maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäivän seikkailu

 


Lupasin taannoin raportoida tarkemmin taapero-retkeilykokeilujemme karikoita ja onnistumisia. Mikä sopisikaan moiseen paremmin kuin äitienpäivän kanoottiretkeily? Reissu ei ollut kovin perinpohjaisesti suunniteltu, koska keksimme lähteä liikkeelle lähtöaamuna, mutta sitäkin antoisampi se oli. Vailla sen suurempia suunnitelmia päätimme kiertää melomalla Palokka- ja Alvajärveä. Sää oli suosiollinen, eikä alunperin lupailluista kuurosateista näkynyt vilaustakaan.

Inkkarikanootissa kököttämiseen lapsukaistamme on totutettu pitkin viime kesää ja kevättä. Reissut ovat tähän asti olleet lyhyitä katiskan tarkistukseen suuntautuvia kierroksia tai lintujen ihmettelyä, mutta tällä kertaa päätimme ottaa työn alle hieman pidemmän reissun. Arviona oli, että varsinainen melonta veisi noin kaksi tuntia ja ruokailut noin tunnin.

Pappilanjoen siltojen alituksia
Olen aina kannattanut vankasti ajatusta siitä, ettei retkeilemään kannata lähteä ilman kunnon eväitä. Pienen lapsen kanssa tämän merkitys kertautuu moninkertaiseksi. Jos yhtään mikään retkellä menee pieleen, se menee pieleen paljon pahemmin jos lapsella tai vanhemmilla on nälkä. Niinpä mukaan kannattaa aina varata soveliasta ruokaa ja etenkin erilaisia pieniä välipaloja, joiden avulla jaksaa paremmin. Esimerkiksi erilaiset itse tehdyt raakapatukat ja -pallerot, pähkinäsekoitukset ja muut vastaavat ovat oiva tapa jatkaa jaksamista vielä hetken ajan.

Me teimme myös pidemmän pysähdyksen tehden tulet ja paistaen makkarat. Oli mukava päästä jaloittelemaan välillä kunnolla ja hengähtämään hetkeksi. Lapsi oli samaa mieltä ja osallistui innostuneena nuotion rakenteluun. Vielä selkeästi tulen kanssa toimiminen vaatii meillä treenailua, nuotion mieltäminen vaaralliseksi kun tuntuu olevan hieman hakusessa vielä.

Pieni tauko auttaa jaksamaan
Tauotus onnistui tällä kertaa hieman niin ja näin. Menomatkalla lapsi jaksoi istua tattimaisesti rapian tunnin ihmetellen maisemia ja muita. Paluumatkalla alkoi päiväuniaika lähestyä, ja pienen matkaajan kärsivällisyys oli paikoitellen koetuksella. Koska kanootissa ei voi alkaa esimerkiksi hyppimään ja heilumaan, piti meidän välillä pitää muutama ylimääräinen pysähdys. Samalla käytiin keskustelua siitä, miksi kanootissa pitää istua takapuoli penkissä, vaikka se tylsää olisikin. Lapsi myös lepäsi välillä inkkarikanootin pohjalla makuullaan miltei uneen asti vajoten. Hyvähän se siinä oli köllötellä aaltojen keinuttaessa ja auringon paistaessa.

Kotirantaan saapuessa matkamittari näytti noin kymmentä kilometriä ja aikaa oli pysähdyksineen hujahtanut yli neljä tuntia. Kaikki olivat kuitenkin hyvällä tuulella reissun venymisestä huolimatta ja riittipä taaperolla virtaa vielä pyöriä venepaikan läheisellä leikkikentälläkin tovi ennen kotiin suuntaamista. Illalla kuitenkin uni vei vauhdilla, enkä ihmettele. Aikuistakin tuppasi väsyttämään varhain.

Ihania ja auringontäyteisiä päiviä teille!

-Annukka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti