sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Puun päivä

"Tänään vietetään puun päivää. Minulle puu ja puut, ovat olleet luonnollinen osa elämää: pidän kovasti puisten esineiden tunnusta kämmenissä ja jalkapohjissa, nautin metsän tuoksusta ja löytyypä sitä kotoakin useampi trooppinen puu ruukussaan. Lapsuuden kesiä vietimme mummon mökillä, pienessä pyöröhirsistä rakennetussa talossa. Hirsiseiniä oli mukava hypistellä ulkoa päin ja olipa meillä mökin takana siskon kanssa majakin jossain vaiheessa. 


Nyt aikuisena nautin puisten syömäpuikkojen, neulepuikkojen, lastojen ja muiden astioiden tunnusta. Nautin saunan puisista lauteista, niiden lempeästä kosketuksesta ihoa vasten. Parvekkeen lattian mäntypuiset laatat tuntuvat kesäisin myös ihanalta jalkapohjaan. 


Luonnossa liikkuessa voi joskus olla haastavaa nähdä yksittäistä puuta metsästä. Erottuakseen muista on metsän puiden usein oltava jotenkin ympäristöstään poikkeavia: suurempia, käppyräisempiä, eri lajia tai muutoin vetoavia. Hetkeksi kun pysähtyy tarkastelemaan ympäristöään, pystyy toki erottamaan pienemmätkin yksityiskohdat ja näkee puutkin yksilöinä.



Vanhoissa puissa on jotain erityisesti minuun vetoavaa: ovathan ne selvinneet vuosikymmeniä, jopa satoja, paikoillaan. Puuvanhuksen vierellä mieli tyyntyy ja rauhoittuu. Asiat loksahtelevat oikeisiin mittakaavoihinsa, eivätkä omat viikon tai kuukaudenkaan ajan mieltä painaneet harmit enää tunnu niin maailmaa mullistavilta. Lohdullista.



Keväisin luonnon herätessä eloon ihastelen joka vuosi puiden muodonmuutosta. Muutamassa viikossa paljaat ruskeat oksat ovat taas täynnä elämää!

-Lily"



"En kykene ajattelemaan elämää, johon ei kuuluisi puita. Niiden kaarnan karheaa kosketusta käden alla, lehtien lempeää havinaa tai mieleni tyynnyttävää iäisyyden tunnetta. Vietin lapsuuteni omakotitalossa, jonka tontti rajautui metsään.

Kaikki lapsuuteni leikit pihalla olen leikkinyt pihapiirimme omenapuiden, tammien ja koivujen varjossa tai hieman kauempaa alkavan metsän mäntyjen ja kuusten katveessa. Muistan jokaisen erityisen puun lähimetsistä vieläkin. Tiedän, mihin puuhun kiivetessä löysi oksien katveesta suojaisen tasanteen ja missä puussa olivat parhaat tähystyspaikan. Kätkin puihin myös aarteita ja salaisuuksia. Kyllin ylös kiivetty aarrerasia ei lähtenyt muiden matkamiesten matkaan, vaan sai nököttää oksanhangassa rauhassa itsekseen. 

Puut olivat läsnä myös monin eri tavoin. Ihmettelimme lähimetsiemme lahopuita, ladoimme saunan tulipesään kuivia halkoja ja löylyttelimme koivunoksien kanssa. Kotipaikkakuntani on myös tunnettu paperikaupunkina, joten näin läheltä myös puun käytön teollisuudessa.



Myöhemmin minusta tuli biologi. Puut olivat osa työkenttääni ja kertoivat myös asioita ympäristöstä, jota tutkin. Ne tarjosivat elinympäristön monille jäkälille, sienille ja hyönteisille. Opettelin myös osana keruutuotetarkastajan koulutustani valuttamaan mahlaa, polttamaan tervaa ja punomaan pajuja.



Kun valmistuin yliopistolta, kävin varaamassa itselleni valmistujaislahjaksi ajan tatuointiin. Aihetta kuvalle ei tarvinnut pitkään miettiä. Selostusteni perusteella taitava tatuoijani piirsi minulle puun, joka ikuistettiin selkääni. Nyt kannan mukanani omaa puutani kaikkialla mihin menen. 



Puut ovat minulle koti ja lohduttaja. Aina muuttaessani etsien lähimmät puut. Niiden luona minun on helpompi hengittää ja laskea irti omista murheistani.

-Annukka"

tiistai 15. syyskuuta 2015

Mikä meitä liikuttaa?


Huomenna alkaa Euroopan liikkujan viikko. Viikon aikana huomio kiinnittyy fiksuun liikkumiseen niin oman terveyden kuin ympäristönäkökulmienkin kannalta tarkasteltuna. Myös liikkumisen yhteiskunnallisia vaikutuksia huomioidaan ja liikkujan viikolla kaupungit sekä kunnat ympäri Eurooppaa järjestävät erilaisia tapahtumia. Viikon aikana järjestetään Jyväskylässäkin vaikka mitä!

Tämän vuoden viikon teemana on hyvä elämä. Niinpä haastankin teitä, hyvät lukijamme, miettimään viikon aikana asioita, jotka saavat liikkumaan. Liikuitpa siis kävellen, autolla, pyöräillen tai vaikkapa rullalautaillen, pohdi heti omaa liikkumistasi. Käveletkö töissä alakertaan lounaalle? Saat mennen tullen terveellistä porrasliikuntaa. Onko viikonloppuna tiedossa sieniretki lähimetsään? Tanssitunti torstaina? 


Minulta löytyy kotoa ahkera liikuttaja, pieni Hedy-koira. Käymme yhdessä monta kertaa päivässä ulkona kävelyllä ja suunnitelmissa on vähitellen muidenkin liikunnallisten yhteisten harrastusten kokeilu. Mikä nyt kivoimmalta sitten lopulta meistä molemmista tuntuukaan.

Liikkujan viikolla haastankin teitä lukijat jakamaan omia motivaatiopalojanne liikkumiseen.

Mikä sinua liikuttaa? 

Jaan itse minua motivoivia asioita kuvin ja muutamin sanoin pitkin viikkoa Facebook-sivullamme. Ja vaikka oman elämäni suurin motivaattori onkin Hedy, lupaan jakaa myös muita kuin (suloisia) koirakuvia..!

-Lily

perjantai 11. syyskuuta 2015

Ojenna kätesi

Muistatteko, kun alkuvuodesta puhuin hyvyydestä? Tuo postaus tuli mieleeni yllättäen, kun autoin muutama päivä sitten eksynyttä. Ajattelin, että olisi jo korkea aika kirjoittaa siihen jatkoa ja muistuttaa yhdestä helposta tavasta auttaa muita.


Minä luovutan säännöllisesti verta. Heti kun täysin 18-vuotta, tahdoin matkustaa naapurikaupunkiimme Lappeenrantaan verenluovutukseen. Se tuntui hyvin tärkeältä ja muistan, miten innoissani olin marssiessani Veripalvelun toimistoon. Minusta tuntui, että teen jotakin hyvin konkreettista auttaakseni muita ihmisiä ja elääkseni hitusen lähempänä sitä, mitä halusin ja arvostin itsekin. Toimistolla oli tuona päivänä hiljaista ja sain henkilökunnan koko huomion ja hyvänäpidon osakseni. Luovuttaminen myös selkeästi sopi minulle todella hyvin -hemoglobiinini oli korkea, suoni löytyi vaivatta, eikä minua vaivannut pieninkään huimaus tai ikävä olo koko toimenpiteen aikana. Sen kun nousin ylös ja lampsin juomaan teetä. Kokemus oli kauttaaltaan positiivinen ja päätin, että luovuttaisin verta uudelleenkin.

Verenluovutukseen mukaan höynäytetty Lily vuonna 2011
Vuodet ovat vierineet ja verenluovutuksessani on ollut taukoja. Olen välillä ottanut lävistyksiä ja tatuointeja, matkustellut malaria-alueella sekä ollut raskaana ja imettänyt. Jokainen näistä on aiheuttanut jonkin mittaisen karenssin luovutuksiini. Joskus en muista koko luovutusasiaa ja muistaessani taas huomaan olevani ärsyttävän pitkän flunssan kourissa. Nyt asuessani kaupungissa, jossa säännöllistä luovutusmahdollisuutta ei ole, tilasin juuri äskettäin tekstiviestihälytyksen muistuttamaan minua liikkuvan veripalvelun vierailuista. Koska verenluovutus sopii minulle niin mutkattomasti, tahdon ehdottomasti jatkossakin ottaa siihen osaa. Se tuntuu lähes velvollisuudelta.

Liityin myös keväällä vihdoinkin kantasolurekisteriin. Olen asiaa aina välillä pohdiskellut, mutta liittymispaperit jäivät aina lähettämättä. Luovuttaminen tuntui verenluovutusta hankalammalta ja mahdollisesti kivuliaammaltakin. Lähiomaiseni kuitenkin sairastui viime vuonna syöpään, ja pikkusisareni ilmoitti päättäneensä tapauksen johdosta liittyä kantasolurekisteriin. Totesin, että jos rakas pikkusisareni kykenee tähän, minunkin tulisi heittää yltäni epäilyksen viitta ja toimia. Siispä sisareni esimerkin innoittamana täytin kaavakkeen vihdoinkin. Sain pian kotiini postitse näytteenottoputkilon ohjeineen. Minun tuli täyttää putkilo syljellä, liimata tarrat paikoilleen ja lähettää se SPR:n laskuun takaisin analysoitavaksi. Nyt olen virallisesti kantasolurekisterin jäsen. Prosessi pakotti minua myös läpikäymään monia ajatuksia, eikä luovuttaminen tunnu enää pelottavalta ajatukselta. Jäänkin odottelemaan rauhallisin mielin, osuuko luovutus koskaan kohdalleni.

Lily helpottuneena ensiluovutuksensa jälkeen
Hyvin tavallista on, ettei kutsua kantasolujen luovutukseen tule ikinä. Joskus luovuttaja kutsutaan tarkempiin kokeisiin, jotta voidaan selvittää mahdollinen yhteensopivuus jonkun potilaan kudostyypin kanssa. Tällöinkään ei ole vielä varmaa, tapahtuuko luovutus vai ei. Luovuttaja saa päättää loppuun asti haluaako hän luovuttaa kantasolujaan vai ei, mutta kovin myöhäisessä vaiheessa siirrosta vetäytyminen saattaa pahimmillaan maksaa solujen vastaanottajan hengen. Niinpä rekisteriin ei kannata liittyä, mikäli ei ole päätöksestään varma.

Kuinka moni teistä käy luovuttamassa verta tai on kantasolurekisterin jäsen? Ovatko päätökset liittymisestä olleet teille helppoja? Entä verenluovuttaminen, onko se mutkatonta vai kamppailun takana esimerkiksi huimauksen vuoksi?  

-Annukka

---

SPR Veripalvelu - Tarkista verivarastojen tilanne, varaa luovutusaika tai tee testi, sovellutko luovuttajaksi 
SPR Kantasolurekisteri - Tietoa rekisteriin liittymisestä, rajoituksista sekä luovutuksesta itsessään prosessina

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Tulen ja jään maassa

Ei syyttä lumen ja jään maa: taustalla tuliperäisiä vuoria, etualalla jäätiköstä irronneita lohkareita..

Viime viikko vierähti hyvässä matkaseurassa Islantia kiertäen. Ja voi kuulkaas, oli muuten ikimuistoinen viikko! Kyllähän sitä etukäteen tuli jonkin verran kuvia katseltua ja luettua Islannin jylhästä luonnosta, mutta todellisuus oli silti jotain vielä enemmän.

Laavakivimuodostelmat viehättivät ympäri saarta. Tässä alkumatkalta eräs vaikuttavimmista,.

Etukäteen matkaan oli valmistauduttu autoja vuokraamalla ja majapaikat varaamalla: matkareitti nimittäin kiersi koko saaren kehätietä pitkin. Aikamoista autoilua siis viikolle tiedossa. Ei ehkä ekologisinta mahdollisinta lomailua... 

Menomatkan lentokonekin oli verhoutunut revontuliin ja matkustamon katossa hehkuivat tunnelmavalot.

Matkaviikon ajan säät suosivat seuruettamme erittäin anteliaasti, ja lähes koko viikon ajan keli olikin epätyypillisen aurinkoinen tai korkeintaan puolipilvinen. Viimeisenä päivänä Islanti päätti kuitenkin näyttää arkisemmat kasvonsa ja päivämme Reykjavikissa verhoutui vaakasuoraan tihkusateeseen, viimaan sekä syksyiseen harmauteen. 

Maisemia auton ikkunasta...

Onneksi luonnossa liikkuessamme sateet antoivat odotella itseään, sillä saarella on parhaassakin tapauksessa varsin koleaa. Meri-ilmasto ja korkeat vuoret huolehtivat siitä, että ilma tuntuu usein asteitaan viileämmältä. Auringonpaisteessa taas tulee äkkiä kuuma, varsinkin lämpimissä ulkoiluvaatteissa seikkaillessa. Islannin reissaajat, suosittelen siis lämpimästi kerrospukeutumista!

Villeinä laiduntavia lampaita varten maastosta löytyi useampikin erotteluaitaus.

Matkan jälkeen on vaikea listata viikon parasta tai mieleenpainuvinta asiaa. Tai edes top kymppiä. Mieleen jäävät varmasti kahden reissuauton välillä käydyt radiopuhelinkeskustelut (Paremman puoliskon reissun aikana paljon kiitelty neronleimaus oli hankkia matkalle mukaan radiopuhelimet autojen väliseen viestintään. Tämä osoittautui upeaksi ideaksi vuoristoisilla teillä matkapuhelinten toimiessa lähinnä ajannäyttäjinä.) lammasvaroituksineen, vitseineen, pysähtymistiedotuksineen... 

Dettifoss, Euroopan mahtavimmaksi vesiputoukseksi tituleerattu. Olihan se vaikuttava!

Jylhät vuoret ja kohisevat vesiputoukset jättivät henkeäsalpaavan sanattomaksi mahtavuudellaan. Upea luonto, jännittävät kasvit ja eläimet. Sinisen eri sävyissä lahdessa kelluvat jäävuoret, jotka auringonpaisteessa loistivat timanttien tavoin ja jäiden seassa kotonaan pulahtelevat uteliaat hylkeet. Avara laavakivinummi saaren etelärannikolla, upeasti räiskyvä auringonlasku ja pimeässä tähtitaivaan varjoonsa jättävät revontulet. Kiehuvan kuplivat, rikkikaasuilta tainnuttavasti tuoksuvat mutakuopat ja savuttavat kivikasat.

Kallioissa oli paljon kotimaisia versioita graafisempia kolmiulotteisempia muotoja...

Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Kiehuvaa mutaa!

Islanti teki vaikutuksen myös sillä, kuinka paikalliset suhtautuvat luontoon. Kunnioittavasti, arvostaen ja sen monipuolisia antimia hyödyntäen. Majoituimme suurimman osan reissustamme aamiaismajoituksissa ympäri saarta, aivan tavallisten ihmisten kodeissa siis. Aamupalapöydissä tarjolla oli lähes poikkeuksetta paikallisia herkkuja kuten koivusavustettua lohta tai nieriää sekä geotermisessä lämmössä kypsennettyä ruisleipää. 

Islanninnummiajuruoho viihtyi karuilla kallioilla ja kivikoissa.

Luonnossa villinä kasvaneita maustekasveja arvostetaan niin kotikeittiöissä kuin ravintoloissakin ja syystä: aromikasta väinönputkea ja upean hienostunutta islanninnummiajuruohoa löytyi luonnosta runsaasti ympäri saarta. Myös erilaiset levät, sammaleet ja jäkälät, sekä mineraalipitoiset suolat ovat arvossaan.

Ja mitähän sitä islanninmatkaaja tuo itselleen tuliaisiksi?!

Islantilainen elämänmeno tuntui muutenkin olevan pääosin rauhallisempaa, kuin kotimainen tuottavuus- ja tehokkuusajattelun täyteinen yhteiskuntamme. Monista asioista voisimme siis ottaa oppia islantilaisilta!

-Lily

P.S. Jos reissaat Islannissa, niin pidä uikkareita käden ulottuvilla. Koskaan ei voi tietää, minkä tienmutkan takaa tulee vastaan geoterminen maauimala tai vastaava...