lauantai 3. lokakuuta 2015

Väärin autettu

”Miksi h*lvetissä sinä niitä autat? On meillä Suomessakin ongelmia!”



Näin huusi minulle koiransa talutushihnaa raivokkaana puristava punakka mies, kun olin ollut vapaaehtoisena auttamassa vastaanottokeskuksen aamiaisruuhkassa. Kommentti tuli kirjaimellisesti puskista, sillä mokoma oli kiilannut itsensä hiekkatien kupeeseen suurten ruusupuskien lomaan. Omat askeleeni epäröivät hetken, mutta jatkoivat sitten matkaa. En koe, että olen tilivelvollinen vapaa-ajan puuhistani yhtään kenellekään.



Tähän keskusteluun törmää nyt usein. Se on ollut toki olemassa ennenkin. Kun viime jouluna osallistuin keräämällä vähävaraisille joululahjapakettia, minulta ihmeteltiin miksen antanut arkiruokaa. Miksi köyhän piti saada itselleen joulu, jos jokaisesta sentistä oli muutenkin tiukkaa? Kun neuloin lapsille lapasia Hope ry:n lapaskampanjaan, minulta tivattiin, voinko olla varma että lapaset menevät varmasti oikealle palelevalle lapselle, eivätkä vaikkapa jonkun kirpparipöytään myytäviksi. Vanhusten kanssa jutellessani unohdin nuoret ja lapset. Auttaessani maahan tuupertunutta minulle sanottiin päätään pudistellen, että ”se nyt vaan on humalassa, anna sen olla”. 

Näitä kaikkia kertoja yhdistää se, että jonkun mielestä autan väärin. En tee kylliksi, teen liikaa tai ylipäätään vain yksinkertaisesti jollakin perustavanlaatuisella tavalla väärin. Usein myös autan vääriä tahoja. Keskustelu leimaa myös auttajan vähän yksinkertaiseksi höppänäksi, jota autettavat jallittavat mennen tullen.

Toki minusta jokaisen on hyvä pohtia omaa auttamishaluaan ja motiivejaan. Toista ei auteta säälitellen tai ylemmyydentuntoisena surkutellen, vaan ihmisenä ihmiselle. Joskus me tarvitsemme kaikki apua ja voimme olla vuorotellen viivan eri puolilla. Usein tiiviimmässä auttamisessa myös toinen osapuoli auttaa vastavuoroisesti meitä, antamalla meille jotakin itsestään tai näyttämällä itsemme uudessa valossa.


Vapaaehtoistyö on nimensä mukaan vapaaehtoista. Sitä tehdään, koska jokin asia koetaan tärkeäksi ja sen eteen ollaan valmiita toimimaan. Tämä tuntuu yksinkertaiselta, mutta monelle se tuntuu olevan punainen vaate. Jos autan luontoa, minua moititaan siitä miten en auta ihmisiä. Jos autan pakolaista, laiminlyön vanhuksia. Jos annan rahallisen lahjoituksen köyhille, se on isku mielenterveystyötä kohtaan. Lista jatkuu loputtomana. Hyväntekeväisyystyö on kuitenkin myös vähän itsekästä. Jos minä annan aikaani, tavaroitani tai rahaani, minä saan päättää ketä niillä autetaan. Jos vapaa-ajallani teen jotakin, se on minun asiani mihin aikani laitan. Oleellisempaa on minusta se, että teen jotakin. Ihan mitä tahansa. Kunhan vain pyrin tekemään tästä maailmasta edes hitusen paremman paikan omilla valinnoillani.


Joskus täytyy myös vain luottaa muihin ihmisiin. Ehkä jokainen antamani euro, tavara tai hetki ei ole mennyt sille, joka sitä olisi kipeimmin tarvinnut. Minä tahdon kuitenkin luottaa siihen, että kyllin moni on mennyt. Lapsekas usko minussa tahtoo luottaa siihen, että pitkässä juoksussa aina kannattaa ennemmin auttaa kuin kääntää selkänsä. Luulen, että jatkossakin saan kuulla näitä kommentteja.



Joskus pohdin sitä, miten paljon enemmän saisimme aikaiseksi, jos toiselle ihmiselle suunnatun "väärin autettu" huudon sijasta jokainen moittija tekisi jotakin pientä auttaen juuri niitä asioita ja kohteita, jotka itse kokee tärkeäksi. Se voisi olla jännittävää se.

-Annukka

9 kommenttia:

  1. Olet niin asian ytimessä! Ja on tosi inhottavaa, että täällä kohtaa tuommoista asennetta ja vielä niin selvästi ilmaistuja (ei niin kaivattuja) näkemyksiä. Ihan kuin se olisi näiltä huutelijoilta tai joltain toiselta pois, jos joku muu sattuu auttamaan jotakin toista. En ymmärrä...meissä suomalaisissa on kyllä jotain tosi pahasti vialla..:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minustakin on ollut aika hirveä viime aikoina seurata tätä "keskustelua", joka velloo auttamisen ja vapaaehtoistyön ympärillä :/ Tuntuu pelottavalta, että elämme tällaisessa ilmapiirissä. Toisaalta tosiaan tuo auttamisen kritisointi ei ole uusi juttu, aina olen saanut kuraa niskaan jos jotakin olen auttanut. Mikähän siinä ajaa ihmiset niin takajaloilleen? -Annukka

      Poista
  2. Hyvästä, tärkeästä aiheesta kirjoitat ja kyllä niin samaa mieltä. Onkohan tämä suomalaisen kulttuurin ilmiö..? Minä en osaa nähdä autamista ja hyväntekemistä ollenkaan niin, että se olisi joltakin pois. Usein mietin myös, että ne jotka tästä toisia syyttelevät niin mahtavatkohan he itse tehdä yhtään mitään, edes sen lippaaseen laitetun kolikon verran, "tyhjät tynnirit kolisevat eniten".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltähän se valitettavan usein tuntuu, että vähiten tekevät yleensä meuhkaavat eniten siitä auttamisen epäreiluudesta :/

      Joskus olen miettinyt myös, että tekeekö se aiheesta ohimennen puhuminen toiselle huonon omantunnon, jos itse ei ole tullutkaan autettua ja sitä koettaa sen takia vesittää sitä toisenkin tekoa? Ehkä sillä voi perustella itselleen sen, ettei mitään tarvitse tehdä, jos saa toisen tuntemaan auttamisen hyödyttömäksi? En tiedä, vaikea konsepti minulle.

      Toisaalta senhän voisi ottaa kannustavana esimerkkinä, että hei jos noin voi auttaa, ehkä minäkin voisin. Itsehän sain kimmokkeen juuri vähän aikaa sitten sisareltani itsekin toimia, kun tämä kertoi liittyneensä kantasolurekisteriin. Että minäkin voin, eikä ole niin iso juttu kuin päässäni olen ajatellut. -Annukka

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tätä on minäkin ihmetellyt viime aikoina - että milloin VAPAAEHTOISESTA auttamisesta tuli tuomittavaa? Ne, ketkä vapaaehtoisesti auttavat, auttavat toki sitä ryhmää/ihmistä, kenen asian kokevat läheiseksi, eikö? Että eihän se ainakaan näiltä huutelijoilta ole pois, jos toisia auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin sitä järjellä luulisi olevan! Ja jos kokee juuri minun auttamistyöni laiminlyövän kriittisesti jotakin erityisen tärkeää ryhmää, sitä voi reippaasti kääriä ne omat hihansa ja käydä työhön. Jokaista tarvitaan ja jokaiselle varmasti löytyy sellainen omaan elämäntilanteeseen, kukkaroon ja jaksamiseen sopiva tapa auttaa. Eihän sen tarvitse olla edes hyvänen aika mitään säännöllistä järjestön kautta tapahtuvaa toimintaa! Sitä voi auttaa toista ihan vaan olemalla läsnä, avaamalla oven kauppakasseja kantamalla ja hymyilemällä sille, jonka uskoo rohkaisua kaipaavan. Arjen pientä auttamista :) -Annukka

      Poista
  5. Tee niin kuin sydämmessäsi tunnet, niin teet oikein :)

    VastaaPoista