maanantai 12. lokakuuta 2015

Kanta-Hämeen helmiä

Olen koettanut sekä vapaa-ajallani että osana töitäni tutustua paremmin nykyisen toimintaympäristöni luontoon. Ehdottomina ykkösinä tutustumislistalla ovat olleet alueen kansallispuistot, Torronsuo ja Liesjärvi.

Liesjärven männikköä. Bongaa kuvasta puolukassa oleva joutsen!
Liesjärvelle eksyin perheeni kanssa jo pian muuttoni jälkeen. Tuolloin tutustuimme Hämeen luontokeskuksen näyttelyyn ja vaeltelimme Ruostejärven rannalla etsien niin marjoja kuin geokätköjäkin. Alue oli hyvin kaunista kulkea ja ilahdutti meitä moninaisilla maastoillaan sekä palveluillaan. Nuotiopaikkoja oli tiuhassa, näköalapaikoille oli kannettu levähdyspenkkejä, uimarannat tarjosivat mahdollisuuden vilvoitteluun ja Hämeen luontokeskus kahvioineen esitteli paikallista luontoa hieman eri vinkkelistä.

Rantaviivaa Ruostejärvellä
 Luontokeskuksessa esteettömyys oli otettu myös hyvin huomioon eli kohde soveltuu kaikenlaisille retkeilijöille. Reitit sen sijaan ovat pääosin polkuja ja pitkospuita, joten niiden kohdalla joutuu heikkojalkaisempi arvioimaan kunkin reitin soveltuvuutta juuri itselleen. Reittien hyvänä puolena on myös niiden vaihtelevuus. Alueella voi kiertää muutaman kilometrin pikkupyrähdyksiä tai koluta koko 200 kilometriä pitkän Ilvesreitin, joka kulkee osittain Liesjärven alueella.

Liesjärvellä on edelleen monia reittejä ja paikkoja, joissa en ole ehtinyt kulkea. Suunnittelemmekin uusia retkiä alueelle voidaksemme tutustua paremmin alueeseen. Myös erilaiset melontareitit houkuttelevat meitä vahvasti. Myös Korteniemen perinnetila kuulostaa koko perheen vierailun arvoiselta paikalta, esitteleehän se vanhan ajan pihapiirin tunnelmaa eläimineen ja erilaisina teemapäivineen.

Kiljamon tornilla maisemia kurkkimassa
 Meidän piti lähteä Torronsuolle paistamaan makkarat Kiljamon nuotiopaikalle viikko sitten. Erinomaisen hyvin varusteltu nuotipaikka torneineen tarjoaakin helpon ja myös esteettömän retkikohteen koko perheelle. Ajatuksenamme oli kiertää Kiljamon ympäri, jolloin reitille tulee matkaa noin 1,5 km. Suoluonto kuitenkin imaisi meidät mukaansa ja päätimme kulkea pitkoksilla aina "vähän pidemmälle". Lopulta päätimme tutustua Härksaaren avolouhokseen. Siellä evästaukoa pitäessämme pohdimme, kiertäisimmekö takaisin autolle lyhyempää vai pidempää reittiä. Jalat veivät meitä huomaamattamme ja lopulta kiersimme kaikkiaan 13 kilometriä maastossa. Perheen pienimmäinen ei aivan jaksanut koko matkaa kulkea, vaan taittoi matkaa välillä vanhempien kyydissä.

Pitkospuut vievät eteenpäin
Mutta mitä siitä suosta nyt voisi sanoa? Pitkospuilla kävellessä lempeänä puhaltava tuuli nimittäin karisti niin aamun unihiekat silmistä kuin kaikki ajatukset päästä. Tajusin hiljaisuuden vallassa matkaa tehdessäni ja sisääni suon tuoksua imiessäni, että tätä olen ollut vailla. Hiljaisena aavana ammottava suo rahkasammalineen, tuoksuineen ja kasveineen seisautti. Kaikki turha valui yltä pois ja jätti vain tärkeimmän. Askeleet kulkivat keveinä, ja hymy pyrki väkisin huulille.

Näkymiä luontotornilta suolle
Torronsuon reissun ainut miinus oli pidemmän reitin antikliimaksimainen lopetus. Jos olisimme suunnitelleet retken etukäteen, olisimme todennäköisesti kiertäneet reitin päinvastaiseen suuntaan. Nyt saimme spontaaniuden kiroina talsia loppupään kilometrit niin päällystämättömiä pikkuteitä kuin myös isomman ja vilkkaammin liikennöidyn tien piennarta pitkin. Etenkin viimeinen oli masentavaa kolmevuotiaan taaperon kanssa liikkuessa. Pienenä pelastuksena reitti koukkasi takaisin suolle aivan viimeisen kilometrin tienoilla ja pääsimme vielä hetkeksi lepuuttamaan katsettamme suomaisemassa.

Jos et ole näissä kansallispuistoissa vieraillut, suosittelen! Minä ainakin suunnittelen jo karpaloretkeä Torronsuolle myöhemmin syksyllä!

-Annukka






2 kommenttia:

  1. Karpaloon meidänkin mieli mielii, lähellä on hyvä apaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kävimme koettamassa tuolla Torrossa uudelleen marjojen haalimista, mutta navakka pakkastuuli sinä päivänä piti marjasaldon muutamassa kupillisessa. Ehkä pitäisi yrittää uudelleen paremmalla säällä ja ilman jälkikasvua :)
      -Annukka

      Poista