sunnuntai 23. elokuuta 2015

Tampereen Vapriikki ja luonnontieteellinen museo

Talviluontoa luonnontieteellisellä museolla

Olen kierrellyt Tampereen Vapriikin käytäviä kahteenkin otteeseen viimeisen viikon sisällä. Ensimmäisellä kerralla kiertelin niitä viime viikonloppuna sisareni ja kolmivuotiaani kanssa. Toisella kerralla olin tutustumassa Tampereen luonnontieteellisellä museolla työasioissa tutustuen näyttelyn rakentamiseen, käsikirjoittamiseen sekä kokoelmatyöhön. Kummallakin kerralla haaviin tarttui jotakin uutta opittavaa.

Ihan ensin pitää henkäistä pakollinen ”Mene Vapriikkiin” –mantra. Sinne todellakin kannattaa mennä. Lapset pääsevät sinne ilmaiseksi, aikuisilta laskutetaan kymppi ja opiskelijoilta neljä euroa. Samoilla lipuilla saa kiertää kaikki keskuksen museot samalla kertaa vapaassa tahdissa. Me esimerkiksi kiersimme ensimmäisenä viikonloppuna lelumuseossa, luonnontieteellisellä puolella, kivikokoelmia tarkastelemassa, sotahistoriaa kauhistelemassa, paikallisnäyttelyssä, suomalaisten pyhiinvaelluksiin tutustumassa, lelumuseolla ja jääkiekkomuseolla. Ja ihan varmasti unohdin jo jonkun kohteen listalta. Vapriikissa on siis koettavaa, nähtävää ja ihmeteltävää kaikille. Voit valita yksittäisen museon, kiertää maratoonarina kaiken tai poimia vain ne kiehtovimmat palat. Kympin voi mielestäni käyttää koko lailla huonomminkin.

Puun rungon sisällä istumassa -yksi taaperon suosikkipaikoista
Museokeskus oli myös mainio käyntikohde jopa tuollaisen taaperon kera. Lapsille oli heti ovella oma tehtävärata, jonka kykeni ainakin oma ihmistaimeni ongelmitta suorittamaan. Silti haastetta kuvasuunnistuksesta löytyy isommallekin etsijälle. Jokaisessa näyttelyssä oli useita esineitä, joihin sai luvan kanssa koskea. Museokokoelmat tuotiinkin lähelle tarjoten mahdollisuuksia tutustua moniin asioihin itse kokeillen ja koskien. Itsekin löysin hieman yllättäen itseni museokäynnillämme esimerkiksi vanhan ajan polkupyörän selästä ja aikuisten koon keinuhevosen satulasta.


Miltä tuoksuu suopursu? Entä kataja?

Luonnontieteellinen museo ei ollut tähän linjaan poikkeus. Museo tarjoilee tuhdin tietopaketin suomalaisesta ja etenkin pirkanmaalaisesta luonnosta. Näyttely on kuitenkin toteutettu niin, että sen voi kiertää poimien vain kevyempiä paloja luonnosta ympärillämme. Kaikkialta löytyy kuitenkin mahdollisuuksia upottautua tarkemmin eri aihepiireihin. Näyttely myös houkuttelee eri aisteja tuoden esille niin tuoksuja, ääniä kuin kuviakin. Pidin myös tavasta, jolla näyttely konkretisoi monessa kohtaa esimerkiksi etäisiksi helposti jääviä kokoja ja painoja erilaisin hauskoin keinoin.

Ihminen ja luonto
Taapero rakasti pieniä yksityiskohtia ja lapsille jätettyjä täkyjä. Tyyppi ryömi Tammerkosken aalloissa halaten haukipehmoleluja, konttasi onton puun läpi, istui pimeässä puunrungon sisällä ja räpläsi jokaista kosketusnäyttöä, joka näyttelystä löytyi. Itse nautiskelin siitä, miten kaikki näyttelyn esittelemät tilanteet ja nostot sijoittuivat Pirkanmaan luontoon. Paikkakuntalainen saattoikin tunnistaa useita tuttuja paikkoja pitkin näyttelyä. Pidin myös erilaisista kekseliäistä havainnollistuksista sekä siitä, miten eri tiloihin oli saatu luotua niin erilaiset tunnelmat. Kosketusnäytöt tarjosivat tavan upottautua syvälle eri aihepiireihin tai testata luontotietämystään. Myöhemmällä kerralla huomasin myös kiertäessäni, miten paljon näyttelyssä oli yhä asioita, joihin en ollut ehtinyt kunnolla paneutua ensimmäisellä käynnilläni. Myös dioraamoista avautui uusia kerroksia toisella katsomiskerralla. Olikin erityisen antoisaa havaita, että näyttely tarjosi katsottavaa ja pohdittavaa usemmallekin käymiskerralle.

Toistan siis vielä kerran, menkää ihmeessä Vapriikkiin. Niin minäkin aion mennä!

-Annukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti