torstai 6. elokuuta 2015

Viksusti Vorssassa

Mustikkaretkellä perheen kanssa
Kesä on mennyt huikeaa vauhtia eteenpäin. Minä siirsin kesä-heinäkuun vaihteessa itseni Forssaan, jossa aloitin työt luonnonhistoriallisella museolla. Päivät ovat kuluneet töissä, illat tutustumassa lenkkeillen uuteen kaupunkiin ja neuleen kanssa sohvalla. Minut on vallannut hyväntuulinen tunne, joka kantaa minut päivästä toiseen. Minulla on toki ikävä vielä toistaiseksi erossa olevaa perhettäni joka päivä ja reissaaminen takaisin kotitanhuville on raskasta puuhaa. Työni on kuitenkin ollut hyvin kiehtovaa ja tarjonnut mahdollisuuden hyödyntää rautaisinta osaamistani.

Metsälaidunta töissä ihastelemassa
Museon esittelyn, sen kuulumisia sekä satunnaisia väläyksiä museotyöstä kulissien takana voi lukea tarkemmin museon omasta blogista täällä. Toisaalta minun teki mieli esitellä museotamme paremmin täälläkin, mutta koska Luontomuseo-blogin puolella pälpätän töiden puolesta vain ja ainoastaan tästä aihepiiristä, ajattelin pyhittää oman blogimme enemmän villikatajamaiselle puuhastelulle.



Työpaikan lähellä seikkailemassa
Mikä minut on yllättänyt tänne tultuani? Ensinnäkin se, miten kaunis kaupunki Forssa on etenkin näin kesäisin. Jokirantaa kulkiessani tuntuu, että olen Suomen sijasta jossakin Hollannin tienoilla. Joenrannan viehättävät talot ja puutarhat, rantaan rakennetut laiturit ja runsas kasvillisuus tekevät alueesta hyvin kauniin. Keskustan alueella on säästetty ihastuttavan paljon vanhoja rakennuksia. Olenkin aivan rakastunut työpaikkani historialliseen miljööseen. Vanhat punatiilitalot ovat viehättävät, pienen kosken pauhatessa aivan nurkallamme. Lenkkeillessäni iltasella olen myös nähnyt niin monia viehättäviä pikku puistoja, että mieleni tekisi vain vaellella niissä loputtomasti.

Löysin punakoisoa. Paljon punakoisoa.
Luonto on myös erilaista kuin Keski-Suomessa. Vaikka pääpiirteet ovat hyvin samoja, lajistossa on jo selviä eroja tälläkin matkalla. Jyväskylästä paikoitellen niukkana löytämääni punakoisoa on kasvanut täällä kokonaisina puskina. Myös myrkkykeisoa tuntuu olevan jokaisella rannalla, johon viitsit kurkata. Samoin esimerkiksi rantakukkaa ja ratamosarpiota tuntuu olevan paljon enemmän. Tutustuimme myös isolla ruohokentällä valkomesikkään, jota en tunnusta aiemmin edes nähneeni. Luonnonsuojeluyhdistyksemme retkellä pääsimme ihmettelemään merikotkan pesää. Töissä ihastelimme myös kesätyöläiseni kanssa Suomen ensimmäistä pesivää kattohaikarapariskuntaa, joka päätti pykätä pesänsä pystyyn noin 30 kilometrin päähän.

Mainio Hämeen luontokeskus näyttelyineen oli must
Lyhyessä ajassa olen löytänyt tästä lähialueilta myös monia paikkoja, jotka tahtoisin esitellä teille paremmin. Niinpä halusitte tai ette, saatte tulevaisuudessa nauttia myös Kanta-Hämeen matkailuvinkeistä biologin näkövinkkelistä.

Salmistonmäellä lampaita seuraamassa
Kaupungilla on toki myös huonotkin puolensa. Vaikka asiaa tarkastelee miten päin tahansa, Forssa on kuitenkin pikkukaupunki. Isomman kaupungin palveluihin tottuneena välillä saa huokailla. Toisaalta vastapainona täällä on säilynyt isojen ketjuliikkeiden sijasta monia pieniä paikallisia putiikkeja. Asuntoni vieressä on paikallinen leipomo, torilta saa kolmesti viikossa tuoreet vihannekset, paikallinen konditoria tarjoilee itse tehtyä jäätelöä, kivenheiton päässä kotioveltani on raakaruokaa tarjoileva kahvila ja löysinpä vielä ekokampaajankin hiukseni leikkaamaan. Kaikessa on puolensa. 

Sain minä Lilynkin huijattua tänne. Sillä kotijäätelöllä tietty (Antin konditoria)
Niin ja toki viimeisenä pakollisena huomiona: Jos liikutte näillä nurkilla ja piipahdatte museolla, tulkaa ihmeessä moikkaamaan!

-Annukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti