tiistai 26. tammikuuta 2016

Unelmien pilvilinnoja ja haavehattaroita

 
Yksi pitkäaikaisimmista unelmistani toteutui viime keväänä Hedy-koiran myötä.

Meillä kaikilla on unelmia. Haaveita siitä, miten haluamme elämämme elää: millaisia ihmissuhteita tavoittelemme, millaisia valintoja teemme kuluttajina, missä haluamme käydä, mitä kokea ja nähdä...

Näin vuoden alussa moni tekee katsausta edelliseen vuoteen sekä suunnitelmia uuden vuoden varalle. Vaikka itse olenkin orientoitunut enemmän lukukausi-ajatteluun ja oma vuoteni tuntuu vaihtuvan kesän ja syksyn välimaastossa, on minullekin tänä vuonna tulevaisuuspohdinnat ajankohtaisia nyt vuoden alussa.

Upea, monipuolinen luontomme inspiroi jatkuvasti.


Eräs omista unelmistani toteutui kolme vuotta sitten, kun pääsin unelmatöihini tutkijaksi. Kiehtovat työt tempaisivat heti mukaansa ja seuraavan kesän vietinkin tiiviisti koeasetelmieni parissa. Kesän kääntyessä syksyyn alkoi mielessä hieman viritä lomahaaveita, mutta projektin aikataulut ja muut käytännön kiireet sallivat elokuulle puolen viikon lomasen.

Syksyllä innostuin kesän kokeiden tuloksista ja kävin esittelemässä alustavia tuloksia Virossa konferenssissa, sekä Jyväskylässä ekologipäivillä. Olin niin ylpeä ihka ensimmäisestä tieteellisestä posteristani, joka mielestäni oli myös visuaalisesti varsin havainnollinen. Mieleen alkoi kuitenkin hiipiä pieni alavireisyys, jonka laitoin itseäni joka vuosi uskollisesti seuraavan syys- ja kaamosmasennuksen piikkiin. Loppusyksy menikin varsin nihkeästi.

Se kevät ja kesä meni sumussa.
Alkukeväästä havahduin siihen, että suuresta työelämäunelmastani oli huomaamattani muodostunut pahemman luokan painajainen. Yöt menivät valvoessa ja murehtiessa, olin jatkuvasti kiireinen ja äkäinen, en ehtinyt tavata ystäviäni tai harrastaa... Syksyllä virinnyt alakuloisuus oli hiipinyt varkain normaaliksi mielentilaksi, mutta olin kiitollinen siitä, että aiemmin häirinnyt itkuisuus oli vähentynyt.


Kunnes lopulta minut pysäytti helmikuun lopulla se, etten enää kyennyt menemään työpisteelleni, saati samaan kaupunginosaankaan. Muutaman viikon koetin uskotella itselleni, että tarvitsin vain vaihtelua ja yritin tehdä töitä etänä.

Lopulta kuitenkin unelmieni täyttymyksenä alkanut pestini päättyi niin suureen uupumukseen, masennukseen ja mielenterveysongelmien vyyhteen, että siitä olen vieläkin toipilaana. Ensimmäinen kevät ja kesä menivät järkytyksestä toipuessa ja "kyllä varmaan jo ensi viikolla pääsen takaisin töihin" -harhan kanssa painiessa.  Samaan aikaan omat voimat olivat niin vähissä, että joinain päivinä päivän suurin saavutus oli raahautua vuoteesta sohvalle. Onneksi läheisimmät ihmiset olivat tuona aikana tukena ja laittoivat ruokaa, kävivät kaupassa sekä patistelivat suihkuun aika ajoin.

Ja äitini kaksi kääpiösnautseria. Nämä koirat tarjosivat vilpitöntä rakkauttaan, läheisyyttään ja seuraansa. Niitä ei kiinnostanut pätkän vertaa se, olinko saanut viime aikoina tehtyä yhtikäs mitään. Eikä se, saisinko seuraavallakaan viikolla. Ne tulivat luo ja tahtoivat rapsutuksia. Juoksivat innosta pinkeinä seurana, kun kävelin äitini takapihalta avautuvissa metsissä. Leikkiviä ja onnellisia koiria katsellessa omakin mieliala kohentui. Saatoin toivoa useampaankin otteeseen tuolloin olevani itsekin koira, päästäkseni kiinni nykyhetkestä nauttimisen taitoon.

Sittemmin olen opetellut tuota taitoa hyvinkin paljon, ja olen siinä jo toisinaan hieman onnistunutkin.

Välillä on hyvin vaikeaa nähdä itse tarkasti sitä, mikä on tärkeää ja oleellista.

Nyt kahden vuoden toipumisen jälleen olen uuden edessä: mitä seuraavaksi? Tämän pakollisen täyspysäytykseni aikana olen keskittynyt etsimään niitä asioita, joista oikeasti nautin ja panostamaan niihin. Olen viettänyt paljon aikaa itselleni läheisten ihmisten kanssa. Olen kokeillut uusia harrastuksia ja elvyttänyt vanhoja. Olen myös lähtenyt toteuttamaan sellaisia unelmia, joita en aiemmin ole uskaltanut: viime keväänä meille muutti koiranpentu. Oma koira on ollut haaveena lapsuudesta saakka, joten mikään hetken mielijohde ei Hedy-käppänä ollut.

Kerrotaan läheisillemme, mitä heistä ajatelemme.

Hetkessä elämisen ja tietoisen läsnäolon taitoa on tullut opeteltua tuskastumiseen asti. Se on nimittäin todella paljon vaikeampaa, kuin voisi kuvitella. Onneksi harjoittelumahdollisuuksia kuitenkin piisaa, niin no, joka ikinen hetki.

Uusia alkuja?


"Kun mikään ei ole varmaa, on kaikki mahdollista." Tämän positiivisen voimalauseen poimin matkaani jossain välissä eräästä postikortista ja sitä koetan muistella aina, kun edessä näkyvissä häämöttävä (työelämä)tulevaisuus rupeaa ahdistamaan liikaa. Sillä loppujen lopuksihan kukaan ei voi tietää huomisesta vielä mitään varmaa.

-Lily

perjantai 22. tammikuuta 2016

Roskien kohtaloa jäljittämässä

Koska viimeksi tarjoilin sähköisiä lukuvinkkejä, nyt on vuorossa perinteisemmän kirjan vuoro. Meidän perheessämme kirjat ja ääneen lukeminen ovat olleet aina kovassa huudossa. Muistan itse, miten oma isäni luki neljälle lapselleen milloin mitäkin seikkailukirjaa, jota kuuntelimme korvat höröllään ja kärtimme ylimääräisiä sivuja aina tarinan ehtyessä. Isäni ääni maalaili eteemme kaukaisia maita, vauhdikkaita tapahtumia ja oikeamielisiä sankareita. Kun opin itse lukemaan, luin yläkertamme pitkän kirjahyllyn päästä päähän piittaamatta siitä, käsittelikö opus vauhdikasta lastentarinaa, auton korjausvinkkejä vai lääketiedettä. Olin niin humaltunut uudesta kyvystäni, että sitä oli pakko käyttää, kohteella ei ollut niin väliä. Vanhempani myös olivat aina tukeneet kirjaharrastustamme. Kävimme säännöllisesti kirjastossa ja vaikka ylimääräistä rahaa ei nuoruudessani juuri ollutkaan, kirjoihin heltisi vanhemmilta aina sponsoritukea.

Onkin hyvin luontevaa jatkaa samaa linjaa oman lapsensa kanssa. Niinpä meillä luetaan paljon, käydään kirjastossa lainaamassa uutta ihmeteltävää ja vieraillaan myös kirjaston satutunneilla. Viime syksynä isäni oli ostanut lapsenlapselleen kurkistuskirjan, jonka aihe kiehtoi minuakin. Tammen julkaisema"Roskat pois! Kurkista ja kierrätä" oli luukkukirja, joka oli painettu kunnianhimoisen täyteen tekstiä ja pieniä kuvia. Ja millaista tekstiä! Tarkkoja prosessikuvauksia jätteiden kierrätyksestä, erilaisista murskaimista ja polttoprosesseista. Pohdin hitusen skeptisesti, miten kolmivuotiaani mielenkiinto mahtaisi kirjan parissa kestää.

Kansi kuvaa hyvin sisältöä. Paitsi että sisällä sivut ovat vielä enemmän täynnä pieniä yksityiskohtia ja niitä luukkuja

Siinähän kävi, kuten arvata saattaa. Lapsi rakastui kirjaan palavasti ja nyt luemme sitä edelleen useita kertoja viikossa iltasatuna. Kirja käy läpi erilaisia jätetyyppejä, niiden syntymistä, kuljetusta ja käsittelyä eri laitoksissa. Läpi käydään myös, miksi asioita kierrätetään ja mitä näistä kierrätetyistä raaka-aineista lopulta tehdään.

Raskaaksi pelkäämäni pienet kuvat ovat tarjonneet pitkäksi aikaa ihmettelemistä. Olen törmännyt myös moniin luukkukirjoihin, joihin luukkuja on lätkitty sivuille täysin satunnaisesti vain, jotta kirjaa voidaan myydä kurkistuskirjana. Tässä kirjassa jokaisella luukulla on looginen paikkansa ja niiden takaa paljastuu lisätietoja tai yksityiskohtia prosessista.

Itsehän olen lukenut pitkänä sivuaineena ympäristöteknologiaa, joten olen luennoilla ja harjoituksissa tutustunut hyvinkin likeisesti jäteprosesseihin. Silti täytyy tunnustaa, että kirja antoi joistakin osuuksia tymäkämpää tietoa kuin mitä oman yliopistomme luennot. Toisaalta tämä on ollut hyvin antoisaa aikuisellekin, olen itse oppinut samalla jotakin uutta ja mielenkiintoista välillä hyvin yksinkertaisilta tuntuvien peruskirjojen sijasta.

Kirjaa saa uutena tai käytettynä noin 6-15 euron hintaluokassa ja monesta kirjastostakin sen varmasti löytää. Suosittelenkin siis lämmöllä kaikille, joiden lähipiiristä löytyy tiedonhaluisia tai erilaisista koneista viehättyviä lapsia! Kirja ei tosiaan laske lukijaansa aivan helpolla, vaan veikkaan monien aikuistenkin saavan siitä tapaani uutta tietoa ja ajatuksia.

Onko teillä suositella muita etenkin pienemmille lapsille sopivia luonto- tai ympäristökirjoja?

-Annukka

perjantai 15. tammikuuta 2016

Teekeksejä

Suloisia sydänkeksejä.

Taannoisella lähikauppareissullani nappasin mukaan kaupan reseptivihkosen. Tiedättehän nuo kaupan sisäänkäyntien luona jaossa olevat ilmaislehdet? Tästä lehdestä ensimmäisemä pääsi testiin Earl Grey -keksit. Koska meillä ei sattunut kotona olemaan grahamjauhoja, korvasin ne vehnäjauhoilla. Jälkeen päin ajateltuna ne olisi tietysti voinut korvata myös ruisjauhoilla...

Koska meillä ei myöskään harrasteta pussiteetä, kikkailin irtoteen kanssa jauhamalla sitä huhmareessa. Ensi kerralla myös siivilöin teen jauhamisen jälkeen, sillä nyt sekaan jäi jonkin verran nähän turhan isoja teelehden palasia. Muutoin kekseistä tuli herkkua ja ne maistuivat myös bergamottia vierastaville kyläilijöille.

-Lily

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Lukulista

Elämä. Joskus se pitää hyvänä ja on lempeä. Hymyilee, hellii ja näyttää parhaat puolensa. Joskus se heittelee ja irvistelee, pui nyrkkiä risteyksissä ja murjottaa. Usein se on jotakin näiden kahden ääripään väliltä. Tasaista, täynnä pieniä onnen hetkiä ja arkiharmeja. Tavallinen arki myös usein imaisee mukaansa. Heräillään aamulla, käydään töissä, lötkötellään ja seikkaillaan illalla perheporukalla. Tehdään ruokaa, lenkkeillään, nauretaan pinossa sohvalla, käydään kaupassa, metsästetään kirpparilta talvitakkia, etsitään visaista geokätköä, käydään harrastuksissa. Tasaista, harmaata, onnellista ja joskus onnetontakin.

Käsitöitä, kasveja ja hidastuksia
Itselläni nämä elämän poukkoilut ovat vähentäneet myös aikaani istuskella koneen äärellä. Sen sijaan, että lukisin blogiartikkeleita huolellisesti koneelta teekupin kanssa, ahmaisen pari pikaista juttua puhelimen näytöltä jonottaessani vuoroani virastoon. Silmäilen uutisotsikot, kuuntelen kavereiden juttuja. Töiden puolesta seuraan sentään aktiivisemmin ja syvällisemmin ympäristöpuolen uutisia. Koneen äärellä vietetyt hetket ovat kuitenkin vähentyneet ja puhelimetkin menevät meillä parkkiin illaksi kotosalla. Valitsen mieluusti lapsen kanssa jutustelun, kokkailun, käsityöt tai ulkoretken nettimaailman edelle harvempina joutohetkinäni. Enkä osaa tästä olla edes pahoillani.

Tämä suunta on heijastellut myös blogimme puolelle. Aiemmin vakaana pysynyt kahden jutun viikkotahti on hiipunut "jos nyt edes se yksi juttu viikossa ehtisi" -yritteliäisyydeksi. Koetamme jatkossakin kirjoitella ylös ajatuksiamme, reseptejämme ja kuulumisiamme edes tällä hitusen harvennetulla tahdilla.

Tätä hiljaiseloa paikkaamaan kokosin teille listaksi muutamia blogeja, joiden juttuja seurailen itse säännöllisen epäsäännölliseen tapaani. Toivon, että löydätte niistä samaa iloa ja riemua kuin minäkin!


Retkipaikka
Tämä lienee suurimmalle osalle teistäkin tuttu sivusto. Jollei, suosittelen tutustumaan ripeästi. Retkipaikan poppoo kulkee maatamme ristiin rastiin ja kokoaa blogin puolelle raportteja eri retkikohteista. Itsekin olen löytänyt useita pienempiä ja huonosti tunnettuja retkikohteita sivuston kautta. Sivustolta saa myös oivan käsityksen siitä, soveltuuko kohde esimerkiksi lapsille tai liikuntaesteisille.

Yellow mood
Silloin kun tekee mieli tehdä jotakin raakaa, kannattaa aina kääntyä Hannamarin puoleen.Inspiroivia ruokaohjeita ja järjettömän kauniita kuvia.

Signaturelli
Tekeekö mielesi tehdä itse kosmetiikkaa? Signe kokeilee ennakkoluulottomasti erilaista kotikosmetiikkaa ja jakaa auliisti huokailuttavan ihanan kuuloisia reseptejään eteenpäin.

Muut bloggaajat ovat antaneet hurjasti ideoita kotikosmetiikkaan

Sirpan luontoblogi
Blogi on minulle uusi tuttavuus, mutta Sirpan kepeys sanankäyttäjänä on ilahduttanut minua. Myös tekstien tyyli, joka kulkee tietokirjamaisen tarkan ja tunnelmallisen maalailevan välissä on kutkuttava.

Erään planeetan ihmeitä
Maija oli jo opiskeluaikoinaan luotettava tietopankki, joka tuntui muistavan kaiken lukemansa ikuisesti jälkikäteen. Jos siis ikinä huomasi pohtivansa jotakin outoa luonnonilmiötä tai tai pulmaa, kannatti murhe kiikuttaa aina Maijalle, se mokoma tiesi aina kaiken kaikesta. Nykyisin tiedetoimittajana toimiva Maija pitää muiden puuhiensa ohella tiedeblogia, joka ilahduttaa aihepiirien laajuudella sekä leppoisalla kepeydellä. Harvoin asiatekstin lukemin on näin vaivattoman kevyttä!
(Meillä on muuten vielä tammikuun ajan museolla meneillään Maijan taidetta esittelevä paleonäyttely, saa tulla ihmeessä ihastelemaan. Niin minäkin teen joka päivä).

Puutalobaby
Kristan blogi on ilahduttanut minua jo vuosien ajan kepeydellään, huumorillaan ja ihanalla otteella kaoottiseksikin äityvän lapsiperhearjen keskellä. Lempeän pohtivaa, nurinkurista ja hulluttelevaa menoa, johon varmasti jokainen vanhempi samaistuu. Krista ottaa usein myös erilaiset eettiset ja ekoaiheet lähempään tarkasteluun lapsiperheen arjessa ja tekee sen tyylilleen tyypillisen pohtivaisesti.

Metsämaja
Metsämajaan sukeltaessa tuntuu aina, että aika hidastuu. On vain vapaana kulkeva hengitys, luonnon kauneus sekä hitaana virtaava aika. Terapeuttinen ja rauhoittava lukupaikka siis.

Mitä blogeja minun kannattaisi ehdottomasti lisätä jatkossa lukulistalleni?

-Annukka


lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuosi käyntiin vegesti

Jouluherkutteluihin leipomani jouluhalko sai koristeikseen
pieniä sokerihiiriä...
Joulua viettäessä parempi puoliskoni lähti muutaman kaverinsa kanssa mukaan vegehaasteeseen. Siinä tammikuu vietetään kasvissyöjänä. Oman kasvissyöjästatuksensa sai itse määritellä, joten puoliso lähti lakto-ovovegelinjalle.

Itse en innostunut mukaan, sillä taannoinen lihaton lokakuu -kokeilu sekä erilaiset herkkulakot sun muut ovat opettaneet minulle, että en ole kovin hyvä totaalikieltäytyjä. Tammikuun vegehaasteessa olen kuitenkin sen verran mukana, että yhteiset ilta- ja viikonloppuruokailumme ovat vegeä. Niin pääsen mukaan treenailemaan kasvisruokareseptejä samalla, kun voin vielä lounaalla pistellä poskeeni lihapyöryköitä tai uunikalaa - mikäli sellaista tekee mieli!

Miksi sen pihvin vain pitää olla niin maistuvaa?!
Vegeruokavalio, ja jopa kasvisten lisääminen sekaruokailijan lautaselle, on hyväksi niin terveydelle kuin ympäristöllekin. Tasaisin väliajoin toivon kuuluvani niiden ihmisten joukkoon, jotka eivät juuri välitä lihasta ja syövät sitä lähinnä tavan vuoksi. Minulle liha on maistuvaa herkkua, jota olen pyrkinyt omassa ruokavaliossani nostamaan sen ansaitsemalle huomiolle: laadukasta, lähellä tuotettua, riistaa ja sisävesikaloja mahdollisuuksien mukaan. Arkisen makaronilaatikon sekä  monen muun jauheliharuoan lihan voi hyvin korvata esimerkiksi quornilla tai muilla kasviksilla maun tai koostumuksen siitä juurikaan kärsimättä.

Kakkuja voi onneksi leipoa huoletta näin tammikuussakin, kunhan jouluherkutteluista
ehtii vierähtää muutama viikko!

Katsotaan, miten tammikuu etenee ja kuinka paljon lopulta tulee itse syötyä sitä lihaa. Eilen tuli kokeiltua parmesaani-porkkanapihvejä perinteisen uuden vuoden perunasalaatin kera, itsellä oli myös Lehtolan herkullista bratwurstia lautasella. Lähipäivien ruokalistalta löytyy myös Sysmän viljapihvejä ja tsatsikia, raaka-aineissa odottelevat vuoroaan kylmäsavutofu sekä kasvislasagne. Vinkkejä maistuviin vegeherkkuihin otetaan ilolla vastaan!

-Lily