maanantai 30. marraskuuta 2015

Hiuksia kesyttämässä

Minulla on aina ollut lasimainen, mutta luonnontaipuisa hius. Olen pitänyt tukkaani milloin aivan lyhyenä sekä puoleen selkeään ulottuvana putouksena. Kiharataipumuksen takia etenkin lyhyessä lookissa joutuu hieman pohtimaan, millä hiustaan käsittelee ja miten siitä saa salonkikelpoisen. Minä kun en kuulu niihin onnekkaisiin, jotka heräävät aamulla upean sänkytukan kanssa, vaan villi kiharani sojottaa eri puolilla päätä eri suuntiin ja tekee epämääräisiä pyörteitä minne sattuu.

Hiustuotteet olivatkin pitkään päivittäiskosmetiikkani ongelmallisin kohta. Shampoot, värikosmetiikat ja rasvat oli helppo vaihtaa luonnontuotteisiin, mutta hiusmuotoilupuolella tököttejä oli huomattavasti hankalampi löytää. Useimmiten ne olivat myös kalliita ja toimivat onnettomasti. Muutamia tyytyväisyyttä aiheuttaneita tuotteita olen onnekseni onnistunut löytämään, niin lakan kuin hiusgeelienkin puolelta.

Ostin taannoin ekokampaajaltani kotimaisena tuotantona tehtyä hiuslakkaa kokeiluun. I am -hiuslakka vaikutti käytössä lupaavalta, joten harkitsin ostavani sitä kalliimmasta hinnasta huolimatta uudelleen. Vilkaisu ainesosaluettelon puolelle kuitenkin sai kulmani kohoamaan ja totesin, että tämän tyyppisen tuotteen saan itsekin pyörätettyä keittiössä.

Tukka föönattuna sokerilakan kanssa, muuta muotoilua ei vielä tehty
Käytössä lakkaan piti alkuun totutella. Lakka on märkälakka, kuten ekolakat yleensäkin. Jos siis aiempi kokemus koostuu vain perusmarkettilakoista, kannattaa alkuun antaa lakalle hieman aikaa. Lakka siis on märkää ja se kastelee kampausta jonkin verran. Tämä kannattaa ottaa muotoilussa huomioon. Lakkaa kannattaa myös lisätä varovaisesti ohuita kerroksia, muutoin lopputuloksena on ensin kastunut hius, joka kovettuu sitten koppuraiseksi. Lakkaa ei kannata märkänä käsitellä enää kovin paljoa eli ensin kampaus valmiiksi ja sitten lopuksi lakkaa päälle.

Lakalla voi myös kikkailla jonkin verran. Itse suihkuttelin sitä kuivaan tukkaan runsaammin latvoihin ja puristelin hiusten latvoihin luonnonkiharani avustuksella mukavat kiharat. Lakkaa voi suihkutella myös föönatessa märkään tukkaan osio kerrallaan ja kuivata hiukset. Tällöin lopputulos on hyvinkin ilmava ilman koppuraisuutta, mutta tukkaan tulee myös reilusti volyymia. Ainakin oma ohuen liukas hiukseni tuntuu puolta paksummalta ja tukassa on tekstuuria vaikka mihin. Normaalisti ilman mitään tuotteita föönattu tukka siis matelee minulla lähinnä päätä pitkin, nyt tunne on ihan eri (ks. ylempi kuva). Tuote onkin osittain korvannut aiemman haikailuni muotovaahdon perään.

Tämäkin tihkusateen riepottama kiharapölly pysyy kasassa lähinnä hyvillä aikeilla ja inkkarisokerilla

Hiuslakka

1 dl vihreää teetä keitettynä
1 dl nokkosesta tehtyä keitettä
0,5-1 rkl inkkarisokeria
Greipin ja laventelin eteeristä öljyä

Sekoita nesteet, lisää joukkoon sokeri ja eteeriset öljyt. Sekoittele, kunnes sokeri on kokonaan liuennut nesteeseen. Pullota mahdollisimman hyvää ja hienoa sumua antavaan spraypulloon. Isot tipat ovat ikäviä ja lähmääntyvät helposti, hienojakoinen ohut sumu on tavoiteltavin. Olen joskus tehnyt hiuslakkakokeilun tavallisella sokerilla, mutta se päättyi surkeasti ja hautasin oman lakan ajatuksena kokonaan. Inkkarisokerilla koostumus on erilainen, lakka tuntuu tahmeammalta ja pitää paremmin.

Alkuperäisessä tuotteessa oli käytetty myös glyserolia. Oma glyserolini on Jyväskylässä, mutta ensi satsiin kokeilen lisätä vielä muutaman tipan sitäkin. Hyvin on toiminut testissä tämä oma pullollinenkin! Lisäksi pohjalla voi testailla eri yrttien keitteitä sekä sopivia sekoituksia.

Sokerilakka lähtee hiuksista harjaamalla. Kaatosade syö sen myös kampauksestasi, mutta harva kampauspa lopulta moista kestää. Tihkusateessa olen kuitenkin viime viikot tarponut useamminkin kuin kerran, eikä lakka ollut kadonnut koetuksen päättyessäkään.

Muita hyviä eko/tee se itse -hiusmuotoilutuotteita?

-Annukka

torstai 26. marraskuuta 2015

Majavien mailla

Lokakuussa vietimme pikkusiskoni syntymäpäiviä koko laajennetun perheemme voimin. Vaikka viikonloppuun mahtui yllättäviäkin käänteitä ja suunnitelmat hieman muuttuivat, pääsimme kuitenkin retkeilemään ulos luontoon.

Ryövärinkuopan lähde oli vaikuttava.

Retkikohteena meillä oli tällä kertaa Pirkanmaalla Ruovedellä sijaitseva Ryövärinkuopan luonnonsuojelualue, jossa myös majavat kuulemma viihtyvät. Alueen nähtävyys, upea iso luonnonlähde kristallinkirkkaine kylmine vesineen, on heti paikoitusalueiden välittömässä tuntumassa kuopan pohjalla.

Lähteeltä alkaa kuopan rinnettä mukaileva polku.

Melkoinen lähde, enpä ole itse aiemmin yhtä suurta luonnonlähdettä nähnytkään! Lähteen pysymistä sulana läpi talven ei tarvitse epäillä hetkeäkään, niin vuolaana vesi Ryövärinkuopan pohjalta pulppuaa.

Syyssää suosi retkeilijöitä ja taivaskin selkeni iltapäivästä.

Lähteeltä valuvaa puroa seuraileva polku tarjoaa puolestaan toisenlaisia elämyksiä. Puron varrella vastaan tulee nimittäin enenevissä määrin kaatuneita puita ja puolimetrisiä kantoja. Lähempi tarkastelu tosin osoittaa jotain kummallista kannoissa ja kaadetun puun tyvissä...

Suippokärkisiä kantoja ja suippotyvisiä kaatuneita puita.

Sekä puiden tyvet että kantojen kärjet olivat tarkan suippokärkisiä. Majavia! Koskaan aiemmin en ole onnistunut näkemään majavia luonnossa. Emme tosin nähneet tälläkään reissulla näitä arkoja iltaisin ja öisin liikkuvia eläimiä. mutta niiden aiheuttamia muutoksia maastossa pääsimme tarkastelemaan.

Majavien rakentama pato.

Huomattavimpia muutoksia on tietysti majavapato ja sen muodostama vesiallas. Siellä täällä törrötti vielä pystyssä kuolleita tai kuolevia puita. Myös lukuisia majavien kaatamia puita löytyi altaan laitamilta, samoin kuin lystikkäitä suippokärkisiä kantoja. Luontoa muokkaavana voimana majavat ovat melkoisia, sillä harva eläin onnistuu hukuttamaan laajoja alueita veden alle. 

Majavapadon yläjuoksulla maasto saattaa ajan myötä soistua ja veden alle jäävät puut kuolla pois. Alajuoksulla taas maasto kuivuu. Majavien kaatamien puiden tilalle aukeaa latvustoon aukkoja ja metsänpohja saa enemmän valoa. Näin aukkopaikoilla viihtyvät toisenlaiset kasvit, kuin varjossa.

Majava-altaan yläjuoksulla maasto oli varsin soista.
Suomessa asustelee harvinaisena euroopanmajava (Castor fiber) sekä istutusten myötä tänne kotiutunut kanadanmajava (Castor canadensis). Nämä kaksi lajia ovatkin ainoat nykyään elossa olevat majavat, sillä muut lajit ja suvut ovat aikojen saatossa kuolleet pois. Näitä keskikokoisen koiran mitoissa olevia eläimiä on jotenkin vaikea ajatella rottien ja hiirien sukulaisiksi, jyrsijöiksi. (Siitäkin huolimatta, että suuri osa nisäkkäistä on jyrsijoitä. Kuten esimerkiksi orava ka piikkisika.)

Majavapadolta lähtiessä reitti kulki tunnelmallisessa metsämaisemassa.

Vaikka majavia ei tällä luontoretkellä onnistuttu näkemään, oli retki Ryövärinkuopalle silti varsin onnistunut. Ja ehkä paikalle tulee joskus toiste hiippailtua iltahämärissä, mielessä toive tämän jännittävän eläimen kohtaamisesta.

-Lily

torstai 19. marraskuuta 2015

Ekodeodorantin paluu

Muistatte varmaan, kun joskus etsin sitä täydellistä ekodeodoranttia, eikä mitään täydellistä löytynyt? Kokeilin, vaihdoin merkkejä, kuuntelin vinkkejä ja testasin monen monta tuotetta. Se täydellinen ekodeodorantti minun kropalleni löytyi lopulta Facebookissa eräässä keskusteluryhmässä, jossa ihmiset puivat tätä samaa ongelmaa.

Se ei tullut kalliilta merkkikosmetiikkafirmalta, se ei ollut luksuskuoriin pakattu, eikä siitä ollut useita tuoksuvaihtoehtoja. Sitä ei tarvinnut myöskään itse keitellä kasaan sopivissa satseissa. Sitä sai noin eurolla aina yhden isomman käyttösatsin, joten hinnaltaankin se oli enemmän kuin mieluisa minulle.

Viimeksi testiin pääsi monta kelvokasta, vaikkei täydellistä rakkautta löytynytkään
 Otin tämän ihmeaineen ankaraan testikäyttöön hieman huolestuneena kesän ainoalla hellejaksolla töissä istuessani. Epäluuloisena täytyy kyllä tunnustaa, että kuljetin laukussa mukanani tujumminkin pitävää deodoranttia ennen kuin aloin luottaa tämän uuden tuttavuuteni voimaan. Huomasin myös epäilevästi nuuhkivani ilmaa ympärilläni ja ihmetteleväni, toimiiko tämä nyt ihan oikeasti. Toimi se! Nyt se on ollut käytössäni jo muutaman kuukauden ongelmitta.

Toisin kuin antiperspirantit, tämä aine ehkäisee lähinnä hien hajua. Hikoilen siis edelleen saman verran kuin ennenkin, mutta hien epämiellyttävää hajua minun ei ole tarvinnut sietää.

Mikäs tyyppi se tällainen ihmepelastaja on, te kysytte. Minäpä kerron teille.

Sitruuna- tai limemehu.

Suoraan tuoreesta hedelmästä tai pulloversiona. Kaikki käy. Sitä sivellään aamusella puhtaisiin kainaloihin noin teelusikallinen. Sen verran, että iho kastuu kauttaaltaan. Sitten annetaan mennä koko päivä. Illalla pestään kainalot. Sheivaamista en suosittele saman vuorokauden puolelle, kun deodoranttia aikoo lätkiä kainaloihinsa, ymmärrettävistä syistä. Joskus jos oikein tahtoo pitoa, ensin voin sipaista iholle kookosöljyä ja sen vähän imeydyttyä sitruunamehua.

Mutta voi halvattu, voiko tämä oikeasti olla näin simppeliä?

-Annukka

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Neuleihastus

Forssan kesäiseltä reissulta tarttui tuliaisina langat näihin pehmoisiin unisukkiin.

Opin neulomaan lapsena jo paljon ennen kuin osasin lukea tai kirjoittaa. Neulova mummoni ja äitini huolehtivat siitä, että käsityöt näyttäytyivät minulle luontevana osana elämää. Myöhemmin olinkin yllättynyt, kun minulle selvisi, että käsityötaidot eivät kuulukaan jokaisen ihmisen perusosaamiseen.

Islannista ostamani villapaitalangat ovat jo hyvässä matkassa kohti valmista neulepaitaa.

Yliopistovuosina neulominen, kuten muutkin käsityöt, on huomaamatta jäänyt enemmän taka-alalle.Muutama vuosi sitten havahduin siihen, että en ole lukion jälkeen neulonut mitään kolmiohuivia isompaa neuletta. Enkä ylipäätään neulonut niitä asusteitakaan hetkeen. Niinpä toissa keväänä tartuin viimein uudelleen puikkoihin. Ensimmäisenä työnä syntyi siro ja pitkä huivi Louhittaren luolan herkullisen värisestä turkoosista langasta.

Pitkän neuletauon jälkeen ensimmäisenä "harjoitustyönä" syntyi tämä pitkä kaulahuivi.

Eikä neulominen siihen jäänyt! Seuraavaksi vuorossa oli jo isompi ja työläämpi operaatio, iso torkkupeitto. Tai torkkupeitto työstä alun perin piti tulla, mutta kooltaan se osoittautuikin sopivaksi parivuoteen jalkopäähän viluisia varpaita lämmittämään...

Peiton jälkeen vuorossa olivat silkkivilla-alpakkasekoitelangoista neulotut unelmanpehmeät ja lämpimät villasukat. Langat löytyivät muuten sivumennen sanoen viime kesäiseltä Forssan retkeltä, jossa kävin tutustumassa Annukan uuteen työpaikkaan sekä kaupunkiin ylipäätään.

Lankakorissa odottelevat seuraavana vuoroaan nämä punaiset langat...

Nyt koen pääseeni neulomisessani taas kunnolla vauhtiin: työn alla on islantilaisista villalangoista perinteinen neulepusero, joka alkaa olla jo puolivamiina. Pitkät pimeät syysillat ja vähemmän kutsuvat kelit ulkona päiväsaikaan ovat taanneet sen, että vapaahetket vierähtävät varkain neuletyön parissa. 

Enpä arvannut lapsena, että tuolloin itsestäänselvästä taidosta olisi jatkossa näinkin paljon iloa!

-Lily

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Leipää padassa

Padassa tehty leipä näyttää kauniilta.

Viikonloppujen todo -listani ruokakokeilut jatkuvat. Nyt vuorossa oli jo pitkään mielessä ollut taannoinen ruokablogihitti, pataleipä. Tätä maailman helppotekoisimmaksi ja herkullisimmaksi ylistettyä leipää kun ei ole jostain syystä tullut vieläkään tehtyä. Ehkä leivän teko harvemmin putkahtaa mieleen edellisenä iltana, jolloin taikina olisi syytä laittaa kohoamaan...

Nyt sain kuitenkin mieleeni tämän leipäohjeen hyvissä ajoin, josten googlailin hieman reseptejä ja päädyin kokeilemaan Cebicin keittiössä -blogin simppeliä ohjetta. Vaihdoin pari desiä vehnäjauhoja ruisjauhoiksi, mutta muutoin seurasin harvinaisen uskollisesti reseptiä. 

Lämmintä leipää sunnuntaiaamupalapöytään.

Ja millaista leipää saimmekaan, taivaallista! Hitaasti yön yli kohottaminen tuo taikinaan upean maun, padassa kypsennys rouskuvan rapean kuoren ja ihanan muhevan sisuksen. Leivästä meni heti aamupalalla puolet, enkä usko toisenkaan puolikkaan kovin montaa päivää näkevän...

-Lily