maanantai 12. joulukuuta 2016

Pitkät jäähyväiset

Olen ongelmanratkaisija perusluonteeltani. Tätä piirrettäni on luonnehdittu välillä vähemmän kauniistikin, kun se on osunut törmäyskurssille muiden kanssa. Minulle on tärkeää ratkaista asiat niin ongelmatilanteissa kuin ihmissuhteissa, löytää loppupiste ja selitys. Kuulla, rakentaa uutta, tehdä yhteistyötä. Sisäinen optimistini uskoo, että etenkin ihmisten väliset ongelmat voi aina ratkaista, kun tehdään yhteistyötä ja kunnioitetaan toista. Aina näin ei ole, minkä oppiminen on itselleni ollut välillä kovin kivikkoinen polku. Kaikkea ei saa vietyä loppuun, eikä kaikkea ole tarkoituskaan. Hassua, miten niin pienessä asiassa voi olla niin paljon oppimista yhdelle elämälle.

Viimeisen vuoden olen etsinyt, tarkastellut ja kipuillut joidenkin ratkaisujeni kanssa. Muutokset arjessa ovat tuoneet elämääni kaikkea uutta ja mahtavaa, mutta kuluttaneet lisäksi voimiani. Syksyllä tajusin, että kannan mukanani sellaista taakkaa, jota en ollut edes taakaksi tajunnut. Luonteelleni tyypillisesti ratkaisun tajuttuani minulta meni noin kymmenen minuuttia pistää se täytäntöön. Sisälläni kuplivat helpotus ja riemu, kun tajusin miten kevyeksi oloni päätöksen jälkeen tunsin.

Niinpä minä luovun hetkeksi tästä osasta elämääni, joka on kannatellut minua jo kuuden vuoden ajan. Se on ollut uskomaton matka, täynnä mahtavia kokemuksia, uusia ihmisiä ja tunteiden vuoristorataa. Villikataja jää osaltani tauolle, koska se on muuttunut matkakumppanista minua pidätteleväksi taakaksi, joka tuottaa nykyisin lähinnä harmaita hiuksia ja huonoa omaatuntoa. En ehdi tehdä puoliakaan siitä mitä tahtoisin Villikatajan suhteen. Toisen puolen kulutan murehtimalla tätä. Koko ajan vedän mukanani kuormaa, jonka olisin voinut laskea alas jo aikoja sitten. 

Tänä aamuna seisoin yksin joen rannalla
Samaan aikaan minulla on mahtava perhe, jonka kanssa tahdon viettää aikaani. Minut on ympäröity rakastavilla, viisailla ja mielenkiintoisilla ihmisillä, joiden elämässä tahdon olla mukana. Minulla on harrastuksia, jotka kutkuttavat nyt odottavaisina mieleni perukoilla. Tahdon olla, rakastaa, hidastaa, nauttia, loikoilla. Minulla on mielenkiintoinen ja haastava työ, jossa saan toteuttaa arvojani ja kasvaa ammattilaisena.

Niinpä minä heitän nyt hyvästit. 

Villikatajalle, sen mukanaan tuomille seikkailuille ja hetkille, jotka ovat muokanneet minua niin ihmisenä kuin ammattilaisena. Maastokartoituksille, kursseille, paikkatietoanalyyseille, seminaareille ja luennoille. Blogille, somelle, eri keskustelufoorumeille. Kaikelle sille, mikä on täyttänyt aikaani viimeisten vuosien varrella. Kaikelle sille, mikä on ollut arkeani.

Heitän samalla hyvästit kaikille teille huikeille ihmisille, jotka olen kohdannut jossakin vaiheessa matkaani. Teille, jotka ovat opastaneet minua tai olleet opastettavinani (usein molempia yhtä aikaa suloisen sekaisin). Teille, jotka olette seuranneet blogia, jättäneet kommentteja tai heitelleet maileja. Vieraita, joista on tullut tuttuja. Nimimerkkejä, joilla ei ole vieläkään kasvoja. Kohtaamisia, joita on mahdotonta unohtaa.

Vaikka luontoa yli kaiken rakastankin, vasta te kaikki ihmiset olette antaneet matkalleni todellisen suunnan. Rohkeita ja hauraita, viisaita ja lempeitä. Sitä kaikkea te olette, pää täynnä unelmia ja jalat tuskin maanpintaa hipoen. Mikä määrä uskallusta, urheutta ja toivoa teissä elääkään! Kiitoksia siitä, että sain kulkea hetken kanssanne.

Miksi jäähyväiseni ovat Chandlerin tapaan pitkät? Koska ne ovat sitä. En tiedä, ovatko ne pysyvät, joten venytän niitä niin pitkiksi kuin mahdollista. Ehkä jonakin aamuna herään uusin voimin ja tajuan, että juuri nyt tässä hetkessä kaipaan Villikatajaa enemmän kuin mitään muuta. 

Ja silloin minä olen taas täällä.

-Annukka

4 kommenttia:

  1. On mahdoton yhtälö saada mahtumaan elämään kaikkea sitä ihanaa ja hauskaa, jota haluaisi tehdä. Kun aikaa ei ole rajattomasti, on pakko vain valita. Hienoa että sait asian päätettyä. Kaikkea hyvää sinulle jatkoon ja kiitos blogispostauksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi kun tosiaan kaiken kivan saisi, mutta nyt on aivan pakko tehdä valintoja ja miettiä, mikä juuri nyt elämässä on tärkeintä. Haikeat, mutta päättäväiset ovat tunnelmat nyt.
      -Annukka

      Poista