perjantai 29. toukokuuta 2015

Kevät herkkupöydässä

Upeassa leivonnaisessa maistuu ihanasti kevät!
Vuohenputkien sesonki on täällä Keski-Suomessa parhaimmillaan, ja näitä riittoisia herkkuja löytyy nyt lähes joka pihasta, puutarhasta ja joutomaalta. Jopa näin keskustan kerrostalon asukkina on helppo piipahtaa vähän syrjäisemmillä kulmilla keräämässä yllin kyllin heleänvihreitä, raikkaita nuoria versoja.

Tätä ihanan monikäyttöistä villiyrttiä on tullut blogin puolellakin kokkailtua monella tapaa: olemme valmistaneet muun muassa suolaista piirakkaa, sipsejä, levitettä ja paistosta. Tänä keväänä olen kuitenkin pyöritellyt ajatusta vuohenputken käyttämisestä myös makeisiin ruokiin, sillä mielestäni vuohenputken raikkaan tuore maku sopisi erinomaisesti monenlaisiin makuyhdistelmiin.

Niinpä torstaisen villiyrttiretken innoittamana päätin ennen retkeä kokeilla vuohenputken ja porkkanan taatusti toimivaa liittoa uudella tavalla: kuppikakuissa. Pohjana käytin muutamaa perusreseptiä porkkanakuppikakuille, mutta lopputuloksesta tuli melkoisen sovellettu. Ja mielestäni vieläpä erittäin onnistunut sellainen!

Retkellä mukaan tarttui nippu vuohenputkea, joista leivoin illaksi vielä tarjottavaa yökylään saapuville pitkänmatkalaisille vieraille.

Minikokoisen testileivonnaiserän kaksi kuppikakkua paistettiin tietysti kahvikupeissa.


Vuohenputki-porkkanakuppikakut
4-5 isoa amerikkalaista kuppikakkua
tai 8-9 pienempää muffinia

2 keskikokoista porkkanaa
n. 2dl vuohenputken nuoria, vielä supussa olevia lehtiä (poimi pelkät lehdet)
2 kananmunaa
0,5dl voisulaa
1dl (ruoko)sokeria
2dl vehnäjauhoja
0,5dl mantelijauhoa
1/2tl leivinjauhetta
1/2rkl sitruunamehua
1tl kanelia
1/2tl vaniljajauhetta
1 maustemitta jauhettua inkivääriä
1 maustemitta jauhettua muskottipähkinää

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Silppua vuohenputken lehdet (yrtti)saksilla, veitsellä tai yrttisilppurilla mahdollisimman hienoksi silpuksi. Riko kananmunat kulhoon ja sekoita porkkanaraaste ja yrttisilppu joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi voisula. 

Jaa taikina kuppikakku- tai muffinivuokiin, jätä hieman kohoamisvaraa. Paista uunin keskitasossa 200 asteessa 15-20 minuuttia leivonnaisten koosta riippuen. Kypsyyden voi tarkistaa puisella tikulla (kun taikinaa ei enää tartu tikkuun, ovat leivonnaiset valmiita). Kuppikakuista tulee mukavan meheitä, kunhan malttaa olla ylipaistamatta niitä. 

Jäähtyneet kuppikakut voi vielä kuorruttaa tuorejuustokuorrutteella: sekoita puolet maustamatonta tuorejuustoa ja puolet tomusokeria, notkista sitruunamehutilkalla ja lusikoi tai pursota kuppikakkujen pinnalle.

--
Pellillinen menossa uuniin...

Vuohenputki tuo näihin leivonnaisiin ihanan raikkaan vivahteen maistumatta kuitenkaan liian hallitsevasti. Mantelijauhojen tilalla voisi toimia hienosti myös esimerkiksi saksanpähkinä- tai hasselpähkinäjauho, samoin voisulan tilalla voi käyttää myös muuta rasvaa. 

Nauttikaahan alkukesän juhlista ja herkullisesta vuohenputkisadosta!

-Lily

maanantai 25. toukokuuta 2015

Elossa taas!


Rakastan vuodenaikojen kiertoa. Vaikka tiedän miten ne seuraavat uskollisesti toinen toistaan, yllätyn iloisesti joka vuosi. Syksyn kirpeänkuulaat aamut, talven ensilumi ja kevään pienet ensimmäiset vihreät versot saavat sydämeni laulamaan. On käsittämätöntä, miten vuodenkierron onnistuu lumota minut kerta toisensa jälkeen. Niinpä olen vain hyräillyt itsekseni, hymyillyt idiootin lailla ja kävellyt luonnossa ihastelemassa vihreän eri sävyjä. Kevät on kääntymässä hiljakseen kesäksi ja luonto herää toden teolla vain muutamissa lyhyissä päivissä.


Kevään opetuskausi on aina mukavaa aikaa. Saa opettaa, saa tavata samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja joka kurssilla saa myös itse oppia jotakin uutta. Huonona puolena on se, ettei tempoilevan perhearjen keskellä tahdo ennättää itse keräämään mitään talteen. Samalla saa joka päivä nähdä, miten muut ihmiset ilahtuvat yrteistä ja keräilevät niitä innolla. Pahimman laatuista kidutusta siis henkiselle keräilijälleni! Viikonloppuna päätin korjata asiantilan ja saada meidänkin varastoihimme vihreää talvea varten. Niinpä hyppäsimme koko porukka pyörien päälle ja hurautimme lähellä olevalle keruupaikalle.


Lapsukainen oli retkestä todella innoissaan. Toistaiseksi matalassa kasvustossa oli helppo metrisenkin osallistujan painella kompuroimatta ympäriinsä. Ruokaan uteliaasti suhtautuvana lapsi maistelee maastossakin kasveja innolla. Hyvin ovat sisäistyneet myös varoitukset siitä, että mitä tahansa luonnossa ei saa syödä. Tyyppi kiikuttikin tunnollisesti minulle kasveja nähtäväksi tai hihkui minut katsomaan paikan päälle uusinta löytöään. Kaikkea myös maisteltiin ahkerasti. Tuomiona tähän mennessä on jokaiselle kasville ollut ilahtunut "Hyvää!".

Pakkaseen päätyi reilu satsi maitohorsmanversoja sekä kevyesti höyrytettyä vuohenputkea. Myös viherjauheen pohjat saimme kuivuriin. Kotona sitten paistelimme horsmanversoja pannulla ja testasimme myös vuohenputkisipsien teon. Olimme aiemmin tehneet nokkosversioita ja viime viikon poimijakoulutuksessa yksi osallistujista vinkkasi, että myös vuohenputki muuntautuu sipsiksi erinomaisesti. Pitihän sitä toki testata!



Vuohenputkisipsit (miksei sitä nokkostakin voisi käyttää)

vuohenputken lehtiä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Sipseiksi kannattaa kerätä jo hieman paremmin auenneita vuohenputken lehtiä supussa olevien pienten kaunokaisten sijasta. Me pistimme lehdet kulhoon, kaadoimme varovaisen pikkulorauksen öljyä päälle, pyörittelimme hetken ja levittelimme lehdet uunipellille. Ensimmäisen pellillisen asettelimme kauniisti, seuraaville pöyhimme vain lehtiä kevyeksi kerrokseksi. Lehtien päälle ripoteltiin hitunen suolaa ja rouhaistiin pippuria myllystä. Pelti työnnettiin uuniin 200 asteeseen kiertoilmalla. Noin viiden minuutin päästä oli tarjolla pellillinen yhä vihreitä, mutta rapeiksi paistuneita vuohenputkisipsejä. Näitä oli mukava rouskutella iltaherkkuina ja erityisen ihania mokomat olivat villisalaatin päälle ripoteltuina.

Ihanan vihreitä päiviä kaikille!

-Annukka

torstai 21. toukokuuta 2015

Viljattoman munkin vierailu

Meillä vappua vietettiin pienellä porukalla grillaillen. Koska tahdoin ehdottomasti saada jonkinlaista vapputunnelmaa vähemmän perinteikkäiden vapputarjoiltavien joukkoon, päätin tehdä myös munkkeja. Olin jo aiemmin törmännyt Antipastaa -blogissa viljattomien munkkien reseptiin, jota tahdoin testata.

Testiryhmä reagoi epätavallisiin munkkeihin syömällä ne kaikki kerralla. Maku ja jopa taikinan koostumus paiston jälkeen olivat yllättävän lähellä oikeaa munkkia. Valmistunut määrä oli myös kohtuullinen verrattuna siihen tavanomaiseen munkinpaistoon, josta kaiken vaivannäön jälkeen yleensä valutetaan paistoastiasta kilotolkulla munkkeja, joita kukaan ei lopulta oikeastaan enää edes tahtoisi syödä. Näiden pariin varmaan palataan uudelleenkin!



Munkit (hiivaton, maidoton, gluteeniton)

2 dl mantelijauhoa (minä jauhoin itse kuorellisista manteleista, kun jauho oli loppu)
4 rkl kookosjauhoa
4 rkl psylliumia
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
inkkarisokeria maun mukaan
1 rkl kardemummaa
3 kananmunaa
2,5 dl vettä

Paistoöljyä, esim. kookos

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sokerin määrää kannattaa taikinassa arvioida maistellen. Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty kokonaan eri makeuttajaa, joten päätin mittailujen sijasta lorautella sokeria taikinaan, kunnes se tuntuisi sopiva makealta. Lisää kananmunat ja vesi huolellisesti vatkaten. Anna taikinan levätä noin vartti. Leivo pieniä pallomunkkeja.

Kuumenna öljy ja kokeile testipalojen avulla, milloin se on sopivaa paistamista varten. Munkit kypsyvät normaalia perusmunkkia hitaammin, joten öljyn lämpötilaa saattaa joutua hetken hakemaan. Niiden tulisi siis saada kaunis kullanruskea pinta sekä kypsyä sisältä kunnolla. Liian kuuma öljy käräyttää pinnan, mutta jättää sisukset vetisiksi. Liian pitkällä paistoajalla munkki taas imee ylimääräistä rasvaa reilusti.

Kun olet saanut paiston ongelmat selätettyä, nostele kypsät munkit talouspaperin päälle valuttamaan ylimääräiset rasvansa paperin. Kierittele sokerissa ja nauti!

Herkullisia hetkiä!

-Annukka

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kauneutta kaikille

Pientareita somistaa sissi-istuttaja Hanna sekä apusissi Hedy.

Muutama vuosi sitten kuulin ensimmäistä kertaa sissiviljelystä. Ajatus jäi kutkuttamaan mielen perukoille ja nyt tänä keväänä sain viimein toteutettuakin pienimuotoista sissikylvämistä. Askartelimme yhdessä innokkaan sissiviljelijä Hannan kanssa pienen muovipussillisen verran siemenpommeja kahvinsuodatinpussien ja tyhjien vessapaperihylsyjen sisään. Siemeninä käytimme yksivuotisia koriste- ja yrttikasveja sekä luonnonkasvien siemeniä. Sissi-istuttamalla voi mukavasti monipuolistaa vaikkapa syötäväksi kelpaavien luonnonkasvien esiintymiä kotikulmilla, kunhan muistaa kylvää nämä siemenpommit hieman syrjäisemmille joutomaille...

Monet luonnonkasvien siemenet sopivat erinomaisesti
siemenpommeihin, kunhan muistaa valita oikeanlaisiin
kasvupaikkoihin sopivat siemenet.

Käytännössä kasasimme askartelun alkajaisiksi kaikki istutuslaatikkoni nurkkiin unohtuneet puolityhjät siemenpussit ja -nyssäkät yhteen, sekoitimme joukkoon hieman multaa ja täytimme askartelemamme pommit seoksella. Vessapaperihylsypommien paperikuoret syntyvät näppärästi samalla tekniikalla, kuin kierrätystaimiruukkujenkin askartelu. Siemenpommiaineksen lisäämisen jälkeen myös hylsyn toinen pää taitellaan samalla tavoin kiinni. 

Pussillinen siemenpommeja matkalla luontoon!

Kahvipaperisuodattimen kohdalla suodatinpussi täytetään väljästi siemenpommiaineksella, jonka jälkeen suodattimen ylänurkat taitellaan keskelle ja suodattimen yläreuna tämän jälkeen läpäksi kiinni: 


Siemenpommit askarreltuamme kävimmekin kylvämässä testierän tähän ihan lähinurkilleni Lutakkoon. Täällä piisaa rumia, karuja tienpientareita ja ojanpohjia, joihin piilottelimmekin siemenpommejamme. Varsinkin apusissi Hedy oli varsin innoissaan sissi-istuttamassa ja huolehti ansiokkaasti pienten istutuskuoppien kaivamisesta. 

"Valmiina istuttamaan!"

Kevään edetessä selviää, kuinka siemenpommiemme kävi. Lähtevätkö pientareita kaunistavat kasvit kasvuun, vai söivätkö myyrät tarjoilemamme juhla-aterian parempiin suihin... Onneksi näin touko-kesäkuussa ehtii vallan mainiosti tehdä vielä uusia siemenpommeja ja kylvää niitä joutomaille. Seuraavaa sissi-iskuretkeä suunnitellessa!

-Lily

maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäivän seikkailu

 


Lupasin taannoin raportoida tarkemmin taapero-retkeilykokeilujemme karikoita ja onnistumisia. Mikä sopisikaan moiseen paremmin kuin äitienpäivän kanoottiretkeily? Reissu ei ollut kovin perinpohjaisesti suunniteltu, koska keksimme lähteä liikkeelle lähtöaamuna, mutta sitäkin antoisampi se oli. Vailla sen suurempia suunnitelmia päätimme kiertää melomalla Palokka- ja Alvajärveä. Sää oli suosiollinen, eikä alunperin lupailluista kuurosateista näkynyt vilaustakaan.

Inkkarikanootissa kököttämiseen lapsukaistamme on totutettu pitkin viime kesää ja kevättä. Reissut ovat tähän asti olleet lyhyitä katiskan tarkistukseen suuntautuvia kierroksia tai lintujen ihmettelyä, mutta tällä kertaa päätimme ottaa työn alle hieman pidemmän reissun. Arviona oli, että varsinainen melonta veisi noin kaksi tuntia ja ruokailut noin tunnin.

Pappilanjoen siltojen alituksia
Olen aina kannattanut vankasti ajatusta siitä, ettei retkeilemään kannata lähteä ilman kunnon eväitä. Pienen lapsen kanssa tämän merkitys kertautuu moninkertaiseksi. Jos yhtään mikään retkellä menee pieleen, se menee pieleen paljon pahemmin jos lapsella tai vanhemmilla on nälkä. Niinpä mukaan kannattaa aina varata soveliasta ruokaa ja etenkin erilaisia pieniä välipaloja, joiden avulla jaksaa paremmin. Esimerkiksi erilaiset itse tehdyt raakapatukat ja -pallerot, pähkinäsekoitukset ja muut vastaavat ovat oiva tapa jatkaa jaksamista vielä hetken ajan.

Me teimme myös pidemmän pysähdyksen tehden tulet ja paistaen makkarat. Oli mukava päästä jaloittelemaan välillä kunnolla ja hengähtämään hetkeksi. Lapsi oli samaa mieltä ja osallistui innostuneena nuotion rakenteluun. Vielä selkeästi tulen kanssa toimiminen vaatii meillä treenailua, nuotion mieltäminen vaaralliseksi kun tuntuu olevan hieman hakusessa vielä.

Pieni tauko auttaa jaksamaan
Tauotus onnistui tällä kertaa hieman niin ja näin. Menomatkalla lapsi jaksoi istua tattimaisesti rapian tunnin ihmetellen maisemia ja muita. Paluumatkalla alkoi päiväuniaika lähestyä, ja pienen matkaajan kärsivällisyys oli paikoitellen koetuksella. Koska kanootissa ei voi alkaa esimerkiksi hyppimään ja heilumaan, piti meidän välillä pitää muutama ylimääräinen pysähdys. Samalla käytiin keskustelua siitä, miksi kanootissa pitää istua takapuoli penkissä, vaikka se tylsää olisikin. Lapsi myös lepäsi välillä inkkarikanootin pohjalla makuullaan miltei uneen asti vajoten. Hyvähän se siinä oli köllötellä aaltojen keinuttaessa ja auringon paistaessa.

Kotirantaan saapuessa matkamittari näytti noin kymmentä kilometriä ja aikaa oli pysähdyksineen hujahtanut yli neljä tuntia. Kaikki olivat kuitenkin hyvällä tuulella reissun venymisestä huolimatta ja riittipä taaperolla virtaa vielä pyöriä venepaikan läheisellä leikkikentälläkin tovi ennen kotiin suuntaamista. Illalla kuitenkin uni vei vauhdilla, enkä ihmettele. Aikuistakin tuppasi väsyttämään varhain.

Ihania ja auringontäyteisiä päiviä teille!

-Annukka


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Lieroa puuhailua

Kompostilierot eivät koolla päätä huimaa, mutta ovat todella
ahkeria ruokailijoita.
Perustin noin kuukausi sitten oman matokompostorin. Eteisen siivouskaappiin. Kyllä, kerrostaloasumiseni tuntuu saavan jatkuvasti uusia ekopuolia, jotka heikompaa saattaisivat jo hieman hirvittääkin...

Matokompostorin perustamiseen sain inspiraation JAPAn facebook-sivuilta ja yhdistyksen kautta sainkin myös kompostin aloittamiseen tarvittavat tunkiolierot. 

Oman kompostin perustaminen sujui yllättävän kivuttomasti: matojen lisäksi alkuun tarvitsee sopivan ison astian, (kukka)multaa sekä kasviperäistä biojätettä matojen ruoaksi.

Meidän matokompostilaatikoksi valikoitui ikivanha, iso muovinen laatikko. Aivan hyvin kompostiastiaksi voi kierrättää myös vanhan (vedenpitävän) akvaarion, ison muoviämpärin tai muun sopivan suuren astian. Tärkeää on, että astiassa on tarpeeksi tilaa kompostin toimia. 

Matokompostiastia sekä lierojen "aloituspakkaus", JAPA:n kautta saamani
tunkiolierot.

Aloita matokompostin perustaminen levittämällä astian pohjalle noin 5-10cm kerros multaa. Tähän tarkoitukseen käy hyvin kukkamulta, myös huonekasvien mullanvaihdon vanhat multajämät. Jos käyttämäsi multa on kovin kuivahtanutta, sekoita joukkoon vettä sen verran, että lopputuloksena on hieman kosteahko, mutta ei läpimärkä multakerros. 

Levitä multakerroksen päälle lierot sekä näiden mukana tullut multa (jossa hyvin todennäköisesti on mukana myös lierojen munia). Anna lierojen kaivautua multaan, lisää päällimmäiseksi hieman sipulinkuoria, kuivahtaneita huonekasvinosia tai nuupahtaneita leikkokukkia tai vastaavia kasviperäisiä keittiötähteitä. Päällimmäiseksi voi vielä levittää ohuen multakerroksen.

Tästä se alkaa: multaa pohjalle!
Seuraavaksi kompostiin voi maltillisesti lisätä hieman tähteitä, sekoitella varovasti ja huolehtia siitä, ettei komposti pääse kuivahtamaan liian kuivaksi. Tai vastaavasti kastumaan niin märäksi, että tunkiolierot hukkuvat. Jos komposti uhkaa kuivua liikaa, voi sekaan lisätä maltillisesti vettä ja tarkistaa vaikka puolen tunnin päästä tilanne. Liian kosteaa kompostia taas voi ilmastaa lisäämällä sekaan kuivia keittiötähteitä, vaikkapa niitä sipulinkuoria. Myös hippunen hiekkaa, soraa tai kuivahtanutta multaa auttaa tasapainottamaan kompostia. Alkuun kompostiin kannattaa lisätä maltillisesti jätettä ja tarkkailla, kuinka paljon madot syövät: matojen lisäännyttyä niille luonnollisesti uppoaa isommatkin erät tähteitä.

Innokkaana huonekasviharrastajana minulla on kuluneen talven aikana ollut hienoinen harsosääskiongelma, joten alkuun sääsket löysivät omaankin kompostiini. Sääskien määrä on kuitenkin vähentynyt, kun olen peittänyt kompostin pinnan sanomalehdillä. Seuraavaksi suunnitelmissa onkin tuunata kompostiin vielä vanhasta lakanakankaasta pingottamalla kansi: näin kompostin ilmastus toimii, mutta sääskillä ei ole enää asiaa kompostiin lisääntymään. Sääskiongelmaa voi ehkäistä myös lisäämällä jätteiden päälle kerroksen multaa (tai tekemällä kuten minä ja hautaamalla jätteet kompostin sekaan). Multakerros päällimmäisenä takaa myös sen, ettei komposti haise oikeastaan juuri miltään.

"Starttiruokaa" tunkiolieroille, kuvausteknisistä syistä talouspaperipalan päällä:
teenpuruja, perunankuoria, muutama nahistunut juures...

Harsosääskiä lukuun ottamatta ensimmäinen kuukausi kerrostalokompostin kanssa on mennyt hienosti: madot ovat aloitelleet töitään ja silpunneet jo määräänsä nähden ison määrän tähteitä. Komposti on pysynyt tuoksuttomana, eikä sen olemassaoloa eteisessä paljasta oikeastaan mikään. Varsin siisti ja näppärä ratkaisu kierrättää osa kodin biojätteistä. Ja toiveissa tietysti olisi käyttää kompostissa muodostuvaa ravinteikasta multaa kasvilannoitteena...

Jatkoa tunkiolierojen toimista ja kompostoinnin kiemuroista seuraa, joten pysykäähän kuulolla!

-Lily