lisätä sen risoton sekaan jo aiemmin hautumaan. Risotto toimii pienenä alkupalana neljälle hengelle, pääruokana saimme siitä kolme annosta.

Resepti syntyi monia nettireseptejä selaillen ja lopputulos oli sen verran mehukkaan herkullinen, että syksyn mittaan tätä tulee varmasti testattua useammallakin eri sienilajilla...

-Lily

torstai 11. syyskuuta 2014

Perinneympäristöjä kartoittamassa


Minulla oli viime kesäkuun loppupuolella mahdollisuus osallistua muutaman viikon ajaksi maastokasvi-inventointeihin perinneympäristöjä tarkastelevassa tutkimuksessa. Koska työ oli mielenkiintoista ja sen taustalla oleva tutkimus myös maininnan arvoista, ajattelin kertoa hieman tarkemmin tekemästämme työstä. Meille tulee myös jatkuvasti hakuja ”biologi työ” –tyyppisillä hakusanoilla, joten toivon mukaan voin myös avata hieman yhtä pientä osa-aluetta biologien työkentässä.

Perinneympäristöt tutkimuskohteena ei välttämättä avaudu tavan tallaajalle mitenkään. Niillä tarkoitetaan niitto- ja laidunmaita, jotka aiemmin olivat karjatalouden vanhojen menetelmien myötä tavallisia. Karjatalouden keskittyessä yhä suuremmille tiloille ja käytäntöjen muuttuessa tehomaatalouden mukaisiksi, ei perinteisiä laidunmaita tai niitettyjä niittyjä enää tahdo löytyä. Niiden määrä onkin tippunut  alle prosenttiin aiemmasta sadassa vuodessa. Sadat lajit ovat uhanalaistuneet ja monet aiemmin runsaslukuisetkin voimakkaasti taantuneet. Niinpä viime vuosina niihin on keskitetty paljon voimavaroja, jotta luonnon monimuotoisuus voitaisiin turvata jatkossakin. Perinneympäristöjen suojelun ajatellaankin olevan tällä hetkellä yksi tärkeimmistä Suomen luonnon monimuotoisuuden turvaavista toimista.


Perinneympäristöt tutkimuksen kohteena Keski-Suomessa

FT Panu Halmeen luotsaamassa ”Perinneympäristöjen ja niitä korvaavien kulttuuriympäristöjen hoito biologisen monimuotoisuuden, sosiaalisen kestävyyden ja taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta” –tutkimushankkeessa selvitetään perinneympäristöjen hoitoa ja niiden lajiston suojelua. Tarkoituksena on tarkastella niitä kokonaisuutena, johon vaikuttavat niin biologiset, sosiaaliset kuin taloudellisetkin näkökulmat. Tutkimus toteutetaan pääosin Keski-Suomen maakunnassa, mutta tuloksia voidaan soveltaa koko maahan ja kansainvälisestikin. 


Tutkimus koostuu viidestä eri osahankkeesta. Kolme keskittyy hoidon ja suojelun biologiseen puoleen, yksi sosiaalisiin ja yksi taloudellisiin näkökulmiin. Tarkoituksena on, että osa-alueet yhdistetään lopuksi yhdeksi kokonaisuudeksi, joka antaisi mahdollisimman laajan kuvan aiheesta. Tutkimukset yhdessä kertovat siitä, millaisia vaikutuksia perinneympäristöjen hoidolla on biologisesti, miten kustannustehokkaita ne ovat, millaista yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä ne nauttivat ja miten muut kulttuuriympäristöt voisivat toimia mahdollisesti perinneympäristöjen biologisen merkityksen korvaajina. Tulokset auttavat arvioimaan sitä, millaisia ympäristöjä kannattaa jatkossa suojella ja miten yhteiskunnan rahoitus on järkevintä kohdentaa.


Biologiset osatutkimukset

Yksi näistä kolmesta biologisesta osatutkimuksista tarkastelee perinneympäristöjen ja korvaavien kulttuuriympäristöjen eliöyhteisöjen vertailua eri trofiatasoilla. Tämä on myös se osa-alue, jossa itse työskentelin mukana. Mistä hommassa siis oli kyse?


Perinneympäristöjen määrä on ollut laskussa. Samaan aikaan ihmisten pihoilla ja tienpientareilla esiintyy luontotyyppejä, jotka voivat tietyiltä ominaisuuksiltaan vastata perinnympäristöjä. Jos näitä alueita hoidetaan perinteisillä menetelmillä, kuten vaikkapa kasvillisuutta niittämällä, muistuttavat ne piirteiltään niittyjä. Usein niillä esiintyy myös perinneympäristöille tyypillistä arvokasta lajistoa. Ihmisten ja eläinten tallaus näillä alueilla voi luoda myös samanlaista laikkuisuutta maaperään, jota karjaeläinten laidunnus perinneympäristöissä loisi. Onkin pohdittu, voisivatko nämä ympäristöt toimia osittain korvaajina perinneympäristöille. Niitä kun esiintyy Suomessa laajalti ja esimerkiksi tienpientareita niitetään turvallisuuden takia joka tapauksessa. Jos ne voivat säilyttää osan perinneympäristöjen lajirikkaudesta ilman erillistä taloudellista panostusta, tämä olisi hyvä asia. Tutkimus selvittääkin, eroavatko perinteiset niityt näistä muista kulttuuriympäristöistä lajistoiltaan. Kohteista tutkittiin putkilokasvi-, sammal-, sieni- ja hyönteislajistoa.

Minun vaatimattomaksi tehtäväkseni jäi auttaa muutaman viikon ajan putkilokasvimäärityksissä. Jokainen osa-alue vaatii oman alansa asiantuntijat, jotka tekevät maastossa tutkimuksia ja määrittävät löytämänsä lajit. Yleensä yksi ihminen ei kykene tekemään kaikkia selvityksiä, vaatiihan se monen eri eliöryhmän hyvää tuntemusta.

Tinja ruudulla työhön käymässä
Mitä tämä putkilokasvikartoitus sitten käytännössä tarkoitti? Aamulla heräsin kellonsoittoon, pakkasin maastokamat reppuun ja lähdin odottamaan tienposkeen kyytiäni. Kartoitusryhmässä oli tyypillisesti mukana kolme jäsentä. Töitä ohjasi Tinja Pitkämäki, joka tekee parhaillaan graduaan samaisten perinneympäristöjen sammalista. Mukana olivat myös vuorotellen kandiopiskelijat Jenni Toikkanen ja Leeni Hämynen. Tinja vastasi työn yleisestä suunnittelusta ja toimintamme koordinoimisesta. Hän oli aiemmin suunnitellut päivän maastokohteet ja soitellut maatilojen omistajille sopiakseen käynneistämme. Omaksi murheekseni jäikin lähinnä olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. 


Maastokamat auton konttiin tungettuina

Automatkat nielaisevat ison osan päivästä, sijaitsevathan kohteet hajallaan ympäri maakuntaa. Reittisuunnittelu vaatiikin paljon työtä. Työpäivät myös välillä venyvät väkisinkin pitkiksi, kun kohteen kartoitusta ei voi vain lopettaa kesken kellon lyödessä neljä –joutuisihan seuraavana päivänä kuitenkin ajamaan takaisin viimeistelläkseen kohteen. Töiden rytmittämisessä onkin oma haasteensa. Etukäteen on myös mahdotonta tietää, miten paljon kohteet vaativat työtä. Jokin kohde voi hujahtaa ohi vain reilussa tunnissa, kun toinen vie useita tunteja.

Maastossa mukana seikkailivat niin valkoisista muoviputkista tehdyt kartoitusruudut, maastolomakkeet, tunnistusoppaat ja sadevarusteet. Kohteella etsittiin aina kartoituslinjan pää ja selvitettiin, mihin suuntaan linja maastossa kulki. Linjan varrelle oli tehty aina viisi ruutua, joilta määritettiin kaikki kasvillisuus. 

Tinja määrittämässä ruudun lajistoa
Varsinainen määritystyö oli juuri sitä miltä se kuulostikin. Me kävimme ruudun läpi kasvillisuutta varovasti kauhoen ja merkitsimme ylös lomakkeelle jokaisen lajin, jonka löysimme. Oman haasteensa työhön toi se, että osa kasveista oli todella nuoria yksilöitä, eikä niiden määrittäminen aivan helppoa aina ollutkaan. Onneksi mukana oli useampi pää miettimässä ja viimeistään seuraavana päivänä jollakin oli aina tarjota lajille nimi. Meillä on myös kaikilla hieman yksilöllinen osaamisemme, joten kasvit jotka tuottivat esimerkiksi minulle vaikeuksia, saattoivat olla muille todella helppoja. Matkalla kukin varmasti oppi uutta. Lajilistan lisäksi ruuduilta arvioitiin, miten korkeaa kasvillisuus oli keskimäärin ja miten suuren alan ruudusta mikin laji peitti. Laidunkohteilla arvioitiin myös tallauksen ja syönnin määrää. 

Työ oli mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Päivät veivät hurjan kauniisiin maisemiin ja paikkoihin, joissa muutoin en varmaan olisi tullut edes käyneeksi. Kohtasin ruuduilla niin vasikoita, äkäisen lehmälauman, lampaita kuin hevosiakin. Maastossa vastaan tuli taas erikoisia lajeja, joita en ollut aiemmin kohdannut. Näistä yhtenä esimerkkinä oli pussikämmekkä. Illalla kotiin palatessa olo oli yleensä väsynyt, mutta mukavan rento. Olikin hurjan mukavaa ja mielenkiintoista viettää pari viikkoa kasveja määrittäen.

Välillä puuhastelut kiinnostivat hieman turhankin paljon eläimiä
Laske tässä nyt syöntiä, kun joku syö koko ajan lisää
Tutkimus jatkuu edelleen loppukesästä sammalten ja syksystä sienten määrityksillä samoilta kohteilta. Tämän vuoden aikana on tarkoituksena kerätä kaikki biologisiin osahankkeisiin liittyvä aineisto ja aloittaa sen analysointi. Myös sosiaalisiin näkökulmiin keskittyvä hanke alkaa tämän vuoden aikana. Vuonna 2015 on tarkoitus raportoida valmiiksi saatuja osahankkeita ja vuoteen 2016 mennessä kaikkien osahankkeiden, niiden analysoinnin ja raportoinnin tulisi olla valmiina.

Jäänkin mielenkiinnolla odottelemaan tuloksia!
-Annukka

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Marjoja ennen ja nyt

Jo kirjan kaunis kansi houkuttelee lukemaan.

Taannoiselta lääkeyrttikurssin viikonlopulta tarttui mukaan myös Hannele Klemettilän ja Laura Jaakolan kirja Mansimarjasta punapuolaan - Marjakasvien kulttuurihistoriaa. Kattava opus johdattelee lukijansa suomalaisten marjakasvien kiehtovaan seuraan. Kirjassa kerrotaan muun muassa marjoihin liittyvistä uskomuksista ja niiden kansanomaisiin nimiin liitetyistä merkityksistä. Lisäksi kirjassa on näin marjaherkku- ja kosmetiikkakokkailijana aivan loistavat luvut marjojen ravintokäytöstä, rohdoskäytöstä sekä esteettisestä käytöstä. Kirja sisältää myös valtaisan määrän tutkimustietoa kotimaisista marjakasveistamme. 

Miten ja mitä marjakasveja on käytetty aikanaan eläinten lääkinnässä? Sekin selviää kirjaa lukiessa.

Kirjoittajat ovat molemmat tutkijoita, Klemettilä kulttuurihistorian ja Jaakola kasvibiologian saralta. Tutkijatausta ei tämän kirjan osalta ei todellakaan tarkoita jäykkää akateemista kapulakieltä, vaan mukaansa tempaavaa kerrontaa ja runsasta tietopakettia marjakasveista. Kirja toimiikin varsinaisena selkokielisen tiedon aarreaittana! Kirjan luettuaan voi vain toivoa, että Klemettilä ja Jaakola kirjoittaisivat vastaavan teoksen myös muista luonnonkasveistamme. Sitä odotellessa...

Ruokaan keskittyvässä kappaleessa on mukana myös reseptejä historian syövereistä.
Maistuisiko fenkoli-valkoherukkakastike?

-Lily

--
Kirjasta muualla:

tiistai 2. syyskuuta 2014

Luopumisen tuskaa ja muutama muuttovinkki

Muuttolaatikko poikineen.

Meidän taloutemme muutti viime viikonloppuna. Matkaa tulevaan kotiin on vanhasta kolmisen kilometriä ja neliöt lähes tuplaantuivat. Muutto ei siis ole sieltä kaikista haastavimmasta päästä. Silti olemme viettäneet kuluneet pari viikkoa omaisuuttamme syynäten ja kaikenlaista turhalta tuntuvaa tai käyttämättömänä lojuvaa tavaraa karsien.

Kummallista tavaraa onkin löytynyt vähintään muutaman kuution verran poistettavaksi: osa matkasi kirpputoreille ja muulla tavoin kierrätykseen ja osan jouduimme vielä ottamaan mukaan uuteen asuntoon. Nyt muuttolaatikoita purkaessa onkin kertynyt myös poistettavia tavaroita, jotka lähtevät etsimään uusia kotejaan lähiviikkoina.

Huonekasviharrastaja muuttaa...

Uuteen kotiimme haluamme avaran ja tilavan ilmeen, kaikki käyttämätön ja turha tavara saa poistua vähitellen taloudestamme. Vähemmän on todellakin enemmän. Annukka kirjoitti aiemmin tavaroiden karsimisesta ja minimalistisemmasta otteesta kodin käyttötavaroiden suhteen. Itselläni on samanlaisia kokemuksia taannoisen työharjoitteluni parista Sveitsissä, jonne matkasin rinkallinen vaatteita mukanani ja majoituin koko kesän ihanan avaralta tuntuvassa huoneessa, josta löytyivät ainoastaan ne välttämättömimmät kalusteet: sänky, työpöytä, muutama tuoli ja pieni lipasto. Pois siis turhat tavarat, tervetuloa helppohoitoisempi koti!

Jostain syystä tavarasta luopuminen on kuitenkin yllättävän haastavaa. Lähes jokaiseen kippoon, kuppoon, vihkoseen ja sekalaiseen koriste-esineistöön liittyy jokin tarina. Yksi on saatu joululahjaksi seitsemänvuotiaana isotädiltä, toinen taas ostettu ensimmäiseen yksiöön taloustilanteessa, jossa fiksumpaa olisi ollut sijoittaa muutamaan makaronipussilliseen ja niin edelleen... 

Muuttajan askeettinen vuode: meillä meni myös nukkumaratkaisut vaihtoon.

Itse olenkin osittain pyrkinyt ratkaisemaan tätä ongelmaa yksinkertaisesti ottamalla valokuvia näistä "ah niin tärkeistä esineistä" (jotka nostetaan esille säilytyslaatikostaan noin 5-10 vuoden välein yleensä muutto-operaation lähestyessä ja lopun aikaa ne saavat olla kellarikomeron perimmäisessä nurkassa) ennen niiden laittamista kiertoon*. Ehkä tämä opettaisi minua luopumaan itse esineistä ja keskittymään enemmän siihen oleellisempaan: nauttimaan jokaisesta joulusta, muistelemalla hymyssä suin ensimmäisiä itsenäistymisvuosia - ja tallentamaan nämä muistot kuvina, ajatuksina, sanoina, makuina ja tuoksuina. 

Vähemmän tavaraa, tyynempi ja levollisempi mieli!

Ai niin, otsikossa lupailin myös jakaa muutamia muuttovinkkejä. Listaan tähän muutaman itse hyväksi havaitun niksin, jolla keventää muuttoa. Lähemmäs parikymmentä kertaa muuttaneena näitä kaikkia on kokeiltu enemmän tai vähemmän tehokkaasti.

  • Vuokraa muuttolaatikoita. Ellet asu askeettisen minimaalisesti, menee muuttolaatikoiden metsästykseen muutoin ikä ja terveys kauppojen pakkauslaatikoita ja vastaavia metsästäessä. Kirjoja ei myöskään niin vain liikutella höttöisissä pahvilaatikoissa...
  • Värvää pakkaushommiin apua ystävistä ja sukulaisista. Jokaisella meistä on varmasti lähipiirissään vähintäänkin yksi tehokas ja järjestelmällinen pakkausihme. Itselläni se sattuu olemaan nuorempi siskoni, joka on varsinainen pakkausihme ja muutoinkin hyvin tehokas muuttoapulainen (lue: muuton keskeinen voimavara, jota ilman mikään tuskin sujuisi yhtä hyvin).
  • Pyydä muutoinkin paljon apua: varsinkin muuttopäivänä tavaroiden kantaminen, siirtäminen sekä varsinkin joka välissä tarvittava pölyjen pyyhkiminen, roskien poiskanto, ikkunoiden pesu ja muu sekalainen siivoushomma nielee aina yllättävän paljon työtunteja.
  • Pakkaa matkalaukkuun mukaan puhdas pyyhe, puhtaat vuodevaatteet sekä muita välttämättömiä tarvikkeita. Kuvittele, mitä kaikkea tarvitsisit viikon lomalle ja pakkaa nämä tavarat. Näin et ensimmäisinä päivinä uudessa kodissa käytä kolmea tuntia siihen, että etsit hammastahnaa tai puhtaita sukkia. 
  • Mikäli mahdollista, majoitu perheen tai ystävien varapatjalle muuttoa edeltävänä sekä muuttopäivän jälkeisenä yönä. Mikään ei ole niin arvokasta kuin pehmeä sänky, mahdollisuus pukeutumiseen ilman vähintään kolmen uuden mustelman hankkimista sekä, mikä tärkeintä, kunnon aamupalat ja iltapalat (omassa jääkaapissa kun näinä päivinä on lähinnä vain valo).
  • Älä osta viimeiseen viikkoon tai pariin kotiin mitään ylimääräistä jääkaapissa tai pakastimessa säilytettävää ruokaa - käytä sen sijaan mahdollisimman paljon jo kotoa löytyviä pakasteita: nyt on hyvä tilaisuus syödä vähintään suositusten mukaiset pari desiä marjoja päivittäin ja käydä läpi erinäiset loppumetreillä olevat maustekastikepullot jääkaapin hyllyjen perukoilta.
  • Kylmälaukut kylmäkalleineen kuljettavat loput jääkaappitavarat näppärästi viileinä uuden asunnon jääkaappiin. Pakasteille kannattaa kysyä myös evakkopaikkaa pariksi päiväksi tuttavapiiristä.
  • Varaa muuttopäiväksi ahkerille talkoolaisille kunnon ruokaa: mikään ei ole ikävämpää, kuin kantaa toisten ihmisten hämärää, painavaa ja hankalan muotoista rojua tyhjin vatsoin.
  • Palkitse muuttotalkoolaisia avokätisesti: ruokaa ja juomaa sisältävät muuttoillanistujaiset voi ja kannattaa pitää muuton päätteeksi (Mutta mikäli muuttosiivous jätetään seuraavalle päivälle, kannattaa muistaa varautua tähän lepäämällä kunnolla. Myös muuttosiivoukseen kannattaa ehdottomasti pyytää mukaan talkoolaisia, joko samoja ahkeria kuin muuttopäivänä tai, mikä vielä parempaa, uusia virkeitä talkoolaisia!)
  • Viimeisenä vielä: koeta pidättäytyä turhan tavaran keräämisestä nurkkiin pyörimään! Jos et ole käyttänyt jotain esinettä vuoteen, se tuskin on kovin tarpeellinen ainakaan itse omistettavaksi. Tarvittaessa lainaa ja vuokraa harvoin käytettäviä esineitä.

Toivottavasti tästä pitkähköksi venähtäneestä sekalaisesta vinkkilistastani on jotain iloa teille, jotka parhaillaan muutatte opintojen, työn tai ihmissuhteiden takia uuteen kotiin. Itsehän yritän vältellä muuttamista sen vaivalloisuuden takia viimeiseen asti...

-Lily


*Samoja valokuvia voi sitten näppärästi käyttää nettikirpputoreilla ja -kierrätysfoorumeilla samaisten tuotteiden osalta mainoskuvana.