perjantai 11. syyskuuta 2015

Ojenna kätesi

Muistatteko, kun alkuvuodesta puhuin hyvyydestä? Tuo postaus tuli mieleeni yllättäen, kun autoin muutama päivä sitten eksynyttä. Ajattelin, että olisi jo korkea aika kirjoittaa siihen jatkoa ja muistuttaa yhdestä helposta tavasta auttaa muita.


Minä luovutan säännöllisesti verta. Heti kun täysin 18-vuotta, tahdoin matkustaa naapurikaupunkiimme Lappeenrantaan verenluovutukseen. Se tuntui hyvin tärkeältä ja muistan, miten innoissani olin marssiessani Veripalvelun toimistoon. Minusta tuntui, että teen jotakin hyvin konkreettista auttaakseni muita ihmisiä ja elääkseni hitusen lähempänä sitä, mitä halusin ja arvostin itsekin. Toimistolla oli tuona päivänä hiljaista ja sain henkilökunnan koko huomion ja hyvänäpidon osakseni. Luovuttaminen myös selkeästi sopi minulle todella hyvin -hemoglobiinini oli korkea, suoni löytyi vaivatta, eikä minua vaivannut pieninkään huimaus tai ikävä olo koko toimenpiteen aikana. Sen kun nousin ylös ja lampsin juomaan teetä. Kokemus oli kauttaaltaan positiivinen ja päätin, että luovuttaisin verta uudelleenkin.

Verenluovutukseen mukaan höynäytetty Lily vuonna 2011
Vuodet ovat vierineet ja verenluovutuksessani on ollut taukoja. Olen välillä ottanut lävistyksiä ja tatuointeja, matkustellut malaria-alueella sekä ollut raskaana ja imettänyt. Jokainen näistä on aiheuttanut jonkin mittaisen karenssin luovutuksiini. Joskus en muista koko luovutusasiaa ja muistaessani taas huomaan olevani ärsyttävän pitkän flunssan kourissa. Nyt asuessani kaupungissa, jossa säännöllistä luovutusmahdollisuutta ei ole, tilasin juuri äskettäin tekstiviestihälytyksen muistuttamaan minua liikkuvan veripalvelun vierailuista. Koska verenluovutus sopii minulle niin mutkattomasti, tahdon ehdottomasti jatkossakin ottaa siihen osaa. Se tuntuu lähes velvollisuudelta.

Liityin myös keväällä vihdoinkin kantasolurekisteriin. Olen asiaa aina välillä pohdiskellut, mutta liittymispaperit jäivät aina lähettämättä. Luovuttaminen tuntui verenluovutusta hankalammalta ja mahdollisesti kivuliaammaltakin. Lähiomaiseni kuitenkin sairastui viime vuonna syöpään, ja pikkusisareni ilmoitti päättäneensä tapauksen johdosta liittyä kantasolurekisteriin. Totesin, että jos rakas pikkusisareni kykenee tähän, minunkin tulisi heittää yltäni epäilyksen viitta ja toimia. Siispä sisareni esimerkin innoittamana täytin kaavakkeen vihdoinkin. Sain pian kotiini postitse näytteenottoputkilon ohjeineen. Minun tuli täyttää putkilo syljellä, liimata tarrat paikoilleen ja lähettää se SPR:n laskuun takaisin analysoitavaksi. Nyt olen virallisesti kantasolurekisterin jäsen. Prosessi pakotti minua myös läpikäymään monia ajatuksia, eikä luovuttaminen tunnu enää pelottavalta ajatukselta. Jäänkin odottelemaan rauhallisin mielin, osuuko luovutus koskaan kohdalleni.

Lily helpottuneena ensiluovutuksensa jälkeen
Hyvin tavallista on, ettei kutsua kantasolujen luovutukseen tule ikinä. Joskus luovuttaja kutsutaan tarkempiin kokeisiin, jotta voidaan selvittää mahdollinen yhteensopivuus jonkun potilaan kudostyypin kanssa. Tällöinkään ei ole vielä varmaa, tapahtuuko luovutus vai ei. Luovuttaja saa päättää loppuun asti haluaako hän luovuttaa kantasolujaan vai ei, mutta kovin myöhäisessä vaiheessa siirrosta vetäytyminen saattaa pahimmillaan maksaa solujen vastaanottajan hengen. Niinpä rekisteriin ei kannata liittyä, mikäli ei ole päätöksestään varma.

Kuinka moni teistä käy luovuttamassa verta tai on kantasolurekisterin jäsen? Ovatko päätökset liittymisestä olleet teille helppoja? Entä verenluovuttaminen, onko se mutkatonta vai kamppailun takana esimerkiksi huimauksen vuoksi?  

-Annukka

---

SPR Veripalvelu - Tarkista verivarastojen tilanne, varaa luovutusaika tai tee testi, sovellutko luovuttajaksi 
SPR Kantasolurekisteri - Tietoa rekisteriin liittymisestä, rajoituksista sekä luovutuksesta itsessään prosessina

2 kommenttia:

  1. Lopetin verenluovutuksessa käynnin, koska mun hemoglobiini on aina ollut tosi alhainen, ihan siinä rajoilla. Viimeisellä kerralla se oli reilusti alle rajan ja jouduin pitkään karenssiin ja sen jälkeen en oo enää mennyt. Anemia vaivaa ajoittain ja oon aatellut että ne voi mennä joilla on parempi veri, erityisesti miehet (naiset saa vertaan vuodattaa elämänsä aikana muutenkin niin paljon...)

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista kuulla, Anna! Toivottavasti sinulla tasoittuisivat nuo vaihtelut ja voisit ainakin arkea elää ongelmitta ilman anemiaa, vaikket verenluovutukseen enää lähtisikään mukaan :) Minulla tämäkin puoli oli luovutuksen kannalta ihanteellinen, omat arvoni huitelevat yleensä vähintään 140 tienoilla. Sikälikin koen juurikin velvollisuudekseni mennä, kun luovuttaminen ei sitä pientä pistosta lukuun ottamatta tunnu juuri missään minulla :) Samalla tunnen älytöntä kunnioitusta kaikkia niitä kohtaan, joille homma ei ole niin helppoa, mutta jotka menevät siitä huolimatta. Eräskin tuttu kärsii hurjan pahasta pyörrytyksestä joka kerta, mutta luovuttaa silti säännöllisesti. Pistää miettimään, että olisinko yhtä sitkeä itse!

      -Annukka

      Poista