lauantai 29. elokuuta 2015

Luonnon juhlaa

Tänään vietetään Suomen Luonnon teemapäivää ympäri maata. Päivän aikana tarjolla on useita erilaisia tapahtumia ympäri maata: muun muassa Forssassa Annukka ahkeroi Luonnonhistoriallisen museon avoimien ovien parissa. 

Meillä täällä Keski-Suomessa tarjolla on esimerkiksi kirjaston järjestämä satupiknik Cygnaeuksen puistossa, opastettu retki Laukaan Saraakallion kalliomaalauksille, Venetsialaiset Konnevedellä tai suon ennallistamistalkoot Kuolemaistensuolla Keuruulla. Ohjelmaa siis riittää!

Juhlapäivän nettisivut tarjoavat kattavasti tietoa ja vinkkejä niin tapahtumasta, sen vietosta kuin ainutlaatuisesta luonnostammekin. Ja tiesithän, että monet tuoreet tutkimustuloksetkin osoittavat luonnolla olevan niin terveydellisiä vaikutuksia kuin taloudellistakin arvoa? Meillä on siis syytäkin juhlia monin tavoin arvokasta luontoamme.

Mikäli ohjatut retket eivät satu sopivaan saumaan tai omalla paikkakunnallasi ei järjestetä teemapäivänä ohjelmaa, voi päivää viettää myös vallan mainiosti omatoimisesti. Vinkkejä retkikohteisiin voi katsastaa vaikkapa blogimme retket -tagin alta löytyvistä postauksista, josta löydät eri vuodenaikoihin tehtyjä retkiä niin lähiseudulle kuin vähän kauemmaskin. Myös juhlapäivän nettisivuilla kannustetaan juhlistamaan päivää kekseliäästi. Suomalaista luontoa kun voi varmasti juhlistaa kukin juuri omalla, itselleen parhaalla tavalla.


Oodi pihakoivulle, maalaus lempimaisemastasi, villasukat käsin luonnonväreillä värjätyistä langoista... Millaisia luovia tapoja sinä keksit luontomme juhlistamiseksi? Kerro omasta juhlapäivästäsi vaikkapa Suomen luonnon päivän facebook-sivulla kuvan kera. Jaettu ilo kun on aina moninkertainen ilo!

-Lily

P.S. Ja kyllä mekin mielellämme luemme juhlapäivänne vietosta esimerkiksi kommenttilaatikossa tai omalla fb-sivullamme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti