perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulujuttuja ja vuoden päättelyä

Joulutähti saa huoletta koristaa ikkunaa Nuutinpäivään asti...
Marraskuu vaihtui joulukuuksi lähes varkain. Ja joulukin livahti ohitse reissatessa, perinteinen joulupyhien yli kantava sukulointikierros kierrätti meitä Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Perheenjäseniä ja sukulaisia on ihana nähdä, mutta joulureissu vaatii silti veronsa. Reissusta palatessa olen onnistunut toistaiseksi lähinnä nukkumaan sekä pyörittämään pyykkikonetta... Nyt maistuu kotoilu oikein kunnolla, joululahjoista ja kodin joulukoristeista nauttien. 

Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista jännittävää. Loppuvuosi toi mukanaan myös muutoksia Villikatajan toimintaan, kun Annukka jäi sapattivapaalle. Vaikka emme tällä hetkellä voikaan tietää, milloin -jos silloinkaan- kaksikkomme palaa jälleen kokonaiseksi, jatkan minä ainakin toistaiseksi Villikatajan parissa. Yhden naisen tiimiksi siirtyminen näkynee toiminnassa ainakin siten, että kurssi- ja koulutustarjonta muuttuu tilauspainotteisemmaksi. Toki todella mielelläni järjestän myös kaikille avoimia kursseja, mutta rajallisten resurssien puitteissa näitä ei ihan kovin usein ole tulossa. (Vaan eipä hätää: jo 3-4 hengen tilauskurssit kaveriporukalle on mahdollista järjestää joustavasti. Joten jos kurssiasiat yhtään kiinnostavat, niin laittakaapa rohkeasti viestiä!)

Sain joululahjaksi ihanan lankakulhon.
Tuleva vuosi 2017 käynnistyy myös omalta osaltani kaikenlaisten uusien projektien parissa, joihin palaan myöhemmin vielä tarkemmin. Toiveissani on paljon ihania hetkiä niin vanhojen kuin uusienkin ihmisten parissa, enemmän kirjojen lukemista, uusia inspiroivia neuleohjeita ja aikaa toteuttaa niitä... 

Ja totta kai odotan uudelta vuodelta myös paljon ihania villikatajamaisia seikkailuja, retkiä ja reseptikokeiluja!

-Lily


P.S. Mitä sinä toivot uudelta vuodelta? Millaisia juttuja tahtoisit lukea blogista? Tai millaisille kursseille tahtoisit osallistua? 

maanantai 12. joulukuuta 2016

Pitkät jäähyväiset

Olen ongelmanratkaisija perusluonteeltani. Tätä piirrettäni on luonnehdittu välillä vähemmän kauniistikin, kun se on osunut törmäyskurssille muiden kanssa. Minulle on tärkeää ratkaista asiat niin ongelmatilanteissa kuin ihmissuhteissa, löytää loppupiste ja selitys. Kuulla, rakentaa uutta, tehdä yhteistyötä. Sisäinen optimistini uskoo, että etenkin ihmisten väliset ongelmat voi aina ratkaista, kun tehdään yhteistyötä ja kunnioitetaan toista. Aina näin ei ole, minkä oppiminen on itselleni ollut välillä kovin kivikkoinen polku. Kaikkea ei saa vietyä loppuun, eikä kaikkea ole tarkoituskaan. Hassua, miten niin pienessä asiassa voi olla niin paljon oppimista yhdelle elämälle.

Viimeisen vuoden olen etsinyt, tarkastellut ja kipuillut joidenkin ratkaisujeni kanssa. Muutokset arjessa ovat tuoneet elämääni kaikkea uutta ja mahtavaa, mutta kuluttaneet lisäksi voimiani. Syksyllä tajusin, että kannan mukanani sellaista taakkaa, jota en ollut edes taakaksi tajunnut. Luonteelleni tyypillisesti ratkaisun tajuttuani minulta meni noin kymmenen minuuttia pistää se täytäntöön. Sisälläni kuplivat helpotus ja riemu, kun tajusin miten kevyeksi oloni päätöksen jälkeen tunsin.

Niinpä minä luovun hetkeksi tästä osasta elämääni, joka on kannatellut minua jo kuuden vuoden ajan. Se on ollut uskomaton matka, täynnä mahtavia kokemuksia, uusia ihmisiä ja tunteiden vuoristorataa. Villikataja jää osaltani tauolle, koska se on muuttunut matkakumppanista minua pidätteleväksi taakaksi, joka tuottaa nykyisin lähinnä harmaita hiuksia ja huonoa omaatuntoa. En ehdi tehdä puoliakaan siitä mitä tahtoisin Villikatajan suhteen. Toisen puolen kulutan murehtimalla tätä. Koko ajan vedän mukanani kuormaa, jonka olisin voinut laskea alas jo aikoja sitten. 

Tänä aamuna seisoin yksin joen rannalla
Samaan aikaan minulla on mahtava perhe, jonka kanssa tahdon viettää aikaani. Minut on ympäröity rakastavilla, viisailla ja mielenkiintoisilla ihmisillä, joiden elämässä tahdon olla mukana. Minulla on harrastuksia, jotka kutkuttavat nyt odottavaisina mieleni perukoilla. Tahdon olla, rakastaa, hidastaa, nauttia, loikoilla. Minulla on mielenkiintoinen ja haastava työ, jossa saan toteuttaa arvojani ja kasvaa ammattilaisena.

Niinpä minä heitän nyt hyvästit. 

Villikatajalle, sen mukanaan tuomille seikkailuille ja hetkille, jotka ovat muokanneet minua niin ihmisenä kuin ammattilaisena. Maastokartoituksille, kursseille, paikkatietoanalyyseille, seminaareille ja luennoille. Blogille, somelle, eri keskustelufoorumeille. Kaikelle sille, mikä on täyttänyt aikaani viimeisten vuosien varrella. Kaikelle sille, mikä on ollut arkeani.

Heitän samalla hyvästit kaikille teille huikeille ihmisille, jotka olen kohdannut jossakin vaiheessa matkaani. Teille, jotka ovat opastaneet minua tai olleet opastettavinani (usein molempia yhtä aikaa suloisen sekaisin). Teille, jotka olette seuranneet blogia, jättäneet kommentteja tai heitelleet maileja. Vieraita, joista on tullut tuttuja. Nimimerkkejä, joilla ei ole vieläkään kasvoja. Kohtaamisia, joita on mahdotonta unohtaa.

Vaikka luontoa yli kaiken rakastankin, vasta te kaikki ihmiset olette antaneet matkalleni todellisen suunnan. Rohkeita ja hauraita, viisaita ja lempeitä. Sitä kaikkea te olette, pää täynnä unelmia ja jalat tuskin maanpintaa hipoen. Mikä määrä uskallusta, urheutta ja toivoa teissä elääkään! Kiitoksia siitä, että sain kulkea hetken kanssanne.

Miksi jäähyväiseni ovat Chandlerin tapaan pitkät? Koska ne ovat sitä. En tiedä, ovatko ne pysyvät, joten venytän niitä niin pitkiksi kuin mahdollista. Ehkä jonakin aamuna herään uusin voimin ja tajuan, että juuri nyt tässä hetkessä kaipaan Villikatajaa enemmän kuin mitään muuta. 

Ja silloin minä olen taas täällä.

-Annukka