torstai 30. huhtikuuta 2015

Aarteenetsintää aikuisille

Sydämeni on viime kuukausina vienyt geokätköily. En tiedä onko mitenkään yllättävää, että paikkatiedoista kiinnostunut biologi päätyy ennemmin tai myöhemmin metsästämään GPS-laite toverinaan geokätköjä. Itse olin kuitenkin jo pidempään tiennyt harrastuksesta, mutta jotenkin se ei vain syttänyt edes kavereiden vinkkauksista. Tänä keväänä jokin vain kolahti oikealla hetkellä.

Lapsen kanssa kätköä aukomassa
Geokätköilyssä on kyse ulkoilun ja aarteenetsinnän yhdistämisestä. Harrastajat piilottavat maastoon kätköjä, joita muut sitten etsivät kätkön gps-koordinaattien sekä muiden vihjeiden avulla. Itse lähdin mukaan puuhaan helpoimman kautta eli avasin älyhalkoni ohjelmistovalikoiman ja kirjoitin hakukenttään geocache. Puhelimeeni asensinkin c:geo -nimisen Android-sovelluksen. Eri puhelimille löytyykin nykyisin helposti omat geokätköilysoftansa ja tätä kautta harrastus on usein helpointa aloittaakin. Itse totesin, että lähimmät kätköt sijaitset sadan metrin päässä kotioveltani, joten aloittaminen oli helppoa.

Etsimässä, aina vain etsimässä
Tyypillisesti kätkö on vedenpitävä säiliö, jonka sisällä on lokikirja. Säiliön koosta riippuen mukana voi olla myös kynä, pikkutavaroita ja kätköstä toiseen harrastajien mukana matkustavia reissaajia. Kun kätkö löydetään, löytäjä kirjoittaa lokikirjaan päivämäärän ja nimimerkkinsä todisteeksi löydöstään. Kännykkäohjelmaan saa löydön myös kirjattua suoraan maastossa julkisesti ja lisättyä kommentit muille kätköilijöille sekä kätkön piilottajalle. Tämän voi tehdä myös myöhemmin kotitietokoneelta käsin.

Siskon kanssa pönttöön piilotettua kätköä tarkastelemassa
Kätköä etsimään lähdettäessä kannattaa aina vilkaista haluamansa kätköt ja niiden kuvaukset etukäteen. Kätkökuvaus kertoo yleensä sen, minkä kokoisesta kätköstä on kyse, miten vaikeaan piiloon se on työnnetty ja vaatiiko esimerkiksi maasto erityishuomioita etsijältä. Tällöin esimerkiksi tietää etukäteen, pitääkö kätkön löytääkseen vaikkapa kiivetä puuhun ja onko siihen ylipäätään valmis.

Itse aloitin hyvin lennokkaasti vain lähtemällä hakemaan lähimpiä kätköjä ja koinkin alussa monen monta pettymyksiin päättynyttä reissua, kun kätköt eivät vain tahtoneet löytyä. Vieläkään en mikään konkari ole, mutta hieman paremmin jo kartalla käytetyistä lyhenteistä, vaikeusasteista sekä piilopaikoista. Nyt osaan varautua hieman paremmin ja tuumailla, mitä kätköä olen milloinkin menossa etsimään. Kätköjä myös löytyy lähes kaikkialta. Osa sijaitsee metsässä, osa rannoilla, jotkut saarissa tai kaupungissa. Kätköistä voikin valita omaan ulkoilutyyliinsä parhaiten sopivat kohteet.

Joskus tiimityöskentelystäkin on etua
Kätköilyssä viehättää etenkin se, että kätköt vievät ulkoilemaan paikkoihin, joihin muutoin ei välttämättä olisi tullut lähdettyä. Paljon ulkoilevan ne saattavat johdattaa jonkin piiloon jääneen upean maiseman tai paikan luokse. Lähiympäristöön tulee tehtyä aivan eri tavalla retkiä, kun suuntaa samalla löytämättä jääneelle kätkölle. Kätköjä on helppo etsiä yksin, kaverin kanssa tai lasten kera. Etsintään ja löytämiseen liittyy myös mukavaa viehätystä, joka tuo harrastukseen oman lisänsä. Sitä tuntee olonsa suorastaan nerokkaaksi, kun pitkä turha etsiminen vihdoinkin huipentuu oivalluksen hetkeen ja hankala kätkö löytyy.

Suosittelen kokeilemaan!

-Annukka


Linkkejä:

Geokätköily - Luontoon.fi -sivuston oma sivu aiheesta
Geokätköt -suomalainen sivusto kätköilijöiden avuksi, kertoo myös perusseikat kätköilyyn ryhtyvälle
Geocaching.com -suurin käytössä oleva geokätköilysivusto kätköilijöille ympäri maailman


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Vastuusta ja valinnoista

Viimeisen parin viikon aikana olen törmännyt erääseen häiritsevään ajatukseen eri muodoissaan. Se esiintyy niin erilaisten self help –oppaiden sivuilla, ihmisten puheissa kuin vaaleja edeltäneessä poliittisessa retoriikassakin.

”Ei ole olemassa mitään rajoitusta sille, mitä voit olla, mitä voit saavuttaa ja mitä omistaa. Vain sinä itse rajoitat itseäsi”
”Työttömyys on valinta. Kyllä töitä aina tekevälle löytyy”

”Jokainen on oman onnensa seppä”


Tiettyyn rajaan asti olen samaa mieltä näitä näkemyksiä sitovan ajatuksen kanssa. Jos ei koskaan yritä, ei varmaankaan onnistukaan. Myös omalla asenteellaan voi vaikuttaa hurjasti siihen, miltä se arki näyttää ja miten ihmiset ympärillämme kokevat sinut.
Kuitenkin ajatus siitä, että vain oma työmme ja ominaisuutemme määrittävät tulevaisuuttamme, on absurdi. Suomessa meitä esimerkiksi tukee yhteiskunta monin eri tavoin ensi henkäisystämme lähtien aina hautaan saakka. Täällä ei haittaa niin paljoa, vaikka yrittää ja epäonnistuu –yhteiskunnan turvaverkko kun nappaa sinut kiinni tavalla tai toisella. Matkalla menestykseen vaaditaan paitsi oikeaa asennetta ja sisua yrittää, myös tuuria. 


Vaikka itsekin katson taaksepäin elämääni tuntien tyytyväisyyttä ja ylpeyttä tavasta, jolla olen selvinnyt, en voi kuitenkaan todella sanoa, että kyseessä on yksin minun ansioni. Olen saanut syntyä maahan, jossa minua ei ole esimerkiksi surmattu tai vaikkapa myyty sukupuoleni takia. Meillä lapsikuolleisuus on pientä, joten olen saanut kasvaa ja kehittyä rauhassa. Olen saanut koulutuksen, eikä minun ole tarvinnut jäädä esimerkiksi hoitamaan kotia. Olen voinut opiskella niin pitkälle kuin omat rahkeeni ovat riittäneet, sillä valtio tarjoaa ilmaisen koulutuksen, eikä esimerkiksi yliopistojen ovia ole minulta suljettu sukupuoleni takia. Olen saanut itse valita vapaasti elämänkumppanini ja suhdemuotoni. Minulla on myös vapaus valita, tahdonko lapsia ja usein voin myös säädellä sitä, milloin ne lapset saan. Voin valita jäädä kotiäidiksi tai jatkaa töiden tekemistä. Olen ollut perusterve ja sairastuessani hoitoni on järjestynyt riippumatta tilini silloisesta saldosta. Minulla on ollut rinnallani myös perheeni ja ystäväni, jotka ovat tukeneet minua niin monin tavoin. Minulle on tarjottu lukemattomin eri tavoin tukea, erilaisia mahdollisuuksia ja annettu lupa hakea itse omaa paikkaani. Miten voisin muka seisoa tämän kaiken edessä ja sanoa ylpeänä, että onnistumiseni ja elämäni ovat vain oman asenteeni, nokkeluuteni ja ratkaisujeni varassa? 


Meillä asiat ovat myös ympäristöpuolella paremmin kuin monessa muussa maassa, vaikka parannettavaa löytyy kyllä meiltäkin. Meillä kuitenkin luontoa yleisesti arvostetaan, eikä maamme taloustilanne ole vielä niin syvällä ahdingossa, että joutuisimme tuhoamaan ympäristöämme laajassa mittakaavassa luodaksemme hetkellistä ja tilapäistä kohennusta omissa oloissamme -tietäen, että näin tekemällä menetämme tuon resurssin jopa pysyvästi, mutta pakotettuina toimimaan yhtä kaikki.

Me voimme tehdä valintoja ja teemmekin niitä, jokaisena päivänämme. Me valitsemme ostaa esimerkiksi halpatuotetun vaatteen isosta ketjumyymälästä. Lapsityöläinen toisella puolella maailmaa ei kuitenkaan valitse sanan täydessä merkityksessä olla töissä tehtaassa, jossa puurretaan huonoissa oloissa, käsitellään myrkyllisiä aineita ja rikotaan niin työntekijän kuin ympäristönkin oikeuksia. Niin pitkään kuin pidämme halpaa t-paitaa perusoikeutenamme ja uskottelemme itsellemme, että se työlainen maailman toisella puolellakin on valinnut osansa, niin pitkään me ylläpidämme tätä itseään ruokkivaa kehää. Rutiköyhistä oloista ja erilaisesta yhteiskunnasta ponnistavalle ihmiselle lähtökohdat elämään ja sen valintoihin ovat aivan erilaiset kuin meillä ja on vain itsekästä ja valheellista tuudittautua uskomaan, että pienellä tsempillä ja asennemuutoksella hän voisi olla seuraava miljonääri.


Tämän takia oman onnen seppäilyn korostaminen kiukuttaa. Sen avulla koetetaan vastuu vierittää yksilöiden harteille, sen sijaan että tarkasteltaisiin suurempia kokonaisuuksia sekä sitä, miten me myös omalla toiminnallamme ylläpidämme näitä rakenteita. Niin pitkään kun uskomme, että jokaisen elämän koheneminen on vain yhden päätöksen ja asennemuutoksen päässä, jokaisen omalla vastuulla, niin pitkään me itse rakennamme osaltamme maailmaa, jossa niin ihmisiä kuin ympäristöäkin voidaan kohdella pelkkänä kulutettavana resurssina.

-Annukka

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Mullantuoksuisia kevätpuuhia

Kevään kestävä kukkija, orvokki, on viihtynyt parvekkeella jo muutamia viikkoja.

Näin huhtikuussa kotipuutarhurin kevät on kiireisimmillään. Aiemmin keväällä kylvetyt siemenet ovat kasvaneet pieniksi taimiksi, joista useimmat kannattaa nyt koulia omiin taimiruukkuihin jatkamaan hyvin kasvanutta alkua. Lisää nopeakasvuisten lajien siemeniä voi kylvää aina toukokuun puolelle saakka: esimerkiksi monet kurpitsat ja kesäkurpitsat kannattaa kylvää melko myöhään, jotta nopeakasvuiset taimet eivät ehdi venähtää honteloiksi soiroiksi. 

Monesta huonekasvista on hyvä aika ottaa latvapistokkaita.

Huonekasvien osalta mullanvaihdot jatkuvat. Muista tarkistaa, että tarvitseeko kasvi edellistä isomman ruukun. Isojen kasvien kohdalla voit vaihtaa ainoastaan mullan päällimmäisen kerroksen, ja muutaman vuoden välein enemmän multaa. Myös huonekasvien latvomiset kannattaa tehdä nyt. Monista huonekasveista saat paljonkin pistokkaita, jotka voit sitten jakaa eteenpäin, mikäli esimerkiksi tilanpuute tulee vastaan...


Helmikuussa kylvetyt laventelin
siemenet ovat jo hyvässä kasvussa ja
taimet pääsivät yksityisruukkuihinsa.
Parvekkeelle, patiolle ja puutarhaan voi myös istuttaa ensimmäisiä viileitä säitä kestäviä kausikukkia. Minulla on ollut jo muutaman viikon ajan parvekkeella innokkaasti kukkivia orvokkeja ja narsisseja. Lasitusta ei parvekkeelta löydy, mutta eipä tuo tunnu kevätkukkijoita haittaavan lounaaseen aukeavalla aurinkoisella kasvupaikalla.

Pihan kasvimaata ja kukkapenkkejä voi myös ruveta muokkaamaan. Perennapenkkien alustat voi käydä läpi rikkaruohonjuurten varalta. Kitkemisen jälkeen voi penkkiin tarpeen mukaan muokata uutta multaa/kalkkia/lannoitteita, ja lopuksi levittää penkin pinnalle vaikkapa kerroksen kaarnakatetta. Näin maaperässä pysyy kosteus paremmin ja rikkaruohotkin pysyvät kauempana.

Ajankohtaista kasvipuuhailua tällä hetkellä siis:


  • kouli pikkutaimia omiin ruukkuihinsa, kasvista riippuen 1-3 tainta/ruukku
  • kylvä lisää siemeniä
  • vaihda loppujenkin huonekasvien multa
  • siivoa parveke/patio/terassi ja istuta ulos ruukkuihin kylmänkestäviä kevätkukkijoita: orvokkeja, narsisseja, esikoita...
  • mikäli omistat oman pihan, voi maan hieman kuivuttua lumien sulamisen jälkeen jo aloittaa kasvipenkkien muokkauksen
Aurinkoisia ja mukavia kevätpuuhia kasviharrastuksen parissa!

-Lily

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Viemärit auki

Kun muutimme nykyiseen asuntoomme, kylppärin viemäri ei tahtonut olla kaverimme. Se veti aina muutaman päivän tai viikon, sitten sitä täytyi vauhdittaa karhupumpulla tai voimakkaalla vedenpaineella jollei tahtonut seisoskella nilkkasyvyisessä vedessä suihkussa ollessaan. Myös monet käyttämäni öljypohjaiset kuorinnat tuntuivat tuovan viemäripoloiselle oman lisähaasteensa. Kyllästyttyäni rassaamaan viemäriä kuntoon viikon välein, päätin kokeilla millaisia kemiallisia puhdistajia voisin valmistaa itse.

Ruokasoodaa
Laiskan viemärin vauhdittaja

pari litraa kiehuvaa vettä
1 dl ruokasoodaa
2 dl etikkaa

Ensimmäisenä avasin viemärin kannen ja kaadoin noin litran kiehuvaa vetää laiskasti vetävästä viemäristäni alas. Sen jälkeen kaadoin viemäriin noin desin ruokasoodaa. Annoin sen lillua viemärissä muutaman minuutin valkoisena mattona. Jatkoin puhdistusta kaatamalla päälle noin 2 dl etikkaa ja saman verran kiehuvaa vettä. Seurauksena oli paljon iloista vaahtoa ja kuplimista. Seos pysyi kuitenkin kohtalaisen nätisti viemärissä, eikä minun tarvinnut paeta paikalta. Tämän annoksen annoin vaikuttaa noin vartin. Sitten kaadoin päälle viedä yhden satsin kiehuvaa vettä.

Käsittelyn jälkeen viemäri on vetänyt ongelmitta, eikä jokaviikkoista rassaustuokiotamme ole tarvittu. Toki mikäli viemäri tekee täyslakon, tämä voi olla turhan heppoinen ratkaisu yksinään siivittämään yhteiseloa. Yleishuoltoon ja viemärin toiminnan ylläpitoon sitä voin kuitenkin lämmöllä suositella.

-Annukka

torstai 9. huhtikuuta 2015

Eettisempää eväkästä lautaselle

Boniitti ei ole pelkkä nimi purkin kyljessä. Kuva: NOAA

Kalan ekologisuus on noussut otsikoihin. Viime aikoina on puhuttu esimerkiksi uudesta myytävien kalojen nimeämistä koskevasta EU-säädöksestä, tonnikalasäilykkeiden sisältämistä kalalajeista ja Maa- ja metsätalousministeriön rohkeasta ehdotuksesta rauhoittaa taimen lähes kokonaan.

Kyllä kaloista sietääkin puhua. Tosiasia on, että maailman kalakannat natisevat liitoksissaan kasvavan väestön paineen alla. Tilannetta eivät helpota holtittomat kulutustottumukset.

Haluamme ehdottomasti syödä isoja petokaloja, jotka kaikkein huonoimmin kestävät pyyntiä. Sivusaalista heitellään kuolleena meriin tehokkaiden kalastuslaivastojen jäljiltä miljoonia tonneja vuodessa. Pahimmillaan länsimaiset kalastuslaivastot tyhjentävät meriä köyhien maiden edustalta ja jättävät paikalliset nälkäisiksi, kuten The End of the Line -kalastusdokumentissa kuvataan.

Kuitenkin kala voi parhaimmillaan olla sekä terveellistä että ekologista ruokaa. Kyse on omista valinnoistamme: kala ei ole ainakaan vielä maailmasta loppumassa, tietyt lajit ja pahiten rasitetut kannat kylläkin. WWF:n viime vuonna päivitetty Kuluttajan kalaopas on näppärä apukeino kalatiskin valikoiman seulomiseen. Onpa oppaasta olemassa myös näppärästi lompakkoon mahtuva paperiversio, jollaisen poimin mukaani Helsingin merimaailma Sea Lifen kassalta.

Vuodenvaihteessa voimaan tulleen uuden EU-asetuksen mukaan myytävästä kalasta on nykyään ilmoitettava paitsi oikea lajinimi, myös tieteellinen nimi, pyyntitapa ja -paikka. Syystä tai toisesta tieteellisen nimen vaatimus ei kuitenkaan koske säilykekalaa.

Määräykselle on on mediassa naureskeltu – vaikuttaahan hölmöltä, että lähikaupassa ahvenfileen yllä on luettava Perca fluviatilis. Mutta kestävää kalaa etsivälle tieto on kullanarvoinen. Niin laji, pyyntipaikka kuin -tapakin voi olla ratkaiseva tekijä siinä, voiko kalaa syödä hyvällä omallatunnolla.

Uuden asetuksen mukaiset tiedot Pirkka-tonnikalapurkin kyljessä. Kuva: Maija Karala

Mikä suomalaisten kalatiskien valikoimassa sitten mättää? Otetaan esimerkiksi tonnikala, onhan se heti lohen jälkeen suomalaisten suosikki. Tonnikalan nimellä myydään useita eri lajeja, joista osa on uhanalaisia.

Lajeista tavallisin on boniitti (Katsuwonus pelamis), jota joskus nimitetään purkinkyljessä myös englanninkielisellä nimellä skipjack. Boniitti on maailman merten kolmanneksi kalastetuin kalalaji, heti perunsardellin ja alaskanseitin jälkeen. Omaksi onnekseen se on myös äärimmäisen tuottoisa lisääntyjä. Se tulee sukukypsäksi jo puolitoistavuotiaana, ja naaras voi laskea vuosittain hulppeat kaksi miljoonaa mätimunaa.

Boniittia tavataan kaikilla maailman lämpimillä merillä. Useimmat boniittikannat ovatkin kohtuullisen hyvässä kuosissa. Useat Suomessakin myytävät purkkitonnikalamerkit myyvät boniittia kestävän pyynnin MSC-sertifikaatilla leimattuna.

Boniitin kanssa ongelmaksi muodostuu lähinnä pyyntitapa. Verkoilla ja pitkälläsiimalla saadaan suuria määriä sivusaalista, joka voi pitää sisällään uhanalaisia merikilpikonnia, haita, delfiinejä ja merilintuja. Esimerkiksi pitkälläsiimalla sivusaalista on yli neljännes koko saaliista. Nyt, kun pyyntimenetelmän mainitsemisesta tulee pakollista, kannattaakin suosia valikoivampia menetelmiä.

Kurenuotalla saadaan hyvin vähän sivusaalista silloin, kun sitä käytetään avovedessä uiviin tonnikaloihin. Silloin vain prosentin luokkaa oleva määrä saaliista on muuta kuin sitä, mitä yritettiinkin pyytää. Huonompi tapa on käyttää kalojen houkuttamiseen keinotekoisia kelluvia lauttoja (FAD eli fish aggregating device), joiden suojiin avovesikalat kokoontuvat. Silloin nuottaan jää sekalainen seurakunta kaikkea, mikä paikan ohi on sattunut uimaan.

Sivusaaliin minimoinnin suhteen kaikkein luotettavimpia ovat aktiiviset pyyntimenetelmät, kuten käsisiimat ja vapakalastus.

Tonnikalapurkista saattaa Suomessa löytyä yhä myös valkotonnikalaa eli albacorea (Thunnus alalunga) ja keltaevätonnikalaa (T. albacares). Molemmat lajit ovat uhanalaisten lajien Punaisella listalla silmälläpidettävien joukossa. Ne ovat boniittia suurempia ja hitaammin aikuistuvia, joten ylikalastus on niille akuutimpi uhka. Nämä suuret tonnikalat onkin parasta jättää kauppaan, etenkin ellei niissä ole MSC-merkintää.

Toden teolla uhanalaisia ovat sinievätonnikalat, jotka voivat painaa yli 500 kiloa ja alkavat lisääntyä vasta kuuden ja kahdentoista ikävuoden välillä. Niiden kilohinta on harvinaistumisen myötä noussut niin huikeaksi, ettei niitä enää tapaa tonnikalapurkeista. Sen sijaan ne ovat gourmetsushin raaka-ainetta etenkin Aasiassa. Vuoden ensimmäisestä sinievätonnikalasta maksettiin Tokion tonnikalahuutokaupassa tänä vuonna 30 000 euroa – ja hinta oli ennätysmatala. Vain pari vuotta sitten tarjouskilpailu yltyi mittoihin, joissa eväkkäästä maksettiin yli miljoona euroa.

Kannattaa olla tarkkana tonnikalapurkin merkintöjen kanssa: "delfiiniystävällinen"
ei välttämättä olekaan kovin ystävällinen... Kuva meganbailey.ca

Entä mitä mahtaa tarkoittaa lähes kaikkien tonnikalapurkkien kyljestä löytyvä Dolphin friendly –merkintä? Delfiiniystävällisyys otettiin käyttöön 90-luvulla kun kävi ilmi, että monet itäisellä Tyynellämerellä tonnikalaa pyytävät alukset etsivät tonnikaloja delfiiniparvia seuraamalla. Lajit kun uivat usein yhdessä, ja delfiinit on helpompaa huomata, koska ne liikkuvat lähempänä pintaa ja käyvät hengittämässä. Sitten alukset surutta kaapaisivat koko joukon kurenuottaan. Pyynnin jälkeen kuolleet delfiinit heiteltiin mereen.

”Delfiiniystävällistä” tonnikalaa pyydettäessä delfiinejä ei saa enää tappaa, mutta niitä käytetään yhä tonnikalojen etsintään. Jahti tuottanee niille melkoista stressiä, ja lisäksi luonnonsuojelujärjestöt ovat epäilleet, että takaa-ajon aikana poikasia jää jälkeen parvesta ja kuolee. Paitsi ekologisinta, myös varmimmin delfiiniystävällistä tonnikalaa on juuri boniitti, sillä se on niin pieni, ettei se kelpaa delfiinien seuraksi.

Purkkitonnikala voi olla delfiiniystävällistä, mutta kalaystävällistä siitä ei saa mitenkään. Kalojen mahdollisesti kokemaan kärsimykseen ei teollisuudessa kiinnitetä juuri huomiota, joten niiden kuolema on usein hidas ja tuskallinen.

Eettisimmän kalan saa omasta ongesta. Kuva: Maija Karala

Nopeasti ja kivuttomasti loppunsa kokenutta kalaa saa varmimmin kalastamalla sen omin käsin. Ja suomalainen järvikalahan on myös maailman ekologisimpien joukossa. Jos mahdollisuudet sen sallivat, onkin parasta olla lähtemättä merta edemmäksi kalaan ja astella lähijärven rantaan.

-Maija Karala

Jutun kirjoittaja on biologi ja tiedetoimittaja, sekä Villikatajan blogissa silloin tällöin vieraileva kynäilijä.
-

Yle: MMM villinä: luonnontaimenelle täysrauhoitus lähes koko maahan.

Yle: Boniitti on opiskelijoiden perusruokaa – mutta kuinka moni tietää syövänsä sitä?

Yle: Uusi EU-asetus huvittaa kaupoissa: kalatiskiltä on löydyttävä nyt myös latinankieliset nimet.

The End of the Line (2009). Dokumentti maailman merten ylikalastuksesta.

Yle: Vuoden ensimmäinen tonnikala myytiin Tokiossa 30 000 eurolla.

WWF: Kuluttajan kalaopas.

WWF: Tonnikalat. 

International Seafood Sustainability Foundation. 

IUCN Punainen lista: Boniitti
Keltaevätonnikala
Albacore
         Sinievätonnikala
Idäntonnikala (eli Tyynenmeren sinievätonnikala)
Tonnikala  (eli Atlantin sinievätonnikala)

Wikipedia: Dolphin safe label.
     FAD

torstai 2. huhtikuuta 2015

Mukavia pääsiäispyhiä!


Me lähdemme nyt pääsiäisen viettoon ja palaamme blogin puolelle taas ensi viikon puolella. Viettäkäähän rentouttava vapaapätkä ja nauttikaa rakkaidenne seurasta!

-Lily

P.S. Kuvassa komeilee uusi perheenjäsen, viime sunnuntaina kotiutunut Hedy-tyttönen. Tässä taloudessa pyhät menevät siis ainakin toistuvan ulkoilun merkeissä...